Suomen suurin matkablogiyhteisö

Scandic Rovaniemi

Viime vuoden Matkamessuilla satuin voittamaan majoituslahjakortin Scandic ketjun hotelliin yhdeksi yöksi ja koko vuoden ajattelin että hyvin tässä vielä on aikaa. Joulukuun alussa tajusin että päiväthän loppuu kohta kesken ja lahjakortin voimassaoloaika uhkaa ikävästi päättyä. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt Helsingin Scandic Paasia ja oli lähellä etten varannut huonetta sieltä. Olin kuitenkin joulukuussa yötä Helsingissä, ja kaupungissa nyt tulee pyörittyä muutenkin suhteellisen usein, joten aloin miettimään jos lähtisikin jonnekin hiukan kauemmas. Turku pyöri ajatuksissa jo kun huomasin Norwegianin tarjoukset. Pari klikkausta ja sähköpostiin putosi lentoliput Rovaniemelle. Varasin siis viikonloppu lomailuani varten Scandic Rovaniemen ja tammikuussa lähdin viikonlopuksi pohjoiseen. Lento lähti jo vähän seitsemän jälkeen aamulla, joten olin jo ennen yhdeksää perillä. Otin bussin lentokentältä eikä kestänyt kauaakaan kun olin perillä keskustassa. Huoneeni ei ollut vielä valmis kuten olin uumoillutkin, joten jätin kassini säilytyshuoneeseen odottamaan siksi aikaa kun hurvittelin Joulupukin Pajakylässä koko päivän. Kun palasin iltapäivällä sain huoneeni neljännestä kerroksesta ja näky olikin sisälle alakerrassa olevaan ravintolaan päin. Mietin ensin että olisi ollut hauskempaa saada huone näkymällä ulospäin, mutta loppupeleissä olin sen verran lyhyen ajan hereillä huoneessani ettei sillä oikeastaan ollut väliä.

Istahdin hetkeksi sohvalle sulattelemaan jäisiä raajojani ja huomasin kuvioinnin olevan pikku poroja. Mielestäni kiva idea, joka myös jatkui sängyn päiväpeitteessä. Teemaa olisi voinut viedä pitemmällekin ja seinällä olisin mielelläni nähnyt Lappi-aiheisia tauluja. Huoneen yleisilme oli muutoin nimittäin aika koruton, mutta kylläkin toimiva. Tilaa oli hyvin, varmasti myös ihan lapsiperheellekin ja huone oli oikein siisti. Päätin sulatella itseni loppuun asti suihkussa ja olo oli mitä raukein kaiken jälkeen. Päätin hetken vielä katsella telkkaria ennen kuin lähdin kaupungille syömään ravintola Niliin. Ravintolasta myöhemmin lisää, mutta ilta oli enemmän kuin onnistunut.

Vatsa täynnä palasin hotelliin ja tohkeissani päivästä käperryin sänkyyn ja nukahdin jo puoli yhdeksän aikoihin. Voi tätä hurjaa elämää, mutta uni oli juuri se mitä kaipasin täydellisen päivän jälkeen. En muista koska olisin viimeksi nukkunut niin hyvin ja heräsin aamulla pirteänä ja virkeänä valmiina aamupalalle. Lähdin alakertaan, minne oli ehtinyt jo muutama muukin ja tutkin tarjontaa. Aamupalavalikoima oli mielestäni mukavan kattava ja valitsin lautaselleni mysliä, jogurttia sekä marjoja ja otin lasillisen omenamehua. Tein vielä uuden kierroksen ja huomasin lapinrieskaa, joten sitä oli maistettava myös. Makeaakin jälkiruokaa olisi ollut tarjolla, mutten mitenkään enempää jaksanut joten sai jäädä. Palasin vielä nopeasti huoneeseeni ja niin oli aika palata takaisin kotiin. Irtiottoni oli lyhyt, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä vahvistaakseni tunnetta joka on pikkuhiljaa kasvanut: Lappiin on päästävä uudestaan pitemmälle lomalle.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna 11.2.2016 at 14:04

    Kiitos tästä! Me käytiin muuttoruljanssin ollessa täydessä käynnissä tuolla Scandicissa aamupalalla, kun ei kotona kaaoksen keskellä jaksanut alkaa tekemään mitään. Oli kyllä hauskan näköistä seurata kun siivoja eteni huoneesta huoneeseen ja sai seurata siitä aamupalasalista sitä siivouskierrosta 😀 Itse kyllä tykkäisin jos ikkunat olisivat ulos, mutta olen nähnyt näitä sisäikkunoita Norjassakin Scandiceissa.
    Ihan kiva, mutta melko basic huone. Rollo on kyllä hauska kohde pienelle talviretkelle 🙂

    • Reply Maria 16.2.2016 at 09:17

      Yleensä pidän itse myös hotellissa kun on ikkuna ulos. saa katsella kaupunkia sisältäkin, mutta tällä kertaa väsy voitti enkä olisi katsellut ulos muutenkaan 🙂 Toivottavasti aamupala maistui teille! Rovaniemi voitti kyllä tämän tytön sydämen ja takaisin on päästävä, mielellään tietenkin pian 🙂

    Leave a Reply