Joulufiilistä metsästämässä Amsterdamissa

Lento laskeutuu aikataulun mukaisesti Amsterdamiin ja joululaulujen säestämänä kipitän laukkuhihnalle hakemaan kapsäkin. Löydän nopeasti junalippujen myyntipisteen ja saan lipun kätösiini ei niin nopeasti jonotellen. Siitä kiireen vilkkaa junalaiturille ja ihan pienen väärään junaan hyppäämisen jälkeen löydän oikean junan ja painan pyllyni penkille. Parisenkymmentä minuuttia sujahtaa nopeasti kun mietin mitä kaikkea ihanaa odottaakaan Amsterdamin keskustassa: joulumarkkinoita, glühweinia, pannareita ja iloisesti hohottelevia joulupukkeja. Saavumme perille keskustaan ja pinkaisen jouluvaloin koristellun juna-aseman läpi kohti hotellia. Ei nyt oteta huomioon sitä että kävelen noin nelisen kilometriä matkalaukkua raahaten, ilman karttaa vääriä katuja pitkin ennen kuin suuntavaisto vihdoin saa re-buutattua ja oikea katu löytyy, eikä vielä sitäkään että huone ei nyt ihan vielä olekkaan valmis ja joudun jättämään kassin säilöön, mutta kutsukaa paniikkineuvosto koolle ja julistakaa kansallinen hätätila – Amsterdamissa ei ole joulumarkkinoita – ei ole ollut pariin vuoteen enää Dam-aukiolla tai Niuwmarktillakaan!

IMG_8561_Fotor IMG_8625_Fotor IMG_8646_Fotor IMG_8743_FotorAlkureaktion jälkeen hiukan itseäni rauhoiteltuani ajattelen että ehkä respan tyttö ei vain TIEDÄ missä ne joulumarkkinat on ja lompsin sisälle turistineuvontaan. Ei parantunut ennuste ei. Vasta joulukuun puolenvälin jälkeen löytyy joku pieni kauempana, muttei mitään keskustassa. Saan suosituksen mennä Saksaan Düsseldorfiin, siellä niitä kuulemma on. Jalkoja vedellen perässäni palaan takaisin hotellille ja mielialaa piristää edes hiukan se että aula on nätisti koristeltuna joulutunnelmaan ja tarjolla on ilmaista omenapiirakkaa sekä teetä. Kun draama queen vihdoin saa huoneen ja vaihdettua vaatteet on jo mieli kohentunut sen verran että päätän löytää sitä joulutunnelmaa Amsterdamista muualta kuin niiltä puuttuvilta joulumarkkinoilta. Ja löytyyhän sitä tunnelmaa. Amsterdam näyttää ehdottomasti kauneinta joulukuista itseään koko pidennetyn viikonlopun ajan kun aurinko paistaa pilveettömältä taivaalta ja jouluvalot valaisevat kaupunkia pimeän tullen.

IMG_8818_Fotor

Hotelli muisti vieraitaan ihanan joulutervehdyksen muodossa. Malttamattomana piti tietenkin kurkata mitä paketti sisälsi ja se oli käsintehtyä suklaata. Arvostan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

IMG_8620_Fotor IMG_8750_Fotor IMG_8754_Fotor IMG_8773_Fotor

Monet kaupungin kujista on kauniisti valaistuja, kahviloista saa sekä glühweiniä että lämmintä kaakaota ja joulukoristeita on niin kanavaveneissä kuin talojen ikkunoissa. Ja saan maistaa myös kaipaamaani pannukakkua sekä bonuksena myös vohveleitakin. Niitä on myynnissä ympäri kaupunkia eri kahviloissa ja on muuten hyvää! Joulutunnelman lisäksi kaupunki on täynnä ihmeteltävää ja katseltavaa, näistä kaikista lisää tuonnempana, todettakoon kuitenkin tässä vaiheessa että kyllä se joulufiilis tulee ilman markkinoitakin ja pidennetty viikonloppu tuo kauan kaivattua irtiottoa stressiin, oli se sitten työ- tai jouluperäistä.

IMG_8808_Fotor IMG_8779_Fotor IMG_8776_Fotor IMG_8645_FotorOletteko te jo käyneet jossain joulutunnelmaa hakemassa? Vai onko joulu mitä odottaa lähinnä jo olevan ohitse?

Seuraa blogia Facebookissa | Instagramissa | Twitterissä | Bloglovinissa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Susanna 16.12.2016 at 01:08

    Hienot koristelut.
    Innsbruckissa oli aika kivat joulumarkkinat, mutta ei kuitenkaan todella edulliset

    • Reply Maria 16.12.2016 at 07:35

      Hei Susanna,
      Hauska kuulla että Innsbruckista löytyy kivat joulumarkkinat, oon itse asiassa silmäilly kaupunkia joulukohteena niin täytyy pistää muistiin 🙂

    Leave a Reply