Suomen suurin matkablogiyhteisö

Turkkilaisten valkoiset portaat Sisiliassa

Kun on auto matkalla alla pääsee myös niihin pienimpiin kyliin ja vähän julkisen liikenteen reiteiltä sivummalle. Scala dei Turchi (= Turkkilaisten portaat) olivat yksi tärkeimmistä syistä miksi valitsimme ottaa auton juuri tähän kohtaan matkaamme Sisiliassa. Halusin päästä katsomaan kuvista jo ihailemaani maisemaa: vitivalkoiset kalliojyrkänteet jotka johtavat turkoosiin mereen. Olin tutkinut karttaa ja tullut lopulta siihen tulokseen, että vaikka julkisilla pääsisikin perille, se veisi turhan paljon aikaa ja vaivaa omaan autoon nähden. Enkä katunut päätöstä.

Majapaikkamme sijaitsi San Leonessa noin 15 kilometriä itään Scala dei Turchista ja päätimme heti aamusta lähteä katsomaan mikä tämä kaunis paikka oikein on. Jätimme automme kukkulan laelle maksulliselle parkkipaikalle, mutta muitakin paikkoja olisi toki ollut matkan varrella. Kävelimme alas rannalle ajotietä seuraamalla ja käännyimme lopulta aidatulle ranta-alueelle missä lapsiperheet olivat jo vallanneet vesiliukumäet ja leikkialueet. Me kävelimme kohti Scala dei Turchia ja mitä lähemmäs sitä tulimme, sitä vähemmän lapsiperheitä enää oli näkyvissä.

Jo matkan päästä näimme kuinka nuo valkoiset portaat oikein hohtivat vaaleaa taivasta ja turkoosia merta vasten. Turisteja ei paikalla onneksi vielä hirveästi ollut, joten sitä rasittavaa väen tunngosta, jonka takaa ei näe mitään ei päässyt syntymään. Scala dei Turchi on niittänyt lisää mainetta kauniina paikkana kun komissario Montalbano on ratkonut rikoksia Andrea Camillerin rikosetsivä sarjoissa tällä alueella. Itse en tuota kyseistä sarjaa ole seurannut, mutta telkkarissa se ainakin on pyörinyt keväällä.

Mitä lähemmäs kalliota tulimme näimme poimut joista jyrkänne on saanut nimensä. Ne näyttävät lähestulkoon portailta ja niitä pitkin on helppo kivuta ylöspäin. Miksi ne sitten ovat Turkkilaiset portaat, niin aikoinaan maurilaiset nousivat maihin tästä kohtaa ja ryöväsivät lähellä olevia kyliä. Niin kauniilla paikalla on siis rosoinen menneisyys, mutta nyt paikalla oli vain iloisia ihmisiä nauttimassa kauniista kesäpäivästä.

Kapusimme ylös ja istahdimme parin poimun uomaan istumaan näkymänä vain meri. Kannattaa kuitenkin huomioida että alusta on kalkkikiveä ja takamus loisti iloisen valkoisena kun nousin jälleen ylös. Jollain turistilla oli koira mukanaan ja se selvästi nautti saamastaan huomiosta ja poseerasi iloisesti kaikille, jotka halusivat siitä ottaa kuvia. Suurin osa jäi tälle tasanteellee, mutta näin että muutamat jatkoivat matkaa jyrkänteen toiselle puolelle ja sitä kautta alas pienelle rannalle. Minäkin halusin ja vastusteluista huolimatta päätin että minähän laskeudun sinne. Miten vaikeaa se muka voi olla tulla takaisin ylös?! No, olihan se hiukan haasteellista ja otin suosiolla kengät jalasta pois saadakseni parempaa pitoa askeleilleni, mutta kapuaminen oli kaiken vaivan arvoista vaikkei ehkä korkeanpaikankammoisen välttämättä kannata lähteä yrittämään. Vaivan palkitsee kuitenkin hiljaisempi privaatti ranta, lämmin kullankeltainen hiekka alla, turkoosi Välimeri ja pari tuntia mukavaa hengailua. Ainoana huonona (tai hyvänä, miten sen nyt ottaa) puolena voi mainita ettei tällä alueella pysty mistään ostamaan juomaa ja kun oman vesipullon sisältö loppui oli aika pakata kamat kasaan ja kiivetä rinnettä takaisin ylös ja kohti autoa.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply