Browsing Tag

oikeudenmukaisuus

Vastuullisia viinejä

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat, Raflaamo

Vastuullinen kuluttaminen ja kestävä kehitys kiinnostavat ihmisiä enenevissä määrin, ja hyvä niin. Itse pääsin vastikään tutustumaan aiheeseen mielenkiintoisesta näkökulmasta ja samalla kippistelemään kesälle Original Sokos Hotel Vaakunan kattoterassilla.

Illan aikana perehdyimme viineihin ja vastuullisuuteen. Mutta miten nämä oikeastaan liittyvät toisiinsa?

Viinintuotanto on maailmanlaajuisesti valtava bisnes, eikä ole yhdentekevää, miten tuotantoprosessi tapahtuu ja millaisia valintoja esimerkiksi ravintolat tekevät hankkiessaan viinejä valikoimiinsa.

Tiesitkö, että S-ryhmän asiakasomistajaviinejä myydään vuosittain yli 500 000 pulloa? Omasta puolestani voin todeta, että en ole koskaan tullut ajatelleeksi tällaisia asioita, enkä olisi osannut arvioida, millaisista määristä tässä yhteydessä puhutaan. Kyseessä on Suomen suurin vuosittainen viinikilpailutus, joten ei ole merkityksetöntä, millaisia valintoja sen puitteissa tehdään. S-ryhmän kaltaisilla isoilla toimijoilla on loistava mahdollisuus toimia suunnannäyttäjinä ja tehdä valintoja kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. Itse arvostan kovasti, jos tällaista asemaa käytetään tehden vastuullisia ratkaisuja.

Ekuo valkoviiniLoisteen terassi Helsinki Loisteen terassi Helsinki

Ekuò tekee hyvää

Tänä vuonna S-ryhmän asiakasomistajaviinit valittiin ensimmäistä kertaa erityisesti vastuullisuusnäkökulmaa painottaen. Winestaten maahantuomat, orgaaniset Ekuò-viinit valmistaa pohjois-italialainen perheyritys,  Cielo e Terra. Vuonna 1908 perustettu yritys toimii jo neljännessä polvessa ja valmistaa viinit luomuna, kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Ympäristö on otettu huomioon myös siinä, että Ekuò-viinit pakataan kevyimpään mahdolliseen pulloon. Näin kuljetukseen liittyvät ympäristöhaitat saadaan minimoitua.

Ekuò ei ole pelkästään viinibrändi, vaan se on samalla Murialdo World -järjestön hyväntekeväisyysprojekti – jokaisen myydyn pullon tuotosta lahjoitetaan osa hyväntekeväisyyteen. Ekuòn filosofia on ”Do good and do it well” eli ”Tee hyvää ja tee sen hyvin”. Ekuò-projektien kautta tuetaan esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja muiden vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymismahdollisuuksia. Köyhemmissä maissa taas tehdään kokonaisvaltaisempaa auttamistyötä esimerkiksi silloin, kun tapahtuu luonnonkatastrofi.

Jokainen, joka valitsee Ekuò-viinin, on siis samalla auttamassa avun tarpeessa olevia. Tämä on loistava esimerkki siitä, miten pienilläkin valinnoilla voi lopulta olla suuri merkitys.

Asiakasomistajaviinien vastuullisen tuotannon korostaminen on osa S-ryhmän Paras paikka elää -vastuullisuusohjelmaa. Ohjelman ytimessä on lista sadasta konkreettisesta teosta, jotka vaikuttavat ympäristöön ja yhteiskuntaan. Mielestäni on hienoa, että vastuullisuusasioita huomioidaan jatkuvasti enemmän liiketoimintaan liittyvissä isommissa ja pienemmissä yksityiskohdissa.

Ekuo punaviini

Mitä vastuulliset viinit ovat?

Mihin huomio pitäisi kiinnittää, kun mietitään viinien vastuullisuutta? Viinituotannon eettisyys ja ekologisuus kattavat monenlaisia tekijöitä, kuten hiilijalanjälki, torjunta-aineiden käyttö, lisäaineet, työntekijöiden reilu kohtelu, viinitarhan istutukset, viinipakkaukset ja kuljetukset. Vähemmästäkin saattaa pää mennä pyörälle, eikä ole yksiselitteistä ja tyhjentävää vastausta siihen, mitä tarkoittaa vastuullinen viini. Vastuullisiin viineihin voidaan liittää esimerkiksi tällaisia kategorioita: luomuviinit, biodynaamiset viinit, Reilun kaupan viinit, alkuviinit ja vegaaniset viinit. Lisäksi viineillä voi olla paikallinen kestävän kehityksen sertifikaatti. Yksi viini voi toki kuulua useampaan edellä mainittuun kategoriaan tai ainakin osittain noudattaa niihin kuuluvia periaatteita.

EU:ssa luomusertifikaatin saanut viini on sekä viljelty että valmistettu luomutuotannon virallisia määräyksiä noudattaen. Siten viinin viljelyssä ei esimerkiksi käytetä kemiallisia torjunta-aineita, ja sallittu maksimisulfiittimäärä on pienempi kuin tavallisessa viinissä. Kaikilla luomuviinien raaka-aineiden toimittajilla tulee olla luomusertifikaatti. Luomuviinit tunnistaa siitä, että niiden etiketissä on vihreä lehtimerkintä.

Luomuna tuotettu viini ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että tuotannossa olisi otetettu huomioon kestävän kehityksen periaatteita laajemmin, joten luomuviini ei välttämättä aina ole ekologisin valinta. Siksi on hyvä ottaa huomioon muitakin näkökulmia.

Bionynaaminen viljely perustuu kokonaisvaltaisempaan luonnonvarojen kestävään käyttöön ja mahdollisimman omavaraiseen, ekologiseen viljelyyn. Se on itse asiassa luomumpaa kuin luomu. Biodynaamisuus on samalla holistinen ajattelutapa, jossa pyritään luonnon tasapainoon. Biodyynaamisten periaatteiden mukaan maatila on kuin elävä organismi, joka kattaa kaiken, mitä sieltä löytyy – niin kasvit, eläimet, maaperän kuin ihmisetkin. Kemiallisia lannoitteita, torjunta-aineita tai lisäaineita ei biodynaamisissa viineissä käytetä ollenkaan.

Alkuviinissä  eli ”natural winessa” mennään vielä luomulaatuisia tai biodynaamisia viinejä pidemmälle. Alkuviini tehdään yleensä biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä, ja rypäleiden mehun luonnolliseen käymisprosessiin puututaan mahdollisimman vähän. Käyminen tapahtuu rypäleen kuoren omalla hiivalla, eikä teollisella hiivalla tai lisätyllä sokerilla. Prosessi kestää yleensä pitkään, eikä valmista alkuviiniä tavallisesti kirkasteta tai suodateta. Satomäärät ovat usein alhaiset, koska poimiminen tapahtuu valikoivasti käsin. Isojen viinitilojen on käytännössä mahdotonta tuottaa alkuviiniä suuria määriä, koska viljely ja valmistus vaativat paljon käsityötä ja kärsivällisyyttä.

Alkuviineissä pyritään tuomaan esille rypäleen ominaismaku. Koska viinejä ei suodateta eikä niihin lisätä sulfiitteja, jotka tekevät viinin laadusta tasaisempaa, on maku eläväisempi kuin tavallisten viinien. Alkuviinien aromit muuttuvat pullon avaamisen jälkeen jatkuvasti.

Eettisesti tuotettua viiniä etsiessään kannattaa kiinnitää huomiota eettisen (eli reilun) kaupan sertifikaattiin viinipullon kyljessä. Tällaisia sertifikaatteja ovat esimerkiksi Fair Trade, Fair for Life ja For Life.  Reilun kaupan tuotteilla kerätään varoja, joita käytetään esimerkiksi tuotannon tehostamiseen tai viljelijöitä ja heidän perheitään hyödyttäviin hankkeisiin, kuten koulutukseen tai terveydenhuoltoon. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on ehdottomasti kielletty. Tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristösäännöksiä, joilla suojataan sekä viljelijöitä että luontoa. Työntekijöille maksetaan lain mukaista ja asteittain nousevaa palkkaa, ja heillä on oikeus järjestäytyä ja saada työsopimus sekä palkkakuitit kirjallisina. Lisäksi työntekijöillä on oikeus lomaan, sairauslomaan ja äitiyslomaan.

Oikeastaan kaikki tähän saakka mainitut näkökulmat liittyvät omalta osaltaan kestävän kehityksen periaattein tapahtuvaan viinintuotantoon. Kestävä kehitys huomioi, että viinitarhojen suunnittelu ja istutus tehdään mahdollisimman ekologisesti ja kestävästi. Pullotuksessa ja pakkauksissa käytetään kevyitä materiaaleja, jotta hiilijalanjälki pienenee. Tuotannossa käytetään ympäristöystävällisiä energialähteitä (esim. aurinkopaneelit) sekä pyritään pienentämään energiankulutusta. Jätehuoltoon ja kierrätykseen kiinnitetään huomiota ja vettä käytetään säästeliäästi.

Kestävässä kehityksessä otetaan huomioon myös viinintuotannon taloudellinen ja sosiaalinen puoli. Kestävän kehityksen sertifioinnin viinitilat tarjoavat työntekijöilleen reilua palkkaa ja työn ympärivuotisuus huomioidaan.

Viime vuosina myös vegaanisista viineistä on tullut suositumpia. Ensimmäinen ajatus saattaa olla, että miksi viini ei olisi vegaaninen, onhan se itsessään kasviperäinen tuote. Viinin kirkastamisessa saatetaan kuitenkin käyttää eläinperäisiä aineksia, kuten liivatetta, maitoproteiinia, munanvalkuaista ja kalan perkuujätteestä syntyvää kalaliimaa. Vegaaninen viini on merkitty veg- tai vegan-tunnuksella. Kaikilla vegaanisilla viineillä ei kuitenkaan ole tätä sertifikaattia, sillä valmistaja ei välttämättä ole osannut ottaa asiaa huomioon. Jos jonkin tietyn viinin vegaanisuus mietityttää, kannattaa kysellä valmistajalta tai maahantuojalta asiasta.

Tässä tuli pikaisesti esiteltyä vastuulliseen viinintuotantoon liittyviä erilaisia näkökulmia, mutta on myönnettävä, että itsekin olen vasta-alkaja tämän aiheen kanssa. Paljon on siis opittavaa itsellänikin.

Tutustumisen vastuullisiin viineihin voi aloittaa vaikka tilaamalla jossain Raflaamon ravintolassa S-ryhmän asiakasomistajaviiniä tai kiinnittämällä seuraavalla kerralla viiniostoksillaan huomiota erilaisiin sertifikaatteihin. Mitä enemmän asiakkaat kyselevät vastuullisten viinien perään esimerkiksi ravintolassa tai Alkossa asioidessaan, sitä enemmän valikoimat kehittyvät vastuullisempaan suuntaan.

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, yksi merkityksellinen valinta kerrallaan.

Loisteen terassi Ekuo viinitLoisteen terassi Loisteen terassi Loisteen terassiLoisteen terassiLoisteen terassi

S-ryhmän asiakasomistajaviinit:

Punaviini Ekuò Merlot

Keskitäyteläinen, hedelmäinen ja mehukas. Parhaimmillaan paahdettujen ja grillattujen liharuokien sekä runsaiden pastaruokien kanssa.

Valkoviini Ekuò Chardonnay

Raikkaan hapokas ja kuiva maku, joka on sitruksinen ja hieman eksoottisiin hedelmiin vivahtava. Monipuolinen ruokaviini, joka sopii niin pastojen, merenherkkujen kuin alkupalojenkin seuraksi.

Kuohuviini Ekuò Garganega-Chardonnay

Kuiva, pirteän hapokas ja raikkaan hedelmäinen maku on omenainen, kukkainen ja sitrushedelmien sävyttämä. Sopii salaattien, kasvisruokien, kevyiden pastaruokien ja merenherkkujen kanssa.

Samppanja Nicolas Feuillatte Brut

Toimii yhtä hyvin aperitiivina, nautiskelujuomana tai ruokajuomana. Pehmeän hedelmäinen juoma, jossa voi aistia omenaa, makeaa päärynää ja raikasta sitrusta. Loppumaku on pitkä ja eloisa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Köyhyyden kohtaaminen matkalla

Matkustaessa tulee väistämättä vastaan tilanteita, joissa joutuu tavalla tai toisella kohtaamaan köyhyyttä. Miten näihin tilanteisiin tulisi suhtautua? 

Köyhyyden kohtaaminen matkustaessa – olen pohtinut aihetta mielessäni kerran jos toisenkin. Ensimmäiset matkakohteeni parikymppisenä olivat Thaimaa, Kenia ja Intia. Koin reissuillani paljon tilanteita, joissa kohtasin epätasa-arvoisuutta ja mietin, mitä voisin omalta osaltani tehdä auttaakseni heikoimmassa asemassa olevia. Välillä sydämeni meinasi särkyä, kun joka nurkan takana tuli vastaan lapsia kerjäämässä. En mitenkään voinut auttaa heitä kaikkia, eikä se ehkä olisi kannattanutkaan, sillä kerjäämisen taustalla on usein järjestäytynyttä rikollisuutta. Yksi pieni teko, jonka päätin tehdä, oli kummilapsen ottaminen Fidan kautta. Näin yksi Bangkokissa asuva pieni tyttö pääsi kouluun ja sai sitä kautta mahdollisuuden parempaan elämään.

Koska olen herkkä ja helposti muiden tunteita aistiva, minulle ei ole helppoa liikkua paikoissa, joissa selvästi kärsitään köyhyydestä. Saatan jäädä miettimään pitkäksi aikaa yksittäistä kohtaamaani ihmistä. Toisinaan maailmalla tulee vastaan valtavia kontrasteja, sillä yhdellä silmäyksellä saattaa nähdä niin slummeja kuin palatsejakin. Ihmekös se, että siinä menee välillä pää pyörälle.

Ymmärrän, että kaikki eivät edes halua matkustaa sellaisiin maihin, joissa köyhyys iskee vasten kasvoja liian rajusti. On helpompi sulkea tietyt asiat pois mielestään ja näköpiiristään. Varmasti jokaisesta tuntuu pahalta nähdä sellaista todellisuutta, joka on täysin epäoikeudenmukaista, jopa absurdia. Pahuus ei kuitenkaan vähene maailmasta, vaikka siitä kääntäisi katseensa pois, ja mielestäni jokaiselle tekisi hyvää käydä  länsimaiden ulkopuolella ainakin kerran elämässään. Vaikka se onkin raastavaa, on se samalla avartavaa. Lisäksi ennakkoluulot saattavat hälvetä, kun ihmiset muuttuvat kasvottomista kansanryhmistä tai stereotypioista inhimillisiksi ihmisiksi – siskoiksi, veljiksi, äidiksi, isiksi, ystäviksi. Lapset ovat yhtä lailla lapsia kaikkialla, asuivat he sitten luksuskodeissa tai slummeissa. Uskon, että maailma voi sitä paremmin, mitä vähemmän me jaamme ihmisiä meihin ja heihin. Me tarvitsemme eri kulttuureiden kohtaamista.

Köyhyyttä länsimaissa

Köyhyyden kohtaamista ei voi loputtomasti vältellä, vaikka matkustaisi ainoastaan länsimaissa. Etenkin suurkaupungeissa näkee esimerkiksi kodittomia, jotka viettävät aikaansa kaduilla. Rohkaisen menemään juttelemaan heille, sillä sen jälkeen on helpompi ajatella, että kodittomat ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Kuka tahansa voi jonain päivänä joutua taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen, mutta helposti kodittomien ohi kulkiessaan heidät tulee tahtomattaankin epäinhimillistäneeksi – heihin tottuu.

Suurkaupungeissa, kuten Lontoossa, on paljon järjestöjä, palveluita ja systeemejä, joiden kautta on mahdollisuus auttaa kodittomia. On ravintoloita, joista voi ostaa aterian kodittomalle, organisaatioita, joille voi lahjoittaa rahaa tai tarvikkeita, on matkailupalveluita, kuten Unseen Tours, joissa työskentelee entisiä kodittomia oppaina erilaisilla kävelykierroksilla. Aina ei siis tarvitse matkustaa köyhään maahan kohdatakseen köyhyyttä – ja voidakseen omilla valinnoillaan auttaa vähentämään sitä. Nykyään on mahdollista käyttää myös sosiaalista mediaa hyvän tekemiseen, esimerkkinä Lontoossa aloitettu Do Something For Nothing.

Ei ole helppoa vetää rajaa siihen, miten paljon epäoikeudenmukaisuuteen liittyviä asioita kannattaa ajatella, koska myös omasta mielenterveydestään täytyy pitää huolta. Siinä vaiheessa ei edes pysty auttamaan ketään, jos lamaantuu epäoikeudenmukaisuuden edessä. Maailman ongelmat eivät ratkea, vaikka jokainen menettäisi niiden vuoksi yöunensa. On helppo päivitellä ja tuskailla maailman pahuutta, mutta teoilla on enemmän merkitystä. Pienilläkin valinnoilla voi vaikuttaa ihmisten ja maailman tulevaisuuteen positiivisella tavalla.

Mitä reissaamiseen tulee, on hyvä miettiä jo ennen matkaa, millaisia valintoja matkaillessaan tekee. Matkustamisella on potentiaalisesti paljon positiivisia vaikutuksia matkakohteessa asuvien ihmisten elämään. Aina ei tarvitse esimerkiksi osallistua hyväntekeväisyyteen voidakseen tehdä hyvää. Paikallisten palvelujen tukeminen on arvokasta – se toimii hyvin myös ennaltaehkäisemään köyhyyttä. Pienyrittäjien palveluiden ostamisesta ei voi puhua liikaa!

Mitä köyhyys on?

Köyhyys ei ole ihan selkeä käsite. Yksinkertaistettuna köyhyys voidaan jakaa absoluuttiseen ja suhteelliseen köyhyyteen. Absoluuttisella eli äärimmäisellä köyhyydellä tarkoitetaan sitä, että ravinnon, vaatetuksen ja asumisen vähimmäisedellytykset eivät täyty. Maailmanpankin määritelmässä absoluuttinen köyhyys tarkoittaa, että joutuu elämään alle 1,9 dollarilla päivässä.

Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän selkeää huono-osaisuutta verraten muun väestön keskimääräiseen elintasoon. Suomessa köyhyysrajaksi on määritelty 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Riippuu monesta muuttujasta, minkälaisella summalla ihminen Suomessa pärjää, eikä keinotekoisten rajojen perusteella voi tehdä päätelmää siitä, kuka kokee itsensä köyhäksi. Itse voin puhua vain omasta puolestani, sillä minulla on viime vuosienkin ajalta kokemusta köyhyysrajan alle jäämisestä. Helsingissä asuvana ja opinto- ja luottovelkoja lyhentävänä alhainen tulotaso ei ole ollut mitenkään miellyttävää tai itsetuntoa nostavaa. Ymmärrän kuitenkin, että absoluuttisella ja suhteellisella köyhyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään, enkä pysty hyvästä mielikuvituksestanikaan huolimatta asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka elää absoluuttisessa köyhyydessä. Valtava määrä ihmisiä kuolee nälkään joka päivä, ja on paljon ihmisiä, joilla ole käsissään mitään, mikä voisi auttaa katkaisemaan jopa sukupolvia jatkuneen köyhyyden kierteen.

Köyhyyden poistaminen on yksi YK:n vuonna 2015 julkaisemista kestävän kehityksen tavoitteista. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä kohti tulisi pyrkiä. Vaikka absoluuttinen köyhyys onkin vähentynyt prosentuaalisesti äärimäisen paljon muutamassa vuosikymmenessä, on maailmassa edelleen paljon työtä tehtävänä eriarvoisuuden vähentämiseksi. Erityisesti konfliktialueilla ja pakolaisleireillä elää paljon ihmisiä totaalisen epäinhimillisissä olosuhteissa. Köyhyys altistaa myös koulutuksen puutteelle, kun vanhemmilla ei ole varaa laittaa lapsiaan kouluun, mikä lisää entisestään köyhyyden kierrettä sekä esimerkiksi riskiä joutua ihmiskaupan uhriksi. Maailmalta löytyy paljon surullisia tarinoita siitä, miten omat vanhemmat ovat myyneet lapsensa, kun eivät ole nähneet mitään muuta tietä parempaan elämään. Ihmiskauppa on räjähdysmäisesti kasvava järjestäytyneen rikollisuuden muoto, johon reissaajakin saattaa törmätä. Matkailija voi tehdä ainakin sen, että pitää silmänsä auki maailmalla, ja esimerkiksi Thaimaassa voi matalalla kynnyksellä soittaa numeroon +1300 epäillessään ihmiskauppaan viittaavaa toimintaa.

Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään

Erityisesti vuosien 2018–2019 aikana keskustelu matkailun ympärillä on liittynyt pitkälti ilmastonmuutoksen näkökulmaan ja matkailun negatiivisiin vaikutuksiin. Samalla on jäänyt paitsioon se, miten paljon hyvinvointia matkustaminen on tuonut maailmaan. Monin paikoin infrastruktuuri on kehittynyt juuri matkailun ansiosta, ja miljoonille ihmisille matkailu on heidän pääasiallinen elinkeinonsa – jopa 10 prosenttia maailman BKT:sta syntyy matkailualalla.

Kaikkea matkailun vastuullisuuteen liittyvää on mahdotonta yhdessä postauksessa käsitellä. Keskityn tällä kertaa muutamiin köyhyyden kohtaamiseen liittyviin näkökulmiin.

Viime keväänä kävin kuuntelemassa Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä järjestettyä Reilun matkailun yhdistyksen paneelikeskustelua köyhyyden kohtaamisesta maailmalla, ja tämän vuoden tammikuussa olimme saman teeman äärellä Reilun matkailun yhdistyksen järjestämässä Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään -työpajassa (globaalilla etelällä ei tarkoiteta maantieteellistä aluetta vaan termillä kuvataan maailman valtarakenteita). YMGE on viestintä- ja koulutushanke, jolla pyritään vaikuttamaan globaaliin eriarvoisuuteen lisäämällä tietoisuutta siitä, miten eriarvoisuus on läsnä matkailun kontekstissa. Hankkeessa painotetaan matkailuviestinnän eettisyyttä, mikä on mielestäni hienoa, sillä keskustelua viestinnän eettisistä kysymyksistä tarvitaan. Reilun matkailun yhdistys julkaisee aiheen ympäriltä oman ohjeistuksensa 7.3. 2019.

Olen kirjoittanut tämän postauksen omien pohdintojeni sekä edellä mainittujen tapahtumien pohjalta. Suosittelen myös tutustumaan aiheeseen liittyviin, Reilun matkailun yhdistyksen omiin blogiteksteihin, kuten Anu Häkkisen artikkeliin Voiko matkailulla vaikuttaa globaaliin köyhyysongelmaan?

Köyhyyden romantisointi on väärin

Toisinaan köyhyyden romantisointi sekä ”köyhä mutta onnellinen” -stereotypia voivat johtaa siihen harhaluuloon, ettei ihmisten tarvitse päästä köyhyydestään, koska he ovat kuitenkin onnellisia. Tämä on haitallinen ajattelutapa, sillä vaikka monet ihmiset osaavat olla köyhyyden keskellä pienestä kiitollisia ja onnellisiakin, liittyy esimerkiksi slummeissa asumiseen paljon vaaroja ja riskejä. Suomalaiset usein iloitsevat siitä, että matkakohteessa on halpaa (en voi väittää, ettenkö itsekin olisi usein tehnyt niin), mutta sillä on hintansa. Edullinen hintataso kertoo siitä, että maassa on paljon köyhyyttä, joka tuo paikallisväestölle mukanaan myös monenlaisia ongelmia. On hyvä pohtia omia asenteitaan, kuten myös sitä, täytyykö viimeistä senttiä välttämättä kaikissa tilanteissa tinkiä, jos kyseessä on raha, joka hyödyttää paikallista yrittäjää. Rahasumma, joka tuntuu itselle pieneltä, saattaa olla jonkun toisen näkökulmasta merkittävä.

Yksi köyhiin maihin usein liitetty stereotypia on vieraanvaraisuus. On väärin ajatella, että matalan tulotason maissa ihmisten pitäisi olla aina vieraanvaraisia matkailijoita kohtaan. Matkailijoilla on varaa maksaa palveluista sen sijaan, että he käyttäisivät hyväkseen ihmisten ystävällisyyttä ja vaatisivat palveluita sen varjolla ilmaiseksi. On hyvä pohtia, miten paljon itse olisi valmis auttamaan omaan kotimaahan tulevia matkailijoita, ja olisiko esimerkiksi valmis majoittamaan kotiinsa tuntemattoman ilmaiseksi.

Hyvä periaate on kohdella muita niin kuin tahtoisi itseään kohdeltavan.

Niin karulta kuin se kuulostaakin, monissa paikoissa on tuotteistettu köyhyys – eivätkä köyhimmät ihmiset itse yleensä hyödy siitä mitenkään. Esimerkiksi erilaiset slummikierrokset tarjoavat länsimaalaisille tirkistelyikkunan siihen todellisuuteen, jossa monet joutuvat elämään arkeaan vailla minkäänlaista paremman tulevaisuuden mahdollisuutta. Osa slummikierroksista järjestetään niin, että paikallinen yhteisö hyötyy niistä, mutta harvoin raha päätyy hyödyttämään kaikista köyhimpiä. Kannattaa olla tarkkana siinä, millaisen palveluntarjoajan kierrokselle lähtee. On hyvä tutkia, onko esimerkiksi toiminnan eettisyyttä avattu ja perusteltu läpinäkyvästi yrityksen nettisivuilla. On hyvä myös kysyä itseltään, millaisilla motiiveilla tahtoo lähteä tutustumaan esimerkiksi juuri slummeihin. Miltä tuntuisi, jos itseään paljon rikkaammat turistit kävisivät kauhistelemassa omaa kotia ja elinoloja?

 Köyhyyden kohtaaminen matkaillessa

Valinnoilla on väliä

Jokainen maa on ensisijaisesti ihmisten kotimaa, vasta sen jälkeen matkakohde. Tämä on hyvä pitää mielessä kaikkialla siellä, missä matkustaa. Mikäli matkailu aiheuttaa kärsimystä paikallisille, on jotain tehty väärin. Parhaimmillaan matkailu on keino yhdistää ihmisiä, edistää yhdenvertaisuutta, jopa rakentaa rauhaa. On helppo olla epäluuloinen sellaista kohtaan, mitä ei tunne tai ymmärrä, ja matkustaminen usein lisää ymmärrystä vieraita kulttuureja, uskontoja, tapoja ja ihmisiä kohtaan. Suosittelenkin kohtaamaan paikallisia ihmisiä matkakohteessa sen sijaan, että eristäytyisi omaan todellisuuteensa.

Jokainen tekee matkustaessaan valintoja, joista yksi on majoituksen varaaminen. Maailmalla on tarjolla jos jonkinlaista majoituspalvelua, eikä aina ole selvää, mikä on paras vaihtoehto paikallisten näkökulmasta. Erilaisiin majoitusratkaisuihin liittyy hyviä ja huonoja puolia, eivätkä asiat yleensä ole mustavalkoisia. Mikäli tahtoo tukea mahdollisimman paljon paikallista, on hyvä välttää ainakin hotelliketjujen all inclusive -majoituksia. On tärkeää, että esimerkiksi lähialueen ravintoloitsijat saavat osansa matkailijoiden tuomista tulovirroista, eikä matkaan käytetty raha ei päädy kokonaisuudessaan ylikansallisille yhtiöille, jotka näitä pakettimatkoja järjestävät. Toki isojen hotelliketjujen ja all iclusive -palvelujenkin vastullisuudessa on vaihtelua, eivätkä kaikki ketjut lähtökohtaisesti toimi vastuuttomasti. Siksi en halua sanoa, että joku vaihtoehto olisi aina automaattisesti väärin.

Nykyään on suosittua varata majoitus Airbnb:n kautta. Joissain kaupungeissa palvelusta on kuitenkin tullut jo iso ongelma, sillä matkailijat häiritsevät paikallisia ja pahimmillaan ajavat heidät pois kodeistaan, kun tietyillä alueilla ei ole enää varaa asua vuokralla. On asuntojen omistajien kannalta kannattavampaa vuokrata kämppä Airbnb:n kautta lyhytaikaisille majoittujille kuin kuukausivuokralaisille, mutta paikallisten näkökulmasta tämä on ongelmallista. Suosittelen harkitsemaan Airbnb:n käyttöä ja tarkistamaan, että palvelu on laillinen siinä maassa, johon on matkustamassa.

Välillä reppureissaaminen ja autenttisen kokemuksen etsiminen saattaa mennä liian pitkälle. Äärimmilleen viety kitsastelu voi johtaa siihen, että matkailija olettaa ja odottaa paikallisten tarjoavan ilmaiseksi majoitusta tai muita matkailupalveluita. Majoituspalveluita on kuitenkin kehitetty siksi, että niitä käytettäisiin. Ei ole siis ylpeilyn aihe matkustaa mahdollisimman pienellä budjetilla köyhissä maissa. Yksi mainio tapa tukea paikallisia ja päästä samalla kurkkaamaan heidän arkeensa on varata majoitus suomalaisen Duara Travelsin kautta. Duara Travels toimii yhteistyössä paikallisten kylien kanssa esimerkiksi Thaimaassa, Nepalissa ja Keniassa. Matkailija voi buukata majoituksen paikallisen perheen luota, ja vierailusta hyötyvät niin majoittava perhe, kylän kontaktihenkilö kuin koko kyläyhteisökin. Majoitusvuorot kylässä kiertävät, joten kylään ei muodostu epäreilua tilannetta, jossa yksi perhe pääsisi hyötymään matkailusta muita enemmän.

Köyhyys sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisen median kautta voidaan vaikuttaa – jopa muuttaa maailmaa. Arvot, asenteet ja unelmat muokkautuvat nykyään paljon sen pohjalta, mitä ihmiset näkevät älylaitteensa näytöllä. Todellisuus näyttäytyy algoritmien kautta jokaiselle erilaisena, ja jokaisella on myös vastuu siinä, millaista todellisuutta luo muiden nähtäväksi. Erityisesti matkailuviestinnän parissa työskentelevien on syytä aika ajoin pysähtyä pohtimaan, millaista maailmankuvaa omilla teksteillään ja kuvillaan välittää.

Vaikka nykyään puhutaan erityisesti sosiaalisen median vaikuttajista, on mielestäni jokainen vaikuttaja omalla tavallaan, eikä kenenkään jakama materiaali ole samantekevää. Kuvia ja tekstejä köyhemmistä maista jakaessaan voisi pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä:

Miten esitän matkakohteen ja sen asukkaat?

Millaisia arvoja välitän?

Vahvistanko vääränlaisia tai haitallisia stereotypioita?

Onko minulla kuvattavilta lupa kuvien julkaisuun?

Romantisoinko köyhyyttä?

Ylläpidänkö kuvillani ”valkoinen pelastaja” -myyttiä eli sitä, että länsimaalainen saapuu ratkaisemaan köyhien ihmiset ongelmat?

Kaiken keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen tekee välillä huonoja valintoja – monet niistä ihan puhtaasti tietämättömyyden vuoksi. Itsekin olen matkoillani osallistunut esimerkiksi sellaisille retkille, joille en nykytietämykseni valossa enää osallistuisi. Olen myös julkaissut kuvia näistä tilanteista. Tarvitaan siis armollisuutta ja kärsivällisyyttä niin itseä kuin muitakin kohtaan. Monet asiat henkilöityvät ja kärjistyvät sosiaalisen median kautta, joten on hyvä vetää henkeä ennen kuin reagoi siihen, että joku toinen on tehnyt omasta mielestään huonon ratkaisun.  Toisen nolaaminen julkisesti ei ole järkevä ratkaisu. Asiat muuttuvat oman esimerkin voimalla ja viisaasti keskustelemalla – ei muita syyllistämällä.

Monista eettisistä kysymyksistä tarvittaisiin enemmän keskustelua, jopa selkeää ohjeistusta. Ei ole aina ihan selvää, miten esimerkiksi valokuvaaminen köyhimmissä maissa olisi hyvä toteuttaa, jotta toimisi mahdollisimman kunnioittavasti kaikkia kohtaan. Itselläni ei ole tarjota tyhjentäviä vastauksia, ja olenkin sitä mieltä, että Suomessakin olisi hyvä rakentaa matkailualalle enemmän yhteistä eettistä koodistoa. Näin kaikki saisivat tukea siihen, millaisia ratkaisuja esimerkiksi valokuvaamisen suhteen olisi hyvä tehdä.

Kylä Chiang Main vuorella

Vapaaehtoiseksi vai ei? 

Köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen liittyvät ongelmat eivät lopu maailmasta kesken. Vapaaehtoisuudelle on tarvetta monella sektorilla, niin lähellä kuin kaukana. Köyhempiin maihin vapaaehtoiseksi lähtiessään on kuitenkin hyvä olla tarkkana, sillä vapaaehtoisturismista on myös tehty bisnestä, jonka perimmäinen tarkoitus ei välttämättä aina ole heikoimmassa asemassa olevien auttaminen. Kannattaa siis pohtia minne lähtee, minkä organisaation kautta ja millä motiiveilla. Maailmalta löytyy pilvin pimein karuja esimerkkejä siitä, että esimerkiksi orpokoteja on perustettu pelkästään kaupallista tarkoitusta varten.

Instagramissa voi @barbiesavior-tilin kautta seurata pardodiaa Afrikkaan vapaaehtoseksi lähteneestä parikymppisestä naisesta. Tilillä kuvaillaan hyvin niitä eettisiä kysymyksiä, joita vapaaehtoisuuteen liittyy – esiin nostetaan esimerkiksi se, onko kaikessa lopulta sittenkin kyse omasta egosta enemmän kuin muiden auttamisesta. Mikäli tahtoo lähteä valtamerten taakse sillä ajatuksella, että voi esitellä sosiaalisen median kautta tehneensä hyvää, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, kannattaako lähteä ollenkaan. On hyvä esittää itselleen kysymys, olisiko valmis lähtemään vapaaehtoiseksi ilman, että pääsee esittelemään sitä muille.

Kaikki vapaaehtoistyö ei missään tapauksessa ole itsekästä tai negatiivista, ja monesti oma sydän muuttuu vapaaehtoistyön aikana enemmän kuin mikään muu. Antaessaan myös saa itselleen paljon. Monissa paikoissa ei pärjättäisi ilman vapaaehtoisten tärkeää panosta, erityisen paljon tarvetta on ammattiosaajille, kuten sairaanhoitajille, lääkäreille tai opettajille. Lyhytaikaisista projekteista varsinkin rakennusprojektit ovat sellaisia, joissa usein tarvitaan vapaaehtoisten apua. Pidemmissä projeketissa sen sijaan on hyvä pyrkiä siihen, että vastuu jäisi lopulta paikallisille, eikä toiminta olisi liian pitkään länsimaisten vastuulla – etenkään, jos samat henkilöt eivät voi olla paikalla kovin pitkään. Esimerkiksi lastenkodissa asuvien lasten kannalta ei ole mielekästä, jos ympärillä olevat aikuiset jatkuvasti vaihtuvat.

Doi Inthanon Chiang Mai sateenkaari

Viime aikoina monet yritykset ovat ymmärtäneet, että vastuullinen ja voitollinen toiminta eivät ole vastakkaisia asioita, mikä on mielestäni ilahduttavaa. Toivon, että tämä kehitys lyö läpi matkailualalla entistä enemmän. Toivoisin, että tulevaisuudessa yritykset yhä enenevissä määrin  kannustaisivat asiakkaitaan vastuulliseen ja ekologiseen matkailuun sekä ihmisten kunnioittavaan kohtaamiseen.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tyttö joka muutti maailmani

Hopeasormuksia Bangkokissa myyvä tyttö, joka ihmetteli, miten voi matkustaa yksin, sillä hän ei lähtisi edes ostoskeskukseen ilman ystäviä.

Koditon lontoolainen, jonka kanssa istuin kadulla juttelemassa matkustamisesta ja haaveista.

Nuori kenialaisnainen, joka oli paennut ympärileikkausta.

Tanskalainen mies, joka kertoi minulle Thaimaan rannalla, että Suomi on hänen unelmiensa matkakohde.

Australialainen ystävä,  jonka kanssa olimme tietämättämme suunnitelleet identtiset tatuoinnit.

Kaulanauhoja turisteille kaupitteleva pieni tyttö, joka kaipasi rakkautta enemmän kuin rahaa.

Singaporelaiset, jotka lähtivät kanssani sunnuntaikirkon jälkeen syömään ja avasivat minulle aivan uuden maailman kertomalla paikallisesta kulttuurista ja meneillään olevasta kiinalaisesta uudestavuodesta.

Bangkok joki auringonlaskuMatkustamisessa, niin kuin elämässä yleensäkin, parasta on ihmisten kohtaaminen. Jotkut kohtaamiset jättävät sellaisia jälkiä, jotka eivät kulu pois koskaan, vaan ne kulkevat mukana elämän viimeiseen auringonlaskuun saakka. Minä olen onnekas, sillä saan kantaa mukanani kohtaamisia, jotka ovat tehneet elämästäni monin verroin kauniimman.

Vuoden 2006 tammikuussa matkustin ensimmäisen kerran Thaimaahan. Vaikka maa vei sydämeni ensisilmäyksellä, näin reissullani myös asioita, joita ei olisi pitänyt nähdä ei pitäisi olla olemassa. Ymmärsin, että en voisi tehdä oikeastaan mitään syvään juurretuille kulttuurisille rakenteille, enkä voisi viedä turvaan niitä lapsia, jotka olisin tahtonut pelastaa. Halusin kuitenkin tehdä  jotain, jotta edes yksi lapsi voisi saada paremmat lähtökohdat elämälleen.

Otin matkan jälkeen Fidan kautta kummilapsen Thaimaasta. Olin vastikään aloittanut opinnot ja elin pelkällä opintotuella – sen vuoden opintolainan olin käyttänyt reissuun. Mutta ei minua huolettanut, sillä tiesin selviäväni aina jotenkin. Minä en ollut tehnyt mitään ansaitakseni oikeuden syntyä Suomeen, joten ajattelin, että voin aivan hyvin jakaa osan opintotuestani, joka on maailmanlaajuisesti katsottuna ihan järjetöntä luksusta. Minun koulutustani tulee valtio, thaimaalaisen lapsen koulunkäyntiä ei kukaan.

Suloinen kummityttöni oli 7-vuotias. Hän vei palan sydämestäni heti, kun näin ensimmäisen kuvan hänestä.

Seuraavan kerran matkustin Thaimaahan vuonna 2009. Mietin, missä tuo pieni tyttö mahtaa kulkea. Siellä me olimme, samassa kaupungissa, samojen tähtien alla ja silti niin eri tilanteissa, minä ensimmäistä kertaa reissaamassa yksin, hän jossain kaupungin laitamilla leikkimässä, toivottavasti kuitenkin onnellisena. Minulla ei ollut rohkeutta ajatella, että olisin voinut mennä tapaamaan häntä, mutta hän pysyi ajatuksissani.

Mistä tuo pieni tyttö mahtoi haaveilla?

Vuosittain sain kummitytöltäni postia ja uuden valokuvan. Tyttö kasvoi ihan silmissä. Vuonna 2010 sain kirjeen, joka pysäytti minut eri tavalla kuin aiemmat. Kirje oli kirjoitettu keväällä ja siinä tyttö kertoi toivoneensa, että olisin ollut hänen kanssaan vesisotaa Songkranin aikaan. Kyyneleet valuivat silmistäni. Silloin tein päätöksen, että seuraavana vuonna olisin Songkranin (paikallinen uusi vuosi, johon kuuluu myös kansallinen vesisota) aikaan Thaimaassa ja yrittäisin järjestää tapaamisen tämän tytön kanssa.

Ostin lennot.

Bangkok temppeliHeti reissun alussa maa kirjaimellisesti järkkyi. Hotelli, jonka 35:ssä kerroksessa istuin Facebookia selaamassa, alkoi huojumaan puolelta toiselle. Lähdin ulos ja istuessani korkeiden rakennusten välissä mietin, olisiko elämäni ollut hyvä, jos se nyt päättyisi.

Olisi se. Mutta elämä jatkui, eikä uusia järistyksiä koskaan tullut.

Muutaman päivän kuluttua jouduin skootterionnettomuuteen ja tunsin jälleen syvää kiitollisuutta siitä, että olen elossa.

Koko Aasian ilmasto tuntui olevan sekaisin Japanin tsunamin jäljiltä ja reissusuunnitelmia oli pakko muuttaa, sillä saaret, joille olin matkalla, olivat täysin tulvien saartamana. Bangkokissakin oli niin kylmä, etten tiennyt sen edes olevan mahdollista.

Alkoi näyttää siltä, että Pohjois-Thaimaassa olisi suurin piirtein Aasian ainoa sateeton vyöhyke, joten hyppäsin yöjunaan kohti Chiang Maita. Makuupaikkoja ei ollut tarjolla ja koliseva juna toi ikäviä takaumia maanjäristyksestä. Hetkeä myöhemmin juna pysähtyi keskelle-ei-mitään. Näin ikkunasta kuolleen miehen, jonka junamme oli töytäissyt pusikkoon. Mietin, miten pienestä elämä on kiinni. Matka kuitenkin jatkui nopeasti eikä junan henkilökunta ollut moksiskaan, olihan tilanne heille hyvin arkinen.

Chiang Mai oli kaunis. Suunnitelmien muuttuminen ei haitannut, se tarkoitti vain odottamatonta, erilaista seikkailua. Pääsin nauttimaan pohjoisen luonnosta, joka on hyvin erilaista etelän rantamaisemiin verrattuna. Songkran alkoi ja sitä juhlittiin Chiang Maissa turhankin villisti. Sää ei ollut edelleenkään kovin lämmin ja sen lisäksi olin kipeänä. Kun sain välttely-yrityksistäni huolimatta tarpeeksi monta kertaa jäävettä niskaani, ei enää hirveästi naurattanut.

Puolivälissä Songkrania jatkoin matkaa Bangkokiin, mitä en voi suositella, sillä liikenteen onnettomuustilastoissa on järkyttävä piikki Songkranin aikaan. Nämä päivät kannattaa siis ottaa iisisti, eikä käyttää matkustamiseen. En olisi jaksanut vesisotaa enää yhtään ja kaiken lisäksi odotin malttamattomana kummityttöni tapaamista, jonka olin saanut järjestettyä seuraavalle päivälle Songkranin päättymisen jälkeen.

Hulluus loppui aikanaan ja kaduilla sai vihdoin kulkea rauhassa,  vailla pelkoa kastumisesta.

Chiang Mai temppeliMinua jännitti. Olin vihdoin lähdössä tapaamaan tyttöä, joka oli ollut viisi vuotta elämässäni läsnä pelkästään kirjeiden välityksellä. Hyppäsin tuk-tukiin vain todetakseni, että kuski ei suostunut viemään minua sinne, minne pyysin. Tarpeeksi kauan asiasta jankattuani minua ei enää kiinnostanut, onko aasialaisessa kulttuurissa korrektia näyttää negatiivisia tunteita julkisesti. Hyppäsin pois kyydistä ja annoin kuskin kuulla kunniansa. Olin muutenkin jo hermostunut tulevasta tapaamisesta, enkä kaivannut enää mitään ylimääräistä härdelliä, kuten perinteistä turistihuijausta yrittävää kuskia.

Pääsin heikosta startista huolimatta ajoissa perille. Fidan työntekijät järjestivät tapaamisen paikallisella kirkolla, kaukana keskusta-alueesta, jossa yleensä Bangkokissa liikun. Kirkossa oli sunnuntaijumalanpalvelus, johon kummityttöni tosin ei buddhalaisena osallistunut, mutta hän saapui paikalle mummonsa kanssa tilaisuuden jälkeen.

Olin kerännyt tytölle albumiin Suomesta kuvia, joita hän katseli innoissaan. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta minulla oli onneksi tulkki mukana. Tyttö oli herttainen ja ujo, emmekä luonnollisestikaan pystyneet käymään kovin syvällistä keskustelua, mutta se ei ollut tärkeintä. Hän kertoi osallistuneensa vesisotaan, mikä sai minut onnelliseksi. En ehkä ollut mukana vesisodassa hänen kanssaan, mutta olin pitänyt kiinni päätöksestäni ja tullut Thaimaahan Songkranin aikaan.

Mummo oli yhtä hymyä alusta loppuun ja toisteli, miten söpö olen.

Vaikka tapaaminen oli hetkessä ohi, en unohda sitä koskaan.

minä ja kummityttö
Tänään kummityttöni on aikuinen, eikä ole enää Fidan ohjelmassa mukana. Käyn edelleen Bangkokissa tämän tästä, sillä kaupungissa asuu nykyään yksi perheenjäsenistäni. Mietin yhä usein, missä tuo pieni tyttö, tosin nykyään jo nuori nainen, mahtaa kulkea. Onko hän opiskelemassa ammattiin, josta hän lapsena haaveili? Onko hän parisuhteessa tai onko hänellä jopa jo oma perhe? Onko hän onnellinen?

Parin viikon päästä Thaimaassa juhlitaan jälleen Songkrania, enkä minä voi olla ajattelematta meidän kohtaamistamme seitsemän vuotta sitten.

Vuonna 2006 minä luulin, että voisin muuttaa yhden lapsen maailman, mutta siinä kävikin niin, että hän muutti minun maailmani.

Toivon, että jonain päivänä me vielä kohtaamme ja voimme yhdessä hämmästellä, miten ihmeellinen maailma on ja miten syviä jälkiä ihmiset toisinaan jättävät toistensa elämään.

Toivottavasti hän tietää, että hänellä on paikka minun sydämessäni, aina.

Voit äänestää tekstiäni Momondon Open World Awards -kisassa 15.4. saakka.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Ei ollenkaan toivoton

Ilmassa on syksyn tuntua. Arki on alkanut, illat hämärtyneet. Viime perjantaina Suomessa kohahti. Hetkessä tavallinen arki unohtui ja katseet kiinnittyivät Turun torille.

Viime viikon perjantaina Turussa tapahtui useita uhreja vaatinut puukotusten sarja, jota tutkitaan Suomen ensimmäisenä terrori-iskuna. Heti aluksi tahdon todeta, että olen syvästi pahoillani kaikkien Turun puukotuksissa läheisensä menettäneiden sekä hyökkäyksessä loukkaantuneiden puolesta. Toivon, että menehtyneiden omaiset saavat kaiken mahdollisen tuen ja avun, jota he tarvitsevat lohduttomalta tuntuvassa tilanteessa. On vaikea edes kuvitella, miten raskaalta heidän menetyksensä tuntuu.

Seurasin etenkin kaksi ensimmäistä päivää Turun tapahtumiin liittyvää uutisointia ja siitä syntynyttä keskustelua tiivisti. Itkin puukotettujen kohtaloa, iloitsin siitä, että oman turvallisuutensa uhalla toimivia auttajia oli paikalla, olin kiitollinen siitä, että poliisi toimi nopeasti ja häpesin niiden käytöstä, jotka kuvasivat tilannetta ja jakoivat materiaalia somessa.

Olin myös vihainen – luonnollisesti eniten iskun tekijälle, mutta myös heille, jotka leimasivat iskun seurauksena kaikki maahanmuuttajat ja pahimmillaan jopa iloitsivat siitä, että yksi puukotuksen uhreista oli niin sanottu ”suvakki”. En ymmärrä, miten kukaan pystyy iloitsemaan väkivaltarikoksen uhrin kohtalosta. Perjantain jälkeen monet ovat kertoneet kohdanneensa poikkeuksellisen paljon rasismia, ja joidenkin maahanmuuttotaustaisten henkilöiden liiketiloja on sabotoitu. Tällainen toiminta on todella ala-arvoista.

Mitäs minä sanoin

Jotkut ovat saaneet perjantain jälkeen niin järkyttävää vihapostia, että en tahdo näiden viestien sisältöä edes toistaa. Syyksi vihapostiin on joissain tapauksissa riittänyt jopa se, että on toivonut malttia someraivoon ja huhujen levittelyyn. Oma lukunsa ovat kaikki he, jotka ovat odottaneet ensimmäistä potentiaalista terrori-iskua Suomessa, jotta vihdoin pääsevät kirjoittamaan statuspäivitykseensä, että mitäs minä sanoin. Tuntuu siltä, että turvallisuutta tärkeämpi asia onkin oikeassa oleminen ja päteminen.

Välillä tuntuu, että rakas kotimaani alkaa tuntua vieraalta. En olisi muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että Suomessa on vuonna 2017 näin räjähdysaltis ilmapiiri. Kansa on jakautumassa kahtia, vaikka juuri nyt olisi tärkeää pitää yhtä ja olla ihminen ihmiselle. Yksittäisten huutelijoiden ja rasististen ryhmittymien lisäksi olen pettynyt siihen, että mediat jakavat disinformaatiota, mikä sotkee pakkaa entisestään. Yksi älyttömimmistä lehtiotsikoista perjantain puukotusten suhteen taisi olla ”Miekkamiehet jahtasivat ihmisiä kadulla.” Somessa jutut tietenkin lähtivät mediajuttujen vanavedessä nopeasti lapasesta. Tässä vaiheessa tekee mieli siteerata Telian mainoskampanjaa: ”Kun yhteys on katkennut, se pitää korjata. Jos yhteyttä ei ole, sen voi rakentaa. Se on meidän kaikkien tehtävä.” Näissä sanoissa on paljon viisautta.

Omasta takaa

Heinäkuun lopussa suomalainen mies ajoi tahallaan ihmisten päälle Helsingin Kalevankadulla, yksi kuoli ja useita loukkaantui. Viime viikonlopun kaltainen mediasirkus olisi nähty jo tuolloin, mikäli yliajaja ei olisi paljastunut kantasuomalaiseksi. Nopeimmat toki ehtivät silloinkin mässäillä terrori-iskulla, mutta tiedotus toimi ja kansa hiljeni. Suomalainen rikoksentekijä ei herättänyt suuressa yleisössä tunteita.

Suomi on henkirikostilastoissa EU:n kärkimaita. Täällä tehdään väkilukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän henkirikoksia kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Toiseksi yleisin henkirikostyyppi on parisuhdekumppanin tai entisen kumppanin surmaaminen, uhrina nainen. Suomessa on nähty myös useita ihmishenkiä vaatineita tragedioita, kuten perhesurmia, kouluampumisia sekä julkisilla paikoilla tapahtuneita ammuskeluita, puhumattakaan Myyrmannin pommi-iskusta.

”Ainoa vaihtoehto on suunnata katse tulevaan ja miettiä, mitä voidaan tehdä jatkossa paremmin.”

Turun puukotusten jälkeen olen kuullut joidenkin sanovan, että Suomi on muuttunut turvattomaksi. Tämä on mielestäni hämmentävä väite, sillä meillä on riittänyt väkivaltaa kautta aikojen – ihan omasta takaa. Suomi on siis mielestäni edelleen turvallinen paikka elää, mutta toki on syytä miettiä, miten vastaavat iskut voitaisiin jatkossa estää kokonaan. Resursseja ainakin tarvitaan lisää, ja toivon, että tämä tapaus on herätellyt päättäjiä sen suhteen. Nyt on enää turha jossitella, olisiko tämä isku voitu estää, jos jotain olisi tehty toisin. Ainoa vaihtoehto on suunnata katse tulevaan ja miettiä, mitä voidaan tehdä jatkossa paremmin.

Kenelle kuuluu rangaistus

Väkivalta on väärin, aina. Se on tuomittava ja siitä on rangaistava – mielestäni ankarammin kuin Suomen lainsäädäntö tällä hetkellä mahdollistaa. Henkirikoksen tekijät saattavat valitettavasti päästä muutamassa vuodessa vankilasta, ja esimerkiksi raiskauksesta ei automaattisesti edes päädy vankilaan. Tämä on hyvin surullista. Monia rikoksia ei koskaan edes tuoda poliisin tietoon, koska uhrit eivät usko saavansa oikeutta.

Kenelle siis kuuluu rangaistus? Yksittäiset rikokset ovat aina yksittäisten henkilöiden tekemiä – eivät kansallisuuksien tai ihmisryhmien. Rikoksesta tulee rangaista sen tekijää/tekijöitä, ei muita. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Jotkut ovat myös esittäneet, että poliitikkoja pitäisi rangaista. Totuus on kuitenkin se, että minkäänlaisen politiikan avulla ei pystyttä estämään jokaista väkivaltarikosta, vaikka siihen kaikin keinoin pyrittäisiin. Ihmiset eivät ole robotteja, joita pystytään ohjailemaan pelkästään poliittisilla päätöksillä.

On myös hyvä pitää mielessä, että Suomi on tänä vuonna valittu maailman turvallisimmaksi maaksi. Se kertoo jotain siitä, että täällä on tehty paljon asioita myös oikein. Tällaista titteliä ei saada vahingossa, vaan se on vaatinut vuosien työn ja monia oikeita valintoja. Meillä on edelleen monta syytä nostaa pää pystyyn ja olla ylpeitä tästä maasta.

Viha ei voita vihaa

Suomi on monella tapaa maailman paras maa, mutta se ei säily sellaisena, mikäli viha kasvaa ja ihmiset kääntyvät yhä enemmän toisiaan vastaan. Peräänkuulutankin lisää sellaista henkeä, jota nähtiin Turussa – monet toimivat nopeasti ja jopa pelastivat henkiä omalla toiminnallaan. Tällaista uhrautumista ja välittämättä tarvitaan, välillä isommassa ja välillä pienemmässä mittakaavassa.

Monet ovat kritisoineet Suomen maahanmuuttopolitiikkaa – osittain erittäin aiheellisesti ja asiallisestikin. On ilahduttavaa nähdä, että tästä aiheesta on pystytty keskustelemaan ja kirjoittamaan myös ilman rasistista agendaa. Asioista täytyy voida puhua. Kyllä sen voi mielestäni sanoa ääneen, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole kaikilta osin toimivaa. Vuonna 2015 tänne saapui kymmenkertainen määrä turvapaikanhakijoita entiseen verrattuna, eikä tilanne ei ole sen jäljiltä edelleenkään hallinnassa. Kaikki lait on säädetty vuosia sitten, jolloin turvapaikanhakijoiden määrä oli pieni nykyiseen verrattuna.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vaarallisiin olosuhteisiin palautetaan ihmisiä, joita ei pitäisi palauttaa, ja Suomessa oleskelee ihmisiä, jotka ovat potentiaalisesti uhka yhteiskunnalle. Kun Turun iskuista oli kulunut vasta muutama päivä, alettiin keskustelemaan mahdollisista lakimuutoksista – hyvä niin. Asiat menevät eteenpäin ja haluan luottaa siihen, että jatkossa tehdään parempia ratkaisuja. En ole politiikan asiantuntija, joten en ota tässä vaiheessa kantaa poliittiseen näkökulmaan tämän enempää.

”Mitään hyvää maailmassa maailmassa saavuteta lietsomalla vihaa ja ennakkoluuloja”

Yksi asia on varma. Vihaa ei koskaan voiteta vihaamalla. Mitään hyvää maailmassa maailmassa saavuteta lietsomalla vihaa ja ennakkoluuloja. Tällä tiellä jatkamalla pelataan ainoastaan terroristien pussiin. Heidän tarkoituksenaan on saada koko Eurooppa varpailleen ja ihmiset kääntymään toinen toistaan vastaan. Valitettavasti tässä on osittain jo onnistuttu. Kun tapahtuu pahoja asioita, on luonnollista, että tunteet kuohuvat ja tulee ehkä sanottua asioita ajattelemattomasti. On kuitenkin valinta jäädä kiinni vihaan ja katkeruuteen, ja ennen kaikkea lietsoa sitä ympärilleen. Joka ikinen aamu on uusi mahdollisuus valita vihan sijaan rakkaus ja katkeruuden sijaan toivo.

Yhdessä

Edelleen on monta (tuhatta kertaa) todennäköisempää kuolla Suomessa mihin tahansa muuhun kuin terroristi-iskuun. En väitä, etteikö iskuja tai niiden yrityksiä tapahtuisi tulevaisuudessakin. En halua vähätellä kenenkään sellaisen henkilön tunteita, joissa perjantain tapahtumat ovat aiheuttaneet pelkoa. Pelon lietsominen ei kuitenkaan hyödytä ketään – se innostaa potentiaalisia terroristeja entisestään ja ehkä jopa radikalisoi uusia ihmisiä. Ainoa järkevä tapa toimia on näyttää, että suomalaista yhteiskuntaa ja sen arvoja ei näin helposti romuteta. Vihan voi nujertaa ainoastaan rakkaudella, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Olen minä kuitenkin tänään hieman huolissani. Olen huolissani siitä, miten tämä kaikki vaikuttaa lapsiin. Lapset kuulevat enemmän kuin uskommekaan ja heidän silmiinsä osuu sellaista materiaalia, mitä ei pitäisi. Osa jopa 3–4-vuotiaista osaa lukea eli he näkevät esimerkiksi lehtien otsikot kaupungilla, mutta eivät ymmärrä niitä, eivätkä osaa välttämättä edes kysyä mitään. Tässä kohtaa vanhemmilla onkin erityisen tärkeä tehtävä keskustella lasten kanssa ja luoda heille turvallinen ympäristö.

Minä uskon siihen, että meillä on paljon toivoa, kunhan emme käänny toisiamme vastaan. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teema on Yhdessä. Tulevana viikonloppuna tuon teeman alla juhlitaan ympäri Suomen (ja monissa paikoissa maailmallakin). Tuohon yhteen sanaan on tiivistetty paljon olennaista elämästä. Ihminen on tarkoitettu elämään yhdessä muiden kanssa.

Minulla ei ole tänään ollenkaan toivoton olo. Haluan uskoa siihen, että elämä voittaa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Yksinäisyyden pääkaupunki

Lontoo Sky Garden

Lontoo, kaupunki, johon matkustaminen on joka kerta inspiroivaa, mutta joka herättää ristiriitaisia tunteita enemmän kuin monet muut maailman kaupungit. Britannia kantaa surullista titteliä ”the loneliness capital of Europe” ja lähes yhdeksän miljoonan asukkaan Lontoossa yksinäisyys ja pahoinvointi näkyvät katukuvassa monin tavoin. Ironista, että britit asuvat usein fyysisesti jopa ärsyttävän lähellä toisiaan ja silti henkinen välimatka muihin ihmisiin  –  jopa saman katon alla asuviin – saattaa olla valtava.

Voin vain kuvitella, miltä tuntuu suurkaupungissa asuvasta vanhuksesta, jonka elämänpiiri on kaventunut ja läheisimmät ihmiset mahdollisesti jo nukkuneet pois. Nykyihminen on tottunut siihen, että voi tylsistyessään olla mobiililaitteellaan yhteydessä vaikka toiselle puolelle maailmaa, mutta monet seniorit eivät ole koskaan edes käyttäneet Internetiä. Yksin ollessaan moni vanhus on kirjaimellisesti todella yksin, vailla mahdollisuuksia kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Hieman hämmentävää on se, että kaikesta huolimatta joidenkin tutkimusten valossa nuoret (ikävälillä 18-24) kokevat eniten olevansa yksinäisiä. Ympärillä olevien ihmisten määrä ei lopulta korreloi yksinäisyyden tunteen kanssa. Siinä tarvitaan jo näkökykyä ja viisautta, jotta pystyy huomaamaan, kuka omassa lähipiirissä mahdollisesti kamppailee yksinäisyyden kanssa. Yksinäisyys kun aiheuttaa myös paljon häpeää ja epäonnistumisen tunnetta ja siksi siitä ei ole aina helppo puhua muille.

Lontoo Sky Garden

Olin reissun aikana pohtinut Lontoossa näkyvää yksinäisyyttä ja kodittomuutta, kun lentokentällä sattui tilanne, joka oli kuin piste iin päälle näissä pohdinnoissani. Olin lähdössä Suomeen ja olin mennyt lentokentällä lähtöportilla viimeisestä passintarkastuksesta läpi. Jostain syystä koneeseen ei voinut vielä nousta ja siinä odotellessani huomasin tiskin toisella puolella nuoren naisen, joka piteli päästään kiinni ja näytti voivan surkeasti. Monet matkustajat huomasivat hänet, samoin monet henkilökunnan jäsenet. Yksi lentokentän työntekijä jopa kirjaimellisesti käveli hänen ylitseen, kun hän istui lähes pää kiinni polvissa. Kukaan ei kysynyt, miten hän voi. Lopulta siirryin takaisin lähtöportin toiselle puolelle ja kysyin, mikä naisella on hätänä. Hän kertoi, että hän voi todella huonosti. Hän ei pystynyt kertomaan tilanteestaan kovin järkevästi ja vastaus moneen kysymykseen olikin ”en tiedä”. Hän sanoi, että hänellä ei ole paniikkihäiriötä, mutta mielestäni oireet viittasivat vahvasti paniikki/ahdistuskohtaukseen.

Lopulta nainen makasi maassa ja siinä vaiheessa, kun menin sanomaan toiselle portilla työskentelevistä naisista, että nyt on oikeasti paha tilanne, niin hän kyllä sulki portin saman tien ja tuli auttamaan. Kun kaikki olivat nousseet koneeseen, niin totesin, että minunkin on pakko mennä, jotta en jää lennolta ulos. Päästyäni koneeseen ja paikalleni kuulinkin heti ”boarding completed” -kuulutuksen. Tuo nuori nainen, joka oli hädissään ja ahdistunut, ei päässyt lennolle. Olin vihainen itselleni, että en pystynyt auttamaan häntä, vaikka uskonkin, että hänen täytyi saada ammattiapua ja koneeseen nouseminen olisi ollut ehkä hänelle vaarallistakin. En voi olla miettimättä, miten tuo tilanne päättyi.

Ihmisten välinpitämättömyys saa minut surulliseksi, enkä väitä, etteikö tässä asiassa pitäisi katsoa myös peiliin. Miksi kukaan ei huomioinut yksinäistä naista, joka näytti varsin huonovointiselta? Itsekin olisin voinut toimia saman tien enkä odottaa muutamaa minuuttia ihmetellen ja seuraten tilanteen kehittymistä sivusta. Toivon, että ensi kerralla olen se, joka tarjoaa apuaan heti eikä hetken päästä. Tässä maailmassa yleinen tuntuu olevan kysymys ”miksei joku tee jotain” sen sijaan, että jokainen kysyisi ”mitä minä voin tehdä”. Haluan oppia kysymään enemmän jälkimmäistä.

Lontoo Sky Garden

Lontoo on minulle aina iso inspiraation lähde, kuten alussa jo totesin. Tällä kertaa minua eivät inspiroineet Itä-Lontoon graffitit tai kahvilat, eivät tyylikkäät ihmiset tai huikea arkkitehtuuri. Minua inspiroi se, että vaikka näin paljon lohduttomuutta, kodittomuutta ja yksinäisyyttä, näin myös paljon toivoa. Näin paljon ihmisiä, jotka välittävät. Yksi huikeimmista movementeista maailmassa mielestäni tällä hetkellä on Lontoosta lähtöisin oleva #dosomethingfornothing.

Tämä kaikki sai alkunsa, kun parturina työskentelevä Joshua Coombes alkoi leikkaamaan kodittomien hiuksia kadulla ilmaiseksi ja jakoi somessa kohtaamiensa ihmisten tarinoita tunnisteella #dosomethingfornothing. Koko tämän konseptin idea on se, että ihmiset voivat tehdä hyvää odottamatta vastapalvelusta ja hashtagia käyttämällä myös levittää inspiraatiota hyvän tekemiseen. Ja inspiraatio todella on levinnyt. Monet suuret mediat ovat noteeranneet Joshua toiminnan ja vastikään Leesa Sleep on alkanut sponsoroimaan häntä, joten hän on voinut jättää päivätyönsä ja saa nyt keskittyä kokopäiväisesti leikkaamaan kodittomien hiuksia.

On mielettömän hienoa, että yksinkertaisesta ajatuksesta ilahduttaa tarpeessa olevia ihmisiä voi kasvaa jotain paljon itseään suurempaa, jopa maailmanlaajuinen liikehdintä. On helppo ajatella, että esimerkiksi yksinäisyys ja kodittomuus ovat ongelmia, joita ei voi ratkaista, joten on turha tehdä mitään. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus tehdä yhden ihmisen päivästä parempi. Kodittomuutta ei yksi ihminen voi poistaa, mutta jokainen voi osoittaa välittämistä. Maailmassa on rajattomasti mahdollisuuksia tehdä hyvää lähellä tai kaukana oleville, tutuille ja tuntemattomille.

Päällimmäinen fiilis Lontoon reissun jäljiltä ei siis missään tapauksessa ole toivoton, vaikka paljon kysymyksiä heräsikin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistäni tällä hetkellä onkin:

What could be my something for nothing?

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather