Monthly Archives

Kymmenen matkakuvaa

Challenge accepted! The Present is Perfect Sandra haastoi minut Journey Diaryn Jennan liikkeelle pistämään matkakuvahaasteeseen, jossa piti kaivaa arkistojen kätköistä kymmenen matkakuvaa tietyistä teemoista. Tässä vastaukseni haasteeseen. (Ei muuten todellakaan ollut helppoa valita näitä kuvia!)

1. Kuva lentokoneen siivestä

Otan tosi vähän kuvia lentokoneessa. Onneksi Lontoon reissulla otin pari kuvaa, jotka onnistuivat. Auringonnousu toi näihin kuviin hyvää fiilistä.

2. Paras vahingossa otettu otos

Dubai. Madinat Jumeirah ja äkkiä sohaistu kuva, josta tulikin ihana. 

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Rodos. Poikaystävän kanssa ensimmäisellä yhteisellä kunnon ulkomaanmatkalla. Pokkarikameran kanssa rannalle, kamera hiekalle, itselaukaisin päälle ja poseeraamaan… Kuva muokattu vuonna 2010, mutta silti yksi lempparikuvani ikinä. Rodoksen auringonlaskut olivat täydellisiä.

4. Luontokuva

Yosemite National Park ja ensimmäiset kilometrit Tioga Passia ajellessa. Aivan uskomaton paikka. Tänä kesänä pääsen toivon mukaan palaamaan sinne ja näkemään lisää paikkoja, sillä Yosemite jäi sydämeen. Ajomatka Tioga Passia pitkin oli yksi kesän 2013 huippuhetkiä. (Opettelen myös lausumaan Yosemiten oikein. Yo-semitee)

5. Kuva yläilmoista

Kuvat Islannista hymyilyttävät. Tämä kuva otettu Islannin korkeimmasta rakennuksesta eli Hallgrímskirkjasta Reykjavikissa. Ei näytä ihan suurelta metropolipääkaupungilta. Mä kaipaan Islantia. Olikohan kyseessä vain lomaromanssi viime kesänä vai rakastaisinkohan paikkaa yhtä palavasti tänäkin vuonna? 

6. Postikorttimaisema

Näky Splitiin päin laivasta matkalla Bracin saarta kohti. En lähettele postikortteja yleensä, mutta tämännäköisen kortin voisin ehkä lähettääkin. 

7. Kuva matkaseurasta

Paras matkaseura. Jaksaa mun suuria suunnitelmia ennen matkaa ja matkalla. Ostin poikaystävälle GoPro kameraan polen (also known as selfiekeppi) ennen viime kesää ja tykätään. 

8. Fiilistelykuva palmun alla

Coco Cayllä makoilin riippumatossa, ihmettelin pitkästä aikaa tuntuvaa lämpöä ja ihailin palmuja. Fiilis oli upea.

9. Hyvää huomenta – kuva

Aamupala IHOPissa on aina hyvä. Mä etin tähän sopivaa kuvaa noin vartin. Ihan oikeasti. Ongelma on ehkä se, että mun aamut harvemmin on hyviä, enkä todellakaan aamuisin ota kuvia. Mun uus tavoite on iloita aamuista enemmän.

10. Lempikaupunkini

Lontoo on ihana. Viime reissulla oli kylmä, mutta aurinko oli silti kirkas ja Lontoo yhtä ihana kun muistinkin.

En haasta tällä kertaa ketään, koska olen itse aika myöhässä haasteen kanssa ja kaikki ovat varmaan ehtineet sen jo tehdä… Mitä tykkäätte kuvista?

 

PS. Blogi on päivittynyt nyt vähän liian hitaasti omaan makuuni, mutta tekemistä on ihan liikaa. Ensi viikon jälkeen on se stressaavin aihe (pääsykoe) on ohi ja sen jälkeen pääsen vihdoin päivittämään blogia kunnolla. Ulkoasua pitäisi fiksata, banneri on pitänyt muuttaa jo ikuisuuden, blogin facebook sivujen kanssa aktivoitua. Floridasta on kerrottavaa, Lontoosta on kerrottavaa ja Suomiretkistä ja suunnitelmista on kerrottavaa. Pysykää messissä, ei ole aiheet loppumassa kesken!

Disney World – Magic Kingdom

Viimeistä huvipuistofiilistelyä viedään!

Marika (24 vuotta) olisi tahtonut viettää Disney Worldissa neljä päivää, mutta poikaystävä (25 vuotta) ei lämmennyt tälle ajatukselle. Varmaan vuoden ikäero oli tässä se ratkaiseva tekijä.

Mr. Walt & Mr. Mouse toivottavat tervetulleiksi Magic Kingdomiin. ”We believe in our idea: a family park where parents and children could have fun – together.”

Suunnittelin tosiaan ensin, että yöpyisimme Disney Worldissa olevissa Resorteissa neljä yötä, kahtena olisimme olleet siellä puistossa ja kaksi viettäneet Universal Studiosilla. Reissukumppani ei innostunut Disney Worldista yhtään (!?) ja kompromissi oli, että vietetään siellä yksi päivä. Vietettiin siellä sitten 14,5 tuntia ja voin kertoa, että oli aika rankkaa. Seuraavaksi siis fiilistelyä ja muutamia vinkkejä muille Disney Worldiin vain päiväksi suuntaaville. Ja lisää kuvia Tuhkimon linnasta!

14,5 tuntia Magic Kingdomissa

Disney Worldissa on neljä (4) eri puistoa, ja kaikki ovat jättimäisiä. Me valitsimme Magic Kingdomin, koska se on ”pääpuisto” ja varmaan kaikista suurin. Lippu yhdeksi päiväksi Magic Kingdom puistoon maksoi 99 $. Lippuvaihtoehtoja on paljon, joten kannattaa miettiä tarkkaan, että mitä haluat nähdä ja miten, jotta saat itsellesi parhaiten sopivat liput. Yhdessä päivässä et millään voi sesonkiaikaan kiertää edes kahta puistoa.

Puiston kokoa ehkä kuvaa sekin, että jokaisella puistolla on moottoritiellä oma liittymä. Hotellimme oli hyvällä paikalla ja ajoimme sieltä ehkä vartin puiston parkkipaikalle, mutta silloin ei olla vielä lähelläkään puistoa. Parkkipaikkoja on tuhansia, joten kannattaa pistää mieleen mihin se auto jääkään. Kun auto on parkeerattu, mennään pienellä junasysteemillä satamaan tai isommalle junapysäkille. En nyt pysty selittämään asiaa paremmin, yritin googlettaa ikuisuuden, että mikä kyseisen kulkuneuvon nimi on, mutta en tiedä. Olkoon junasysteemi. Junasysteemin jälkeen tosiaan valitaan vielä, että mennäänkö puistoon isommalla Monorail-junalla vai lautalla. Me valitsimme lautan ja matka sillä puistoon kestää 10-15 minuuttia. Sitten ollaan vihdoin perillä!

Magic Kingdomin sisällä on vielä neljä erillistä osa-aluetta, Adventureland, Tomorrowland, Fantasyland ja Frontierland. Kaikissa kauhea läjä laitteita, ruokapaikkoja ja ohjelmaa. Teimme ehkä vähän tyhmästi, ja aloimme vain järjestyksessä käymään ensin Adventurelandia läpi, valitsimme aina sen laitteen, missä oli suht lyhyt jono. Lyhyellä jonolla tarkoitan siis alle 45 min. Etukäteen olisi pitänyt katsoa, että missä haluaa kaikista eniten käydä ja tehdä aamuiset täsmäiskut niihin. Pisimmät jonot joita näimme, olivat 130 minuuttia. (!!!???) Me jonotimme pisimmillämme noin 80 minuuttia ja se oli järkyttävää kärsimystä. Eli mene heti niihin laitteisiin, joissa haluat ehdottomasti käydä, jonot eivät siitä lyhene.

Seuraava vinkki eli FastPass. Disney Worldin FastPass systeemi ei ole maksullinen, ja eihän me sitä ymmärretty, koska oltiin kaksi päivää oltu Universal Studiosilla, jossa siitä olisi pitänyt maksaa. FastPass Disney Worldissä tarkoittaa siis sitä, että voit rekisteröidä pääsylippukortillesi muutaman laitteen, joihin saat mennä tietyn aikaikkunan puitteissa jonon ohi. Tajuttiin tämä kello 8 illalla eikä hirveästi naurattanut, että oltiin tuhlattu aikaa jonottamiseen tunteja ihan turhaan. Eli kannattaa hyödyntää FastPassia, sen saa päivän aikana 5-7 kertaa ja se on mahdollista saada moniin laitteisiin samalla kertaa. Täysin ilman jonottamista et selviä missään nimessä, mutta tällä saat helposti vähän aikaa säästettyä.

Puistossa on paljon muutakin ohjelmaa kun pelkät laitteet. Paraateja järjestetään monta kertaa päivässä. Joulun aikaan paraati on monta kertaa, muulloin käsittääkseni paraati on ainakin kerran päivässä. Disneyn hahmot ovat tavattavissa tietyissä paikossa, Anna ja Elsa Frozenista varmasti tällä hetkellä suosituimpina. Pirates of the Caribbean hengessä on tehty merirosvoseikkailu, eli saat kartan, jonka mukaan täytyy suunnistaa puistossa ja omalla pääsylippukortillasi saat aina aktivoitua seuraavan vihjeen. Kiersimme yhden kartan ja hauskaa oli.

Jätimme välistä laitteet, joissa oli kastumisvaara, sekä Seven Dwarf Mine Train vuoristoradan, jonka jonotusaika ei oikeastaan missään vaiheessa ollut alle 120 minuuttia. Kahden tunnin jonottamiseen ei oltaisi kyetty. Lisäksi Disney Worldissa on paljon laitteita, jotka on ehkä tarkoitettu nuoremmille lapsille. Alladinin lentävät matot olivat ihan perus Linnanmäki kamaa, samoin kuin Teekupposet, joten niihin jonotus jäi ihan suosiolla välistä.

Käymisen arvoisia laitteita Magic Kingdomissa ovat ehdottomasti seuraavat:

Space Mountain & Big Thunder Mountain Railroad ovat molemmat vähän hurjempia vuoristoratoja. Mennään kovaa, muttei mitään pää alaspäin kieputtelua. Molempiin jonotettiin päälle tunteroinen. Space Mountain oli viimeinen laite jossa käytiin ja jonotus oli työn ja tuskan takana. Meinattiin jo lähteä, mutta päätettiin silti jäädä jonottamaan ja laite oli kyllä jonotuksen arvoinen.

Pirates of the Caribbean & Peter Pan’s Flight ovat molemmat suht leppoisia laitteita, mutta aivan mahtavasti tehtyjä! Lavasteet ovat aivan upeat ja silmät pyöreinä sai tuijotella esimerkiksi Peter Pan laitteessa pienoiskoossa olevaa Lontoota. Pirates of the Caribbean laitteessa mennään pienellä laivalla vettä pitkin ja matkalla sitten on merirosvotapahtumia Jack Sparrow:n vierailuilla.

Walt Disney Carousel of Progress oli myös mielenkiintoinen ja Tuhkimon linnaa olisin voinut tuijottaa ikuisuuden. Pahin pettymys oli ehkä Jungle Cruise laite. Jonotettiin siihen kuuman kosteassa ahtaassa jonossa 80 minuuttia eikä laite herättänyt oikein minkäänlaisia tuntemuksia.

Ruokapaikkoja on paljon jokaisen puisto-osan sisällä, mutta ne olivat koko ajan aivan täynnä. Mentiin syömään tietysti pahimpaan lounasaikaan 12-14 välillä, mutta ravintolat näyttivät olevan koko ajan ihan tukossa. Eli kannattaa vaan valita se paikka mikä miellyttää ja jonottaa, koska siltä et voi kuitenkaan välttyä. Tuliaiskaupoista saa kaikkea Disneykrääsää mitä vain voit haluta. Prinsessamekkoisia tyttöjä tuli aika paljon vastaan puistossa, ja valehtelematta melkein joka kolmannella ihmisellä oli jonkunlaiset Mikkihiiri korvat. Korvat olivat ihan hauskoja, mutta en olisi keksinyt niille ehkä käyttöä kotona, joten jäivät sinne.

Yhteenvetona Disney World oli ihana ja kaikki lapset ja lapsenmieliset varmasti nauttivat puistosta täydellä sydämellä. Minä ainakin nautin.

Oletteko käyneet Disney Worldissa? Mitä tykkäsitte? Haluaisitteko mennä?

Onhan toi linna nyt upea!

Lontoorakkaus

Huomenna näyttää Norwegianin nokka kohti Lontoota ja lähdemme ystäväni kanssa minilomalle. Ensin minun oli tarkoitus lähteä reissuun yksin, mutta ystäväni halusi lähteä mukaan enkä pistänyt vastaan. Hänelle kerta on ensimmäinen Lontoossa, minulla taitaa olla kuudes kerta. Jos olisin lähtenyt yksin, olisin käynyt kielimatkakohteessani Bournemouthissa muistelemassa menneitä, mutta seuraavalla Englannin matkalla sitten.

Olen ollut Lontoossa viimeksi vuonna 2011, vaikka se on yksi lempikaupungeistani. On niin monta uutta paikkaa, missä haluaisi vierailla, että vanhat suosikkikohteet meinaavat jäädä taka-alalle. Onneksi asia korjaantuu nyt ja pääsen nauttimaan jälleen Lontoosta.

Seuraavaksi siis Lontoofiilistelyä ja hyvin vanhoja kuvia edellisiltä reissuilta!

Rakastan Oxford Streetiä ja kaikkia muitakin ostoskatuja. Harrodsin alakerran ruoka ja ihanat tuliaiskrääsät ovat toivottavasti vielä samoilla paikoilla ja pääsen ihastelemaan niitä. Todennäköisesti yhtenä päivänä menemme Stratfordiin Westfield ostoskeskukseen, jotta ystäväni pääsee ensimmäistä kertaa Victoria’s Secret liikkeeseen.

Camden Town on myös suosikkipaikkojani, olin… tykkäsin nuorempana emohipsteriydestä, joten tämä oli mahtava paikka teinimarikalle. Voi toki olla, että olen vieläkin ihan yhtä fiiliksissä, jos täällä käydään.

Puistot ja piknikit ovat myös lähellä sydäntäni, eikä mikään ei ole parempaa kuin vehreä Hyde Park. Tai Green Park tai Regent’s Park tai mikä vaan Park. Nyt en ehkä pääse piknikille, joten kesällä on matkattava uudestaan. Yllä oleva kuva on otettu helmikuussa 2009, joten ehk meillä pienet mahdollisuudet on. Lämpötilaksi luvattu noin +6.

Musikaalit, ah. Edellisellä Lontoon reissulla tuli käytyä katsomassa Blondin kosto musikaalina, nyt on liput taskussa Leijonakuninkaaseen ja Mamma Miaan. Harkitsin viime syksynä Svenska Teaternin Mamma Miaa, mutta ehkä Lontoon laatu on vähän parempi.

Norwegianin lennot olivat melkein ilmaiset (76 €) joten en voinut vastustaa niitä. Hotelli kolmeksi yöksi maksoi 148 € / naama. Hirveän kalliiksi reissu ei siis matkakustannusten puolesta tule. Lähden pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, joten mitään överishoppailuakaan ei onneksi voi tällä kertaa tehdä! Ensikertalainen ystäväni saa päättää, missä kaikkialla haluaa käydä, joten palaillaan ensi viikolla tunnelmista.

Ah, mistä te tykkäätte Lontoossa vai tykkäättekö?

Wizarding World of Harry Potter ♥

Wizarding World of Harry Potter. Täydellinen paikka. Täydelliset päivät. Hunajaherttua. Tylyaho. Ollivanders. Kolme luudanvartta. Weasleyn Welhowitsit. Tylypahka. Orlandon Universal Studiosilta löytyy siis Harry Potter fanien maanpäällinen taivas. (Jos jäi jollekin epäselväksi niin olen fani ja kasvoin Harry Pottereita lukien… Kuvitelkaa sydänsilmäemoji jokaisen kappaleen perään.) Seuraavaksi luvassa kokemuksia ja hehkutusta Orlandon velhomaailmasta!

Universal Orlandossa on siis mm. Viistokuja, Tylyaho, Tylypahka, Iskunkiertokuja, Kalmanhanaukio, Kings Crossin asema. Paljon kaikkea löytyy. Ne on jaettu siellä kahteen eri puistoon, mutta voit matkustaa Tylypahkan pikajunalla toisesta paikasta toiseen kunhan sinulla on park-to-park lippu. Tätä junamatkaa varten otimme park-to-park lipun, joka on jonkun verran kalliimpi kuin tavallinen lippu, mutta suosittelen. Ilman park to park lippua pääset vain toiseen paikkaan ja molemmat täytyy mielestäni nähdä!

Kalmanhanaukiolla pääsee vierailemaan ennen Viistokujalle menoa. Katsokaa kuka on ikkunassa! En huomannut kuvaa ottaessani Oljoa, mutta myöhemmin kun käveltiin uudestaan tästä ohi tajusin, että verho liikkuu. Joku moottoroitu nukke siis joka availee verhoja ja kurkkaa ulos. 12 on tehty vähän tummemmaksi, jotta ymmärtää siinä olevan jotain maagista, mutta ei sentään ole saatu sitä katoamaan ja ilmestymään takaisin. Sisään taloon ei pääse.

Sisään Viistokujalle mennään King’s Crossin aseman vierestä, ja tämä sijaitsee Universal Studiosin puolella. Kun pääset sisään, avautuu eteesi Viistokujan Velhomaailma. Universal Studios kokonaisuudessaan ei muuten tuntunut täyteen ahdetulta, mutta täällä oli kyllä monessa paikkaa liikaa porukkaa.  Viistokujalla on vain yksi laite varsinainen laite, Escape from Gingotts. Jono laitteeseen oli 45 minuuttia, eli ihan siedettävää. Aivan mahtavasti tämäkin toteutettu, jonottaessa moottoroidut maahisnuket tekevät pankkitöitänsä ja sen jälkeen päästään vuoristoratatyyppisessa laitteessa hurjastelemaan ympäri Irvetaa. Viistokujalla on mahdollisuus myös ”vaihtaa” omaa rahaa velhorahaan, mutta tässä paikassa emme käyneet, joten kaljuunoiden kurssia en tiedä. (Apua googletin kaljuunan ja tiedän sittenkin…)

Tärkein missioni puistossa oli päästä maistamaan kermakaljaa, kaikki muu oli plussaa. Kermakaljaa saa monesta paikasta puistossa ja niitä on erilaisia. Tavallinen kermakalja oli hiilihapollista kermatoffeista limua. Frozen kermakalja oli samanmakuista, mutta koostumukseltaan slushy/jäähilejuomaa. Molemmat maistuivat hyviltä, mutta lämpimässä ilmassa jäähilejuoma vei ehkä voiton. Myös jotain jäätelöpohjaisia kermakaljoja olisi saanut, mutta me testasimme näitä kahta. Juoma oli supermakeaa jopa minun mittapuullani, mutta ihanaa silti. Kermatoffeelta se maistui ja ehdottomasti jokaisen HP-fanin maistettava!

Muutama Viistokujan kauppa. Ihan kaikkiin kauppoihin ei päässyt sisään, mutta esimerkiksi Weasleyn Welhowitsitseistä pääsi ostamaan kaikkea mahdollista, Parhaimmat huispaustarvikkeet myi nimensä mukaisesti huispausjuttuja, Ollivandersilla myytiin taikasauvoja. Kaapuja sai ostaa Matami Malkinilta, jossa piti tietysti käydä sovittamassa kaapua. Tuloksen voi kurkata instagramista. Iskunkiertokuja oli myös hienosti tehty, sinne lähti Viistokujalta sivukatu, johon oli sitten tehty pimeähkö tähtitaivas. Siellä oli Borgin & Burkesin liike johon pääsi tekemään ostoksia. Ihan uskomatonta panostamista. Kaikilla työntekijöillä oli kaupan teemaan sopivat vaatteet päällä, ihan mahtavaa.

Irvetan katolla oleva lohikäärme syöksee tulta noin vartin välein, eipähän tule kiusausta ryöstää Irvetaa

Kun on tarpeeksi aikaa viettänyt Viistokujalla ja saanut ostettua velhovarusteita, kannatta ottaa suunnaksi King’s Crossin asema ja laituri 9 ja 3/4. Viistokujan (Universal Studios) ja Tylyahon (Island of Adventure) välin pääsee kulkemaan Tylypahkan Pikajunalla. (Kunhan on Park-to-Park lippu.) Junamatka on molempiin suuntiin vähän erilainen, joten jos vain mahdollista niin suosittelen junamatkaa edestakaisin. Jos pitää valita niin Viistokujalta Tylyahoon.

Tylyahosta löytyy 3 huvipuistolaitetta, yksi hurja vuoristorata Dragon Challenge, yksi kevyempi vuoristorata Flight of the Hippogriff ja yksi näiden sekoitus Hogwarts Forbidden Journey, jossa on käytetty 4D tehosteita. Kannattaa käydä kaikissa. Dragon Challengeen ei tarvitse juurikaan jonottaa, muihin noin tunnin setti.

Itse Tylypahka ja Hagridin mökki. Mökki on matkanvarrella kun jonotetaan Hevoskotka-laitteeseen, eikä sinne pääse sisälle. Tylypahkaankaan ei varsinaisesti pääse sisään, yksi laite on siellä, mutta tuolle sillalle tai torneihin ei mennä. Toivottavasti joskus pääsisi sinnekin, kuinka upeaa olisi päästä käymään eri tuvissa?!

 

Tylyahon kylä oli ihana! Söpöjä taloja joissa tekolunta päällä, ja toki kaikki kaupat joita Tylyahoon kuuluu. Hunajaherttuassa kävin ihastelemassa Bertie Bottin jokamaunrakeita, sokerisuklakyniä ja kaikkea muuta mahdollista. Siellä myytiin myös ihania leivoksia ja suklainen noidankattilaleivos oli ihan täydellisen hyvää. Toin äidilleni tuliaisiksi jokamaunrakeita, ja makuja on esimerkiksi saippua, oksennus, mustapippuri ja makkara. Normaaleja makuja mustikka, sitruuna ja vihreä omena. Itse en uskaltanut maistaa yhtäkään, mutta ilmeisesti nuo pahimmatkaan eivät maistu ihan niin pahalta kun annetaan ymmärtää. Tylyahosta ja Viistokujalta molemmista löytyy yksi kunnon ruokapaikka, toisesta Vuotava Noidankattila ja toisesta Kolme Luudanvartta, joista saa brittityylistä ruokaa, esimeriksi Fish & Chipsejä. Namnam.

Yllä tuliaiset jotka puistosta toin itselleni. Suklaasammakko ja taikasauva. En lukenut paketista mitään tietoja, joten kun avasin paketin niin yllätys oli suuri kun siellä olikin yksi iso sammakko ja keräilykortti. Sydämet silmissä ihastelin hologrammi-Dumbledorea. Taikasauvaakaan en voinut vastustaa. Molemmissa puistoissa on Ollivandersin kauppa, jossa saa joko mennä ihan vaan ostamaan taikasauvoja, tai sitten mennä sauvantekijän + 20 muuta henkeä huoneeseen, jossa sauvantekijä valitsee yhden henkilön, joka saa tehdä taikoja ja etsiä omaa taikasauvaa. Harmi etten ollut valittu, lohdutukseksi ostin Sirius Mustan taikasauvan. Kaikkien päähenkilöhahmojen taikasauvat löytyvät kaupoista. (On myös mahdollista ostaa sellainen taikasauva, jossa on tunniste, jonka avulla voi tehdä oikeita taikoja muutamassa pisteessä puistossa. Tähän en sentään sortunut…)

Kokonaisuudessaan ihana paikka, menkää! Löytyykö muita Harry Potter faneja? Mitä tykkäätte? Haluatteko puistoon? Heräsikö kysymyksiä?

(Jos mulla jotain uskottavuutta aikaisemmin oli niin se varmaan katosi tämän hehkutuksen ja fanityttöyden myötä… Taidan postata jotain järkevää ennen kuin heitän Disneyworld setin ulos…)