Hyppää sisältöön

Malediivit - trooppinen rantaparatiisi Tyynellämerellä

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 20.05.2021
Yli tuhannesta saaresta koostuva Malediivien saariryhmä on loistava kohde matkailijalle, joka kaipaa lomaltaan kauniita rantoja ja rauhallista tunnelmaa.

Vietä trooppinen loma Malediiveilla

Malediivit sijaitsevat päiväntasaajan korkeudella. Maa on noin 800 kilometriä pitkä trooppinen saaristo Intian eteläkärjen lounaispuolella. Malediiveihin kuuluu kaikkiaan noin 1 190 saarta ja atollia, joista vain 202 on asuttuja. Suuri osa maan 395 000 asukkaasta asuu pääkaupungissa Malessa.

Malediiveille matkustetaan ensisijaisesti rantalomalle, sillä saarten kauniit hiekkarannat, vihreät palmut ja turkoosi vesi vastaavat monien matkailijoiden mielikuvaa unelmien rantakohteesta. Malediivit sopivat rantaleijonien lisäksi myös aktiivilomailijoille, sillä alueella on loistavat vesiurheilumahdollisuudet. Esimerkiksi snorklaus ja sukeltaminen ovat suosittuja lomanviettotapoja Malediiveilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Parhaiten Malediivit sopii hemmottelulomaa kaipaaville pariskunnille. Luksuskohteena tunnettu Malediivit on erityisen suosittu häämatkalaisten keskuudessa. Saarilta löytyy kuitenkin myös lapsiperheille sopivia lomakyliä. Malediivien matkailun infrastruktuuri perustuu resort-saariin eli pieniin atolleihin, jotka tyypillisesti ovat kokonaan yhden lomakeskuksen käytössä.

Monilla Malediivien saarilla on pelkkä lomakeskus, mikä takaa lomarauhan.

Lämmintä vuoden ympäri

Malediivien trooppinen ilmasto jakautuu joulukuusta maaliskuuhun kestävään kuivaan sesonkiin sekä sadekauteen, joka kestää toukokuusta marraskuuhun. Keskilämpötila keikkuu Malediiveilla lähes 30 asteessa vuoden ympäri.

Sadekausi on todellakin sadekausi, joten matkaa suunniteltaessa kannattaa kiinnittää sademääriin. Sadekuukausien aikana vettä saattaa sataa pahimmillaan jokaisena lomapäivänä. Runsaimmillaan sateet ovat keskikesällä.

Rento rantaloma Malediiveilla

Malediivit on parhaimmillaan rantalomakohteena, sillä postikorttirannat ovat saarten valtti. Matalan rantaveden yläpuolelle rakennetut tunnelmalliset mökit luovat loistavat puitteet rentoutumiselle. Malediivit ei ole shoppailijan tai bileporukan unelmakohde, sillä yöelämä on saarilla rauhallista ja ostosmahdollisuudet rajautuvat lähinnä matkamuistotavaroihin.

Saarivaltiota pidetään ensisijaisesti kalliina lomakohteena, mutta tarjolla on hintavien yksityisomisteisten resort-saarien lisäksi tavallisia hotelleja sekä majapaikkoja, jotka sopivat myös pienemmän budjetin matkailijoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Malediivien hintataso riippuu pitkälti kohteesta, sillä hinnat vaihtelevat merkittävästi paikallisten asuttamien saarten ja lomalaisten rakastamien resort-saarten välillä. Paikallisten asuttamilla saarilla hintataso on hyvin edullinen, mutta resort-saarilla hinnat nousevat myös suomalaisittain hyvin korkeiksi.

Haavekuvat täyttävästä unelmalomasta on oltava valmis maksamaan myös Malediiveilla, mutta jos on valmis joustamaan esimerkiksi majoituksen sijainnista tai majapaikan tasosta, voi saarilla lomailla myös kohtuullisin kustannuksin.

Vedenalainen Malediivit

Auringon lämmittämällä hiekalla kookospalmujen katveessa on helppo irtautua stressistä ja vain rentoutua. Toisaalta Malediiveilla on aikaa aloittaa vaikka uusi harrastus. Aloittelijat voivat kokeilla esimerkiksi surffausta ja sukellusta, jotka tarjoavat noviiseille sopivasti haastetta, mutta joiden harjoitteluun Malediiveilta löytyy runsaasti rauhallisia ja turvallisia vesiä.

Parasta ajanvietettä Malediiveilla tarjoaa merenalainen elämä. Malediiveja ympäröivät koralliriutat ja turkoosit laguunit. Snorklaajat ja sukeltajat tietävät löytäneensä oikean merenalaisen satumaailman painaessaan päänsä pinnan alle. Malediivien kirkkaat vedet kuhisevat vedenalaista elämää, värikkäitä kaloja, simpukoita ja koralleja.

Kunnioita paikalliskulttuuria

Malediivit ovat erittäin turvallista seutua lomailijalle, sillä resorttien eristäytyneisyyden ansiosta pienille saarille on käytännössä mahdotonta tulla kenenkään huomaamatta.

Saarta hallitsivat lähes 800 vuoden ajan muslimisulttaanit ja nykyisinkin saarten asukkaat ovat sunnimuslimeja, ja maassa on noin 700 moskeijaa. Ensimmäiset eurooppalaiset olivat 1500-luvulla saarille saapuneita portugalilaisia.

Historian aikana Malediiveja ovat hallinneet niin portugalilaiset, hollantilaiset kuin brititkin. Vuonna 1965 Malediivit itsenäistyi sulttaanikuntana, kunnes siitä vallankumouksen jälkeen tuli tasavalta. Suurin osa väestöstä on aasialaisia, singaleeseja ja arabeja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Malediiveilla vierailevan kannattaakin muistaa olevansa muslimimaassa. Esimerkiksi alkoholin suhteen käytäntö on kaksijakoinen: vaikka kyseessä on länsimaalaisten suosima lomakohde, ei Malediiveille ole sallittua tuoda omia alkoholipitoisia juomia. Resort-saarien hotellibaareista ja huoneiden minibaareista löytyy kuitenkin alkoholijuomia niitä kaipaaville.

Samat periaatteet toimivat myös pukeutumiseen: paikallisten asuttamilla saarilla kannattaa pukeutua peittävästi ja suhtautuminen tähän on melko tiukkaa. Kuitenkaan resort-saarilla muslimikulttuurin ohjeita ei tarvitse noudattaa ja hotellien rannoilla voi makoilla huoletta bikineissä.

Paikalliset suhtautuvat matkailijoihin myönteisesti, ja malediivilaiset tunnetaankin hyvin vieraanvaraisena kansana: paikallisiin tapoihin kuuluu esimerkiksi tervehtiä vierasta tuoreella kookosjuomalla.

Malediivien virallinen kieli on divehi, mutta erityisesti resort-saarilla majoittuville matkailijoille riittää mainiosti englannin kielen taito. Paikallisten asuttamilla saarilla vierailevien matkailijoiden on suositeltavaa opetella muutamat perusfraasit divehiksi.

[rp_social]

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MALEDIIVEILLA

Halvimmillaan edestakaiset lennot Malediivien Maleen voi saada jopa noin 400 eurolla, mutta matka kestää useine välilaskuineen helposti yli 15 tuntia.

Lennot Malediiveille

Helpoin tapa matkustaa Malediiveille on varata suomalaisten matkanjärjestäjien tarjoama valmismatka. Matkapakettien hinnat alkavat noin tuhannesta eurosta henkilöltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Malediiveille pääsee myös reittilennoilla, mutta Suomesta ei ole suoria lentoja ja matkustusaika voi venyä pitkäksi. Omatoimimatkaajat voivat etsiä lentoja Malediivien pääkaupunkiin Maleen Euroopan ja Aasian suurimmilta lentokentiltä, kuten Lontoosta tai Singaporesta.

Halvimmillaan välilaskulliset lennot Helsingistä Maleen maksavat noin 500 euroa. Omatoimimatkailijoiden kannattaa kuitenkin huomioida, että paikalliset siirtolennot Malesta pienille resort-saarille saattavat maksaa jopa 300 euroa yhtä henkeä kohden. Lentomatkan kesto riippuu välilaskujen määrästä ja niiden kestosta, mutta nopeimmillaan Maleen lentää yhdellä välilaskulla noin 16 tunnissa.

>> Vertaile ja varaa lennot Malediiveille

Majoitus Malediiveilla

Malediiveilla monet hotellit sijaitsevat omilla yksityisillä saarillaan. Hotellit tarjoavat yksityisrantoja, tasokkaita kylpylähoitoja ja hyviä ravintolapalveluja, joten rentoutumismahdollisuudet ovat loistavat. Tavallisten hotellien sijaan majoitus löytyy lähes aina resort-tyyppisistä lomakeskuksista. Malediiveilla on tarjolla myös eksoottisia laguunien ylle rakennettuja bungaloweja. Malediivien saarilta löytyy upeita hotelleja häämatkalaisille tai hemmottelulomailijoille.

Edullista budjettimajoitusta sen sijaan on hankala löytää postikorttimaisilta resort-saarilla. Pienellä budjetilla matkustavat majoittuvat usein paikallisten asuttamilla saarilla. Niissä majoittuminen ei välttämättä vastaa mielikuvaa haaveiden upeista paratiisimaisista rantamaisemista, mutta tarjoaa omanlaisensa elämyksen.

Liikkuminen Malediiveilla

Malediivien saaristossa liikkuminen tapahtuu lähinnä jalkaisin, polkupyörällä tai veneellä. Ylelliset lomakeskukset tarjoavat kuljetuspalveluita vesiteitse. Pääkaupunki Male on ainoa paikka Malediiveilla, jossa matkailija saattaa tarvita auto- tai taksikyytiä, mutta sielläkin välimatkat taittaa vaivatta jalan.

Liikkuminen saarilta ja atolleilta toiselle tapahtuu pääasiassa laivoilla ja veneillä, mutta kaikkein kaukaisimmille atolleille ainoa matkustustapa saattaa olla lento. Paikallislentoja lennetään pienillä vesitasoilla. Pakettimatkalaisten ei yleensä tarvitse huolehtia resort-saarelle siirtymisestä, vaan siirtymälento kuuluu hintaan.

Omatoimimatkailijan kannattaa huomioida, että näiden väistämättömien paikallislentojen hinnoista saattaa tulla yllättävä lisä matkan kuluihin.

MALEDIIVIEN MATKAKOHTEET

Viettäisitkö loman näissä maisemissa? Malediivit on suosittu kuherruskuukauden lomakohde paratiisirantojensa ansiosta.

Pääkaupunki Male

Malediivit ei varsinaisesti ole kaupunkilomailijan unelmakohde, mutta pääkaupunki Male on usein matkailijan ensikosketus Malediiveihin.

Tavallista malediivilaisarkea voi kokea parhaiten juuri Malen kaupungissa, jossa perinteisiä nähtävyyksiä on vähän. Mielenkiintoisinta Malessa on kierrellä kaupungissa markkinoita ja seurata ihmisvilinää.

Malessa vieraileva matkailija voi kiertää myös paikallisia moskeijoita tai katsastaa kansallismuseon tai kansallisen taidegallerian. Pääkaupunki ei kuitenkaan ole varsinainen metropoli, ja moni kävijä tyytyy melko pikaiseen vilkaisuun matkallaan pienemmille saarille.

Rauhallinen Ari Atoll

Monet suomalaiset matkustavat Malediivien länsiosassa sijaitsevalle Ari Atollin paratiisisaarille, jossa voi huoletta keskittyä rentoutumiseen ja hemmotteluhoitoihin. Atolliin kuuluu noin 20 matkailukäytössä olevaa saarta. Erilaiset vesiaktiviteetit onnistuvat täällä mainiosti. Sukellus ja snorklaus ovat suosittua ajanvietettä korallisaarten ja laguunien maisemissa. Lentomatka pääkaupungista Malesta kestää noin puoli tuntia.

Aution hiekkarannan Raa Atoll

Syrjäinen Raa Atoll Pohjois-Malediiveilla takaa matkailijalle oman rauhan. Trooppisella paratiisisaaren hyvä palvelu antaa luvan laiskotteluun ja leppoisaan lomailuun. Raa Atoll on hyvä esimerkki tyypillisestä malediiviläissaaresta: pieni atolli, jossa on vain lomailevia matkailijoita.

Omatoimimatkailijan Addu Atoll

Malediivien eteläosassa sijaitseva Addu Atoll on Malen lisäksi maan asutetuimpia seutuja runsaan 30 000 asukkaan väestöllään. Seitsemästä saaresta koostuva atolli sopii erityisesti aktiivimatkailijoille, sillä siellä on mahdollista pyöräillä kolmen eri saaren välillä.

Addu Atoll sijaitsee reilun viidensadan kilometrin päässä pääsaarelta ja se on Malediivien eteläisin atolli. Paikka sopii hyvin delfiinien ja valaiden bongaukseen.

[rp_social]

MALEDIIVIEN PARHAAT

Jos etsii täydellistä paratiisirantaa, Malediivit on täydellinen kohde.

Malediivien parhaat elämykset

  1. Koe upea vedenalainen maailma sukeltamalla kirkkaissa vesissä.
  2. Rentoudu puuterinvalkealla hiekalla palmujen katveessa.
  3. Nauti ylellisistä kylpyläpalveluista.
  4. Kokeile paikallisia herkkuja, erityisesti tuoretta kalaa.
  5. Näe pala aitoa malediivilaisarkea pääkaupunki Malessa.

Lisätietoa

Malediivien viralliset matkailusivut

Teksti: Jenna Lehkonen, Maria Hietala, Inka Khanji ja Elina Venttola
Kuvat: Istockphoto, Shutterstock

Vinkkejä ja ideoita

Malediivit

Haluatko nauttia lounasta veden alla? Malediiveilla se on mahdollista

Malediiveilla tapahtuu eniten avioeroja

Paratiisin kääntöpuoli – tällä unelmien lomakohteella on ikävä vitsaus

Häämatkan ABC

Kaikki mitä haluat tietää häämatkoista – morsiusparin ABC

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Malediivit

Seitsemän maailmanluokan rantakohdetta talvilomallesi – joko tunnet nämä kaikki?

Malediivien hotelleilla on omia aikavyöhykkeitä

Tiesitkö, että hotellilla voi olla oma aikavyöhyke? Kun saavut trooppiselle saarelle, yllätyt kellonajasta

Paratiisirannat

Vau, mitä rantaparatiiseja! Näitä kohteita on hankala vastustaa – katso kuvat

Maisema Bora Boralla

Mitä luksusta! Näissä kohteissa voit majoittua veden ylle rakennetussa bungalowissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja