Suomen suurin matkablogiyhteisö

T.G.I.F.

Perjantai 20.7: Taisin nukahtaa vasta neljän jälkeen aamuyöstä kun äänet pikku hiljaa hälvenivät kadulla. Nousin kuitenkin siinä yhdeksän pintaan ja mietin mitä tänään tekisin. Puin päälleni ja lähdin kävelemään kohti Waverly juna-asemaa, mutta huomasin aivan ihanan leipomo-kahvilan hotelliani vinosti vastapäätä. Menin sisään ja tilasin suklaa croissantin ja teetä. Minulla ei ollut mikään kiire, vaan otin aikani ja nautin viimeisistä vapaista päivistäni. Jatkoin kuitenkin viimein juna-aseman yli ja tulin toisella puolella olevaan ostoskeskukseen. Menin sisälle ja kävelin sen päästä päähän aina välillä pysähtyen jossain kaupassa, mutten ostanut mitään. Jatkoin Princess Streetille ja kävin muutamassa kaupassa. Primark olikin sitten se, missä tuhlasin, ostin vaikka mitä ja rupesin jo miettimään, miten saan kaikki jo täydessä rinkassa kotiin…

Viime joulukuussa olisin halunnut mennä katsomaan Georgian Housea, mutta se ei ollut talvella auki, joten suuntasin sinne nyt. Harmikseni sisällä ei saanut kuvata, mutta googlaamalla näkee myös minkä näköinen talo on sisältä. Aloitin kellarista, minne oli rakennettu pieni elokuvahuone. Katsoin parisenkymmentä minuuttia kestävän esittelyvideon ja jatkoin keittiöön. Sain käteeni tekstin huoneesta ja vanhempi rouva huoneessa, sanoi, että jos minulla olisi kysymyksiä, hän vastaisi mielellään niihin. Luin lappusen nopeasti, jonka jälkeen kiertelin keittiötä ja kyselin niitä näitä. Oli mukava olla yksin oppaan kanssa, niin sain käyttää hyväkseni tilaisuuden kunnolla. Jatkoin yläkertaan ja jokaisessa huoneessa oli aina vanhempi rouva, joka vapaaehtoistyönä kertoi huoneesta. Taisin viettää pari tuntia talossa ja lähdin tyytyväisenä eteenpäin.

Kävelin MacDonald Roxburghe hotellin ohi ja ajattelin nostalgisena joulukuuta, kun asuin siellä. Jatkoin Rose Streetille ja keksin minne menisin lounaalle; T.G.I.F! Sopi hyvin päivään. Sain kaiken lisäksi saman pöydän kuin viimeeksi (ihan pyytämättä), nyt voin sanoa, että minulla on siellä vakkaripöytä heheheh 🙂 Tilasin saman minkä aina: hampurilaisen Jack Daniel glazellä. Se glaze on huippuhyvää! He voisivat tarjoilla sitä tupla-annoksen aina mulle. Ajattelin ottaa vielä jälkkärin ja valitisin bailey’s-oreo-vaniljapirtelön. Turha edes sanoa, mutta JAMI!

George Street

Rose Street

Päätin mennä Princess Garden puistoon sulattelemaan ruokaa ja katselemaan ihmisiä. Istuin hetken penkillä ja katselin menoa. Oli lapsia leikkimässä, nuoria piknikillä ja vanhuksia lukemassa kirjaa, ihanaa!

Lähdin taas kipuamaan mäkeä ylös hotelliini ja jätin kassin sinne. Olin Georgian Housessa kuullut, että Royal Milellä olisi toinen talo, Gladstone’s Land, minne voisi mennä sisälle. Suuntasin siis sinne ja taas kuljin huoneesta toiseen ihaillen kaikkea ja kysellen huoneen oppaalta joka asiasta mikä juolahti mieleen. Olin siellä niin kauan, että he sulkivat kun vihdoin tulin ulos 😀

Gladstone’s Land

Kello rupesi jo olemaan aika paljon, mutta kävin vielä St. Giles Cathedralissa. Pidin sisustusta mielenkiintoisena ja ihailin koristeluja. Sytytin jopa kynttilän ja sanoin toiveeni. Kävin vielä aamuisen leipomon kautta ja ostin mansikkaleivoksen ja suuntasin hotelliin. Kylvyn kautta sänkyyn ja ostamani Big Bang Theory season 4 DVD soittimeen 🙂

St Giles Cathedral

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply