Tämän kuun alussa nähtiin Huippumalli haussa-jakso, jossa finalistit vierailivat Keniassa Fidan kummilapsikohteessa. Tuli hyvä mieli siitä, että tuollaisenkin ohjelman kautta voidaan nostaa tärkeitä asioita esille. Tänään postiluukusta tupsahti minulle kirje otsikolla ”Huippu kummi haussa”. Kirjeessä kerrottiin, että Fidan Afrikan kohteissa olisi tarvetta uusille kummeille. Meitä, joilla jo kummilapsi on, haastettiin kertomaan tästä eteenpäin, jotta yhä useampi lapsi voisi saada oman kummin.
Fida tekee ympäri maailmaa työtä, jolla on oikeasti tarkoitus. Juuri äskettäin kehitysministeri Heidi Hautala antoi Fidalle kunniamaininnan tuloksekkaasta ja vaikuttavasta työstä vammaisten lasten parissa. Itse olen seurannut Fidan työtä tiiviimmin nyt näiden lähes seitsemän vuoden ajan, jotka minulla on ollut kummilapsi. Tyttö oli seitsemänvuotias, kun aloin tukemaan häntä, ja nyt hän on jo teini-ikäinen kaunis nuori neitonen :`). Otin kummilapsen silloin kun opiskelin ensimmäistä vuotta, ja ainoa tulonlähteeni oli opintotuki. En siis jaksa oikeasti kuulla enää yhtään kertaa (tällaista olen nimittäin joistain blogeista lukenut) että ”otan kummilapsen sitten joskus kun tienaan ja minulla on varaa siihen”. Roskaa sanon minä. Kyse on sinun sydämesi asenteesta, ei rahasta. JOKAISELLA meistä on siihen varaa, jos vain tahdomme. Muutama erikoiskahvi, yksi ravintola-ateria tai yksi vaate vähemmän kuussa ja se on siinä. Itse maksan lapselle 20 euroa kuussa enkä ole mennyt konkurssiin sen vuoksi. Yksi lapsi sen sijaan on saanut mahdollisuuden päästä kouluun, ja sitä kautta mahdollisuuden tulevaisuuteen.
Olen saanut postia ja valokuvia kummilapseltani tasaisin väliajoin. Kerran hän sitten kirjoitti, että hän tahtoisi nähdä minut. Mitä siihen sitten olisi voinut vastata..
Lennot Bangkokiin ja menoksi.
Suomalaiset Fidan työntekijät mahdollistivat kummiyttöni (ja hänen mummonsa) tapaamisen. Tapaaminen järjestettiin eräällä paikallisella kirkolla jumalanpalveluksen jälkeen. Kummityttöni on buddhalainen, joten hän ei osallistunut jumalanpalvelukseen, vaan tuli paikalle sen jälkeen, kun me olimme ensin ystäväni kanssa istuneet kuuntelemassa thaikielisen jumiksen (=.
Tuo tapaaminen oli unohtumaton kokemus. Tyttö oli todella ujo, mutta herttainen. Hän puhui ainoastan thaikieltä, joten tarvitsin tulkin mukaan keskusteluun. Thaimaassa ei oikein ole muutenkaan sellaista keskustelukulttuuria kuin Suomessa, joten sekin teki tapaamisesta haasteellisen. Hän oli kuitenkin kovin innostunut valokuvista, joita olin hänelle kerännyt Suomesta. Ja mummo vaan toisteli minulle miten söpö minä olen. Niin liikuttavaa, että en kestä! Voisiko olla mitään parempaa kuin nähdä miten on ihan oikeasti näinkin vaatimattomalla panostuksella voinut vaikuttaa pysyvästi joidenkin ihmisten elämään.
Me olemme niin kovin rikkaita. Monella tapaa. Me voimme joko muuttaa maailmaa tai kääntää sille selkämme ja käpertyä itseemme.
Ottakaa Rantsulaiset kummilapsia. Haastan myös Rantapallon organisaationa :-). Olisi huippua lukea Toimituksen blogista Ranstun oman kummilapsen kuulumisia ;).
Ihanaa viikonloppua kaikille!






