Suomen suurin matkablogiyhteisö

SUMMERTIME

Syyskuu on yks mun lempparikuukausista, mutta ei sitä ehkä enää kesäksi voi sanoa. Joten katsotaan sen takia, että miltä reissukesä 2015 näytti! Mitä tuli tehtyä, missä ja milloin?

Yhtäkään vuorokautta kesälomasta ei tullut vietettyä kotona, joten lomapäivät käytetty todellakin hyödyksi reissuissa. Viikonloppu- ja arkireissuja tuli myös tehtyä pari hassua. Mulla ei myöskään oo mitään valittamista tän kesän säistä, koska mun mielestä niissä ei oo ollut mitään vikaa… Vietin surkeimman ajan Jenkeissä ja kaikki viikonloput kun on ollut jotain aktiviteettia, ovat olleet säältään ihan fine. Elokuussa vietin suurimmaksi osaksi kaikki lounastauot läheisessä puistossa nauttimassa auringosta, joten siis no complaints.


Kesän ensimmäinen reissu oli Porvooseen, jossa vietimme työpaikan tiimipäivän yhtenä ihanana perjantaina. Ensin vähän töitä, jonka jälkeen pyörimistä, syömistä ja vähän terasseilua Porvoon vanhassa kaupungissa. Tarkoitus oli mennä laivalla takaisin Helsinkiin, mutta se jäi seuraavaan kertaan. Porvoo on aina yhtä ihana.


Tunti Keflavikin lentokentällä ei riittänyt Islanti-ikävän helpotukseen. Mä en tiedä koska mulla on seuraava mahdollisuus päästä Islantiin, mutta onneksi monet muutkin bloggaajat nyt käyvät siellä ja saan postausten kautta nauttia yhdestä lempparipaikastani.


Auringonlaskut. Muutama upea auringonlasku tuli todistettua. Tämä kuva Glacier National Parkista, joka oli kesän Jenkkiroadtripin yksi hienoimmista paikoista.


Ihanat roadtripit. Jenkeissä tuli ajettua reilu 8000 kilometriä, Lofoottien reissulla 3400. Ainoa hetki kun autossa istuminen puudutti, oli ajettaessa takaisin Lofooteilta Ruotsin ja Suomen läpi. Maisemat eivät enää olleet fiilistelyn arvoisia ja halusi vain nopeasti kotiin.


Mökkeilyä ystäväporukalla. Mökkeily ei kuulu mun suosikki-ajanvietteisiin, mutta yksi viikonloppu kesässä ystävän mökillä kuuluu kesän reissuihin.


Haikkailu kolmen valtakunnan rajalta Kilpisjärvelle. Reitti vain jatkui ja jatkui, mutta näkymät olivat hienoja ja oli aika voittajafiilis kun lopulta päästiin takaisin retkeilykeskuksellemme. Näitä överihaikkeja tuli tehtyä muutama niin Jenkeissä kuin Lofooteillakin.


Lofoottien rannat olivat upeita, en jotenkin osannut odottaa järjettömän turkoosia vettä ja vaaleaa hiekkaa. Suomessa ei kesällä tullut hengailtu biitsillä, mutta nää lofoottien maisemat kyllä korvas sen. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Tältä näytti mun reissukesä instagramin perusteella! (+Kanada, josta näköjään instagrammasin minimaalisesti.) Ihana huomata, että vaikka päivitänkin paljon asioita instaan, niin silti tuli tehtyä kesällä paljon asioita, joista todistusaineistoa ei ole someen päätynyt. Oli festareita, keikkoja, synttäreitä, piknikkejä ja ihania iltoja ystävien kanssa.

Ihana kesä. <3 Mites teiän kesäreissut?

Tämä blogikirjoitus on osa kuukausittain järjestettävää Instagram Travel Thursday –tempausta,  jonka tarkoituksena on koota yhteen matkailuaiheisia instagramkuvia. IGTT:n järjestäjinä Suomessa toimivat Destination UnknownKaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut löydät instagramista nimellä marika.w

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, 3 syyskuun, 2015 at 15:45

    Aika huikeita kilometrimääriä, me taidettiin keväällä Kaliforniassa istua bussissa, siis toisen ajamana jotain 4000 km ja Nordkappissa käynti toissakesänä Kolarista Rovaniemelle (sinne ja sieltä tultiin autojunalla) taisi jäädä johonkin 1700 km:iin. Molemmista vielä selvittiin, muttei kyllä pidetä pitkistä ajomatkoista.

    • Reply marikaw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 10:16

      Mä tykkään pidemmistä matkoista silloin kun on jotain mitä odottaa matkalla vielä. :D Yleensä jenkkiroadtripit on ”ympyröitä” joissa koko ajan tulee jotain uutta niin ei ehdi kyllästyä. Toisin kun sitten Suomessa reissatessa kun ajaa himaan puuduksissa…

  • Reply Heidi / Auringon alla torstai, 3 syyskuun, 2015 at 16:17

    Piti tietenkin tulla kommentoimaan että jeejee Jenkkien road trip, mutta huh, kun on kaunis tuo ranta Lofooteilla! Mielettömän turkoosia vettä :)

    • Reply marikaw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 10:16

      Joo älä ne oli ihan käsittämättömiä! <3

  • Reply Annika | travelloverblogi torstai, 3 syyskuun, 2015 at 17:00

    Voisi alla ahteri aika tunnoton noiden kilometrien jälkeen! Lofootit ovat olleet tosi pop blogeissa tänä kesänä. Toisaalta kun katsoo sinunkin rantakuvaasi, en ihmettele, miksi sinne niin joukolla matkustetaan, vaikka sitten peffa puutuneena!

    • Reply marikaw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 10:17

      Jep lofootit on ollut hitti. :D Mulle se tuli vaan hyvällä tuurilla maholliseksi kun ystävä halusi Kilpisjärvelle niin saatiin yhdistettyä!

  • Reply Maarit Johanna torstai, 3 syyskuun, 2015 at 17:43

    Oi tekö ehditte kolmenvaltakunnan rajapyykille! Meillä on ollut jo kolme vuotta suunnitelmana käydä se, mutta aina on jouduttu ajamaan ohi. Viimeksi toissapäivänä. Voin samaistua puuduttavaan autossa istumiseen kun ajettiin Tromssasta Sodankylään pimeällä 550km ja sitä ennen oli jo istuttu lentokoneessa. Vähän alko kärty haisemaan ku pääsi kotia yhdeltä aamuyöllä ja piti ehtiä kahdeksaksi töihin. Mutta joo. Tiedän tunteen, ettei haluta viettää kesälomaa kotona. Sehän menis hukkaan koko loma :D

    • Reply marikaw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 10:18

      Joo ehdittiin ja oli kiva haikki! Vaikka se ei tosiaan meinannut millään loppua. :D Kirjoittelen siitä kyllä lisää. Teillä on onneks sinne kuitenkin vähän lyhyempi matka niin pääsette varmasti vielä haikkaamaan. Joo lentomatkan jälkeen aika nihkee ajomatka… Pimeessä ajaminen on vielä inhottavaa.

  • Reply säppä torstai, 3 syyskuun, 2015 at 22:11

    Kauniita kuvia! Ja paljon oot päässyt kesällä reissaamaan :)

    • Reply marikaw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 10:18

      Kiitos! :) Jep ihanaa että on mahollisuus reissata.

  • Reply satuvw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 10:53

    Sulla on kyllä ollut upea reissujen täyteinen kesä! Tuo Islanti-kuume vaivaa myös täällä, ja täytyy tosiaan fiilistellä muiden bloggareiden reissua sinne suunnalle ainakin toistaiseksi…

    • Reply marikaw perjantai, 4 syyskuun, 2015 at 15:06

      Ihana kesä ollut. <3 Joo onneks Islantiki on esillä blogeissa, mutta toisaalta paha koska tulee kaipuu sinne. :D

    Leave a Reply