Suomen suurin matkablogiyhteisö

Till Sverigebåten

Viitisen tuntia ja tämän kuun mini-loma voi alkaa. Jokainen sekunti tuossa tapahtumalaskurissa vain tuntuu ikuisuudelta kun odottaa jotakin. Tämän kertaisen mini-loman kohde ei ole Ruotsin risteilyä eksoottisempi, mutta edellisestä risteilystä naapurimaahan onkin jo kulunut kiitettävästi aikaa. Oikeastaan olisimme halunneet jo keskemmällä kesää lähteä risteilemään, mutta hinnat olivat tuolloin aika messevät, joten siirsimme ajatusta eteenpäin. Nyt sattui tulemaan Siljalta piste- ja rahatarjous johon sitten nappasimme. Ensimmäinen ajatus oli ottaa Deluxe hytti kun halvalla sai, mutta kun soitin asiakaspalveluun, olivat kuulemma tarjoushytit menneet vaikka tilaa olisi normaalihintaisena ollut. Sama tilanne oli kuulemma Seaside hyttien kohdalla. Saimme lopulta Promenade hytin (joita suosin talvella kun ulos ei kuitenkaan näe mitään) ja voimme katsella ihmisiä alhaalla kävelykadulla. Toivottavasti hytti vain on hyvällä paikalla 🙂 Katselin tuossa Siljan kotisivuja ja meillä pitäisi olla Silja Serenade laivana, ei sen puoleen että koskaan muistaisin mitä eroa sillä ja Silja Symphonyllä oikeastaan on…

Yleensä ristelilymme sujuvat saman kaavan mukaan. Laivaan nousun jälkeen tietenkin hyttiin ja sieltä suoraan katsomaan eri ravintoloiden tarjontaa ja pähkäilemään minne mennä syömään. Jotenkin tekisi mieli mennä Happy Lobsteriin, mutta katsotaan sitä menuta sitten laivalla ja mietitään. Viimeeksi kävin kaverin kanssa buffetissa ja koko elämys oli pienoinen pettymys. Meidän ikkunapöytä oltiin annettu teiniporukalle ja me saimme sotkuisen pöydän keskeltä kävelyväylää. Tapausta ei pahoiteltu millää tavoin, vaan tarjoilija vain nosti olkapäitään. Ruoka ei ollut kovinkaan kummoista ja alkuruoka jopa loppui kesken. Paluumatkalla puolestaan menimme Bistro Maximeen syömään. Otimme alkupalapöydän ja sitten saimmekin odottaa pääruokaa lähes kaksi tuntia. Tarjoilija kyllä pahoitteli tilannetta ja vetosi kiireeseen. Eikö laivat yleensä tiedä kuinka moni on tulossa syömään kun istumapaikat kuitenkin ovat rajalliset ravintolassa. Eikä paikka edes ollut täysi… Noh, odottelusta saimme sitten jälkiruokapöydän ilmaiseksi, niin pieni lohtu sekin. Nyt sitten uutta yritystä kehiin ja katsotaan mihin ravintolaan päädytään ja miten palvelu sujuu 😉

Ruokailun jälkeen yleensä mennään tax free:hen katselemaan tarjontaa ja kun Black Jack pöytä avataan löydän yleensä itseni sieltä pelaamassa pari kierrosta. Karaokea on kiva myös mennä kuuntelemaan jos vaikka joku osaisikin laulaa (tiedän etten itse osaa joten en edes osallistu) ja kun keskiyö lähenee, siirrymme keulaan katsomaan midnight showta. Näin se yleensä menee… tapoihin kangistunut… Nuorempana tietenkin tuli vielä riekuttua yökerhossa aamun pikkutunneille asti, mutta eiköhän se sänky kutsu aikaisemmin tällä kertaa niin jaksaa sitten herätä ajoissa ja mennä Tukholmaankin 🙂

 

(Kuvat: Tallink Silja)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply