Oletko samaa mieltä? Tämä on suomalaisten suosikkikohde Espanjassa

MAINOS: ESPANJAN VALTION MATKAILUTOIMISTO
Tämä kohde on suomalaisten suosikki Espanjassa
Selvitimme helmikuussa yhdessä Espanjan valtion matkailutoimiston kanssa suomalaisten suosikkikohteita Espanjassa.
Omaa suosikkiaan sai äänestää 15 vaihtoehdon joukosta, ja äänestyksessä annettiin yhteensä yli 11 000 ääntä.
Ehkä hieman yllättäenkin äänestyksen voitti satamakaupunki Alicante. Monipuolinen matkailukohde keräsi äänistä 13,2 %.
Äänestys oli tiukka, sillä toiselle sijalle noussut kestosuosikki Aurinkorannikko sai äänistä 12,4 %. Kolmannelle sijalle äänestyksessä ylsi Espanjan suurin saari Mallorca keräten 11,8 % äänistä.
Alicanteen houkuttelee aurinko
Suomalaisten suosikkikohteeksi noussut Alicante on suurkaupunki Kaakkois-Espanjassa Välimeren rannalla, Costa Blancaksi kutsutulla rannikkoalueella.
Alueen vetovoima perustuu sen monimuotoiseen luontoon, joka kätkee sisäänsä yhdeksän luonnonpuistoa, lähes 2 000 kasvilajia ja upeat mahdollisuudet esimerkiksi lintubongaukseen.

Costa Blancan rannikko levittäytyy lähes 250 kilometrin matkalle ja hurmaa yli 170 upealla rannallaan. Valkoisina hohtavat ja silmänkantamattomiin jatkuvat hiekkarannat ovatkin tehneet alueesta yhden Espanjan rakastetuimmista lomakohteista.
Myös Alicantessa rantaa riittää toistakymmentä kilometriä. Kaupungissa ranta- ja kaupunkiloman yhdistäminen onnistuukin täydellisesti, mikä oli myös monen äänestäjän mieleen.
Moni Alicantessa lomaileva viettää päivänsä San Juanin tai El Postiguetin rannoilla ja suuntaa illalla vanhankaupungin mutkitteleville kujille, missä pienet baarit ja värikkäät talot luovat ainutlaatuisen tunnelman.

Rannan lisäksi suomalaisia houkuttelee Alicanteen erityisesti sen ilmasto.
Alicantessa aurinko ja lämpö hellivät ympäri vuoden, sillä talvellakin lämpötila pysyttelee pääsääntöisesti yli +15 asteessa. Alicante sopii siis loistavasti matkakohteeksi keväällä, kun Suomessa pitkän kaamoksen jälkeen kärvistellään vielä takatalven kourissa, mutta Espanjassa kesä ja rantakelit kolkuttelevat jo ovella.

Suomalaiset arvostavat Alicantessa myös sen monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, sillä alueella riittää aktiviteetteja niin rennompaan kuin vauhdikkaampaan lomailuun.
Golfaajalle Costa Blancan yli 20 kenttää ovat todellinen paratiisi.
Alueen vuoristoinen maasto ja loistavat sääolosuhteet ovat tehneet Costa Blancasta myös pyöräilijöiden suosikkikohteen, ja moni aktiivilomailija suuntaakin pyöräilemään Costa Blancan upeille rannikko- ja vuoristoreiteille.
Myös Alicanten keskustassa on panostettu kevyen liikenteen väyliin, mikä tekee pyöräilystä kätevän ja sujuvan tavan liikkua kaupungissa. Käytössä on kaupunkipyöräjärjestelmä sekä useita pyörävuokraamoja, joten menopelin saa helposti alleen. Pyörällä liikkuessa voi nauttia kaupungin tunnelmasta ilman huolta parkkipaikan etsimisestä – ja samalla valita ekologisemman tavan matkustaa.
Historiallinen kaupunkikohde
Alicanten keskusta on täynnä elämää ja nähtävää.
Kaupunkia hallitsee vaikuttava Santa Bàrbaran linnoitus, joka sijaitsee Benacantil-vuoren huipulla 166 metrin korkeudessa aivan sataman kupeessa. Linnoitukselta avautuvat näkymät Välimerelle ja kaupungin kattojen yli ovat kaupungin parhaat.

Alicanten ikoninen rantapromenadi, Explanada de España, on kaupungin sykkivä sydän. Palmujen reunustamalla rantapromenadilla voi pysähtyä kahville, seurata katutaiteilijoita ja nauttia sataman tunnelmasta. Iltaisin moni suuntaa promenadille ihailemaan auringonlaskua.
Kulttuurista kiinnostuneille MACA-taidemuseo tarjoaa modernia espanjalaista taidetta, ja palkittu arkeologinen museo MARQ vie mukanaan menneisyyteen. Vanhassakaupungissa eli El Barriossa on mukava kierrellä vailla tarkkaa päämäärää.

Shoppailijat löytävät kaupungin sykkeestä niin espanjalaisia putiikkeja kuin kansainvälisiä ketjuliikkeitä. Alicanten vilkkain ostoskatu on Avenida de Maisonnave, jonka varrelta löytyvät esimerkiksi Espanjan tunnetuin tavaratalo El Corte Inglés. Nälän yllättäessä on kaupungin markkinoilta helppo napata mukaansa välipalaa.
Kestävää matkailua Alicantessa
Alicanten-lomalla kannattaa kurkistaa myös pintaa syvemmälle. Viipymällä hieman pidempään, tutustumalla sisämaan idyllisiin kyliin ja viettämällä aikaa paikallisten parissa matkasta tulee paitsi vastuullisempi, myös monin tavoin rikastuttavampi kokemus.
Vaikka Alicante tunnetaankin erityisesti upeista hiekkarannoistaan, sen lähiympäristö ja koko Costa Blancan alue tarjoavat paljon muutakin koettavaa.
Rannikolta kannattaa suunnata myös sisämaahan, missä pienet viinitilat, vehreät luonnonpuistot ja perinteiset kylät odottavat löytäjäänsä.

Päiväretkelle kiehtovia kohteita ovat myös Alicanten lähiympäristössä sijaitsevat Calpen ja Elchen kaupungit. Vaikuttavasta Peñón de Ifach -kalliostaan tunnettu merenrantakaupunki Calpe tarjoaa paitsi upeita rantoja ja tunnelmallisen vanhanhaupungin myös loistavia patikointimaastoja.
Sisämaassa sijaitseva Elche tunnetaan taas palmuistaan. Kaupungista löytyvä Palmeral de Elche on Euroopan suurin palmupuisto sekä myös Unescon maailmanperintökohde. Vehreä keidas kätkee sisälleen yli 40 000 palmua luoden ainutlaatuisen maiseman kaupungin sydämeen.

Kestävään matkailuun kuuluu myös paikallisen kulttuurin, tapojen ja ihmisten kunnioittaminen. Omaa yhteyttään alueeseen voikin syventää osallistumalla Alicanten lukuisiin tapahtumiin, joissa pääsee tutustumaan paikallisiin, oppimaan kulttuurista ja uppoutumaan alueen autenttiseen tunnelmaan. Matkailijalle kiinnostavia tapahtumia järjestetään ympäri vuoden.
Parhaat makuelämykset Alicanten-lomalla koetaan paikallisissa perheravintoloissa, joissa pöytään kannetaan tuoreista raaka-aineista loihdittuja herkkuja ja aitoja alicantelaisia makuja. Tuore kala ja äyriäiset sekä alueen perinteiset riisiruokalajit, kuten kalaliemessä kypsennetty arroz a banda, ovat maistamisen arvoisia.
Matkan aikana kannattaa muutenkin suosia paikallisia palveluita: perheomisteisia majapaikkoja, pieniä ruokatoreja ja paikallisia käsityöläisiä.

Alicantessa tekeminen ei lopu kesken, joten jos mahdollista, kannattaa lomaa venyttää. Pidempi oleskelu ei ainoastaan vähennä matkailun ympäristövaikutuksia, vaan myös tukee paikallista yhteisöä kestävämmällä tavalla.
>> Lue lisää Alicantesta Espanjan valtion matkailutoimiston sivuilta