Makumatkalla: El balcon de la Virgen

Lähdimme parina iltana Marbellaan vanhaan kaupunkiin missä ystäviemme ystävillä on ravintola El balcon de la Virgen. Paikan omistaa Argentiinalainen pariskunta, jotka vielä sattuvat asumaan suoraan ravintolan yläpuollella, eli lyhyt matka töihin 🙂 Paikka löytyy vanhan kaupungin kapeiden kujien piilosta ja sitä suojelee parvekkeella istuva neitsyt (siitä juontaa paikan nimikin). Meille oli kummallakin vierailukerralla varattuna valmiiksi pöytä ja hyvä niin, paikka on varsin suosittu eikä tilaa ulkona olisi enää muuten ollutkaan. Toki sisälläkin olisi voinut syödä, mutta lämpimänä kesäiltana ulkoilmassa vain on niin paljon mukavampi syödä. Heti ensimmäisellä kerralla meidät esiteltiin omistajapariskunnalle sekä kaikille tarjoilijoille. Ihanaa kun kaikki ovat näin tuttavallisia 🙂 Keittiöstä tuotiin pöytään parit maistijaiset samalla kun kuola valuen tutkimme ruokalistaa. Uutuutena heillä oli tavallisuudesta poikkeavat tapakset ja omistaja suosittelikin niitä lämpimästi.

Jo pelkistä tapaksista olisi tullut täyteen jos niitä olisi tilannut muutaman per nenä, mutta nyt jaoimme kaikkien kesken tilaamiamme herkkuja. Mielestäni vuohenjuusto ja karamelisoitu sipuli annos oli kaikista paras! Maut olivat enemmän kuin kohdillaan ja sitä olisin voinut syödä enemmänkin. Myös uunissa haudutetut voimakkaasti maustetut katkaravut olivat herkullisia ja kristillisesti jaoimme ne keskenämme.

Ensimmäisellä kerralla valitsimme isännän kanssa omat annoksemme: minä kanaa ja isäntä lammasta, kun ystäväpariskunta jakoi järjettömän kokoisen lihakimpaleen, joka oli grillattu ja tarjoiltiin perunamuusin ja vihannesten kera. Kaikki annoksetkin olivat hyviä ja löysimme uusia makuyhdistelmiä jotka toimivat loistavasti yhteen. Lihakin oli mureaa ja isäntä mietti jo että vetäisisi ihan itse koko pihvin ensi kerralla 😉 Toisella kerralla järki kuitenkin voitti ja päätimme kaikki jakaa lihalautasen pääruokana. Siinä oli vaikka minkälaista lihaa grillattuna enkä millään jaksanut kaikkea omasta osastani syödäkkään.

Vaikka ruokaa olikin jopa muille jakaa istuimme sen verran kauan ravintolassa, että kyllä se jälkiruokakin upposi vielä. Itse tilasin bannoffee kakkupalan ja se oli ihanan pehmeää ja makeaa. Isäntä tilasi Crème Brûléen ja oli erittäin tyytyväinen omaan valintaansa. Ystävät puolestaan tilasivat hedelmävartaan sekä perinteisen mansikkäjäätelöannoksen ja pitivät kumpaakin onnistuneena valintana joka kruunasi illallisen.

En tiedä olisimmeko sattuneet umpimähkään valita juuri tämä ravintola jos emme olisi oppineet tuntemaan omistajia, mutta olen iloinen että pääsimme kokemaan tämän ravintolan. Kaikki olivat välittömiä, sydämellisiä ja aidosti kiinnostuneita asiakkaistaan. Ja ruoka aivan omaa luokkaansa vielä sopivaan hintaan, eikä kukkaro huutanut tyhjyyttään edes näiden syömingien jälkeen. Ensi kerralla Marbellassa, löydän itseni aivan varmasti taas täältä 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply