Makumatkalla: La Paradeta

Oli viimeinen iltamme Barcelonassa ja Espanjalaiset ystävämme olivat tulossa mukaan illallistamaan. Annoimme suosiolla heidän suositella paikkaa ja hetkellisen pähkäilyn jälkeen he suosittelivat Plaza Santsilla sijaitsevaa La Paradeta kalaravintolaa. Kuullostaa hyvältä, sinne siis. Jos itse olisin sattunut paikalle olisin kävellyt vain ravintolan ohi luullen sen olevan kalakauppa. Ikkunoista näkyi kalatiski enkä heti huomannut, että kyseessä onkin ravintola. Astuimme sisään ja olin jo menossa pöytään istumaan kun minulle kerrottiin että ensin kalatiskiltä pitäisi valita mitä haluaa syödä, sitten keittiö valmistaa sen. Ahaa, ok. Sitten iskikin ongelma, mistä tietäisin mitä haluaisin syödä kun vaihtoehtoja on niin monia?!?! Päätimme tilata muutaman erilaisen annoksen, jotka me sitten jakaisimme. Ainoa varma valinta minkä tiesin oli tonnikala sekä mustekala joten niitä tuli muutama tilattua, lisäksi ystävämme suosittelivat pienen pieniä kaloja jotka sitten friteerattaisiin: selvä otetaan niitäkin. Pikkuisia simpukoita otettiin myös läjä samoin kuin pari katkarapua per nenä. Lisukkeiksi salaattia sekä leipää ja luulisi niillä pärjäävän.

Istahdimme kalatiskin takana olevaan huoneeseen joka oli aika koruton sekä vaatimattoman oloinen, mutta kuitenkin viihtyisä. Salaatti, tuore lämmin leipä sekä valkoviini tuli nopeasti pöytään ja pian keittiöstä kuulutettiin numeroamme, saisimme noutaa alkupalamme: Oisterit sitruunalla. Tökin oisteria hiukan irti kuorestaan, lisäsin sitruunaa ja mietin miten hörppäsen limaisen klöntin suuhuni. En ollut näitä ennen maistanut ja koostumus hiukan jännitti, mutta se olikin hyvää. Voin siis syödä toistekin 🙂 Pian keittiöstä kuulutettiin taas numeroamme ja seuraava annos olisi haettavissa. Saimme suuren lautasen simpukoita valkosipuli-yrttimarinadilla ja vaikka näissä onkin kova työ siistiä ennen syömistä ovat ne ehdottomasti vaivan arvoisia! Herkkua!

Olisinko ehtinyt syödä pari simpukkaa kun taas oli yksi annos valmis ja saimme hakea friteeratut pienet kalat. Ne näyttivät niin hassuilta, mutta olivat yksiä parhaimmista kalaruoista mitä olen koskaan maistanut. Rapsakoita, herkullisia ja ihania! Vaikka kuinka kysyin kalan nimeä ja toistelin sitä illan mittaan, nimi unohtui kuitenkin jo astuessani ravintolasta ulos. Onneksi sentään muistan ulkonäön ja voin pyytää niitä joskus uudestaankin 🙂 Samalla lautasella oli myös friteerattuja mustekalanrenkaita, enkä usko syöneeni niin tuoreenmakuisia yksilöitä aikaisemmin!

Kaikki annokset olivat aloitettuina ja kesken kun viimeinen annos kuulutettiin. Siinä oli niin mustekalaa, katkarapuja kuin tonnikalaakin ja vaati ehdottomasti toisen pullollisen valkoviiniä 😉 Kaikki saivat osansa annoksista ja jäi jopa yli, leipää ei olisi missään tapauksessa tarvinnut ottaa täyttämään mahaa, vaikkakin sekin oli hyvää. Ilta oli mitä onnistunein ja La Paradetassa sain tutustua aivan uuteen maailmaan. Se vain todisti ettei pitäisi antaa ulkokuoren hämätä, sisällä voi löytyä vaikka millainen maailma!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply