Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hotel de las Letras

Tapani mukaisesti olin googlaillut, vertaillut hintoja ja lopulta päätynyt tuttuun hotels.com sivustoon kun varasin Madridista mielestäni kivan näköisen hotellin, budjettiin sopivalla hinnalla keskustasta: Hotel de las Letras. Koska isäntä on asunut muutaman vuoden kaupungissa tarkistutin häneltä moneen otteeseen, että onhan tämä nyt keskustassa lähellä kaikkea tärkeää. ”Juu juu hekotus” oli vastaus joten eikun varausnappia painamaan. Saavuimme Barcelonasta Madridiin junalla, joten asemalta oli helppo napata seuraava metro, joka pysähtyi lähelle hotellia. Kannattaa kuitenkin varautua kantamaan kasseja metron rappusia ylös alas sillä niitä on jokapaikassa jokunen. Mutta hotelli oli kuten odotettua lyhyen kävelymatkan päässä metropysäkiltä ja löytyi vaivatta. Pyörivät ovet toivottivat meidät tervetulleeksi pieneen aulaan, jossa myös hotellin respa sijaitsee. Olimme sen verran aikaisessa liikenteessä, ettei huoneemme vielä moneen tuntiin olisi valmis, joten jätimme laukut respaan ja lähdimme kaupungille. Aivan hotellin kulman takana on vilkas ostoskatu lukuisine ravintoloineen ja selvisi myös se syy isännän hihittelyyn tiedustellessani sijaintia varausvaiheessa: katu on myös vilkas ilotyttöjen työalue…

www.hoteldelasletras.com

www.hoteldelasletras.com

www.hoteldelasletras.com

Kun sitten myöhemmin tulimme takaisin taisimme saada kesäapulaisen hoitamaan sisäänkirjausta, sillä hän oli aivan hukassa. Näin jo hänen paniikin silmissään kun hän lopulta pahoitteli odotusta ja pyysi että istahtaisimme vaikka respan vieressä olevaan loungeen odottamaan hetken niin hän selvittää asiat kuntoon. Loungessa soi niin sanottu hissimusiikki, sohvat hohtivat valkoisuuttaan ja tunnelma oli varsin ilmava ja rento kaikesta huolimatta. Pian virkailija tulikin avainkorttien kanssa ja saimme mennä huoneeseemme, joka sijaitsi toisessa kerroksessa. Otimme modernimman hissin, vaikka rappukäytävässä on myös vanha hissi. Epäselväksi tosin jäi, olisiko se edes ollut enää toiminnassa, vai siinä vain ”koristeena”. Rakennus on itsessään aika vanha vaikka muilta osin modernisoitu ja puiset lattiat natisivat edetessämme sokkeloista käytävää eteenpäin. Löysimme huoneemme pienen kulman takaa ja astuimme sisään.

Huone oli kerrassaan ihastuttava! Kuten jo nimikin antaa ymmärtää on hotelli ammentanut ideoita kirjallisuudesta ja jokaisessa huoneessa on otteita jostain espanjalaisesta teoksesta. Meidän huone oli vaalean sininen ja työpöydän ylle oli keltaisella kirjoitettu runo. Sänky oli leveä, mukava ja vaalean ilmava. Ainoa ihmetyksen aihe siinä oli renkaat sängyn alla. Toki se helpottaa siivoamista kun niin isoa sänkyä pitää siirtää, mutta jos käännähti vähän vauhdikkaammin yöllä siirtyi sänky aina paikaltaan…

Huone oli varsin iso muutenkin ja sinne mahtui sohva kahvipöydällä, telkkari ja kuitenkin jäi vielä ruhtinaallisesti tilaa liikkua ja levittää kassejaan. Koko ulkoseinä oli lisäksi suurta ikkunaa, joten ulos näki varmasti. Myös sisälle näki näppärästi kadulta jos unohti vetää verhot eteen… Isojen ikkunoiden johdosta äänet kadulta kuuluivat myös helpommin sisälle ja keskeisen sijainnin kääntöpuoli, yölliset kadun äänet, pääsivät ajoittain hiukan häiritsemään. Isot ikkunat jatkuivat myös WC:n puolelle ja siinä olisi jalankulkijoilla katseltavaa kun hotellivieraat istuvat pöntöllä. Onneksi muistin visusti pitää verhot kiinni ja niin suihkussa kuin kylvyssäkäyntikin onnistui vilauttelematta 😉 Pitkän päivän jälkeen olikin ihana pulahtaa ammeeseen hoitamaan kipeitä jalkojaan. Siitä sitten mukavan pehmeä kylpytakki päälle, juotavaa käteen ja ei kun sängylle pötköttämään. Hotellin pitää kyllä olla mukava vaikka siellä onkin vain hetken!

Meidän hintaan ei kuulunut aamiaista, mutta harvassa hotellissa se onkaan välttämätöntä kun on niin monta kuppilaa ja kahvilaa missä aamiaisen voi nauttia jopa edullisemmin kuin hotellista. Tietenkin aamiaista olisi voinut myös ostaa lisähintaan paikan päällä, mutta me emme sitä tehneet vaan söimme aamiaiset milloin missäkin kahvilassa. Iltaisella alakerran loungessa olisi voinut kuunnella pianomusiikkia siemaillessaan coctaileja mukavilla sohvilla tai vaihtoehtoisesti olisi voinut mennä kattoterassille nauttimaan maisemista ja sangriasta. Koska aikamme Madridissa oli niin rajallinen ja ohjelma jo ennalta sovittu, emme ehtineet kokeilla harmikseni kumpaakaan. Mutta kaiken kaikkiaan mukava hotelli ja ilotytöistä huolimatta oikeasti keskeisellä paikalla lähellä metroa ja nähtävyyksiä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply