Monthly Archives

syyskuu 2019

    Kreikka Matkustus Yleinen

    Parga elokuussa 2019

    07/09/2019

     

    Ensimmäisen Pargan reissumme fiilikset löydät täältä. Tähän postaukseen kokosin kaikki ne mahtavat asiat, joita ehdimme elokuisen aurinkolomamme aikana tekemään. Viikon verran mahtavia seikkailuja, sopivassa suhteessa rantoja ja vuoria! Majapaikkana toimi jälleen Valtos Beach hotel, jota en voi kuin suositella. Upeat huoneet, ihana oma uima-allas ja mahtavat omistajatyypit.

     

     

    Osan matka-ajasta halusimme pyhittää lojumiselle ja kaikkien niiden kirjojen lukemiselle, joihin ei kotona tule tartuttua (saldona kolme luettua kirjaa!). Lojuimme päiviä altaalla tai meren rannalla, vuokrasimme kanootin (tällä pääsi huomattavasti kauemmaksi kuin edellisellä kerralla vuokraamillamme sup-laudoilla, meidän suppailutaitomme saattoivat vaikuttaa asiaan? 😀 ) ja nukuimme päiväunia. Olemme kuitenkin aika malttamattomia ja uteliaita näkemään mitä ympäriltä löytyy, tämän vuoksi vuokraammekin usein matkoilla auton. Tämänkertaisellakin Kreikan-matkalla päädyimme vuokraamaan auton kahdeksi päiväksi.

     

    Lounaspaikka Lefkaksessa.

    Cape Lefkada.

     

    Day 1 auton kanssa:

    Olimme ensimmäisellä reissulla käyneet niin Meteoralla kuin tutkineet Pargan läheltä löytyviä lomakyliä ja salarantoja. Mietimme vielä reissun päällä olisiko tuonne Meteoralle pitänyt ajaa uudestaan (sillä se oli upea paikka!), mutta suunnilleen samassa ajassa ajaisi Lefkaksen eteläisimpään kärkeen Cape Lefkadalle. Päätimme siis lähteä kohti jotakin uutta.

    Jo ajomatka itsessään oli upea ja tiet suhteellisen helppokulkuisia, mutta mitä lähemmäksi pääsimme niemenkärkeä sen kauniimmaksi maisema muuttui. Majakka itsessään ei ole kummoisen näköinen eikä sisälle päässyt, mutta tuo alue on uskomaton! Kalliot tippuvat jyrkkinä kirkkaan siniseen mereen ja ainakaan meidän visiittimme aikana täällä ei ollut muita ihmisiä (Lefkas muuten oli kyllä täynnä autoja ja turisteja – niin täynnä, että jätimme rannat tällä reissulla kokonaan väliin). Varovaisesti hiivimme pitkin kallioiden reunoja ja ihastelimme meren mahtavuutta. Toiselta puolelta pilkistivät Kefalonian ja Ithakan saaret. Täällä emme juurikaan ottaneet valokuvia. Tuon paikan mahtavuus ei vain näyttänyt miltään kuvissa, joten keskityimme fiilistelemään hetkeä.

     

     

    Day 2 auton kanssa:

    Seuraavana aamuna auto oli meillä mukavasti parkissa hotellin edessä eli aikaisin liikenteeseen lähteminen oli helppoa. Noin 40 minuutin ajomatkan päässä Pargasta sijaitsee Acheron-joki (jossa tarun mukaan Thetis kastoi vastasyntyneen poikansa Akilleksen tehdäkseen hänestä haavoittumattoman). Olimme jo kotona suunnitelleet päiväreissua joelle, mutta nähtyämme Lefkaksen rantojen ruuhkat lähdimme tänne hieman epävarmoin mielin. Ihmetys oli suuri kun saavuimme kymmenen maissa parkkipaikalle, jossa ei ollut juuri ketään. Reppu selkään, vettä ja uimakengät mukaan ja lähdimme kulkemaan polkua kohti Acheron-jokea. Polun varrella myyjät pystyttelivät korukojuja ja puskissa näkyi erilaisia telttailuporukoita, mutta todella rauhassa saimme kulkea tuon noin 15 minuutin kävelymatkan.

    Saavuimme joen varteen, vaihdoimme uimakengät jalkaan ja lähdimme kulkemaan kohti joen yläpäätä. Vesi oli todella kylmää, mutta ilma niin kuuma ettei tuo haitannut yhtään. Kallioista päättelimme, että vesi on nyt alempana kuin yleensä – syvin kohta meidän reitillämme oli minua napaan. 🙂

    Olen suositellut jo niin montaa erilaista paikkaa Pargan läheltä, että en tiedä mikä on uskottavuuteni kun sanon, että käy täällä! Acheron-joki oli yksi parhaimmista kokemuksista, joita minulla on ollut reissuillamme. Veden kirkkaus, paahtava aurinko ja nuo vaikuttavat kalliot ympärillä tekevät tästä uskomattoman hienon kokemuksen! Mukaan ehdottomasti uimapuku ja uimakengät, pohja on sileää kiveä ja kengät jalassa on huomattavasti helpompi pysyä pystyssä. Ja mene ajoissa! Elokuu on vilkas matkailukuukausi Kreikassa ja sen huomasi monessa paikassa. Lähdimme takaisin autolle puolenpäivän tienoilla ja tässä vaiheessa joki (ja parkkipaikka) olivat täynnä ihmisiä.

     

    Koska meitä ei ole oikein koskaan haitanneet ajomatkat vaan olemme ottaneet myös ne seikkailuina ja mahdollisuutena nähdä erilaisia paikkoja jatkoimme Acheron-joelta matkaamme kohti Vikoksen rotkoa. Ajomatka rotkolle oli noin kaksi tuntia ja tähän sisältyi huikeita nousuja ja laskuja vuorten rinteitä pitkin.

    Ennen rotkolle pääsyä löydät parkkipaikan sekä pienen kylän ja tunnelmallisen aukion, jossa on muutama ravintola. Tästä lähdimme kävelemään kivettyä ja erittäin hyväkuntoista tietä kohti rotkoa. Tien päässä oli hylätty luostari ja jo tuosta avautuivat kauniit maisemat kohti Vikos-rotkoa. Olimme kuitenkin nähneet netissä kuvia, jotka olivat mielestämme selkeästi eri kuvakulmasta ja halusimme metsästää myös tuon paikan, josta kuvat on otettu. 😀 Hetken luostarin alueella pyörittyämme tajusimme, että muutaman portaan päästä lähtee pieni polku, joka myötäilee vuorten reunoja. Jonkin matkaa polku oli vielä siedettävää ja maisemat huikeat eli käväise ainakin tämän verran ’sivupolulla’. Maisema avautuu todella erilaisena kuin luostarin näköalapaikalta ja pääset kurkkimaan vuoren rinteeltä alas rotkoon. Täällä bongasimme myös ison kotkan liitelemässä! Kun polku muuttui alla olevan kuvan mukaiseksi päätimme, että meidän seikkailumme sandaaleissa voisi jäädä tähän. Tässä oli muuten jälleen erikoinen paikka siinä mielessä, että meidän lisäksemme tuolla polulla tuli vastaan vain kaksi pariskuntaa.

     

     

    Pargan parhaat:

    x Hotelli: Valtos Beach Hotel, pyydä huone yläkerroksista, upeat näköalat merelle!

    x Ravintola: Taverna Andreas, heidän lihapullat oli jotain järjettömän hyviä vaikka outoa kuvitella, että lihapullat voisi räjäyttää potin 😀

    x Drinkit: Avocado cocktail bar, kallis, mutta raspberry mash oli jokaisen euron arvoinen ja täältä on mukava katsoa auringonlaskua. Brazilian Green Cup, todella symppis kahvila/ drinkkipaikka, kaunis sisäpiha.

    x Aktiviteetti: Kanootin vuokraaminen Valtos Beachilla, huomattavasti halvempaa kuin sup-lautojen vuokraaminen ja pääsi kahdestaan melomaan!

    Pieni pysähdys matkalla Vikoksen rotkolle. 🙂

    twitterpinterest