Jouluinen barokin mestariteos: Salzburgin vanhakaupunki

Hohensalzburgin, eli linnan, bongaa melkeinpä mistäpäin vain Salzburgia ja sitä maamerkkinä käyttäen on helppo löytää myös Salzburgin vanhaan kaupunkiin. Se on rakennettu suurilta osin kahden italialaisarkkitehdin säestyksellä upeaksi barokkityyliseksi helmeksi. Löysinkin paljon yhtäläisyyksiä talojen tyyleissä niihin mitä kesällä näin Italiassa, sää nyt oli hiukan eri ja pomppi -5 ja +2 asteen välillä. Luntakin tuli pari kertaa hetken aikaa, loskaa tuli kerran mutta sitäkin reippaammin, mutta muuten oli poutaisa keli, jopa aurinkoista. Säästä riippumatta Salzburgin vanha kaupunki on mitä ihastuttavin paikka tutustua itävaltalaiseen elämänmenoon. Se on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi, enkä yhtään ihmettele syytä; vanha kaupunki on kerrassaan sympaattinen.

Alueena vanha kaupunki ei ole suuren suuri ja jalkaisin siihen tutustuu parhaiten. Kuitenkin tuolle pienelle alalle on saatu ahdettua monia merkittäviä rakennuksia, mikä on oikeastaan aika hyvä asia niin ei tuhlaannu turhaa siirtymäaikaa kun haluaa tutustua mahdollisimman moneen paikkaan. Tärkein näistä rakennuksista on barokkityylinen Salzburgin katedraali, jossa myös Mozart kastettiin. Itse asiassa Mozart syntyi ihan kulman takana Geitreidegasse 9:ssä ja sisällä kannattaa käydä katsomassa säveltäjän lapsuudenkotia. Oikeastaan ei ole väliä minne katseensa suuntaa, sillä vanha kaupunki pitää sisällään monia 1500- ja 1600-luvuilla rakennettuja kirkkoja, torneja, toreja ja suihkulähteitä.

Vanhassa kaupungissa on lisäksi lukuisia liikkeitä niin kansainvälisiä kuten H&M, Zara ja Benetton, mutta myös todella paljon sympaattisia käsityökauppoja ja muita pikkuliikkeitä, joissa voi tehdä hyviä löytöjä. Lisäksi lähes joka kadunkulmassa on myynnissä Mozartkugeleita, eli noita suklaapäällysteisiä marsipaanikuulia. Muita turisteille suunnattuja tavaroita löytyy myös jokunen eikä tule vaaraa etteikö saisi lähetettyä korttejaan kotiväelle. Getreidegasse on shoppailuun suunnattu ostoskatu mistä löytyy jokaiselle jotakin. Ennen vanhaan tämä katu oli kuitenkin viljakuja (Getreidegasse = viljakuja) ja on yksi Salzburgin vanhimmista kaduista. Kävellessään tätä katua pitkin voi hyvin tuntea entisaikojen viehätyksen ja melkein odottaa pienen Mozartin juoksevan nauraen ohitse.

Itse viihdyin vanhassa kaupungissa parhaiten kaikista Salzburgin alueista ja sinne oli päästävä aivan joka päivä. Yksi syy oli tietenkin tunnelmalliset joulumarkkinat, mutta henki alueella oli taianomaista ja veti puoleensa päivästä toiseen oli sitten kyse nähtävyyksien katselusta tai ihan vain ruokakaupassa käynnistä.  Joulunaika kruunasi kokemuksen vielä täydellisesti ja monissa ikkunoissa oli esillä joulukoristeita niin perinteisiä kuin modernimpiakin unohtamatta tietenkään ihan syötäviä koristeita. Ensimmäisellä kerralla seurasin uskollisena karttaa, mutta pian huomasin, että parhaimman kokemuksen saa jos vain kävelee sinne minne tekee mieli. Vastaan tulee kauniita porttikonkeja, kapeita kujia ja uskomattomia kahvilalöytöjä, koskaan ei voi tietää mitä löytää kulman takaa ja se onkin parasta vanhoissa kaupungeissa!

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Noora 16.12.2015 at 10:49

    Tuo vanhakaupunki on kyllä niin ihana! Itse tosiaan kävin Salzburgissa kesällä, ja vaikka en joulun ystävä olekaan, joulun aikaan voisin tuolla silti joskus käydä. Sen verran maagiselta paikka näyttää kaikkine valoineen 🙂

    • Reply Maria 16.12.2015 at 11:04

      Hei Noora, Salzburgin vanhakaupunki on valloittava vuodenajasta riippumatta! Itse olen pahimman sortin jouluhöperö, jolle Salzburg oli yhtä suurta joulun ihmemaata, mutta aivan varmasti kaupunki viehättää myös muita ns. ”ei jouluihmisiä” 😉

    Leave a Reply