Lähdin taas tänä vuonna metsästämään täydellisiä joulumarkkinoita ja päädyin lopulta Salzburgiin. Sain kuulla että kaupungissa on monta erilaista joulumarkkinaa: Hellbrunnissa löytyy romanttinen ”Adventzauber”, Mirabellplatzilla kompaktit joulumarkkinat kiireiselle, Hochensalzburg Festungissa historialliset joulumarkkinat linnan pihalla ja vanhan kaupungin yhdellä sisäpihalla ”Sternadvent” markkinat. Vaikka ehdin käydä parissa näistä, keskityin eniten siihen suurimpaan Dom Salzburgin kupeessa olevaan. Residenzplatz sekä Domplatz oli puettu juhlakuntoon pari päivää aikaisemmin ja alueilla kävi vilkas kuhina joka päivä jo aamusta. Käsitöitä, joulun tuoksua, kuoroja laulamassa, kirkon kellot, joulukoristeita, leluja, ruokaa ja juomaa; näitä ja paljon muuta oli tarjolla joulumarkkinoilla. Sää oli kirpakka ja luntakin leijaili pariin otteeseen hiljalleen taivaalta, yhdet parhaimmista joulumarkkinoista siis. Päätin skoolata alkaneelle lomalle ja mikä siihen sopisi paremmin kuin joulumarkkinoilla myyty kuuma Bailey’s Mozartkugel-juoma.
Kävin joka päivä markkinoilla ja joka kerralla uusia asioita tuli vastaan. Ensimmäisellä kierroksella hullaannuin bretzeleistä, joita oli myynnissä muutamassa kojussa. Itse olen maistanut ihan niitä perus-bretzeleitä suolakiteillä, mutta täällä oli myynnissä sekä suolaisia että makeita laidasta laitaan. Mozartin syntymäkaupungissa kun kerran ollaan, oli myynnissä suuria suklaapäällysteisiä Mozartkugel-bretzeleitä, mutta itse päädyin ostamaan suolaisen version ruohosipuli-tuorejuustopäällisellä. Oli muuten hyvää kun nautin sen seuraavana aamuna aamupalaksi hotellilla. Ostin markkinoilta myös muutaman kylpykuulan, jotka käytin lilluessani hotellilla ammeessa hiljalleen sulatellessani jäätyneitä raajojani ulkona vietettyjen päivien jälkeen.
Seuraavana päivänä suuntasin kojulle, missä myytiin hassun nimistä itävaltalaista herkkua nimeltään ”keiserschmarrn”. Seurasin hetken näiden valmistumista ja päädyin lopulta ostamaan oman annokseni. Kuvailisin sen makua muistuttavan pannukakkua, joka on suikaloitu ja vielä kerran paistettu uunin lisäksi pannussa. Päätin kokeilla rusina-piparkakku-omena versiota ja päälle vielä suklaakastiketta. Syntisen hyvää! Niin hyvää, että kolmantena päivänä piti palata kojulle takaisin ja kokeilla perinteisempää versiota keiserschmarrnista eli ilman jouluisia lisämausteita ja suklaakastikkeen sijaan omenamuusia. Taivaallista tämäkin!
Neljäntenä päivänä ostin jouluisen ”schneeball” luomuksen, eli suomennettuna lumipallon. Makuvaihtoehtoja oli monia tarjolla, mutta pähkinä-suklaa kuorrute kuulosti parhaimmalta. En kuitenkaan ihan ihastunut näihin palloihin ja makua kuvailisin muistuttavan kuivaa tippaleipää, joka on kuorrutettu. Mutta näitä palloja myytiin todella paljon, joten varmasti monien makuun sopivampia. Halusin vielä ostaa jonkun muiston kotiin ja niin joululta tuoksuva tähti-koriste kävyllä ja kuivatulla appelsiinilla päätyi mukaani. Olen vuosien saatossa todennut, että vaikka kuinka pidän kaiken maailman koristeista ja muistoesineistä en niitä kuitenkaan enää hirveästi osta, vaan nautin mieluummin joulumarkkinoiden tunnelmasta. Muistot säilyvät mielen sopukoissa ja tuovat lämmintä hyvää mieltä aina kun ne sieltä palauttaa.
No Comments