Katakombi vuoren seinässä – Salzburgin pieni nähtävyys

Olin kävelemässä Salzburgissa ilman minkäänlaista tarkempaa suunnitelmaa kun huomasin puisen vesirattaan kolisemassa hiljalleen pienellä sisäpihalla. Mielestäni se näytti varsin sympaattiselta ja astuin pihalle nopeasti vilkaisten ettei se ole kenenkään kotipiha. Samalla huomasin sisäpihan toisessa kulmassa avonaisen rautaisen portin, joka johti pari porrasta ylös vanhalle hautausmaalle. Tietenkin piti kurkata sisälle ja edessä aukesi meri mustia rautaristejä kauniilla koristeilla. Kyseessä on Petersfriedhof, Salzburgin vanhin kristillinen hautausmaa. Alue on kaunis vierailukohde itsessäänkin, mutta monet Sound of Music fanit tulevat tänne katsomaan paikkaa minne Von Trappin perhe piiloutui paetessaan natseilta. En itse tajunnut tämän olevan juuri se paikka, ennen kuin näin rautaportit aivan Mönchsbergin juurella. Vasta silloin alkoi elokuva palautumaan mielen sopukoista.

Paitsi että alue on elokuvasta tuttu, tarjoaa se myös viimeisen leposijan monille Salzburgin aristokraateista sekä merkkihenkilöille. Itse kiinnitin huomion siihen että Mozartin sisko Nannerl, taitava muusikko itsekkin, on haudattu katakombeihin. Siinä tutkiessani rautakalterein varustettuja holveja huomasin rivistössä aukon ja sisäänpääsyn katakombeihin. Parin euron korvausta vastaan tai Salzburg cardia vilauttamalla pääsee nousemaan kiviportaita pitkin ylös Mönchsbergiä siihen koverrettuihin huoneisiin. Portaat eivät ole aivan tasaisimmasta päästä ja askelmat ovat kaikki eri korkuisia, mutta onneksi vieressä kulkee kaide josta kannattaa pitää kiinni. Ensimmäisessä huoneessa on askeettinen kappeli, mutta tunnelma on kuitenkin lämmin. Istuin hetken kappelin penkeillä lukemassa paikan historiasta ja miettimässä miten vanhasta paikasta onkaan kyse.

Kun nousee portaita vielä ylemmäs tulee seuraavaan tilaan missä yhdessä nurkassa on jotain, joka muistuttaa nykypäivän ammetta, ehkä siinä balsamoitiin tai valmisteltiin ruumista muinoin. Muuten tilassa on vain yksi suuri kivinen alttari. Valoa tulee sisälle vuorenseinässä olevien aukkojen kautta, mutta tila on kuitenkin hämärä. Mielestäni onkin hyvä ettei tilaa ole alettu muokkaamaan millään tavalla turistiystävällisemmäksi, vaan annettu olla näinkin simppelinä. Eikä sisäänpääsymaksu ole päätähuimaava, jotta se jäisi vietävästi harmittamaan kun katakombi ei olekaan suurempi tai ihmeellisempi. Aivan pienille lapsille paikka ei kuitenkaan sovi jyrkkien portaiden johdosta, mutta jos tie vie Petersfriedhofin hautausmaan lähistöön, kannattaa kuitenkin edes kävellä hautausmaan läpi. Olisin vilkaissut kirkkoonkin sisälle samalla, mutta siellä oli meneillään yksityistilaisuus joten jätin sen väliin ja jatkoin matkaani taas eteenpäin Salzburgin vanhan kaupungin kaduilla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply