Browsing Tag

Mallorca

mallorca auringonlasku

Hotellisuositus Mallorcan Palmaan: Es Princep

 

Yhteistyössä: Es Princep

Reissatessa käy välillä niin, että löytyy paikka, joka tuntuu alusta saakka omalta. Minulle tapahtui niin Mallorcan Palmassa sijaitsevan Es Princep -hotellin kanssa.

Reissukohteiden saralla yksi viime vuoden positiivisista yllättäjistä oli Mallorca, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt.  Minulla oli etuoikeus vierailla Mallorcalla vuonna 2019 kahdesti, ja tulen varmasti myöhemminkin palaamaan noihin maisemiin.

Tutustuin Palman vanhankaupungin laidalla sijaitsevaan, yksityisomisteiseen Es Princep -hotelliin toukokuisella pressimatkalla. Tuolloin reissuohjelmamme oli kuitenkin kiireinen, ja minua jäi harmittamaan, etten ehtinyt käydä hotellilla juuri muuta kuin nukkumassa. Toki joillain reissuilla on tarkoituskin käydä majapaikassa lähinnä kallistamassa päänsä tyynyyn, mutta tällä kertaa jokin hotellissa säväytti minua niin, että se ei tuntunut pelkältä satunnaiselta yöpaikalta, vaan halusin tutustua paikkaan tarkemmin.

Tuon ensimmäisen Mallorcan-reissun tiimoilta pohdin blogissani mitä on luksusmatkailu.

Marraskuussa halusin lähteä äitini kanssa viikoksi matkalle, jotta näkisimme vähän valoa pimeimpään vuodenaikaan – olihan syksy tällä kertaa meille normaalia raskaampi. Lähdimme Mallorcalle, minkä myötä sain mahdollisuuden palata Es Princep -hotelliin, tällä kertaa vailla kiireen tuntua.

Juuri ennen marraskuun matkaamme Es Princep voitti Condé Nast Johansens Awardin parhaan hotellitulokkaan kategoriassa. Es Princep on myös The Leading Hotels of the Worldin jäsen, ja todisteita siitä, että monet pitävät tästä hotellista, löytyy useasta paikasta. Esimerkiksi kelaillessani kävijöiden arvioita Hotels.comista ja Bookings.comista huomasin, että hotelli on saanut arvioiden keskiarvoiksi näillä sivustoilla 9,5 ja 9,6.

Vaikka on kyse tyylikkäästä viiden tähden hotellista, en missään vaiheessa kokenut, että en voisi olla siellä kuin kotonani. Välillä hienommissa hotelleissa on tuntunut siltä, että pitäisi yrittää olla vähän fiinimpi kuin oikeasti olen, mutta Es Princepin tunnelma on kotoisa ja välitön, ei ollenkaan turhan virallinen tai pönöttävä. Tällainen rento vaikutelma merkitsee minulle tähtiluokituksia enemmän.

Aamuiset hetket hotellin kattoterassilla ovat jääneet mieleeni. Mereltä nouseva aurinko ja hattaraiseksi värjäytyvä taivas Palman vanhan kaupungin yllä olivat harvinaisen kaunis näky. Es Princepin rooftopilla sijaitsee myös Almaq-ravintola, jonne muutkin kuin hotellin asukkaat voivat tulla nauttimaan esimerkiksi sunnuntaibrunssista tai vaikkapa lasillisesta auringonlaskun aikaan. Suosittelen käymään, vaikka ei hotellissa yöpyisikään.

Samalla kattotasanteella on hotellin asiakkaiden käytössä uima-allas, mutta ainakin itse olen siinä määrin vilukissa, että marraskuussa käytin mieluummin hotellin sisätiloissa olevaa allasta sekä saunoja. Es Princepin kylpylästä löytyy altaan lisäksi turkkilainen sauna, suolasauna sekä perinteinen sauna. Erilaisia hoitojakin on myös mahdollista varata.

Alla olevassa kuvassa näkyy La Seu -katedraali. Ihastelin tätä upeaa rakennusta monta kertaa Es Princepin katolta käsin, enkä lakannut hämmästelemästä, miten upeaa arkkitehtuuria vuosisatoja sitten on rakennettu. Tätä katedraalia rakennettiinkin lähes 400 vuotta, joten ihan pieni urakka ei ollut kyseessä. Tällaista näkymää kelpaa aamuauringon noustessa ihailla!

Myös Es Princepissä on historian havinaa. Hotellin ikkunoista näkyy pala historiallista Palman vanhankaupungin muuria. Ehkä osa paikan viehätystä tuleekin sen autenttisuudesta ja luonnollisuudesta. Historia ja nykypäivä ovat läsnä sellaisella tavalla, joka teki vaikutuksen. Tuntui siltä, kuin olisi tullut kaukana odottavaan kotiin.

Hotellin sijainti rantabulevardin vieressä ja samalla kuitenkin vanhankaupungin kulmassa on aivan loistava, ja ymmärtääkseni Palman mittakaavassa myös ainutlaatuinen tämäntyyppisten hotellien joukossa. Palman lentokentältäkin pääsee hotellille taksilla hetkessä, mikä on iso plussa.

La Seu PalmaEs Princep PalmaEs Princep PalmaEs Princep PalmaEs Princep Palma

Yksinkertaisesti tyylikästä

Es Princepissä on panostettu yksityiskohtiin. Se on itse asiassa ensimmäinen asia, johon kiinnitin hotellissa huomioni, kun siellä yövyin ensimmäistä kertaa. Luonnollinen värimaailma ja valoisuus kolahtivat, samoin yksinkertainen, tyylikäs design ja luonnonmateriaalit. Es Princepissä on käytetty paljon Mallorcalle tyypillisiä materiaaleja – kiveä, puuta ja nahkaa.

Yksityiskohdista mainittakoon, että hotellihuoneen sängyllä vierailijaa odottaa ”Princep Herald” -lehtinen, joka on kirjattu henkilökohtaisesti yöpyjän nimellä. Lehtinen sisältää informaatiota lähialueen palveluista sääennusteeseen. Tällaiset, harkitut eleet ilahduttavat. Tekee vaikutuksen, kun ei mennä sieltä, mistä aita on matalin, vaan nähdään monin eri tavoin vaivaa, jotta hotellin vieraat kokisivat olonsa tervetulleeksi.

Es Princepin aamupala jatkoi hotellin tyylikästä linjaa. Se oli yhdistelmä buffetia sekä listalta tilattavia annoksia. Palvelu oli henkilökohtaista ja ystävällistä – ja kahvit poikkeuksellisen hyviä. Kokeilimme yhtenä aamun tilata annoksemme listan ulkopuolelta, ja sekin onnistui.

Hotellin yhteydessä toimii myös ravintola ja baari, joten nälkäiseksi hotellilla ei tarvitse jäädä mihinkään aikaan päivästä.

Hotellihuone Es Princep Hotellihuone Es Princep Hotellihuone Es Princep Hotellihuone Es PrincepHotellihuone Es Princep

aamupala Es PrincepAamupala Es PrincepAamupala Es PrincepAamupala Es PrincepAamupala Es Princeo

Mallorcan talvi

Virallinen turistisesonki Mallorcalla oli päättynyt juuri ennen meidän marraskuista reissuamme. Säätilassa tapahtuikin selkeä muutos juuri siinä loka-marraskuun taitteessa, eli sille on selvästi syynsä, miksi sesonki lopetetaan juuri tuolloin. Mallorcalla on kuitenkin varsin aurinkoista ympäri vuoden, vaikka helteitä ei talvisaikaan yleensä ole.

Meidän matkamme aikaan lämpötila kieppui 15 asteen tuntumassa. Seuraavalla viikolla lämpötila nousi noin 20 asteeseen, joten hyvällä tuurilla reissaajaa saattaa marraskuussa odottaa Mallorcalla kesäinenkin sää.

Palma toimii mielestäni talvisena reissukohteena paremmin kuin hyvin, sen sijaan joissain muissa saaren kohteissa valtaosa majoituksista ja ravintoloista on suljettuna talvikauden. Me kävimme tekemässä Palmasta käsin päiväretken Solleriin, jossa huomasi selkeästi, että sesonki ei ole siellä enää käynnissä. Päiväretkeläisiä silti riitti sielläkin.

Palman vanhassakaupungissa pääsee liikkumaan helposti kävellen, ja lähistöllä (tai vaikka vähän kauempanakin) sijaitseville rannoille pääsee kätevästi ja edullisesti bussilla. Palma on siis Mallorcalla hyvä tukikohta varsinkin meille ajokortittomille, joilla ei ole mahdollisuutta vuokrata autoa saaren kiertelyä varten.

Suorat lennot Helsingistä Palmaan maksoivat reilut 100e/henkilö, joten Mallorcalle on mahdollista matkustaa etenkin sesongin ulkopuolella edullisesti. Itse suosittelen välttämään Suomen kesäkuukausia Mallorcalla, jolloin turistien määrä saarella on valtava. Paikalliset yrittäjät tietenkin toivoisivat, että sesonkeja saataisiin tasattua ja matkailusta voisi tulla enemmän ympärivuotista. Ei ole kenenkään kannalta hyvä, jos muutaman kuukauden ajan kohteessa käy liikaakin ihmisiä, sitten taas toisena hetkenä liian vähän.

Vahva suositus talvikaudella niin Mallorcalle kuin Es Princepillekin.

Es Princep MallorcaEs Princep Mallorca Es Princep Mallorca Es Princep hotelliEs PrincepEs Princep

BLUE LAGOON BAHAMA

10 kaunista paikkaa vuonna 2019

Vuosi 2019 lähenee loppuaan, ja sen myötä tämä vuosikymmen on pian historiaa. Huolimatta siitä, että kulunut vuosi sisälsi surua ja vaikeita asioita, olen päässyt näkemään paljon kauneutta ja lähellä ja kaukana. Esittelen nyt 10 paikkaa, jotka ovat jääneet vuoden varrelta mieleeni.

1. Islannin Blue Lagoon on ihana

Helmi-maaliskuun taitteessa osallistuin Icelandairin blogimatkalle Islantiin. Olin vuosikaudet haaveillut siitä, että jonain päivänä pääsisin käymään Islannin Blue Lagoonissa, ja vihdoin haaveestani tuli totta.

Vaikka Blue Lagoon on ympäri vuoden yksi Islannin vierailluimmista kohteista, niin hyvin altaaseen mahtui sekaan. Eniten kävijämäärät näkyivät pukuhuoneessa, mutta allasalue on sen verran iso, että siellä väkimäärä ei ahdistanut, ja allasbaarissakin pystyi asioimaan ilman pitkää jonotelua.

Suosittelen Blue Lagoonia once in the lifetime -kokemuksena (ennakkovarauksella!), mutta toki Islannissa on muitakin kylpylöitä, jos kaipaa rauhallisempaa elämystä.

Blue Lagoon Islanti

2. Blue Lagoon löytyy Bahamaltakin

Eipä tarvinnut odottaa kuin kaksi viikkoa, niin pääsin toiseenkin Blue Lagooniin, tällä kertaa Bahamalle. Tein yhteistyöristeilyn Risteilykeskuksen kanssa, ja yksi risteilyn päiväkohteista oli Bahaman pääkaupunki Nassau, josta tein päiväretken kuvankauniille Blue Lagoon -saarelle. 

Retki kuului laivayhtiö Royal Caribbeanin valikoimaan, ja olin siihen varsin tyytyväinen. Tämä oli ehdottomasti vuoden 2019 turkoosein päiväni. En minä tällaisiin maisemiin liian usein pääse!

Blue Lagoon Bahama

3. Ensimmäinen risteilyni Karibialla

Olen haaveillut Karibian-risteilystä pitkään, mutta en ikinä ajatellut, että pääsisin sellaiselle tänä vuonna. Pääsin lähtemään reissuun, sillä tein yhteistyössä Risteilykeskuksen kanssa risteilyn Miamista Bahamalle. Risteily kesti neljä yötä, ja siellä oli mukana myös Risteilykeskuksen ryhmämatkalaisia sekä opas. Tämä teki oman ensimmäisen risteilykokemukseni helpoksi, kun saatoin kysyä vastauksia oppaalta kysymyksiin, joita mielessäni oli paljon.

Rakastan merta ja olisin miellelläni jäänyt vielä muutamaksi päiväksi merelle nauttimaan kauniista maisemista. Mieleen jäivät erityisesti auringonlaskut, jotka olivat todella upeita.

Karibian risteily

4. Katutaidetta Miamin Wynwoodissa

Tämä oli minulle iloinen yllätys – pääsin maaliskuussa Karibian-risteilyn päätteeksi ihastelemaan katutaidetta maailmankuululle Wynwoodin alueelle Miamissa.

Olen aina ollut katutaiteen ystävä ja mielelläni etsiydyn matkoillani sellaisiin kaupunginosiin, jossa katutaiteeseen on panostettu. Tällä reissulla en kuitenkaan osannut aavistaa, että minulle tarjoutuisi mahdollisuus nähdä katutaidetta. Sanoisin, että tämä oli yksi vuoden 2019 mieluisimmista yllätyksistä. Värit ovat parasta mahdollista terapiaa ja tuovat valtavasti iloa minulle etenkin talvella, kun Suomessa on pimeää. Nykyään olen vielä entistä enemmän innoissani taiteesta, sillä olen aloittanut itsekin maalaamisen. Taidetilini löytyy Instagramista: @mirkahannele.art

Suosittelen Wynwoodia lämpimästi kaikille, jotka reissaavat Miamin alueella.

Wynwood katutaide

5. Rovaniemi x 4

Kävin tämän vuoden aikana yhteensä neljästi Rovaniemellä, ja joka kerta siellä on todella kaunista. Rovaniemellä asuu perhettäni, joten en katsele kaupunkia yleensä matkailun näkökulmasta, mutta ensi vuonna olisi jälleen aikomus kirjoittaa reissustooreja sieltä blogiin. Rovaniemellä palvelut kehittyvät kaiken aikaa, ja kaupungissa on aina jotain uutta, kun menen käymään siellä.

Suosittelen Rovaniemeä reissukohteena kaikille – kansainväliset matkailijat kaupungin ovat talvisaikan jo vallan hyvin löytäneetkin. Rovaniemi toimii kuitenkin hyvin kesäkohteenakin, valoisa Lapin kesä on mielestäni aivan mahtava.

Rovaniemi talvi

6. Formentera  – aivan kuin pala Karibiaa Euroopassa

Tieni vei turkoosien vetten äärelle jälleen toukokuussa, kun kävin lehdistömatkalla Baleaareilla. Harmillista kyllä, Formenteran visiittimme jäi alle vuorokauden mittaiseksi. Tästä kohteesta olen haaveillut vuosikaudet, ja olisin niin kovin mielelläni jäänyt Formenteralle paljon pidemmäksi aikaa. Jos kauniit maisemat ja rauha kiinnostavat, niin tämä Ibizan vieressä sijaitseva saari kannattaa painaa mieleen.

Olen kiitollinen, että pääsin käymään Formenteralla edes pikavisiitillä. Odotan jo seuraavaa, mielellään huomattavasti pidempää kohtaamista tämän saaren kanssa.

Formentera Baleaarit

7. Ibizan vanha kaupunki teki vaikutuksen

Ibiza oli toukokuisella preissmatkallamme oikeastaan vaan kauttakulkukohde Formenteralle. Saimme kuitenkin neuvoteltua oppaan kanssa pienen kierroksen Ibizan vanhassa kaupungissa. Se olikin todella kaunis, joten kannatti neuvotella.

Olen mieltänyt Ibizan biletyssaareksi, minkä vuoksi se ei ole koskaan kuulunut haavekohteideni listalle. Tämän reissun myötä tulin kuitenkin hieman toisenlaisiin ajatuksiin. Eihän minun yöelämään tarvitse suunnata, jos matkustan Ibizalle. Baleaarien saarilta löytyy niin paljon kaunista, että voin suositella mitä tahansa saarta (Mallorca, Menorca, Ibiza ja Formentera) reissukohteeksi, ja tahdon itsekin matkustaa tälle alueelle vielä monta kertaa.

Ibiza vanhakaupunki

8. Tukholman-risteilyllä pitkästä aikaa

Elokuussa olimme lapsuudesta tutuissa tunnelmissa – Tukholman-risteilyllä. En ole enää moniin vuosiin matkustanut Tukholmaan laivalla, mutta nyt teimme laivareissun perheen kanssa. Isäni menehtyi yllättäen heinäkuussa, ja tämä oli perheemme ensimmäinen matka ilman häntä.

Tämä auringonlasku Tukholmasta lähtiessämme oli kyllä äärettömän kaunis!

Silja Line auringonlasku

9. Espoossa lähimatkailemassa

Espoon lopussa tein yhteistyön Visit Espoon kanssa ja kävin Espoo-päivänä tutustumassa muutamiin eri paikkoihin Espoon alueella.

Lähimatkailu Helsingin alueella helpottui tänä vuonna entisestään, kun HSL:n vyöhykkeet muuttuivat, ja kausilipullani (AB-vyöhyke) pääsee nyt myös moniin Espoon kohteisiin. Olen käynyt Espoo-päivän lisäksi muutenkin enemmän Espoon puolella ja löytänyt sieltä mielenkiintoisia paikkoja. On se vain huomattavasti madaltanut kynnystä lähteä spontaanistikin käymään Espoossa esimerkiksi kirppiksellä, rannalla tai museossa, kun siitä ei ole tarvinnut maksaa extraa. Välillä se on pienestä kiinni.

Suosittelen tutustumaan omaan lähiympäristöön etenkin kesäisin, kun Suomessa on kaikkialla valoisaa ja kaunista.

Tapiola Espoo sateenkaari

10 . Toistamiseen Mallorcan Palmaan

Elokuussa ostin minulle ja äidilleni lennot Mallorcalle, koska ajattelin, että tänä vuonna kaamos tulee olemaan meille normaaliakin synkempi ja tarvitsemme sen keskelle valoa.

Lensimme Palmaan viikoksi, ja vaikka osittain kävi vähän huonokin tuuri säiden kanssa, niin sitä valoa kyllä totisesti oli tarjolla paljon enemmän kuin Suomessa. Olin käynyt Palmassa toukokuisella pressimatkallamme, ja se valikoitui kohteeksi, koska sinne on kätevät, suorat lennot ja tiesin, että siellä on kaunista.

Palman vanha kaupunki on ihana + Palmasta on hyvät yhteydet oikeastaan kaikkialle Mallorcalla. Talvikuukausina, eli sesongin ulkopuolella monet Mallorcan palvelut ovat kiinni, joten siinä mielelessä Palma on kätevä tukikohta talven reissuille. Siellä palvelut ovat auki talvellakin.

Kesän vilkkaimpina sesonkikuukausina en Mallorcalle mielelläni matkustaisi, mutta muuten lähtisin mielelläni takaisin milloin tahansa – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Palma La Seu

 

 

 

 

Mitä on luksus(matkailu)?

                                                   Pressimatka: Agència de Turisme de les Illes Balears (ATB)

Mitä on luksus?

Kysymystä tuli pohdittua moneen otteeseen toukokuun alussa, kun osallistuin luksus-teemaiseselle pressimatkalle Mallorcalla ja Formenteralla.

Meille esiteltiin Espanjaan kuuluvan itsehallintoalueen, Baleaarien saarirymän, suunnitelmia liittyen luksusmatkailuun. Alueella on jo jonkin aikaa ollut intressi brändäytyä yhä enenevissä määrin laatumatkailijoiden kohteeksi. Uskon, että saarten imagon muuttaminen on haastava, muttei mahdoton projekti. Tarvitaan pitkäjänteistä työtä ja aikaa, jotta ihmisten mielikuvat muuttuvat perinteisistä matkakohteista.

Erityisesti tällä hetkellä, kun osa mallorcalaisista on jo valmiiksi kyllästynyt matkailijoihin, joita etenkin kesäkaudella matkustaa Mallorcalle pilvin pimein, on mietittävä myös, miten sesonkeja saisi tasattua. Ehkä luksuskärjellä kannattaisikin iskeä juuri hiljaisempaan sesonkiin, sillä kesäkauden ruuhkat eivät ainakaan luksuksen tuntua lisää. Luksukseen kuuluu mielestäni myös rauha, jota on haastava tavoittaa juuri missään tunnetussa matkakohteessa Euroopassa kesäkuukausina.

Entä mitä luksus tarkoittaa?  Voiko luksusta edes kovin tyhjentävästi määritellä?

Luksus avautuu käsitteenä varsin yksilöllisesti eri ihmisille. Yksinkertaistaen luksuksen voidaan määritellä tarkoittavan ylellisyyttä, mikä on toki laaja käsite sekin. Usein luksus liitetään erityisesti sellaiseen elämäntyyliin, jossa varallisuutta on käytettävissä enemmän kuin valtaväestöllä. Luksus ei ole kaikkien saavutettavissa. Toisaalta luksuksen liittäminen automaattisesti varallisuuteen oikoo mielestäni mutkia suoraksi, sillä luksus voi tarkoittaa myös asioita, jotka eivät ole ostettavissa rahalla.

Olen myös miettinyt, onko luksus enää luksusta siinä vaiheessa, kun se on saavutettavissa jokapäiväisen elämän kontakstissa? Missä kohtaa ihmiselle tulee vastaan sellainen raja, että mikään ei tunnu enää miltään, kun kaikki mahdollinen on koettu ja lähes kaikki on ostettavissa? On pelottava ajatus, että jossain kohtaa turtuisi kaikkeen niin, että mikään maailmassa ei enää säväyttäisi. Tutkimusten mukaan on olemassa raja, jonka jälkeen esimerkiksi palkkatason nousu ei enää nostaa onnellisuustasoa. Tämä käy mielestäni järkeen, sillä jossain kohtaa kaikkeen tottuu ja turtuu.

Olen kiitollinen, että minulle maailma on edelleen täynnä asioita, jotka saavat aikaan wow-efektin. Olen kaukana siitä tilanteesta, että mikään ei enää tuntuisi miltään. Toivon, että osaan koko elämäni nauttia pienistäkin asioista, ja siksi en halua edes tavoitella sellaista tilannetta, jossa luksus olisi osa arkeani. Haluan, että luksus pysyy minulle sellaisena asiana, joka on olemassa erityisiä tilanteita varten. Tämä on kuitenkin täysin subjektiivinen kokemukseni, eikä ajatusmalli, jonka odottaisin kaikkien jakavan.

Es Princep Mallorca auringonnousuEs Princep Mallorca auringonnousuEs Princep Mallorca auringonnousuEs Princep Mallorca auringonnousuEs Princep Mallorca auringonnousu

Luksusmatkoja

Luksusmatkailu herättää paljon tunteita. Kaikki, mihin liittyy raha, tuntuu kiinnostavan etenkin suomalaisia kovasti. Kotimaisissa matkablogeissa on paljon postauksia, jotka käsittelevät luksusta tai ylipäätään matkustustyyliä, johon on käytetty reippaasti rahaa, ja näihin liittyvää keskustelua seuratessani olen huomannut, että aina löytyy ihmisiä, joilla löytyy valitettavaa toisten matkustustyylistä. Joku valittaa siitä, että ”tämä ei ole oikeaa luksusta” ja toinen taas siitä, ettei matkaan saisi käyttää niin paljon rahaa kuin joku käyttää. On vähän hassua, että muiden valinnat vaivaavat sivullisia näin paljon.

Itse en lähtökohtaisesti ole luksusmatkailija. En kuitenkaan osaa kategorisoida itseäni matkailijana mitenkään, ja olenkin reissuillani nukkunut niin teltassa, auton penkillä, paikallisen perheen kotona, hostellissa, vuokra-asunnossa, keskinkertaisessa ketjuhotellissa, viiden tähden hotellissa kuin risteilyaluksellakin. Matkustan usein reppu selässä, mutta en koe olevani perinteinen reppureissaajakaan. Usein käytössäni oleva budjetti on sen verran rajattu, että kalliit majoitukset joudun skippaamaan puhtaasti resurssien vuoksi, mutta on vuosien varrelle mahtunut myös sellaisia tilanteita, että olen päässyt nauttimaan viiden tähden puitteista.

Minun blogiani siis ei kannata seurata, jos pelkästään luksusmatkailu kiinnostaa. Sen sijaan Suomessa on matkabloggaajia, jotka keskittyvät tasokkaampaan matkustamiseen. Luksusmatkailusta kirjoittaa esimerkiksi Jerry Pako arjesta -blogissaan, joten mikäli luksusmatkailu genrenä kiinnostaa, niin Jerryn blogiin kannattaa ehdottomasti tutustua. Itse luen mielelläni Jerryn postaukset, koska hänen matkustustyylinsä eroaa omastani melko radikaalisti, ja on hienoa päästä kurkistamaan aivan toisenlaiseen maailmaan ja matkustustyyliin. Nostan tässä esille kaksi Jerryn postausta, joissa puhutaan luksusmatkailusta:

Kun tavallinen ei enää riitä

Limusiineja, businessluokkia ja viiden tähden hotelleja

Jerry itse kuvailee luksuksen merkitystä hänelle näin: ”Sanoisin ehkä niin, että ensinnäkin luksus on tietysti hyvin henkilökohtainen ja laaja käsite. Itselleni luksus kuitenkin merkitsee erityisesti sitä, ettei tarvitse itse huolehtia mistään. Eli kun hyppää limusiinin kyytiin, istuu businessluokan penkille tai saapuu luksushotelliin, silloin voi vain keskittyä nauttimiseen, koska kaikki asiat hoituvat.”

Tässä on hyvin tiivistetty se, mitä monet varmasti kaipaavat matkoiltaan –  huolettomuutta, irtiottoa, sitä, että saa vain keskittyä nauttimaan vailla stressaamista. On helppo ymmärtää, miksi monet kaipaavat juuri näitä elementtejä matkoillaan, etenkin, jos matkustaminen tarkoittaa ensisijaisesti lomailua. Jos arki on hetkistä ja stressaavaa, niin totta kai ihminen toivoo, että lomallaan pääsee tuosta stressistä eroon ja voi keskittyä nauttimaan mahdollisimman huolettomasti.

Es Princep Mallorca luksusEs Princep mallorca LuksusEs Princep Mallorca

Mitä luksus tarkoittaa minulle?

Luksus tarkoittaa minulle aivan eri asioita kuin jollekin toiselle, ja olen varma myös siitä, että vaikka itse ajattelen eläväni suhteellisen vaatimatonta elämää, niin toisenlaisessa kulttuurissa ja elintasossa elävän ihmisen mielestä minä elän elämää, joka on täysin utopistista luksusta – sellaista, joka ei ehkä ole koskaan saavutettavissa. Suomalaisena sitä helposti sokeutuu sille, miten ylelliset puitteet täällä on elää. Minun vuokrayksiöni, jossa pinnat ovat rapistuneet ja yleisilme ei ole erityisen hohdokas, on globaalisti tarkastellen ehdottomasti luksusta.

Helposti myös unohtuu, että Suomen luonto on luksusta monille, jotka elävät maailman ruuhkaisissa metropoleissa. Suurkaupungeissa elää paljon ihmisiä, jotka eivät edes tiedä, miltä hiljaisuus luonnossa kuulostaa. Niinpä monet matkustavat Suomeen vain nauttiakseen rauhasta ja ovat valmiita maksamaan siitä huomattavan suuria summia. Kulttuurilliset erot ovat suuria siinä, millaiset asiat mielletään luksukseksi. Samoin tietenkin sosio-ekonominen tausta, elämäntilanne, henkilökohtaiset preferenssit ja monet muut seikat vaikuttavat siihen, mikä kenellekin on luksusta.

Viime vuonna julkaistussa Ylen artikkelissa käsitellään mielenkiintoisesti sitä, että suomalaisille lopulta aika arkiset asiat edustavat luksusta, niin ristiriitaiselta kuin arki ja luksus termeinä kuulostavatkin. Esiin nostetaan myös, miten luksus muuttuu ajan saatossa. Siinä, missä vaikkapa mausteet olivat aikanaan luksusta, ovat ne nykyään hyvin arkisia tuotteita.

Minä en halua määritellä luksusta pelkästään rahan kautta. Ajattelen, että luksukseen liittyy esimerkiksi sellaisia adjektiiveja kuin erityinen, vastuullinen, harvinainen. Myös poikkeuksellisen laadukas palvelu kuuluu ehdottomasti luksukseen, samoin rauha. Jos mietin esimerkiksi hotelleja, niin kelvottomalla palvelulla saa hyvin nopeasti latistettua upeimmatkin puitteet ja toisaalta ylellisen fiiliksen pystyy rakentamaan, vaikka hotelli itsessään ei edes olisi kaikista tasokkain. Jotkut luksushotelliketjut antavat työntekijöilleen valtuudet + aika merkittävänkin budjetin, jonka voi käyttää ilman esimiehen lupaa ratkaistakseen asiakkaan potentiaalisen ongelman/tehdäkseen hänet tyytyväiseksi. Esimerkiksi Ritz Carlton on tunnettu siitä, että heillä tämä raja on 2000 dollaria. Näin varmistetaan, että asiakkaat todellakin saavat ensiluokkaista palvelua, joka ylittää heidän odotuksensa.

Matkakohteista minulle on jäänyt erityisesti mieleen Singapore, jossa minulle saatiin aivan kuninkaallinen fiilis pelkästään ensiluokkaisella palvelulla siitä huolimatta, että en yöpynyt kalleimmissa luksushotelleissa. Uskon, että jos palveluun alettaan systemaattisesti ja pitkäjänteisesti panostaa missä tahansa matkakohteessa, niin kohteen maine automaattisesti muuttuu ihmisten mielissä korkeatasoisemmaksi. Hyvästä palvelusta ei voida koskaan puhua liikaa – ei toisaalta myöskään työntekijöiden kohtelusta. En hyväksy sellaista, että työntekijät tekevät pitkää päivää nälkäpalkalla ja palvelevat rikkaita matkustajia henkihieverissä. Luksukseen kuuluu mielestäni niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin kunnioittava kohtelu.

Aina luksukseen ei liity raha, vaan luksusta voi olla vaikkapa pysäyttävän kaunis maisema tai erityinen hetki, kuten auringonnousu, josta pääsin itsekseni nauttimaan Mallorcalla Palman kaupungissa Es Princep -hotellin kattoterassilla (kaikki postauksen kuvat tämän kappaleen loppuun saakka on otettu tässä hotellissa). Toki hotelliyöstä pitää maksaa, joten välttämättä juuri hotellin katolle ei ole mahdollisuutta kivuta, mutta voisin yhtä hyvin viettää vastaavanlaista aamuhetkeä vaikkapa meren rannalla tai oikeastaan lähes missä tahansa, missä on mahdollisuus nähdä auringonnousu. En usko, että voisin kovin nopeasti kyllästyä tällaisiin aamuihin.

Es Princep Mallorca allas Es Princep Mallorca Es Princep Mallorca

Traditionaalisesta matkakohteesta luksuskohteeksi

Pressimatkamme kohteista minulle eniten luksusta edusti Mallorcalla sijaitseva Cap Rocat -hotelli, jonka alueella meille järjestettiin Hidden Kitchen -illallinen. Hidden Kitchen on Mallorcalla kuukausittain järjestettävä, erittäin suosittu illalliskonsepti, jossa huippukokit kokkaavat osallistujille koko illan menun paikassa, joka on ennakkoon salainen. Aiemmin näitä illallisia on järjestetty esimerkiksi autiolla rannalla, museossa, vanhalla rautatieasemalla, putiikissa, taiteilijan studiossa, satamassa ja maaseudulla. Me emme siis tienneet, minne olimme matkalla, kun lähdimme illalliselle. Entiseen linnoitukseen rakennettu Cap Rocat veti niin sanattomaksi, että en pysty tuomaan sitä muutamassa lauseessa esille. Suosittelen klikkaamaan heidän kotisivuilleen – sillä tavoin pääsee edes vähän paremmin käsiksi kohteen vaikuttavuuteen.

Hinnat hotellissa alkavat noin tuhannesta eurosta per yö, joten itselläni ei tietenkään ole taloudellisia resursseja siellä yöpyä. Olisin kuitenkin onnellinen, jos pääsisin joskus edes valokuvaamaan alueelle – tällä kertaa nimittäin olimme liikenteessä sen verran myöhään, että päivä oli painumassa mailleen ja paras kuvausaika alkoi olla auttamatta ohi.

En ole aiemmin nähnyt näin upeaa hotellia, enkä olisi uskonut, että tällaisia paikkoja Mallorcalta edes löytyisi. Reissumme ehdottomasti avasi silmiäni sille, että Mallorcalla on potentiaalia luksusmatkakohteena. Maisemat ovat kauniita, laadukkaita ravintoloita ja tasokkaita hotelleja löytyy paljon + sää on kaunis lähes ympäri vuoden – kyllähän siinä on aineksia, joista lähteä rakentamaan luksusmatkaa.

Mallorca kuluu niihin matkakohteisiin, jotka ovat nimenä tuttuja monille jo lapsuudesta. Tällaisiin perinteisiin matkakohteisiin liittyy se ongelma, että niiden traditionaalinen maine muuttuu ihmisten mielissä hitaasti. Itselleni Mallorcasta on aiemmin tullut mieleen vähän vanhahtava pakettimatkakohde ja tiedän, että en ole ajatuksieni kanssa yksin.

Systemaattista työtä tällaisten menneisyyteen jämähtäneiden mielikuvien ja hieman hassujenkin ennakkoluulojen rikkomiseksi tarvitaan. Itse olen enemmän kuin mielelläni mukana uudistamassa mielikuvia tästä kohteesta. Mielelläni myös palaan tulevaisuudessa takaisin Mallorcalle, samoin kuin muille Baleaarien saarille.

Cap Rocat Mallorca LuksusCap Rocat Mallorca LuksusCap Rocat Mallorca auringonlaskuCap Rocat mallorca

Luksus on vastuullista

Tämä on aihe, joka luultavasti jakaa mielipiteitä. Itse olen sitä mieltä, että luksuksen pitää ehdottomasti olla vastuullisesti tuotettua ja olen vakuuttunut siitä, että tulevaisuudessa ihmiset ovat yhä enenevissä määrin kiinnostuneita yritysten arvopohjasta. Tiedän, että nykymaailmassa on haastavaa olla kärryillä erilaisten tuotantoprosessien jokaisesta vaiheesta, mutta esimerkiksi se, että luksusbrändin tuotteita valmistetaan systemaattisesti halpatuotantona tai se, että kokonainen luksuskohde on rakennettu orjatyövoimalla, vie omissa silmissäni kaiken hohdon luksukselta. On hyvin vaikea nauttia, jos tiedän, että sen vuoksi jonkun toisen pitää kärsiä.

Otetaan esimerkkituotteeksi laukku. Minulle enemmän luksusta edustaa kotimaassa käsityönä tehty laukku kuin kallis merkkilaukku, mikäli se on tuotettu massatuotantona niin, että työntekijöiden oikeuksia on poljettu. Se, että yritykset tekevät ratkaisuja, jotka eivät ole heille itselleen ehkä edullisimpia, vaan joissa ajatellaan ensisijaisesti sekä ihmisten että luonnon hyvinvointia, nostaa minun silmissäni yrityksen tai brändin arvoa huomattavasti.

Pressimatkallamme sain kuulla, että Baleraarien saarilla on jo kauan tehty työtä esimerkiksi muovin kulutuksen vähentämiseksi. Hotelleissa ei juuri muovia näkynyt (monet hotellit ovat nyt jo täysin muovittomia) ja muovin käyttöä pyritään jatkuvasti vähentämään. Käynnissä on esimerkiksi projekti, jossa Ibizasta ja Formenterasta halutaan tehdä kertakäyttöisestä muovista vapaat saaret vuoteen 2023 mennessä. Tällaiset projektit nostavat minun silmissäni luottamusta ja arvostusta.

Googletin vastikään Mallorcan hotelleja ja huomasin, että monien nettisivuilla on kiitettävän hyvin avattu, millaisia vastuullisuustoimia hotellissa tehdään niin työntekijöiden kohtelun kuin ympäristön kunnioittamisenkin saralla. On hieno käytäntö, että yrityksen toiminta tehdään mahdollisimman läpinäkyviksi. Tietenkin näitä kirjattuja periaatteita pitää myös noudattaa – kaikista inhottavin skenaario olisi se, että ne olisivat vain sanahelinää.

Alla olevissa kuvissa näkyy Mallorcalla sijaitseva,  Son Brull -hotelli, jonka tiloissa meille järjestettiin verkostoitumistapahtuma matkailualan ammattilaisten kanssa. Entiseen luostariin rakennettu hotelli oli erittäin viehättävä ja sijaitsi omassa rauhassaan niin, että tänne kyllä kelpaisi tulla rentoutumaan.

Olen päässyt näkemään vasta pienen vilauksen siitä, mitä kaikkea Mallorcalla on tarjottavanaan, mutta toivon, että pääsen tutustumaan tähän saareen tulevaisuudessa ihan ajan kanssa. Lopulta ylipäätään se, että meillä suomalaisilla on mahdollisuus matkustaa, on aikamoista luksusta itsessään.

Son Brull MallorcaSon Brull MallorcaSon Brull Mallorca

Mitkä asiat sinulle edustavat luksusta tai luksusmatkailua?