Monthly Archives

syyskuu 2015

#Bloginitarina

Sain Passionate Traveller K:lta #blogisitarina haasteen joka on pyörinyt blogeissa lähiaikoina. Tarkoitus siis simppelisti kertoa bloginsa tarina!

Blogini sai alkunsa hetkellisestä päähänpistoksesta 2014 vuoden heinäkuussa. Selailin Rantapallon sivuilla blogeja ja mietin, että olisi ehkä hauska pitää blogia itsekin. Rantapallo tuntui sopivalta alustalta, paljon muita samanhenkisiä blogeja kasassa ja tuttu sivusto entuudestaan. Siinä samassa sitten aloin luomaan blogia. Blogin nimeksi tuli ensimmäinen päähän tullut sopivahko nimi. Jos jotain muuttaisin, niin ehkä miettisin nimeä hetken pidempään, mutta olkoon. En tosiaankaan suunnitellut hetkeäkään blogin brändäystä tai mitään muutakaan järkevää, koska niistä asioista ei ollut mitään tietoa. Blogi pystyyn ja kirjoittamaan.

P8071185 (1425x1900)

Perustin blogin juuri ennen 2014 vuoden kesälomareissuja, tarkoituksena oli saada dokumentoida niitä lähinnä itselleni. Rakastan jauhaa matkoistani, mutta välillä tuntuu siltä, ettei ystäviä aina kiinnosta ihan niin paljon kuin itseäni. Oman blogin kautta saa kertoa matkoistaan niin paljon kuin haluaa, ja juttuja todennäköisesti lukevat sellaiset henkilöt, joita aihe oikeasti kiinnostaa. Nyt en tylsistytä ystäviäni ainaisella matkoista puhumisella. (Keskityn nykyään tylsistyttämään lukijoita siis…) Blogin kautta on ihanaa palata reissufiilikseen ihan vaan kirjoittamalla postauksia ja lukemalla niitä sitten jälkikäteen.

P8061122 (1900x1425)

Kehitystä blogin kanssa on tapahtunut jonkun verran, vaikka hyvin tuore bloggaaja olen vieläkin. Olen löytänyt omaa tyyliäni, mutta paljon on vielä asioita, joita haluaisin kehittää. Suurimpana ehkä kuvien laatu ja kuvaaminen muutenkin. Tykkään valokuvata, mutta kärsivällisyys ei riitä kameran säätöjen kanssa. Viime viikonloppuna yritin kuvata tähtitaivasta ja siis materiaali on niin jäätävää että itkettää. Harjoitus tekee mestarin ja harjoittelu siis jatkuu! Olen säästynyt suurimmaksi osaksi kielipoliiseilta blogissa, mutta välillä pitäisi miettiä ehkä vähän enemmän pilkkusääntöjä ja muita oikeinkirjoitusseikkoja. Molemmat näistä ovat toki kehittyneet tässä reilun vuoden aikana, mutta varsinkin kirjoittamisessa lipsun. Lisäksi blogin ulkoasun vääntäminen ja Facebookin päivittäminen pitäisi olla paremmin hallussa, mutta mistä löytää tarpeeksi aikaa? Baby steps.

P5030358a

Käännekohta blogin kanssa on ollut muihin matkabloggaajiin tutustuminen. Aloitin tapahtumissa käymisen nuorten aikuisten Amerikka verkosto Namen tapahtumista. Se ei nyt varsinaisesti ole blogiin liittyvä, mutta en olisi löytänyt verkostoa ilman blogia. Rantapallo on järjestänyt bloggaajille tapahtumia ja lisäksi on ollut muutamia muitakin blogitapahtumia, joiden kautta on päässyt tutustumaan huikeisiin tyyppeihin! Samanhenkisten ihmisten löytäminen ja ajatusten vaihto muiden matkabloggaajien kanssa on ehkä parasta bloggaamisessa. Reissutahti on vaan myös kasvanut, mutta tahti oli nousussa jo ennen blogin perustamista, kuumotus maailmalle on vaan liian suuri.

IMG_8532 – Kopio

Näin syntyi siis Marika World. Vuoden päästä 2-vuotis syntymäpäivänä voisi pitää seuraavan tilannekatsauksen ja katsoa, että mitä sitä onkaan taas vuodesssa saanut aikaiseksi.

Haastan Kean, Lenan, Terhin ja Merin kertomaan blogiensa tarinat.

Tässä vielä haaseen ohjeet:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Upea Glacierin Kansallispuisto

Kirjoitin jo aikaisemmin, etten varmaan missään oo nähnyt niin upeita maisemia kun Montanan osavaltiossa sijaitsevassa Glacier National Parkissa. Seuraavaksi luvassa jäätävä kuvaoksennus kansallispuistosta.


Kansallispuistossa on ihania vuoria, metsää, maisemia ja eläimiä. Kelpaa.


Puiston vetonauloihin kuuluu 50 mailia pitkä Going-to-the-sun road. Kyseinen tie mutkittelee puiston läpi ja tarjoaa henkeäsalpaavia näkymiä. Going-to-the-sun road avataan yleensä kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa, me olimme paikalla 26.6.2015 ja tie oli auennut hotellin respamme mukaan pari päivää aiemmin. Vähän jännitettiin ennen reissua, että päästäänkö ajamaan tie kokonaan, mutta onneksi päästiin. Tien auraaminen lumesta kestää monta kuukautta ja on todella haastava prosessi. En tiedä oliko edellistalvi ollut vähäluminen, sillä kovinkaan paljoa lunta ei puistossa tien varrella näkynyt.




Ihan uskomattomia näkymiä tarjolla tienvarrella.




Nää näkymät oikeesti ah. Going-to-the-Sun roadin varrella on onneksi paljon pysähdyspaikkoja, jotta saa ikuistettua puiston verkkokalvoilleen sekä kameraan. Tie on tosiaan 50 mailia pitkä, mutta sen ajamiseen kannattaa varata reilusti aikaa ja nää kuvat varmaan selittää, että miksi. Isoilla autoilla ( esim. isot asuntoautot ja bussit) tietä ei saa ajaa, vaan pitää käyttää hyödyksi puiston shuttle systeemiä.





Vesiputoukset on ihan mun lemppareita. Puisto onkin täynnä pieniä ja vähän isompiakin vesiputouksia. The Weeping Wallin vierestä ajaessa voit laittaa käden ulos ikkunasta ja saat virkistävän suihkun samalla. Kirkasta, mutta jäätävän kylmää vettä.



Patikointimaastoja löytyy vaikka kuinka paljon, mutta koska meillä oli vain yksi päivä puistossa, teimme vain lyhyitä kävelyretkiä lähellä teitä. Puistoon olisi rakastunut varmasti vielä enemmän jos olisi ehtinyt tutkia sitä vielä tarkemmin. Kuvissa näkyvät maisemat ovat lähes kaikki ihan vaan Going-to-the-Sun roadin varrelta, joten huikeiden näkymien eteen ei tarvitse paljon nähdä vaivaa.




Miltä puisto näyttää? Mä haluan ehdottomasti palata paikkaan.

Glacier on kärsinyt metsäpaloista kesän aikana, mutta ne eivät olleet alkaneet vielä silloin kun kesäkuun lopussa puistossa olimme. Kealla ja Suvilla tulee olemaan varmaan vähän erinäköisiä kuvia Glacierista, heidän reissunsa aikana palot olivat ilmisesti aika pahoja.

Vancouver päivässä ja rajanylitys USA – Kanada

Seattlesta ajaa Vancouveriin kolmisen tuntia ja matkaa on 230 kilometriä. Emme olleet kysyneet, että saammeko viedä vuokra-autoamme Kanadaan, koska pelkäsin kieltävää vastausta. Kielto ei olisi sopinut yhtään suunnitelmiin, joten ajettiin vaan pokkana Kanadan puolelle. (Tutuistuin Alamon ehtoihin reissun jälkeen ja heillä ainakin USA:sta vuokratun auton saa viedä Kanadaan. Luulisi että Hertzilläkin on samankaltaiset käytännöt, eli ei välttämättä tehty laittomuuksia.)


Rajanylitys Usasta Kanadaan oli aivan superhelppo juttu. Ruuhkaa ei ollut juuri ollenkaan, jouduimme odottamaan ehkä noin viisi minuuttia omaa vuoroamme. Passit käteen, Kanadan rajaviranomainen kysyi muutaman peruskysymyksen ”mitä teette täällä, mihin olette menossa” ja päästiin Kanadan puolelle. Rajanylitys takaisin Jenkkien puolelle ei ollut sen kummempi, vähän pahemmat ruuhkat ja muutama kysymys enemmän, mutta ei tosiaan mitään kuulustelua. Omituisin kysymys liittyi hedelmiin, minulla oli banaani mukana jonka siis sai viedä jenkkien puolelle. Eli siis todella helppoa, ei kannata stressata tätä!


Vietimme Vancouverissa kaksi yötä. Käytännössä aikaa tutustua Vancouveriin oli yksi kokonainen päivä ja käytimme sen kyllä tehokkaasti. Etukäteen olin päättänyt, että haluan viettää aikaa Stanley Parkissa ja käydä katsomassa Capilano Suspension Bridge Parkin riippusiltaa. Muutakin ehdittiin tehdä, tutustuttiin Kanadalaisiin ruokakauppoihin (<3) ja herkkuihin sekä käytiin pikaisesti rannalla. Capilanosta kirjoitinkin jo täällä.


Capilanon jälkeen ajoimme Stanley Parkiin, jota kehutaan kaikissa Vancouver oppaissa. Paikka on voittanut Tripadvisorin palkinnon vuoden 2014 parhaana puistona. Me ajoimme puistoon autolla, jätimme auton parkkiin muutamaan eri paikkaan aina noin tunniksi kerrallaan ja teimme täsmäiskuja hienoihin paikkoihin. Parkkeeraus maksoi pari euroa tunnilta ja parkkipaikkoja löytyi hyvin ympäri puistoa.


Supersöpö majakka! Brockton Point Lighthouse oli ihana piristysruiske puiston itäisimmässä pisteessä.


Nautimme pienillä lepotauoilla kesäsäästä, jäätelöstä ja hyvistä maisemista. Puistosta oli upeat näkymät Vancouverin keskustaan ja sen korkeisiin rakennuksiin. Stanley Parkista löytyy mahtavat lenkkeilymaastot, mahdollisuus uida, ruokailla, pyöräillä jne! Pyöräily olisi ollut aivan mahtavaa puistossa, piknik eväät mukaan ja tutustumaan puistoon. Ihana paikka ja suosittelen tosiaan tutustumaan paikkaan joko jalkaisin tai pyörällä. Autolla ajaessa näkee toki hienot maisemat, mutta ei se kuitenkaan ole ihan sama asia. Tripadvisor voitto on siis ihan ansaittu, ihan mahtava paikka.


Illalla lähdimme vielä käymään pikaisesti rannalla ja Vancouverin monista rannoista päädyimme Spanish Beachille. Ranta oli viihtyisä, mutta emme siellä silti kovinkaan kauaa jaksaneet viettää aikaa, sen päivän ulkoilmakiintiö alkoi olla jo täynnä. Haettiin kaupasta superhyvää guacamolea ja nachoja ja mentiin nauttimaan niistä hotelliin.

Miltä Vancouver näyttää?

These are the nights that never die

Lofooteilla vietettiin kaksi yötä Hammerstadin leirintäalueella, lähellä Svolvaerin kaupunkia. Kahden yön telttapaikka maksoi 32 € ja kolme minuuttia lämmintä vettä maksoi viisi kruunua. Alue oli mukavan pieni ja tunnelmallinen. Muutama mökki, paikkoja asuntovaunuille ja mahdollisuus telttailla. Siistit vessat ja keittiö.


Nähtiin reissulla huikeita vuoria, mutta hetket teltan vieressä istuessa ja ”lähivuoria” ihastellessa olivat reissun huippuhetkiä. Mieli sai todellakin levätä.



Ensimmäisenä yönä Lofooteilla ystäväni meni nukkumaan ajoissa. Itse en ollut yhtään väsynyt, istuin teltan vieressä ja nautin rauhasta. Vuorien tuijottelu oli rauhoittavaa, ja mietin vain kuinka onnekas olen, että saan kokea jotain näin upeaa. Lopulta alkoi tulla vähän viileä, vaikka Lofooteilla onneksi yölämpötila pysyi koko ajan yli kymmenessä asteessa.


Leirintäalueen omistajat polttivat muutamia lavoja ja paistoivat makkaraa. Nuotion äärellä oli muitakin leirintäalueella yöpyviä. En halunnut mennä kylmissäni nukkumaan, joten päätin mennä lämmittelemään nuotion ääreen. Sen päivän paras päätös.


Muut puhuivat keskenään suureksi osaksi saksaksi, minä istuin hiljaa, nautin lämmöstä ja olin onnellinen. Typerä hymy kasvoillani fiilistelin vain. Istuin nuotion ääressä pari tuntia, en halunnut rikkoa tunnelmaa, mikä siinä istuessa tuli. Nukkumaan lähdin yhä hymyillen.

<3

Light a fire they can’t put out
Carve your name into those shining stars