Auringon laskiessa tunsin Ericen hiljaisuuden ja vain nautin

Meillä oli kokonainen päivä ja yö aikaa tutustua Ericen kaupunkiin ja se oli mielestäni sopivasti. Enempää aikaa ei oikeastaan tarvitse. Kun päiväturistit lähtevät illansuussa kaupungista ja jäljelle jää se kourallinen, jotka jäävät yöksi kaupunkiin on tunnelma aivan eri kuin päivällä. Meidän valinta jäädä yhdeksi yöksi oli kyllä nappivalinta ja kaikessa seesteisyydessään ihana.

Ericen kaupunki sijaitsee samannimisellä vuorella noin 750m meren pinnan yläpuolella ja luo kauniit maisemat joka ilmansuuntaan. Lähdimme kartta kourassa tutustumaan kaupunkiin, mutta huomasimme pian kartan olevan turha. Pienet kadut ristiin rastiin tekee Ericestä sokkelon ja pian ei enää tiedä mistä suunnasta tuli ja mihin suuntaan on menossa. Vastaan tulee toinen toistaan söpömpiä kahviloita (kannattaa maistaa paikan erikoisuutta mantelikeksejä ja -leivoksia!), käsityökauppoja ja viinibaareja eikä suunnalla lopulta ole mitään väliä. Erice on niin pieni, että sen kävelee ympäri parikin kertaa päivän aikana. Kannattaa kuitenkin varata hyvät kengät jalkaan sillä mukulakivet ovat paikoin epätasaisia ja korkeuseroja on täällä huipullakin paljon.

Pääkatu on Vittorio Emanuele ja se johtaa funivialta ylös Piazza Umberto I, joka on Ericen tärkein ja suurin aukio. Yhdestä kulmasta kuului raikuvia kannatushuutoja ja kun kurkkasin avonaisesta ovesta sisään mistä huuto tuli, oli vastassa kymmenkunta papparaista pelaamassa biljardia. Siinä oli pelihuuma kiihkeimillään, kuka ties vaikka heillä oli finaali siinä käynnissä.

Paraatipaikalla korkeimmalla kohdalla oli aikoinaan Afroditelle omistettu temppeli ja se näkyi jopa merelle asti. Temppelin päälle on sittemmin rakennettu linna Castello di Vénere ja sitä ympäröi kaunis puisto jonka keskellä mäessä on torni Torretta Pepoli. Korkeuserot ovat tuntuvia eikä lastenrattailla tai liikuntaesteinen oikein pääse hyvin eteenpäin, mutta maisema on mykistävä. Jos ostaa Ericen turistikortin pääsee moniin nähtävyyksiin yhdellä maksulla sisälle, mutta meillä ei tällaista ollut, ei liiemmin aikaakaan, joten tyydyimme ihastelemaan kaikkea vain ulkopuolelta, pääpainona maisemat.

Jos nähtävyyksien perässä on, löytyy Ericestä jopa 60 kirkkoa! Niitä oli lähestulkoon joka kulman takana yllättämässä matkailijan. Kävimme yhdessä sisällä ja vaikkei kirkoista muuten niin välittäisi suosittelen piipahtamaan joka tapauksessa; ulkona oli lähes +40 astetta, mutta sisällä kirkossa oli mukavan viileää ja iho sai hetken hengittää auringonpaahteesta.

Pilvettöminä päivinä Trapanin edustalla olevat Egadisaaret näkyvät hyvin, mutta nyt ne näkyivät vain haaleasti vaalean pilviharson takaa. Paikalliset kutsuvat tätä harsoa romanttisesti Veenuksen suudelmaksi yrittäen luoda romanttisemman käsityksen harmittavasta pilvestä joka blokkaa näkyvyyden. Näkymä ei missään nimessä ole taattu; Erice on usein pilvivaipan sisällä ja meillä kävikin tuuri sään kanssa ja maisemat näkyivät aika hyvin koko ajan, varsinkin auringolasku illalla.

 

Näkymä tiilikattojen ylle kattoterassilta oli esimerkiksi lounaan kohokohta, sillä ruoka oli valitettavasti turistimössöä  ja kaukana kunnon italialaisesta herkusta. Mene ja tiedä valitsimmeko väärän ravintolan, mutta annokset eivät oikein säväyttäneet. Päätimmekin käydä pienessä kaupassa ostamassa paikallisia juustoja, kinkkua, viinirypäleitä sekä pullollisen viiniä iltaa varten. Kun kirkon kellot löivät iltayhdeksää istuimme jo omalla parvekkeella katsomassa auringonlaskua nauttien omista herkuistamme. Vain heinäsirkat sirkuttivat pimenevässä illassa hetken, mutta pian oli aivan hiljaista. Olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply