Yksinäinen, mutta kaunis Bengtskär

Saimme vielä hetken nauttia kauniista saaristosta kunnes maisema rupesi muuttumaan ja vain jokunen luoto näkyi siellä täällä. Tulimme avomerelle ja rupesi jo hiukan tuulemaan. Onneksi ei tullut huono olo pienessä paatissa ja olen varma että raikas meri-ilma auttoi asiaa. Kohta horisontissa näkyi jo Bengtskär, mutta keinuimme hetken laineilla kun toinen vene päästi matkustajat rantaan. Laitureita on vain yksi, joten tuli hiukan ruuhkaa.

Nousimme rantaan ja katselin jykevää kaunista rakennusta. Mietin miten paljon rakennus saa kestää, kaikki myrskyt, auringon paahteen, jääsateen jne jne. Kävelimme luodon päätyyn asti ja katselimme kuinka aallot löivät luotoa päin ja kuinka Bengtskärin majakka seisoo vahdissa säässä kuin säässä.

Opas keräsi kaikki osallistujat yhteen majakan juureen ja kertoi historiasta. Olen tainnut joskus nähdä jonkun dokumentinkin Bengtskäristä, sillä osa tarinoista oli tuttuja vaikken koskaan aikaisemmin ole majakalla käynyt. Koviten kuitenkin kolahti tarina 8-vuotiaasta pojasta joka asui perheineen Bengtskärissä ja joka ensimmäisen kerran elämässään pääsi katsomaan maailmaa isänsä kanssa. He lähtivät Rosalaan ja kun poika näki elämänsä ensimmäisen puun tokaisi hän innoissaan, että onpa iso kukka. Ajattelin miltä tuntuisi elää koko elämä niin pienellä luodolla eristäytyneenä kaikesta. Luodolla kun ei pientä pensasta isompaa kasva, on metsät ja kaikki muu varmasti ollut mielenkiintoista, ihmeellistä ja jopa pelottavaa.

Kun lyhyt historiaesitelmä loppui lähdimme kiipeämään ylös majakkaan. Niitä portaita oli ihan kiitettävästi ja huohotin punaisena kun vihdoin ja viimein pääsin ylös. Ylhäällä kuitenkin huomasin, että vielä pitäisi kivuta kahdet tikapuut, jotta pääsisi ihan ylös asti. No, ylös ei ollut ongelma, mutta se alastulo jännittikin sitten vähän enemmän… Ylhäältä kuitenkin avautui mahtavat maisemat yli meren. Harmi ettei tilaa ollut enemmän ja kun koko ajan tuli lisää porukkaa alhaalta, alkoi jo olemaan aika ahdasta.

Tämän reippailun jälkeen pysähdyimme toisessa kerroksessa hetken ovien ulkopuolella sillä sisäpuolella on huoneita, joissa voi yöpyä. Miten jännää olisikaan viettää yö täällä! Jännittävintä se tietenkin olisi syysmyrskyssä kun ulkona ulvoo ja on pimeää, mutta en usko että paikka on auki silloin ja toisekseen matka pienellä paatilla luodolle myrskyssä ei kauheasti houkuttele… Parkkeerasimme lopulta kahvilaan ja ostimme limpparit ja jaoimme ihanan pehmeän munkin. Nami! Kahvilan takana oli kotimuseo, missä sai nähdä miltä Bengtskärissä joskus aikoinaan on näyttänyt. Lopulta koitti kuitenkin aika lähteä takaisinpäin ja se mielessä välähtänyt myrsky oli jo lähellä. Aallot velloivat hurjina kun pikkuinen paattimme lähti matkalle kohti Rosalaa. Istuin rystyset valkoisina ulkona kannella sadetakki kietoutuneena sekä itseni ympärille että kassin ja kameran. Siitä tuli hiukan huono olo, syke nousi jo aivan uusiin lukemiin. Pikku-paattimme kipusi urhoollisesti aaltoja ylös vain laskeakseen niitä toisella puolella alas. Täytyy myöntää että silloin pelotti.

Previous Post Next Post

You Might Also Like