Kolme rantaa lähellä Taorminaa

Pelkästään Taorminan kaupunkiin saa kulumaan monta päivää tutkien pieniä putiikkeja, varjoisia kujia ja maistellen paikallisia herkkuja, mutta edes kerran kannattaa tehdä retki alas merenrantaan. Voit joko kävellä valmiiksi viitoitettua kävelytietä alas jolloin vastaasi tulee myös tuhoton määrä portaita, voit seikkailla autotiellä autojen seassa toivoen parasta tai voit valita kolmen euron funivian eli maisemahissin. Minä tietenkin menin kokeilemaan näitä kaikkia vaihtoehtoja ja ehtipä loman aikana kokeilemaan kolmea eri rantaakin:

Isola Bella

Seurasimme viitoitettua kävelytietä alas nauttien maisemista. Meri tuli lähemmäs ja lähemmäs ja viimeisen porrasrutistuksen jälkeen olimmekin suoraan Isola Bellan edessä ja mietimme minne levittäytyä päiväksi. Ranta on kivinen eikä kamalasti tehnyt mieli maata kovilla epätasaisilla kivillä vain pyyhe allaan, joten vuokrasimme rantatuolit ja varjon. Nähtävästi hinta riippuu siitä mihin aikaan tulee paikalle ja kuinka täynnä ranta on, sillä ensimmäisellä kerralla tuolit ja varjo maksoi yhteensä 25€, seuraavana päivänä kun enää muutama oli vapaana oli hinta jo 35€. Mutta levittäydyimme siis tuoleille ja joutilaisuus sai alkaa. Jossain vaiheessa tuli sen verran lämmin että mereen oli päästävä, mutta hemmetin kivet olivat aika teräviä. Turistin pelastukseksi paikalle riensi intialaismies, joka möi pinkit uimatossut kahdeksan euron hintaan ja niin tämäkin tyttö pääsi näppärästi uimaan. Ai kuinka ihanaa. Vesi oli niin rentouttavaa ja viihdyin lillumassa hyvän tovin.

Jos ei pelkkä lilluminen kiinnosta lähtee Isola Bellalta myös päiväretkiä veneillä merelle snorklailemaan, maisemia katselemaan ja uimaan. Pientä maksua vastaan olisi myös päässyt tutustumaan Isola Bellan saaren luonnonsuojelualueeseen, mutta suurin liikkuminen meidän kohdalla oli veteen, vedestä ylös ja viereiseen ravintolaan syömään. Aina ei vain jaksa ja viitsi tehdä mitään muuta kuin vain olla. Jossain vaiheessa jopa nukahdin, sillä seuraava muistikuva on kuinka aurinko on jo laskemassa ja porukka on siirtymässä pikkuhiljaa rannalta pois. Saimme kutsun siirtyä ranta loungeen viihtymään vielä illaksi, mutta katsoimme parhaaksi reippailla mäen takaisin ylös ja mennä kunnon suihkuun.

Baia di Spisone

Seuraavana rantapäivänä päätimme kokeilla toista rantaa hiukan kauemapan ja kävelimme ensin kävelytietä alas Isola Bellalle ja siitä autotietä pitkin pohjoisemmaksi kunnes vastaan tuli Baia di Spisone. Se vaikutti erittäin rauhalliselta ja aurinkotuolien hintakin oli halvempi kuin Isola Bellalla, joten jäimme siihen löhöilemään. Ranta ei ole hienohiekkainen, mutta kivet ovat pienempiä kuin edellisellä rannalla. Käytin kuitenkin edelleen rantatossujani kun menin uimaan, sillä kivet voivat olla epätasaisia ja sattua jalkaan. Junarata kulkee aivan vierestä ja välillä kävi vain suhahdus kun juna meni ohitse. Liikenne ei kuitenkaan ollut niin vilkas, että se millään tavalla olisi häirinnyt. Se mikä puolestaan ärsytti oli roskat. Ranta itsessään oli hyvin hoidettu, mutta pienen matkan päässä merellä näkyi suurehko roskalautta. Siinä se kellui ja osia irtosi tuon tuosta aaltojen tuodessa ne lopulta rantaan. Aallotkin oli täällä suurempia ja pohja todella epätasainen joten eiköhän tämä tyttö ollut nenällään muutamaankin otteeseen. Yritin nousta merestä hehkeänä, mutta se oli kaukana siitä. Juuri kun luulin päässeeni edes kontilleni tuli aalto takaa ja veti mukanaan. Onneksi selvisin ylös muutamalla polviruhjeella ja kolhiintuneella egolla. Muutamassa tunnissa meri nousi ensimmäisen tuolirivin kohdalle ja jouduimme vaihtamaan paikkaa kauemmas, mutta pian vesi ylsi myös siihen. Oli siis aika lähteä takaisin kämpille ja päätin ottaa funivian tällä kertaa. Muutamassa minuutissa pääsin ylös Taorminan keskustaan ilman ähellystä ja puhellusta ja näkihän niitä maisemia tälläkin tavalla.

Baia di Mazzaró

Viimeinen ranta minkä ehdimme kokea oli pieni Mazzaró ranta näppärästi Spisone ja Isola Bella rantojen välissä. Alue oli ammuttu täyteen rantatuoleja ja niissä makoilijoita, mutta löytyi meillekin omat pedit varjolla. Ehdin hetken lojua tuolillani kun Vietnamilainen Anni tuli kysymään otanko hieronnan. Päätin ottaa kolmenkymmenen minuutin jalkahieronnan, mutta ovelana naisena Anni ehdotti kolmenkymmenen minuutin kuluttua vielä alennettuun hintaan selkähierontaa. Eihän siinä autuaassa pöhnätilassa voi kieltäytyä ja niin sain vielä kolmenkymmenen minuutin selkähieronnankin. Lisääkin olisin saanut, mutta tässä vaiheessa mukaan varattu rantabudjetti oli auttamattomasti finaalissa. Jatkoin siis löhöämistäni ja välillä pulahdin mereen uimaan. Rantakivet ovat isompia Mazzarón rannalla kuin Baia di Spisonella, mutta pienempiä kuin Isola Bellan ja käytin myös täällä uimatossujani suojaamassa jalkapohjiani. Pieniä aaltojakin pääsee täällä syntymään, muttei kuitenkaan aivan mahdottoman kokoisia ja selvisin merestä suhteellisen tyylikkäästi ylös (en siis ollut rähmälläni tällä kertaa) Tällä rannalla kuuli myös suomenkieltä ja huomasinkin Aurinkomatkojen merkin erään ravintolan ovessa, joten ainakin he tekevät valmiita pakettimatkoja Taorminaan.

www.aurinkomatkat.fi

Näin jälkikäteen kun mietin näitä rantoja oli Isola Bella suosikkini. Syitä tähän on pari: 1) vesi – se oli kirkkaan turkoosia eikä suuret aallot päässeet suojaisaan poukamaan. 2) Vaikka alueella olikin paljon väkeä, tuntui alue kuitenkin rauhallisemmalta kuin Mazzaró. 3) Ruokatarjonta. Rannalla löytyy ihana keltainen ravintola jonka merenelävä lista on loistava. En ole syönyt parempaa pasta frutti di marea kuin tuolla. Mutta en tietenkään ehtinyt kaikkia alueen rantoja kokeilla ja lähistöltä löytyy myös Mazzeo, Recanati, Letojanni ja Giardini Naxos rannat joilla voi viettää mukavaa rantapäivää.

Kuulutteko niihin jotka rakastavat aalloissa leikkimistä vai niihin jotka suosivat rauhallista lillumista tyynessä meressä?

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply