Tukholman monet kasvot (5): Kungsträdgården

Kungsträdgården on yksi Tukholman kauniimmista puistoista ja sijaitsee Norrmalmin kaupunginosassa aivan kaupungin keskustassa. Keskeisen sijaintinsa ja lukuisten ulkoilmakahviloidensa vuoksi se onkin yksi suosituimpia tapaamispaikkoja Tukholmassa. Kesäkuukausina puistossa järjestetään useita ulkoilmakonsertteja ja muita tapahtumia. Talvikautena puolestaan sinne rakennetaan luistelurata. Lähellä on myös kuninkaallinen ooppera sekä NK tavaratalo. Aivan puiston päädyssä on lisäksi TGIF ravintola ja sivuilla lukuisia eri kahviloita. Keväällä puisto kukkii kauniin vaaleanpunaisena ja voisi melkein luulla olevansa Japanissa kaikkien kirsikkapuiden kukkiessa. Todella kaunista!

Nyt kun olimme Tukholmassa, alueella oli järjestettynä paljon nuorisolle suunnattua ohjelmaa. Ruotsin armeija järjesti näytöksia, kamppailulajeja esitettiin eri areenoilla ja erilaisia ruokia (lähinnä karkkeja ja pikkusuolaisia) oli myynnissä eri pisteissä. Pisin jono oli kuitenkin valokuvauskoppiin, missä sai ottaa ilmaisia valokuvia 😉 Katselimme hetken ympärille mitä kaikkea oli tarjolla ja huomasimme, että illemmalla olisi vielä konserttia luvassa, sillä suuri konserttilava oli rakennettu toiseen päätyyn.

 

 

Olen myös ollut talvella Tukholmassa ja kävellyt alueen läpi. Keskellä oli silloin suuri luistelurata ja paljon pieniä punaisia myyntikojuja, mistä sai ostaa niin käsitöitä kuin ruokaakin. Silloin olin yötä Tukholmassa ja tämä oli mahtava paikka käydä fiilistelemässä joulua kun satoi hiljalleen lunta ja joka puolelta kuului joulumusiikkia. Eli jos on Tukholmaan menossa juuri ennen joulua, suosittelen ehdottomasti katsastamaan paikan myös silloin.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply