Anne Frankin talo – maailman tunnetuimman päiväkirjan näyttämö

Kun joulukuu lähestyy on yleensä matkavarauksissa tiedossa reissu jonnekin joulumarkkinoille eikä viime joulu ollut poikkeus. Amsterdamin lentoliput kuumottivat taskussa jo kauan ennen itse matkaa ja hyvillä mielin tiesi ansainneensa pienen irtioton kaiken työkiireen keskellä. Mutta sitten koitti se kerta kun etukäteis googlailu kohteesta petti eikä Amsterdamissa joulukuun alussa ollut ainuttakaan joulumarkkinaa avaamassa joulusesonkia. Ei sitten niin ainuttakaan. Hetken aikaa mietin mitäs sitä sitten tekisi, mutta Amsterdam on kaupunki missä ei tekeminen lopu kesken, oli sitten minkälainen matkaaja tahansa. Mietin hetken mistä lähtisin purkamaan Amsterdamia ja huomasin aina palaavani tähän yhteen kohteeseen – Anne Frankin talo.

Olin jo kotona varannut liput Anne Frank museoon ja valinnut olla paikalla heti aamulla kun paikka aukeaa. Aamu yhdeksästä iltapäivän puoli neljään asti museoon pääsee vain ennakkoon ostetulla lipulla, ennakkoon sovittuun aikaan kun taas tuon jälkeen sulkemiseen asti voi lipun ostaa paikan päältä. Suosittelen kuitenkin ostamaan sen lipun etukäteen sillä jonot voivat olla aika messevät ja varmasti löytyy muuta mieluisampaa tekemistä kaupungista kuin jonossa seisoskelu. Itse olin valinnut audienssin klo. 9.00 ja koska olin katsonut netistä että museon vieressä olisi kivalta vaikuttava pannukakkutalo suuntasin sinne aamiaiselle siinä kahdeksan jälkeen. Paitsi että pannukakkutalo oli yhtä suurta remppatyömaata eikä tästä ollut mainintaa firman kotisivuilla. Hienoa. Museon edessä ei vielä ollut muita kun lähdin etsimään pannukakkuja korvaavaa kahvilaa ja onneksi sellainen löytyi aivan naapurista. Kun tee ja bageli oli nautittu brittiläisen omistajan haukkuessa hollannin säätä (onko Briteissä muka parempi?!) palasin museolle ja nyt edustalla luikerteli jo pari jonoa. Yksi jonoista oli meille joilla oli liput klo. 9.00 sisäänpääsyyn ja viereinen jono niille joille ovet aukeavat viisitoista minuuttia myöhemmin. Muita ei edes jonoon oteta. Vaikka sisäänpääsy onkin tarkasti päätettävissä ei vierailua muuten rajoiteta eli jos haluaa hitaasti edetä miettien Anne Frankin ja muiden kohtaloa voi näin tehdä. Viidentoista minuutin välein päästetään kuitenkin lisää vierailijoita taloon, joten vain siihen on varauduttava.

Mutta koska olin aamun ensimmäisten vierailijoiden joukossa ei edessä hitaasti liikkuvia muita vierailioita ollut. Itse asiassa päätin antaa toisten rynniä museo nopeasti läpi ja kävelin itse hitaammin. Lopulta olin yksin monessa huoneessa jäädessäni niin sanotusti kahden ryhmän väliin. Siinä katsoessani kuvia ja lukiessani otteita päiväkirjasta paikassa piiloutuneiden kohtalo todella iski. Asunto oli suurempi kuin mitä olin ajatellut, mutta ei elämä helppoa ollut eikä pidä ymmärtää väärin, ei asunto iso ollut. Lattialankut natisivat joten päivisin ei voinut juurikaan liikkua paljastumisen vaarassa. Raikasta ulkoilmaa ei ollut koska ikkunoita ei saanut avata saatikka että niistä olisi voinut edes katsella ulos. Vettä ei voinut ottaa kraanasta koska vain eikä ruokaa liiemmin ollut. Elämä ainaisessa kiinnijäämisen pelossa oli varmasti raastavaa. Siinä tuli tippa jos toinenkin linssiin ja tuntui väärältä jos olisin kaivanut kameran kassista ikuistamaan näkemääni. Tieto siitä ja tunne että talossa on käynyt riittää.

Muistan että koulussa Anne Frankin päiväkirja oli jollakin lukulistalla, mutta jostain syystä en sitä koskaan valinnut luettavaksi. Muistan kuitenkin opettajan lukeneen meille siitä otteita ala-asteella ja nyt se löytyy myös omasta kirjahyllystä, sillä ostin sen kierroksen jälkeen lahjatavarakaupasta samoin kuin pari mustavalkoista kuvaa. Aion kyllä lukea kirjan jossain vaiheessa, mutta tuollainen kirja vaatii oikeaa hetkeä sillä en voi pitää sitä kevyenä iltalukemisena. Itseni tuntien ahdistun siitä kuitenkin ja jään miettimään kaiken tuon vainon kokeneita ihmisiä ja heidän kohtaloaan.

Museona Anne Frankin talo oli mielestäni toteutettu ajatuksella ja niin karut olot kuin ikävä todellisuus tuli kyllä kierroksen aikana esille. Muutamista monitoreista pystyi kuuntelemaan koettelemuksesta selvinneiden tai Frankin perheen tunteneiden ajatuksia ja monella seinällä oli otteita päiväkirjasta. Kaiken perusteella Annesta sai tavallisen iloisen, ajoittain jopa ilkikurisen tytön kuvan ja kun talossa vierailee melkein tuntee hänen kävelevän vieressä. Museo ei kuitenkaan sovellu liikuntaesteisille tai pienten lasten kanssa tuleville. Portaita nimittäin löytyy jonkun verran eikä ne ole kovinkaan helppokulkuisia, vaan paikoittain lähes pystysuoria pienin askelmin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin suosittelen museossa käymistä, se ei ole perinteinen museo täynnä esineitä tai kepeää tunnelmaa vaan tuntemuksia herättävä läpileikkaus elämään joka päättyi liian varhain.

Osoite: Prinsengracht 263-267, 1016 GV Amsterdam, Nederland

Seuraa blogia Facebookissa | Instagramissa | Twitterissä | Bloglovinissa