Taormina ti amo

Ihastuin Taorminaan kun katselin netistä kuvia paikasta, mutta rakastuin siihen astuessani autosta ulos kaupungin porttien edessä. Olimme ajelleet mutkittelevaa mäenrinnettä ylös Taorminaan, onnistuneet löytämään Avis autovuokraamon minne palautimme auton ja nyt seisoimme rinkat selässä keskellä ihmisvilinää. Katselin navigaattoriani ja se kertoi majapaikan olevan jotakuinkin kilometrin päässä ja sinne pääsisi soluttautumalla ihmismassaan mukaan Corso Umberto kadulle. Kauppoja on vieri vieren niin turistikrääsäpuljuja kuin designliikkeitä, kaikki sulassa sovussa ja aina väliin mahtuu muutama ravintola ja kahvila joista leijailee taivaallinen ruoan tuoksu. On vähän yli puolenpäivän ja kadut vasta alkavat täyttymään ihmisistä, tuntuu kuin kävelisimme vastavirtaan, mutta ei haittaa. Tunne on mitä loistavin ja tiedän jo nyt haluavani koluta tämän kaupungin läpi kokonaan.

Se mikä alunperin veti Taorminaan oli maisemat merellepäin. Kaupunki sijaitsee vuoren rinteessä ja korkeuseroja on enemmän kuin tarpeeksi(lastenrattailla tai pyörätuolissa liikkuminen on hankalaa, portaita on reippaasti!), mutta samalla se myös luo uskomattomat puitteet katsella maisemia. Ne pitää kokea itse! Jos et halua istahtaa alas ihailemaan maisemia jollekin terassille, löytyy paras tiirailupaikka Piazza IX Aprileltä. Näky alas kimaltelevalle merelle on valloittava, mutta suosittelen nauttimaan maisemasta vaikka cappuccinokuppi kädessä jollakin Piazzaa reunustavalla terassilla. Se jotenkin kruunaa sen kaiken. Jos maisema jostain käsittämättömästä syystä alkaa kyllästyttämään voi katseensa siirtää kävelykadun viereen levittäytyneiden taiteilijoiden suuntaan. Tyylisuuntauksia on laidasta laitaan, mutta muutamalla lantilla (tai vähän usemmalla) voit tukea paikallista taiteilijaa ja ostaa joko omakuvan (karikatyyrisen tai mahdollisimman tarkan) tai vaikka Etnasta maalatun kuvan auringonlaskussa. Sattuipa niinkin että niinä neljänä päivänä kun Taorminassa olimme, näimme San Guiseppe kirkossa vietettävän peräti kolmet häät. Muuten kirkon oviaukko oli täynnä uteliaita turisteja ottamassa valokuvia.

Usein kun Taormina kuvataan on kuva otettu Kreikkalaiselta teatterilta kohti Etnaa. Olin saanut päähäni että haluan käydä kuuntelemassa klassista musiikkia tuolla Kreikkalaisen teatterin raunioilla ja mielestäni vielä katsonut sopivan päivän. Silmät nähtävästi harottavat pahasti, sillä juuri sinä iltana kun olin päättänyt että olisi klassisen konsertin vuoro, oli Kreikkalaiseen teatteriin johtava tie aivan tupaten täynnä ihmisiä. Toto oli kaupungissa ja niin Sisilialaisessa yössä raikasi Afrika. Ei huono lainkaan, mutta ei se klassinen konsertti mitä olin ajatellut.

Taormina on kieltämättä turistikaupunki ja näin ollen ravintolat ja kahvilat ovat myös usein auki koko päivän mitä muualla Sisiliassa ei välttämättä lainkaan ole. Illalla kuitenkin on se ajankohta jolloin myös suuret sisilialaisperheet saapuvat ravintoloihin nauttimaan paikallisista ruoista hyvän viinin säestämänä. Ruokailu on oma iloinen tapahtumansa eikä ole lainkaan tavatonta että liikkuva musiikkiryhmä käy soittamassa musiikkiaan eri ravintoloiden terasseilla. Siinä soi ”Volare” muutamaankin otteeseen eri ravintoloiden läheisyydessä kun ruokailijat pääsivät pyytämään suosikkibiisejään.

Taorminassa löytää uskomattomia marsipaanitaideteokisa

Corso Umberto on shoppailijan paratiisi ja tuolla noin kilometrin pätkällä löytyy paljon ostettavaa. Itse olin aika pitkälti budjettini jo tuhonnut Outletkylässä, mutta paikalliset marsipaanitaideteokset kiinnostivat kovin. Eihän niitä voisi edes syödä kun ovat niin kauniin näköisiä! Myös Kummisetä tavaraa löytyy sitä etsivälle ja laavasta tehdyt pienet koriste-esineet olivat varsin veikeitä. Tuli sitten hankittua iloinen laava Mikki Hiiri kotiin.

Meillä oli b&b Villa Florestasta varattu huone vierailumme ajaksi, mutta eri tasoisia muitakin majoitusvaihtoehtoja löytyy Taorminasta paljon aina hotelleista hostelleihin ja jotain siitä välistä. Pidin majapaikkamme pienestä pihasta sekä kattoterassista mistä oli myös hienot maisemat merelle. Meillä oli oma kylpyhuone käytävällä ja pääsin taas vaihteeksi nyrkkipyykille. Kun huomasin pyykkivuoren olevan ajateltua paljon suurempi kysäisin majapaikan isännältä löytyykö jostain pesula ja löytyihän sellainenkin ihan kulman takaa. Kaikki ohjeet oli kuitenkin italiaksi ja seisoin hetken pähkäilemässä miten tässä nyt tulee toimia. Onneksi paikallinen rouva näki ahdinkoni ja vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan, sain pyykkini lopulta pestyä koneellisesti puhtaiksi. Grazie mille!

Ihmiset olivat muuallakin erittäin mukavia. Majapaikkamme alakerrassa sijaitsi pieni oranssi baari, mistä muodostui oikein kantapaikka. Paikan omistaja oli loistavan huumorin omaava vanhempi herrasmies ja muisti ensimmäisen illan jälkeen mitä halusimmekaan juoda. Viimeisenä iltana hän toi lisäksi pientä purtavaa ja istahti hetkeksi mukaan rupattelemaan. Aivan ihana ja hänestä paistoi elämänilo ja nautinto työtään kohtaan.

Kaikki nämä seikat yhdessä tekee Taorminasta yhden parhaimmista ja viihtyisimmistä paikoista joissa olen ollut. En voi edes kieltää nähdessäni tarjouslennon Cataniaan etteikö mieleeni tullut ajatus ja kaipuu jo nyt takaisin kaupunkiin.

Castelmolaan olisi ollut hauska kiivetä, mutta nyt päivät eivät siihen riittäneet. Ensi kerralla sitten.

 

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply AnnKat 26.10.2015 at 18:43

    Tosi nätin näköinen paikka. Täytyy varmaa tutustua, että kuinka helposti Sisiliaan pääsisi ensi kesänä. Tuli just sellanen fiilis, että haluan sinne. 🙂

    • Reply Maria 27.10.2015 at 08:56

      Sisilia oli kaikin tavoin ihana paikka, mutta Taormina kaunein ja vaikka turisteja löytyikin paljon enemmän kuin monesta muusta kaupungista, oli paikalliset kuitenkin erittäin avuliaita ja mukavia 🙂
      Itse lensin Roomaan ja sieltä Napoliin junalla ja lopulta laivalla yli Palermoon, kun taas takaisin kotiin lensin Cataniasta Rooman kautta Helsinkiin. Mutta halusin käydä näissä muissakin paikoissa loman aikana. Finnair lentää ainakin Napoliin suoraan kesäisin ja sieltä pääsee kivasti laivalla, junalla tai lentäen Sisiliaan. Cataniaan Finnair taitaa lentää elo-lokakuussa, mutta löytyyhän näitä muitakin välilaskullisia lentoja paljon 😀 Suosittelen kyllä Sisiliaa 🙂

  • Reply Sanna 26.10.2015 at 15:24

    Taormina vei miunkin sydämen aikoinaan, sielä oli sitä jotakin. Myö käveltiin ylös Castelmolaan ja kun kerran on viel korkeemmal niin ohan ne maisematkin komiat sielt <3

    • Reply Maria 26.10.2015 at 18:18

      Hei Sanna, ihana kuulla että täältä löytyy toinen Taormina fani myös 🙂 Ajatuksissa tosiaan oli kävellä Castelmolaan, mutta lopulta 4 päivää oli liian lyhyt aika kaikkeen… Hyvä kuitenkin tietää, että se on kapuamisen arvoista!

    Leave a Reply