Browsing Tag

Portugali

Martinhal Sagres – Sinkkunaiset perheresortissa

Millaisia fiiliksiä heräsi, kun sinkkunaiset majoittuivat suositussa lapsiperheresortissa Portugalin Sagresissa,  Atlantin rannikolla?

MartinhalSagresMartinhalSagres
Päädymme Veeran kanssa toisinaan sangen mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten romanttiselle jokiristeilylle Sydneyssä tai perheille suunnattuun luksusresorttiin Portugalin Sagresissa. Vierailimme toukokuussa Martinhal Sagres Beach Family Resort Hotelissa (miksi paikkojen nimet ovat usein näin pitkiä?) ja olimme lähes ainoat lapsettomat koko paikassa. Meillä oli etukäteen omat epäilyksemme, sillä voisi luulla, että kaksi sinkkunaista saisi jossain vaiheessa hermoromahduksen lapsiperheiden keskellä. Toisin kuitenkin kävi. Heti alkuun on todettava, että Martinhal oli huikea kokemus.

MartinhalSagresMartinhalSagres

Sagres olisi vienyt sydämeni, vaikka olisin asunut kylän vaatimattomimmassa majatalossa. Sen lisäksi, että pääsin fiilistelemään aurinkoa, ihanaa ruokaa ja surffiaaltoja surffaajia, pääsin nauttimaan huikeasta resortista – sellaisesta, jossa minun tulee yövyttyä äärimmäisen harvoin. Martinhal on voittanut niin suuren määrän erilaisia awardseja, että niistä on mahdotonta pysyä kartalla. Paikka on valittu Euroopan parhaaksi monessa kategoriassa, vuosi toisensa jälkeen.

Martinhalista löytyy niin hotellihuoneita, huoneistoja kuin villojakin. Alue tuntuu jatkuvan loputtomiin, ja jouduimmekin turvautumaan karttaan tutustuessamme siihen. Vilkkaimpana lomasesonkina, eli kesällä, Martinhal on buukattu melko täyteen, mutta sesongin ulkopuolella huoneita löytyy hyvin ja hinnatkin tippuvat silloin huomattavasti.

Budjettimatkaajan valinta Martinhal ei kuitenkaan ole. Hiljaisempana kautena hinnat alkavat noin 150 eurosta/ yö. Kalleimmista vaihtoehdoista saakin jo maksaa moninkertaisen hinnan.

MartinhalSagresMartinhalSagres

Kansallispuiston ympäröimä, ekologisuuteen panostava majoituskeskus Atlantin rannalla – Tämä paikka olisi jo yksinään lapsiperheelle syy matkustaa Sagresiin. Palveluita ja toimintaa löytyy kaiken ikäisille, joten resortin alueella saa useammankin päivän helposti kulumaan. Sen lisäksi viikkokalenteri on täynnä monenlaisia aktiviteetteja ja retkiä. Uima-altaitakin riittää, viidestä vaihtoehdosta voi valita oman suosikkinsa. Meidän vakipaikaksi muodostui tämä kaunis allas, jonne oli myös näkymä aamiaissalista. 

MartinhalSagres

Hyvinvointi on sekä itselläni että Veeralla lähellä sydäntä, joten bongasimme omat aktiviteettimme rauhallisemmalta osastolta – suuntasimme aamujoogaan sekä kauneushoitolaan. Niin kaunis ajatus kuin aamujooga onkin, joudun kuitenkin kerta toisensa jälkeen toteamaan, että liikkuminen aamulla ei ole minun juttuni. En ole tarpeeksi hereillä aamulla, vaikka miten yrittäisin. Minua aamujooga ei virkistä samalla tavalla kuin monia muita. Tunnustan, että olen nukahtanut aamutunnille useammin kuin kerran. On kuitenkin aivan ihana ajatus, että Martinhalissa vanhemmat voivat viedä lapsensa hoitoon ja lähteä yhdessä vaikkapa sinne aamujoogaan. Joogatunnit järjestetään sään salliessa ulkona, mutta meidän visiittimme aikana aamu oli sen verran viileä, että olimme sisätiloissa. Ehkä minustakin vielä jonain päivänä tulee aamuihminen.  Saattaa myös olla, että ei.

MartinhalSagres

Martinhalin alueella sijaitseva Finisterra Spa tarjosi meille rentouttavat hieronnat. Hoitolan lisäksi Finisterrasta löytyi myös jacuzzi sekä saunoja. Olen viime aikoina hyvin harvoin malttanut laittaa rahojani hierontaan, joten nautin suunnattomasti joka kerta, kun pääsen hemmoteltavaksi. Jos siis joskus päädyn parisuhteeseen, niin mieheni ei tarvitse koskaan miettiä, millaisesta lahjasta tykkäisin. Tulen onnelliseksi mistä tahansa hemmotteluhoidosta. Matkoillani vaalin jokaista hemmotteluhetkeä, olisi se sitten kylpyammeessa rentoutumista tai hieronnasta nauttimista. Näitä hetkiä kaipaan hektisen arjen keskellä usein.

MartinhalSagres

Martinhalin ranta oli äärimmäisen kaunis ja rauhallinen, vaikka meille kerrottiinkin, että ranta oli reissumme aikana ruuhkaisampi kuin yleensä (ehkä noin kymmenen ihmistä koko rannalla). Portugalissa kaikki rannat ovat julkisia, mutta jostain syystä Martinhaliin ei eksy liiaksi ihmisiä. Veera päätti, että sup-lautailua on kokeiltava, ja juuri sillä hetkellä meri alkoi käyttäytyä levottomasti. Niin kävi, että lopulta lautoja vuokraavan yrityksen työntekijä kävi pelastamassa Veeran mereltä ja minä taltioin tilannetta puhelimellani. Muutamaan kertaan ehti käydä mielessä, että mahtaakohan tilanne päättyä onnellisesti. Onneksi kaikki sujui lopulta hyvin ja jälkikäteen meitä lähinnä nauratti.

MartinhalSagres MartinhalSagres MartinhalSagres MartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagres

Päivät aloitimme aamiaisella, joka oli tarjolla värikkäiden mehujen ja huikeiden maisemien kera. Aamuihin tulee ihan erilainen fiilis, kun niihin lisää trooppista värimaailmaa. Jos saisin päättää, niin tilaisin turkoosia ja keltaista tästä lähtien jokaiseen aamuuni. Ihmisen tulisi saada useammin herätä valtameren rannalta, jos minulta kysytään. 

MartinhalSagres MartinhalSagres

Majoituimme kauniissa, puolittaisella merinäköalalla varustetussa asunnossa. Huoneesta löytyi terassi, mikä oli iso plussa. Lisäksi kylpyhuoneessa oli kylpyamme, mikä saa minulta aina paljon lisäpisteitä. Arkkitehtuuri oli sangen kaunista ja persoonallista. Sisälläni asuva esteetikko nautti täysillä tästä kaikesta, ja pakko sanoa, että en ole monessa yhtä miellyttävässä paikassa tehnyt töitä kuin tämän huoneen terassilla.

MartinhalSagres MartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagresviinitviini2

Martinhalissa on monta ravintolaa. Oma suosikkini oli surffifiiliksiä täynnä oleva M Bar. Muuten ruokailimme enimmäkseen resortin ulkopuolella, sillä Sagres on hintatasoltaan hyvin edullinen ja löysimme mielenkiintoisia ravintoloita, joissa ruoka oli sekä terveellistä että äärimmäisen maittavaa. Tulin siihen tulokseen, että Portugali on parasta terapiaa silloin, jos ikävä Sydneyyn kasvaa sietämättömäksi, mutta maailman toiselle laidalle saakka ei ole mahdollisuutta lähteä. Sagres oli minulle kuin pieni pala Australiaa Euroopan laidalla.

MartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagresMartinhalSagres lokki

Mikäli suunnittelet lomaa Algarvessa perheesi kanssa, voin koko sydämestäni suositella Martinhalia. En usko, että monessa paikassa on lapsiperheitä huomioitu yhtä monipuolisesti. Vaikka sinulla ei olisikaan perhettä, niin uskon, että nauttisit paikasta silti. Jos sinun kuitenkin on jostain syystä vaikea nähdä paljon lapsia ympärilläsi, en suosittele tätä kohdetta sinulle. Lapsia kun on Martinhalissa mahdoton vältellä, vaikka sieltä löytyykin pelkästään aikuisille suunnattuja spotteja. Minua lapset eivät häirinneet eikä esimerkiksi huoneeseen kantautunut mitään häiriöääniä. Tätä kirjoittaessa tulee ihan haikea fiilis, nimittäin kaikista paikoista, joissa olen tänä vuonna matkustanut, minun on tällä hetkellä eniten ikävä Algarveen. Sinkkunaisten vierailu lapsiperheresotissa oli siis onnistunut. Ehkä jonain päivänä palaan takaisin.

biitsimartinhalMartinhalSagres

// Martinhal kutsui meidät vierailulle ja tarjosi majoituksen //

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Yhden yön pysähdys Portugalin Alvorissa

Portugalin Algarvessa, Lagosin naapurissa sijaitseva entinen kalastajakylä Alvor on leppoisa ja viihtyisä lomakohde.

Mukulakivikadut, kauniin valkoiseksi maalatut viehättävät rakennukset, rauhallinen elämänrytmi ja loputtoman pitkä ja kaunis hiekkaranta tekevät vaikutuksen Alvorissa.

Olhao juna-asema AlgarveOlhao juna-asema Algarve

Autolla kulkeminen kätevää, julkisilla liikkuminen edullista

Me kuljimme viikon mittaisen matkamme aikana Algarven käytännössä idästä länteen, ja suosittelen samaa varauksetta muillekin. Maisemat nimittäin vaihtelevat eri puolilla Algarvea, ja viikon mittaisella reissulla ehtii helposti vierailemaan useammassa kohteessa.

Jätimme Veeran kanssa taaksemme kauniin majapaikkamme, Casa Modestan ja suuntasimme kohti uusia seikkailuja. Halusimme löytää hiekkarantoja, eli täysin erilaista maisemaa kuin itäisen Algarven alueella. Hyppäsimme rinkkoinemme junaan Olhaossa, ja parin tunnin kuluttua saavuimme määränpäähämme, Portimaoon. Junamatka maksoi ainoastaan muutaman euron, eikä taksimatkakaan Portimaon asemalta Alvorin rantaan vienyt meitä konkurssiin.

Vaikka ensisijaisesti suosittelenkin auton vuokraamista Algarven matkaajille, pääsee myös julkisen liikenteen avulla pitkälle. Itse en edes omista ajokorttia, joten minulla ei ole reissuillani muuta vaihtoehtoa kuin turvautua julkisiin kulkuvälineisiin.

Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali

Alvor sijaitsee lähellä Faron lentokenttää

Päädyimme yhden yön mittaiselle pikapysähdykselle Alvoriin. Alvor on naapuriaan Lagosia tuntemattomampi matkakohde, mutta kotimaisista matkanjärjestäjistä ainakin Finnmatkoilla on hotelli Alvorin rannalla. Matka Faron lentokentältä Alvoriin ei ole pitkä, ajomatka kestää vain noin tunnin verran.

Heille, jotka lentävät Faron sijaan Lissaboniin, on vaihtoehtona jatkolennon lisäksi myös junayhteys, mikä tietenkin on ekologisempi matkustusvaihtoehto. Juna Lissabonista Portimaoon kestää noin kolme ja puoli tuntia. Portugalin maisemat ovat niin kauniita, että junalla matkustaminen ei missään tapauksessa ole epämiellyttävä vaihtoehto. Myös Lissabonin yhdistäminen Algarven kohteisiin käy yhden reissun aikana kätevästi.

Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta Portugali Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali

Alvorin ranta on kaunis

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten kaunis ranta Alvorista löytyi. Jotkut sanovat sen olevan jopa koko Algarven paras. Minulla ei ollut erityisiä ennakko-odotuksia paikasta, sillä en ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan siitä. Alvor oli reissumme lyhyin stoppi, joten emme valitettavasti ehtineet paria tuntia pidempään nauttimaan näistä upeista rantamaisemista. Olisin mielelläni jäänyt tänne pidemmäksikin aikaa.

Jos tällä hetkellä suunnittelisin reissua Algarveen, varaisin matkaa noin 10 päivää ja jakaisin sen tasaisesti niin, että ensimmäisen osan viettäisin itäisen Algarven alueella pitäen tukikohtaa Faro–Tavira-akselilla, toisen stopin ottaisin Alvor–Lagos-sektorille ja viimeisenä suuntaisin Sagresiin. Faron ja Lagosin väliin jää myös suosittu rantakohde Albufeira. Albufeirassa emme tällä reissulla käyneet, mutta siitä voi lukea vaikkapa Elämää ja matkoja -blogista.

Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali Alvorin ranta PortugaliAlvorin ranta Portugali

Suosittelen Alvoria erityisesti keväällä sekä syyskaudella, jolloin säät ovat Portugalissa edelleen lämpimiä ja pahimmat kesälomaruuhkat ovat jo ohi. Mielelläni palaisin näihin maisemiin itsekin uudelleen!

On meidän maailmamme sentään kaunis.

Matkamme toteutettiin yhteistyössä Visit Algarven ja Tap Portugalin kanssa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Beautiful Culatra Island

Culatra Algarve

Edellisessä postauksessa kirjoitin viehättävästä, Algarven maaseudulla sijaitsevasta Casa Modestasta, jossa vietin Veeran kanssa neljä päivää toukokuussa. Päivämme täyttyivät sopivassa suhteessa ohjelmasta ja rentoutumisesta, ja tuona aikana Algarve vei sydämeni. Casa Modesta muun muassa tarjosi meille Rota Das Ilhasin päiväretken Ria Formosan alueella sijaitsevalle Culatran saarelle.

I recently wrote about the charming Casa Modesta that is located in Algarve’s countryside. Our stay was a nice combination of scheduled program and relaxing. During these days Algarve really captured my heart. Casa Modesta kindly offered us a lovely day trip by Rota Das Ilhas. The trip took us to the beautiful Culatra island in the Ria Formosa National Park.

Culatra Algarve

Lähdimme saariretkelle Olhãon satamasta, mutta myös Farosta on yhteys tälle kauniille saarelle. Matkamme aikana vilkkain sesonki ei ollut vielä alkanut ja koko saari oli hyvin rauhallinen – kesällä asukkaiden määrä nousee muutamaan tuhanteen. Culatran sympaattisia pastellinvärisiä asuntoja voi vuokrata esimerkiksi Airbnb:n kautta.

We jumped in the boat in Olhão pier but you can also reach Culatra from Faro. During our visit the island was really quiet, because the main season wasn’t started yet. Some inhabitants live in Culatra the year around and during the summer up to few thousands people live there. If you are interested in to stay in Culatra, you can rent its adorable pastel colored houses for example in Airbnb.

Culatra Algarve

Fiiksiä saariretkeltämme on tarjolla myös Veera Biancan videoblogissa.

More of our trip on Veera Bianca’s video blog.

Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra Algarve Culatra AlgarveCulatra AlgarveCulatra AlgarveCulatra Algarve

The trip was sponsored by Casa Modesta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Algarven ainutlaatuinen Casa Modesta

Casa Modesta Algarve

Olen matkustanut monella mantereella, saapunut kerta toisensa jälkeen vieraana uusiin paikkoihin, mutta toukokuussa saapuessamme Veeran kanssa Portugalin Algarveen ja Casa Modestaan tuntui kuin olisin saapunut kotiin.

Casa Modestan omistaja Carlos toivotti meidät tervetulleeksi ja pääsimme tutustumaan ihanaan, merinäköalalla varustettuun kotiimme. Olimme odottaneet tätä hetkeä pitkään.

Casa Modesta AlgarveCasa Modesta PortugaliCasa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve

Casa Modestan historia ulottuu kauas

Casa Modestan historia ulottuu sukupolvien taakse, aina 1940-luvulle saakka. Kaunis maalaiskoti oli aikoinaan perheen omassa käytössä, ja uuden ilmeen se sai vuonna 2015, jolloin yhdeksän vierashuoneen Casa Modesta avattiin matkailijoille.

Kolmen sukupolven perheyritys on kasvottoman ketjuhotellin vastakohta, ja juuri sellaisenaan kovin valloittava. En ole ainoa, joka on ihastunut, viime kuukausien aikana nimittäin monet kansainväliset mediat ovat noteeranneet Casa Modestan. Tässä esimerkiksi New York Timesin artikkeli.Casa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve Casa Modesta AlgarveCasa Modesta Portugali
Casa Modestan minimalistisen kaunis design kunnioittaa Algarven arkkitehtuuria ja huokuu kodinomaista tunnelmaa, mutta onnistuu samalla luomaan fiiliksen yksilöllisyydestä ja luksuksesta. Vierashuoneet sijaitsevat kahdessa erillisessä rakennuksessa. Meidän huoneestamme voit katsoa kuvia Veera Biancan blogista.

Casa Modesta Algarve Casa Modesta Algarve Casa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve

Casa Modesta on täydellinen rentoutumispaikka

Casa Modestan uima-allas oli meille päivittäinen virkistäytymispaikka, lämpöä nimittäin Algarvessa toukokuussa riitti. Casa Modesta on mielestäni jo itsessään synonyymi rentoutumiselle, mutta jos kaipaa vielä extraa, niin paikalle on mahdollista tilata hieroja Yin-Motionista. Meille tarjottiin yhtenä aamuna ihana hieronta, enkä keksi parempaa tapaa aloittaa uusi päivä. Meillä on Veeran kanssa molemmilla tällä hetkellä tavoitteena panostaa hyvinvointiin, joten hemmottelu tuli kuin tilauksesta.

Casa Modesta AlgarveCasa Modesta AlgarveCasa Modesta AlgarveCasa Modesta AlgarveCasa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve Casa Modesta Algarve

Aamupalaa oman puutarhan antimista

Casa Modestassa jokainen aamu tuntui juhlalta. Saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta totuus on, että en ole missään muualla maailmassa syönyt yhtä hyvää aamiaista. Aamupala valmistettiin oman puutarhan antimista sekä lähialueiden tuotteista ja se maistui taivaalliselta. Aamupalan lisäksi pääsimme nauttimaan Casa Modestan illallista useampana iltana.

Casa Modesta Algarve Casa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve Casa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve

Vierailumme aikana valtaosa Casa Modestan asukkaista oli pariskuntia. Ympäristö on romanttinen, joten ymmärrän hyvin, miksi pariskunnat matkustavat tänne. Yksi kosintakin kuulemma tapahtui juuri lähdettyämme seuraavaan kohteeseen. Voisin itse kuvitella yöpyväni Casa Modestassa häämatkallani – jos jonain päivänä pääsen naimisiin.

Casa Modesta Algarve Casa Modesta Algarve Casa Modesta Algarve auringonlasku

Casa Modesta sijaitsee Ria Formosan luonnonpuiston sydämessä

Ainutlaatuinen Ria Formosan alue jatkuu 60 kilometriä Algarven rantaviivaa pitkin. Casa Modestalla on käytössä pyöriä, joilla voi kätevästi tehdä lyhyemmän tai vähän pidemmänkin retken Ria Formosan alueella, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Samalla saattaa bongata esimerkiksi upeita flamingoja.

Ria Formosa flamingotRia Formosa flamingotRia Formosa Algarve
Olemme Veeran kanssa molemmat vilpittömän onnellisia tästä vierailusta. Hotelleihin pääsee koska tahansa, mutta näin ainutlaatuista kokemusta saa harvoin. Carlos ja hänen ystävänsä Selma tutustuttivat meidät lähialueeseen ja pala sydämestäni jäi Algarveen. Jokapäiväinen auringonpaiste, upeat maisemat, terveellinen ruoka ja Casa Modestan rauha pitäisi kokea vähintään kerran vuodessa. Toivottavasti saan palata pian takaisin.

Casa Modesta AlgarveCasa Modesta Algarve

 

Matka toteutettiin yhteistylössä Casa Modestan, Visit Algarven ja Tap Portugalin kanssa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Lagosin Rannalla: Praia Do Camilo

Portugalin Algarvessa sijaitseva Lagos on viehättävä pikkukaupunki, jonka rannat ovat maailmankuuluja kauneudestaan. 

Minulla oli mahdollisuus viettää päivä Lagosin Praia do Camilo -rannalla, ja oli helppo saada kiinni siitä, miksi niin monet ovat lumoutuneita Lagosin kauneudesta. Olin päätynyt keskelle postikorttimaisemaa.

Lagos Portugali Lagos Portugali

Emme yöpyneet Algarven matkallamme Lagosissa, mutta kohde sattui sopivasti matkamme varrelle, joten halusimme pysähtyä edes muutamaksi tunniksi rannalle, josta olen aiemmin nähnyt paljon kauniita kuvia.

Lagos Portugali Lagos Portugali Lagos Portugali Lagos Portugali Lagos Portugali Lagos Portugali

Valokuvauksellinen Lagos on yksi Algarven suosituimmista matkakohteista, ja olisin itsekin siellä mielelläni viihtynyt pidempään. Lagos sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Faron lentokentältä, joten se on helppo matkakohde, jos lentää Faroon. Albufeiran tunnettu lomakeskus sijaitsee vain 60 kilometrin päässä Lagosista.

Suosittelen ehdottomasti auton vuokraamista Algarvessa, jos siihen on mahdollisuus. Sillä tavoin saa eniten irti upeasta ja luontonsa puolesta varsin monipuolisesta Portugalin eteläkärjestä. Suosittelen pysähtymään useammassa kohteessa reissun aikana.

Lagos Portugali Lagos Portugali Lagos Portugali

Tiesitkö Lagosista?

° Lagosin vanhakaupunki on Algarven tunnelmallisimpia

° Lagos on Portugalin suosituista junakohteista lähimpänä surffirantoja

° Lagosin tärkeimmät elinkeinot ovat kalastus ja matkailu

° Nigerian entinen pääkaupunki Lagos on nimetty Portugalin Lagosin mukaan

Lagos PortugaliLagos Portugali Lagos PortugaliLagos Portugali

Matka toteutettiin yhteistyössä Visit Algarven kanssa

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather