Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lapsi on terve kun se leikkii eikö niin – Joulupukin pajakylä

En edes muista koska innostuin ajatuksesta päästä käymään Rovaniemellä ja tietenkin joulupukin luona. Jostain syystä visiitti antoi odottaa itseään ja vasta tänä vuonna reissu toteutui. Lähdin aamulennolla Helsingistä kohti pohjoista, kävin heittämässä kassini varaamaani Scandic Rovaniemeen ja saavuin Joulupukin Pajakylään juuri kun se oli avannut ovensa aamun ensimmäisille vieraille. Kävin hakemassa pienen kartan info-pisteestä ja suuntasin heti tämän jälkeen kohti poroja. Siinähän ne kaikki seisoskelivat valmiina päivään ja ihailin monien komeita sarvia. En alkuun ollut ajatellut käydä ajelulla, mutta lopulta päätin ostaa kilsan lenkin reessä. Istahdin siis kyytiin ja niin Severi poro lähti liikkeelle. Takanani seisoi poro-ajaja joten päätin siinä istuessani hiukan kysellä poroista. Mietin miten paljon he jaksavat vetää kun takana on ensinnäkin suuri reki sekä kuljettaja, mutta myös turisteja lisäpainona. Aikuinen poro kuulemma jaksaa vetää kaksi aikuista reessä ja silloin vielä juosta jolkuttaakin kunhan lumi ei ole paakkuuntuvaa alla. Ajattelin että onhan se aika paljon vedettävää yhdelle porolle, mutta aiheeseen enempää perehtyneenä en osaa sanoa mikä on normaalia. Nyt olin sesonkien välissä liikenteessä, joten poroajelulle ei ollut jonoksi asti tulijoita, mutta miten on esimerkiksi joulun ja hiihtolomien aikana. Joulun ja uuden vuoden välissä oli kuulemma ollut niin paljon ajoja ettei poro-ajaja ollut ehtinyt lounaallekaan kunnolla. Miten sitten porot? Vaihdetaanko niitä päivän aikana jotta he saavat levätä? Ei kuulemma. He tekevät täyden päivän niin kauan kuin puisto on auki. Se tuntui omiin korviini aika pitkältä ajalta vetää turisteja yhteen soittoon. Nyt keli oli kuitenkin hyvä ja reki kulki vaivatta eteenpäin ja niin retkeni oli pian jo ohi. Kiitin Severiä mukavasta ajelusta ja toivoin että hän saa tänään levätä vetojen välissä myös kunnolla.

Jatkoin matkaani ja tulin Lumiukkomaailmaan. Matkamuistomyymälään on vapaa pääsy, mutta jos mieli halajaa päästä jäämaailmaan on maksettava 18€:n sisäänpääsymaksu. Maksoin tuon summan ja tulin jäärakennukseen missä iloiset lumiukot ottivat vastaan. Yhdessä nurkassa oli kumisia renkaita esillä ja nappasin itselleni punaisen renkaan ja lähdin tarpomaan mäkeä ylös. Toisella puolella oli pienten lasten mäki enkä halunnut jyrätä heitä tulemalla päälle, joten toinen vaihtoehto oli vähän isompien lasten jäinen kouru. Katselin edessäni meneviä noin 13-vuotiaita jotka iloisesti menivät hurjan näköistä vauhtia kourua eteenpäin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tällaiset jutut alkavat jännittää ja hetken aikaa jo epäröin päätöstäni laskea alas. Eihän tuossa vaiheessa enää kuitenkaan kehdannut perääntyä ja istahdin renkaaseeni ja valvoja työnsi vielä vauhtia minulle. Ai että oli hurjaa! Rengas kääntyi ympäri heti alkuunsa ja laskin jäistä kourua alas selkä edellä lumen vain pöllyessä ympärilläni. Rystyset valkoisina pitelin kiinni renkaan kahvoista ja viimein vauhti laantui ja olin tullut alas. Naureskelin itselleni, mutta sydän tykytti sen verran että seuraava kohde oli sopivasti jääbaari. Baarimikko suositteli kokeilemaan Finlandia Vodkaa espresson makuisena jäisestä snapsilasista ja olihan näin tehtävä. Oli muuten oikeasti hyvää. En ole vodkan ystävä, mutta tämä toimi kivasti. Kun tulin jääbaariin olin ainoa paikalla, mutta kuin taikaiskusta sain sekunneissa ympärilleni ulkomaalaisia turisteja katsomaan kun juon snapsia jäälasista. Taisin jopa päästä jonkun matkakuviin kun eivät itse uskaltaneet kokeilla samaa, mutta todistusaineistoa oli saatava.

Jääbaarin vieressä aukesi seuraava sali, missä kristallikruunut kimalsivat kilpaa jään kanssa. Seinillä oli kauniita kaiverruksia ja aivan perällä jäinen veistos. Upea huone ja olisin halunnut itsekin jäädä illastamaan tähän kauniiseen huoneeseen. En kuitenkaan ollut varannut itselleni paikkaa ja jatkoin matkaa kulman takana olevaan tilaan. Katosta kajahteli musiikki revontulien tahtiin ja lösähdin valkoisille säkkituolille katsomaan revontuliesitystä valkokankaalta. Kutsuvan näköinen sänkykin olisi ollut tarjolla, mutten kehdannut siihen mennä makoilemaan. Videon päätyttyä kurkistin ympärilläni aukeaviin huoneisiin, jotka toimivat hotellina. Jokainen huone oli eri tavalla ”sisustettu” erilaisin seinäkaiverruksin. Yhteistä oli pari sänkyä ja mietin hetken minkälaista olisi olla yötä tällaisessa paikassa. Tulin siihen lopputulokseen että varmasti se on kerta elämässä kokemus, muttei minulle. Vaikka vällyjen alla olisikin lämmin, on hengitysilma viileää ja palelen yleensä jo muutenkin ihan normaalissa huoneessa.

Jäämaailman jäädessä taaksepäin halusin mennä sisätiloihin lämmittelemään sormiani hetkeksi. Tulin matkamuistomyymälään jonka kävelin nopeasti läpi. Huomasin joulumuseon ja päätin kurkata sen samalla kun kerran paikalla olin. Näyttelyssä oli eri maiden joulunviettotapoja esillä ja lueskelin infotekstejä sitä mukaan mitä etenin. Pian huomasin seisovani jonossa enkä ajatellut asiaa sen enempää ennen kuin tajusin jonottavani tapaamaan itse joulupukkia. Kun tuli oma vuoro tervehtiä pukkia en enää keksinyt mitä sanoisinkaan. Seisoin siinä jännittyneenä kuin viisivuotias kuumeisesti miettien mitäs tässä nyt kuuluisi tehdä. Onneksi pukki on sen verran supliikkimies, että otti homman haltuun ja aloitti keskustelun. Siinä rupattelimme hetken ja pääsin yhteiskuvaankin.

Nälkä rupesi kurnimaan ja muistin nähneeni porojen lähellä ravintolakodan ja palasin sinne. Muistin oikein ja astuin lämpimään tilaan, missä tuli paloi suurena keskellä huonetta ja valo oli kotoisa. Tilasin lohikeittoa ja omenamehua, jotka söin katsellessani matalasta ikkunasta ulos porojen suuntaan. Havahduin omasta maailmastani vasta kun samaan pöytään istahti ryhmä ulkomaalaisia ja tajusin syöneeni jo aikoja sitten valmiiksi. Oli aika jatkaa matkaa.

Kurkkasin pari myymälää läpi ja kävin lähettämässä postikortit joulupukin postikonttorista. Ostin ykkösluokan postimerkit ajatuksella että kortit ovat sitten pian perillä Espoossa. No eipä ollut, niillä korteilla kesti viikon. Kyllä, viikon. Ykkösluokassa. Joulupukin Pajakylässä olin kuitenkin vielä autuaan tietämätön Postin hitaasta toimituksesta ja korttien kirjoittelun jälkeen lähdin kohti huskyjä. Mitä lähemmäs husky tarhaa tulin, sitä selvemmäksi kävi äänen perusteella, että täälläpäin asustaa koiria. Maksoin viiden euron sisäänpääsymaksun ja astuin tarhan pihalle. Koiria oli suhteellisen pienissä häkeissä jokunen yksilö. En oikein tiennyt mitä ajatella, en ollut varautunut siihen. Mielessäni olin jotenkin ajatellut paljon koiria isolla alueella vapaana temmeltämässä, mutta häkeissä oli yhdestä pariin koiraan ja suurin osa nukkui pienissä puumökeissään. Vain pää näkyi. 400 metrin husky-ajelu maksoi muistaakseni 28€ ja venäläisiä turisteja oli juuri ostamassa omaa ajeluaan. En todellakaan tiedä onko tämä normaalia, mutta jokin häiritsi mieltäni enkä halunnut enää olla tarhassa. Ehkä olin ajatellut että koiria pääsee silittämään, ehkä olin ajatellut niiden juoksevan iloisesti häntä heiluen, en tiedä, mutta en tätä.

Tässä vaiheessa olin kuitenkin nähnyt kaiken ja rupesin katsomaan koska seuraava bussi takaisin Rovaniemen keskustaan lähtisi. Huomasin että puolen tunnin kuluttua lähtisi seuraava ja päätin että olisin sen kyydissä. Kävin viimeisen kierroksen matkamuistomyymälässä valitsemassa magneetin jääkaapin oveen ja oli aika kiittää Joulupukkia upeasta päivästä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Matkabloggaajien vinkit Lappiin 4.1.2017 at 21:57

    […] >> Lue lisää Joulupukin Pajakylästä Hear the World’s Whisper -blogista! […]

  • Leave a Reply