Browsing Tag

vuori

  • Itävalta

    Vuorten hellässä syleilyssä – Hallstatt

    Hallstatt kuuluu myös samaiseen kategoriaan kuin niin moni muu kohde: olen nähnyt kuvan jossain ja siitä se sitten lähtee. Näkemäni kuva oli valloittava ja kuvan kohteeseen oli päästävä. Kun Salzburg oli enempi…

  • Italia

    Vauhdilla Taorminan mäkeä alas

    Aamu valkeni Taorminassa yhtä aurinkoisena ja kauniina kuin edellisinäkin päivänä, mutta haikein mielin jouduin sanomaan kaupungille hyvästit kun suuntasimme Taormina-Giardini juna-asemalle. Päätimme että emme edes yritä kvällä mäkeä alas rinkat selässä ja vaivattomin…

  • Italia

    Kolme rantaa lähellä Taorminaa

    Pelkästään Taorminan kaupunkiin saa kulumaan monta päivää tutkien pieniä putiikkeja, varjoisia kujia ja maistellen paikallisia herkkuja, mutta edes kerran kannattaa tehdä retki alas merenrantaan. Voit joko kävellä valmiiksi viitoitettua kävelytietä alas jolloin…

  • Italia

    Turkkilaisten valkoiset portaat Sisiliassa

    Kun on auto matkalla alla pääsee myös niihin pienimpiin kyliin ja vähän julkisen liikenteen reiteiltä sivummalle. Scala dei Turchi (= Turkkilaisten portaat) olivat yksi tärkeimmistä syistä miksi valitsimme ottaa auton juuri tähän kohtaan…

  • Espanja

    Montserrat – neitsyestä ulkoiluun

    Kun mietin mitä haluaisimme Barcelonan matkalla tehdä, kertoi isäntä oman toiveensa käydä Montserratin vuorella. Se sijaitsee luoteeseen Barcelonasta ja junamatka kestää noin tunnin kokonaisuudessaan, tosin autollakin pääsisi perille. Vuoren nimi tarkoittaaa sahattua vuorta ja se…

  • Peru

    Korkeuksien Cusco

    Kauaa emme taas Limassa ehtineet olla kun lentokenttä kutsui jälleen ja lähdimme lentäen Cuscoon. Kun astuimme koneesta ulos tajusin kuinka vaikeaa täällä oli hengittää. Henki salpautui ihan muutamasta askeleesta ja mietin miten…

  • Peru

    Patikointia vesiputoukselle

    Uusi päivä ja lähdimme patikointiretkelle vesiputoukselle. Oppaamme haki meidät hotellilta ja lähdimme hakemaan hänen tyttöystäväänsä mukaan niin olisimme vain me neljä. Olin pukenut mielestäni sopivat patikointivaatteet päälle: t-paita, shortsit, viisastuneena lippiksen päähän…

  • Skotlanti

    Ben Nevis – Fort William

    Tiistai 18.7: Aamu sarasti harmaana kun menin aamiaiselle. Robin oli jatkanut matkaansa ja istuin nyt Australialaista professori Peteriä vastapäätä. Hän oli tullut Melbournesta pariksi kuukaudeksi Eurooppaan. Ensin hän hankkisi peruskuntoa kiipeämällä eri…