Makumatkalla: Trattoria Ristorante Michelangelo

Tukholman Vanhassa Kaupungissa on paljon erilaisia ravintoloita enkä harmikseni ole ehtinyt moneen vielä tutustua, mutta pienin askelin tämäkin muutetaan. Ensimmäinen tuttavuus on Italialainen Trattoria Ristorante Michelangelo. Olin yksin liikenteessä ja vastoin tapojani ilman minkään näköistä ideaa siitä minne mennä. Satuin kävelemään paikan ohi ja se näytti sen verran viihtyisältä että menuta sen enempää katsomatta (nopea vilaus hintatasoon tietenkin) astuin sisälle. Sain pöydän pienestä viihtyisästä huoneesta ja rupesin tutkimaan ruokalistaa.

Päätin aloittaa focaccialla, missä tuli rosmariinin maku ihanasti esille. Sain oman oliiviöljypullon pöytään ja niin istuin dippailemassa focacciaani siihen samalla kun siemailin viiniä, jonka tarjoilija toi pöytään. En ollut osannut päättää mitä viiniä ottaisin, joten pyysin että saisin lasillisen viiniä, joka sopisi parhaiten pääruokani kanssa.

Ja niin se pääruokakin tuli pian. Kyseessä oli kokin päivän suositusannos, eli pastaa valkoviinikastikkeessa, prosciutton, kanttarellien ja herneiden kanssa. Päälle aimo annos parmesaaniraastetta ja a vot. Todella hyvä annos ja viini sopi kuin nenä päähän! Taustalla soi vanhoja klassikkokappaleita aina Frank Sinatrasta Beatleseihin ja vaikka yksin ruokailinkin en tuntenut itseäni yksinäiseksi missään vaiheessa. Paikka on viihtyisä kattomaalauksineen, pizza uuneineen sekä mielenkiintoisine seinillä koreilevine lukuisine valokuvineen tunnetuista henkilöistä. Ravintolan henkilökunta on lisäksi mukavaa sekä palvelualtista ja ruoka maukasta (tai ainakin se mitä itse satuin syömään). Alakerrassakin nähtävästi olisi ollut holvit suurempia ryhmiä varten, mutta en päässyt niitä sen enempää tutkailemaan tällä kertaa 😉 Jos kaikki Vanhan Kaupungin ravintolat tarjoilevat näin maukasta ruokaa, on luvassa varsinainen kulinaristinen jatko Tukholman ravintolamaailmaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply