Kenia

Tämän kuun alussa nähtiin Huippumalli haussa-jakso, jossa finalistit vierailivat Keniassa Fidan kummilapsikohteessa. Tuli hyvä mieli siitä, että tuollaisenkin ohjelman kautta voidaan nostaa tärkeitä asioita esille. Tänään postiluukusta tupsahti minulle kirje otsikolla ”Huippu kummi haussa”. Kirjeessä kerrottiin, että Fidan Afrikan kohteissa olisi tarvetta uusille kummeille. Meitä, joilla jo kummilapsi on, haastettiin kertomaan tästä eteenpäin, jotta yhä useampi lapsi voisi saada oman kummin.

Fida tekee ympäri maailmaa työtä, jolla on oikeasti tarkoitus. Juuri äskettäin kehitysministeri Heidi Hautala antoi Fidalle kunniamaininnan tuloksekkaasta ja vaikuttavasta työstä vammaisten lasten parissa. Itse olen seurannut Fidan työtä tiiviimmin nyt näiden lähes seitsemän vuoden ajan, jotka minulla on ollut kummilapsi. Tyttö oli seitsemänvuotias, kun aloin tukemaan häntä, ja nyt hän on jo teini-ikäinen kaunis nuori neitonen :`). Otin kummilapsen silloin kun opiskelin ensimmäistä vuotta, ja ainoa tulonlähteeni oli opintotuki. En siis jaksa oikeasti kuulla enää yhtään kertaa (tällaista olen nimittäin joistain blogeista lukenut) että ”otan kummilapsen sitten joskus kun tienaan ja minulla on varaa siihen”.  Roskaa sanon minä. Kyse on sinun sydämesi asenteesta, ei rahasta. JOKAISELLA meistä on siihen varaa, jos vain tahdomme. Muutama erikoiskahvi, yksi ravintola-ateria tai yksi vaate vähemmän kuussa ja se on siinä. Itse maksan lapselle 20 euroa kuussa enkä ole mennyt konkurssiin sen vuoksi. Yksi lapsi sen sijaan on saanut mahdollisuuden päästä kouluun, ja sitä kautta mahdollisuuden tulevaisuuteen.

Olen saanut postia ja valokuvia kummilapseltani tasaisin väliajoin. Kerran hän sitten kirjoitti, että hän tahtoisi nähdä minut. Mitä siihen sitten olisi voinut vastata..

Lennot Bangkokiin ja menoksi.

Suomalaiset Fidan työntekijät mahdollistivat kummiyttöni (ja hänen mummonsa) tapaamisen. Tapaaminen järjestettiin eräällä paikallisella kirkolla jumalanpalveluksen jälkeen. Kummityttöni on buddhalainen, joten hän ei osallistunut jumalanpalvelukseen, vaan tuli paikalle sen jälkeen, kun me olimme ensin ystäväni kanssa istuneet kuuntelemassa thaikielisen jumiksen (=.

Tuo tapaaminen oli unohtumaton kokemus. Tyttö oli todella ujo, mutta herttainen. Hän puhui ainoastan thaikieltä, joten tarvitsin tulkin mukaan keskusteluun. Thaimaassa ei oikein ole muutenkaan sellaista keskustelukulttuuria kuin Suomessa, joten sekin teki tapaamisesta haasteellisen. Hän oli kuitenkin kovin innostunut valokuvista, joita olin hänelle kerännyt Suomesta. Ja mummo vaan toisteli minulle miten söpö minä olen. Niin liikuttavaa, että en kestä! Voisiko olla mitään parempaa kuin nähdä miten on ihan oikeasti näinkin vaatimattomalla panostuksella voinut vaikuttaa pysyvästi joidenkin ihmisten elämään.

Me olemme niin kovin rikkaita. Monella tapaa. Me voimme joko muuttaa maailmaa tai kääntää sille selkämme ja käpertyä itseemme.

Ottakaa Rantsulaiset kummilapsia. Haastan myös Rantapallon organisaationa :-). Olisi huippua lukea Toimituksen blogista Ranstun oman kummilapsen kuulumisia ;).

Ihanaa viikonloppua kaikille!

by

Aivan ihana ja kamala ja surullinen ja koskettava (ja tähän vielä monta adjektiivia lisää) dokkari äsken Avalla. Miljonäärit slummissa kuvasi arkea Kiberan slummissa Nairobissa. Neljä rikasta brittiä muutti viikoksi asumaan tuohon slummiin. Perspektiiviä tähän antaa se, että kun me ajoimme autolla tuon slummin ohi, niin ikkunatkin piti pitää visusti lukossa, sillä niiden auki pitäminen olisi ollut turhan  riskialtista.. Veikkaan, että monellakaan länsimaisella ei olisi oikeasti pokkaa lähteä tuonne edes pikaiselle visiitille. Tuollainen kokemus ei taatusti koskaan unohdu niiltä, jotka ohjelman tekoon osallistuivat. Kannattaa katsoa dokkari, jos ei äsken tullut katsottua. Se löytyy Katsomosta.

En olisi uskonut pääseväni tänä iltana vielä näin huikealle matkalle <3 :`).

by

 

Kenia sellaisena kuin se on.

Lastenkotilapsia, joista muutamilla ei ole paljoa elinaikaa odotettavissa.

Tulvia.

Savimajoja.

Eläimiä kadulla.

Hymyjä.

Lapsia, jotka näkevät valkoihoisen ensimmäistä kertaa.

Äitejä laittamassa samaa ruokaa päivästä toiseen.

..ja reilu parikymppinen babyface minä, päässäni letit, joiden ottaminen materiaalikuluineen maksoi 5 euroa. Muistan sen tuntuneen pahalta, vaikka minulle vakuutettiin, että se oli oikeasti hyvä raha tekijälle :S.

Reissusta on jo kuusi vuotta aikaa. Ehkä jonain päivänä vielä palaan takaisin.

by

Tänä viikonloppuna suomalaiset muuttuivat epäsuomalaisiksi. Kuulin useaan otteeseen ihmisten keskustelevan julkisissa kulkuneuvoissa tuntemattomien kanssa – mistäpä muusta kuin reissaamisesta. Matkamessut connects people. Yhteistä monille matkatarinoille oli se, että kaikki ei ole sujunut maailmalla ihan käsikirjotuksen mukaan. Minäkin olen kerran jos toisenkin visioinut päässäni täydellisen reissun, mutta niinhän se on, että elämää ei voi elää ennakkoon. Maailmassa tapahtuu monia asioita, joihin emme voi millään tavoin vaikuttaa. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että rakastan aurinkoa yli kaiken. Minulle siis on ollut itsestään selvää valita matkakohteita, joissa on varmuudella lämmin. Kysymys kuuluukin: Onko matkakohteissa, joissa on aina lämmin todellakin aina lämmin? Ovatko reissut aina yhtä hymyä ja rentoutumista uima-altaalla ilman huolen häivää?

Olen ollut Keniassa silloin, kun siellä piti olla kesä, mutta sadekausi jatkui tuntemattomasta syystä. Matkaseurueellemme oli kerrottu, että emme tarvitse lämpimiä vaatteita mukaan, sillä koko ajan tulee olemaan lämmin.

Olen ollut Istanbulissa silloin, kun siellä piti olla lämmin. Olikin, siihen saakka, kun saavuin. Sinä iltana kun lentoni oli perillä, oli noin 30 astetta lämmintä. Sen jälkeen ei ollut. Ironisen tilanteesta teki se, että Suomessa alkoivat samaan aikaan harvinaiset kesäkuun helteet.

Olen ollut Thaimaassa, missä piti olla vuoden kuumin aika. Ilmasto oli kuitenkin päättänyt flipata. Kuinka moni on ollut Thaimaassa silloin kun siellä on ollut alle 20 astetta lämmintä käsi ylös? Niinpä.

Kuvassa näkyy joki, joka meidän olisi pitänyt ylittää autolla reissatessamme Kenian maaseudulla. Ei tarvitse ehkä olla Einstein päätelläkseen, että tuosta emme yli ajaneet. Monesti kuitenkin jouduimme ylittämään jokia tietämättä missä kohtaa tarkalleen ottaen menee se ”tieosuus” ja missä kohdassa auto oikeasti tippuu sinne jokeen. Automme juuttuivat myös kerran keskelle jokea. Toinen autoista täyttyi osittain vedellä. Onneksi tyhjyydestä ilmaantuneet kenialaiset soturit tulivat pelastamaan meidät tilanteesta. Olimme myös melkein pari päivää putkeen syömättä, sillä olimme tulvien vuoksi jumissa jossain keskellä-ei-mitään, mistä ei päässyt autolla eteen- eikä taaksepäin. Nou problem, kuten afrikkalaiset sanoisivat. Ja sanoivat.

Tässä oli pieni välähdys siitä, että kaikki ei ole aina sujunut niinkuin auringosta haaveileva matkalainen olisi toivonut. Koska vilkuilen tässä samaan aikaan Putousta puolella silmällä, niin tyydyn vaan toteamaan tyynesti:

HAITTAAKSE?

by