ABBA the Museum – saa laulaa ja tanssia

Abba – the museum oli juuri avannut siltä päivältä kun jo seisoin oven ulkopuolella. Sisällä ei onneksi vielä ollut ruuhkaa ja sain ostettua lippuni vain lyhyellä jonotuksella. Myynnissä oli myös kuuntelulaite, missä ABBAn jäsenet kertovat omin sanoin asioista, mutta päätin jättää sen väliin ja ostin vain sisäänpääsylipun. Ihan hyvä niinkin, sillä luettavaa ja katsottavaa on joka tapauksessa mukavasti.

Kuva kesämökistä saaristossa, missä monet laulut syntyivät

Jätin takin narikkaan ja lähdin alakertaan missä museotilat sijaitsevat. Ensin kerrottiin jäsenistä erikseen, heidän elämästään ennen ABBAa sekä miten he tapasivat toisensa. Kaikki varmasti tietävät että kyseessä oli kaksi pariskuntaa ja yhtyeen nimi muodostuu kaikkien etukirjaimista: Agnetha, Björn, Benny ja Anni-Frid. Mutta vierailulla oppii paljon muutakin niin yhtyeestä itsestään kuin henkilöistä sen takana. Esillä on paljon esiintymisvaatteita ja ne olivatkin mielestäni yksi mielenkiintoisimmista asioista museossa. Hauskaa oli myös huomata studio, missä itse sai laulaa jonkun ABBAn kappaleista. Ensin piti skannata oma lippu, jotta laulu tallentuisi nettiin ja näin voisi kuunnella omaa lallatustaan sitten myös kotona. Valitsin ”The Winner Takes it All” laulun ja rupesin laulamaan siinä itsekseni, joskaan en kehdannut niin lujalla äänellä laulaa kuin se olisi vaatinut 😉 Minutkun erotti muista museovierailijoista vain ohut verho…  Sama periaate lipun skannauksesta päti myös musiikkivideokuvauksissa, valokuvauksissa ja tietovisoissa. Kovasti teki mieli mennä kuvaamaan musiikkivideota myös, mutta häveliäisyys otti vallan enkä suoraan sanottuna kehdannut. Siksi suosittelenkin että museossa vierailee ystävän tai perheen kanssa, jotta yhdessä voi sitten naureskella omille tekemisilleen 😀

Lopuksi voi vielä istahtaa alas katsomaan piirrettyä ABBA videota yhtyeen etapeista ja miettiä kaikkea näkemäänsä. Jos pelkkä Abba ei riitä, voi tämän jälkeen jatkaa ruotsalaiseen rock museoon, missä eri aikakaudet ovat esillä. Itse vilkaisin tämän vain nopeasti läpi ja jatkoin matkaa sillä piti ehtiä seuraavaan paikkaan. Kuultuani taas kaikki nuo tunnetut laulut Waterloosta Chiquititaan rupesi tekemään mieli katsoa jälleen kerran Mamma Mia! musikaalia. Nythän se pyöriikin Helsingin Svenska Teaterissa, joten ehkä pitäisi yrittää hankkia vielä liput jostain 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply