Browsing Tag

katutaide

Purkutaide – Taiteen kotitalo

Suomessa on paljon rakennuksia ja tiloja, jotka odottavat purkamista. Taide- ja kulttuuritoimijoilta puolestaan puuttuu tiloja. Purkutaiteen missio on yhdistää nämä palaset toisiinsa.

Purkutaide nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2020 kesällä, jolloin Keravalla sijaitsevaan, purkamista odottavaan kerrostaloon rakennettiin Taiteen kotitalo -näyttely.

Tämä ei ole kuitenkaan Purkutaiteen tuorein projekti, vaan vuoden 2021 alussa Purkutaide toteutti jo yhdeksännen projektinsa, tällä kertaa Helsingin keskustassa sijaitsevan Hotelli Helkan tiloihin. Tämä toteutus oli siinä mielessä erilainen kuin Purkutaiteen aiemmat, että Hotelli Helkaa ei olla purkamassa – sen sijaan siellä on käynnissä remontti. Toistaiseksi taidetta ovat päässeet ihastelemaan vain Helkan hotellivieraat, koronarajoitusten salliessa tiloihin on ollut tarkoitus päästää muitakin näyttelyvieraita. Nähtäväksi jää, avautuuko näyttely jossain kohtaa.

Minulla ei ole ollut tilaisuutta käydä tutustumassa Helkan näyttelyyn, joten palaan sen sijaan ajassa taaksepäin, Taiteen kotitalolle, jossa vuoden 2020 heinä-syyskuun aikana kävi yhteensä noin 30 000 vierailijaa. Uskallan väittää, että on Suomessa melko poikkeuksellista, että taidenäyttelyyn jonotetaan päivä, viikko ja kuukausi toisensa jälkeen – jopa tunteja kerrallaan, satoi tai paistoi. Monena päivänä jono jouduttiin katkaisemaan jo kauan ennen sulkemisaikaa, sillä uudet jonottajat eivät olisi enää ehtineet sisälle.

Sen jälkeen, kun näyttely sulki ovensa, on tiloja hyödynnetty muihin tarkoituksiin. Taiteen kotitalo on myös synnyttänyt uusia ideoita niin projektiin osallistuneille taiteiljoille kuin siellä vierailleille. Esimerkiksi parhaillaan käynnissä oleva Turun Teknologiakiinteistöjen järjestämä parkkihallien elävöittämisprojekti sai inspiraationsa Taiteen kotitalosta.

Taiteen kotitalo oli hitti

Keravalaiseen, purkamista odottavaan kerrostaloon rakennettiin mielenkiintoinen, monipuolinen taidenäyttely 94 taiteilijan voimin. Kyseessä oli siis melko massiivinen toteutus, jollaisia ei Suomessa ihan joka päivä tule vastaan.

Taiteen kotitalo oli järjestyksessään Purkutaiteen kahdeksas projekti, ja mukana oli sekä ammattilaisia sekä harrastajia, joita osallistettiin osittain myös sosiaalisin perustein. Hyvinvointi ja yhteisöllisyys olivat tämän projektin keskiössä. Silmiini on kuukausien mittaan osunut kritiikkiä siitä, että näyttelyyn ei otettu mukaan pelkästään kaikista kovimpia ja ammattimaisimpia tekijöitä, mutta mielestäni on tärkeä arvo, että taide kuuluu kaikille, ja on hienoa, että tilaa annetaan myös sellaisille taiteilijoille, jotka eivät ole ammattilaisia tai kaikista kokeneimpia. Kokemus karttuu vain tekemällä, ja on tärkeää, että on taideprojekteja, joissa tekijöitä ei jaeta meihin ja muihin.

Yksi hieno piirre näyttelyssä oli se, että siellä vieraileminen haluttiin mahdollistaa kaikille. Tarjolla oli solidaarisuuslippuja, joita kävijät saivat ostaa valmiiksi sellaisia vierailijoita varten, joilla ei ollut mahdollista itse sijoittaa rahaa pääsylippuunsa.

Taiteen kotitalo oli ehdottomasti ainutlaatuinen kokemus. Vaikka kävijämääriä jouduttiin koronan takia säännöstelemään, niin ajattelen, että näyttelyä ei oltaisi voitu toteuttaa parempaan aikaan. Koronan takia ihmiset suuntasivat katseensa tiukasti siihen, millaisia elämyksiä lähialueelta löytyy – ja yllättäen Keravalta löytyi jotain, mitä ei voinut ohittaa.

Itse vierailin Keravalla syyskuussa. Yksi syy, jonka perusteella valitsin vierailupäväni Taiteen kotitalolla, oli Palefacen keikka, jota pääsin kuuntelemaan samalla, kun jonotin näyttelyyn. Oli muuten harvinaisen miellyttävä jonotuskokemus, enkä tiedä, kuka artisti olisi paremmin sopinut tähän ympäristöön. Lisäksi korona-aikana ei ole juurikaan päässyt livemusiikkia kuulemaan, mikä teki tästä keikkakokemuksesta vielä ainutlaatuisemman.

Olin ennen näyttelyssä vierailuani nähnyt siitä lukemattomia kuvia ja lukenut useita artikkeleita, mutta en silti ollut ihan varma, mitä odottaa.

Taiteilijoiden teokset olivat keskenään hyvin erilaisia ja edustivat monia tyylisuuntauksia. Näyttely oli hieno kokonaisuus ja ehdottomasti helposti lähestyttävä – pidän taiteesta eniten silloin, kun se ei tunnu etäiseltä, vaan pysäyttää ja saa unohtamaan kaiken muun ympärillä.

Toki minullekin tuli väkisinkin mieleen, että onpa sääli, kun tämä näyttelykokonaisuus on väliaikainen. Mutta niin purkutaiteen kuuluu ollakin. Se tuo taide-elämykseen ihan uudenlaisia ulottuvuuksia ja muistuttaa siitä, että oikeasti aivan kaikki on elämässä väliaikaista.

Taiteen kotitalo ilahdutti minua suuresti, ja jään innolla seuraamaan Purkutaiteen tulevia projekteja.

Kaikki eivät kuitenkaan tällaisesta taiteesta ilahtuneet.

”On vaikea nähdä, mitä hyvää ja positiivista nyt suunnitteilla oleva taideprojekti tuo Ahjon kaupunginosaan. Projektissa korostuu alueen epämääräisyys, pelottavuus ja vaarallisuus valheellisella tavalla.”

Keski-Uusimaa julkaisi tämän mielipidekirjoituksen, jonka oli allekirjoittanut 10 keravalaista kunnanvaltuutettua. En oikein hahmota, millaisesta viitekehyksestä käsin kenelläkään tulee mieleen kirjoittaa tällaista tekstiä. Tässä on osittain jopa vähän pelottavia kaikuja menneisyydestä, sellaisilta ajoilta, jolloin kaikki katutaide pyrittiin hävittämään katukuvasta. Onneksi kunnanvaltuutetut eivät saaneet viimeistä sanaa tässä projektissa. Taiteen ilo sai.

Muiden blogiartikkeleita Taiteen kotitalosta:

Ja sitten matkaan: Keravan nähtävyyksiä – Taiteen kotitalo

Lähtöportti: Taiteen kotitalo hämmästyttää Keravalla

Kingsheikki: High on Life

Kingsheikki: High on Life

Kingsheikki: High on Life

Katutaiteen menestystarina

Kun mietin niitä seitsemäätoista vuotta, jotka olen asunut Helsingissä, en voi olla ajattelematta, miten paljon katutaiteen kentällä on tapahtunut tänä aikana. On tultu jo pitkälle niistä vuosista, jolloin Helsingissä oli nollatoleranssi katutaiteen suhteen. Kaupungin surullisenkuuluisa Stop töhryille -kampanja oli voimissaan vuosina 1998–2008, jolloin kaupunkikuvasta pyrittiin häivyttämään kaikki katutaiteeseen viittaava.

”Kuusi nuorta on pidätetty epäiltynä satojen, jopa tuhansien tarrojen sekä keraamisten laattojen liimaamisesta.” Näillä sanoilla alkoi eräs Helsingin Sanomien artikkeli vuonna 2004. Muistan näiden aikojen absurdiuden kuin eilispäivän. Siinä, missä 15 vuotta sitten Helsingissä ei ollut laillisia maalauspaikkoja ollenkaan, tilataan nykyään taiteilijoilta teoksia tilaustyönä. Siinä, missä katutaidetta pidettiin ennen epämääräisenä ja hämäränä, nostetaan sillä nykyään kokonaisten alueiden arvoa ja viihtyvyyttä. Nykyään katutaide myös tunnustetaan Suomessa osaksi nykytaiteen kenttää.

Ja kun kuluu vielä lisää aikaa, en näe mahdottomana, että Suomessa nähdään katutaiteen menestystarinoita vielä paljon suuremmassa mittakaavassa. Tällä hetkellä esimerkiksi Itä-Pasilasta ollaan kovaa vauhtia tekemässä varteenotettavaa katutaidekaupunginosaa, ja ympäri pääkaupunkiseutua on muitakin alueita, jonne kannattaa matkustaa ihan vaan taidetta bongailemaan.

Tulen varmasti kirjoittamaan kotimaisesta katutaiteesta vielä monta kertaa, sillä se on ehdottomasti suosikkini kaikista taiteen muodoista. Tänä kesänä olisi tarkoitus tehdä myös taidepainotteisia reissuja, esimerkiksi Mänttään katsomaan Banksy. A Visual Protest -näyttely.

Taiteen kotitalo 2021

Jos ajattelit missanneesi tilaisuutesi kokonaan, mikäli et käynyt Taiteen kotitalolla viime vuonna – olet samaan aikaan oikeassa ja väärässä. Samanlaisena näyttelyä ei toki tulla enää koskaan näkemään. Hetki sitten Purkutaide kertoi kuitenkin kiinnostavia uutisia, nimittäin Taiteen kotitalolle tullaan rakentamaan uusi näyttely myös tämän vuoden kesäksi. Näyttelyn toteuttavat samat taiteilijat, jotka olivat mukana viime vuoden projektissa. Nähtäväksi jää, miten ja millä aikataululla koronarajoituksia puretaan kesällä, mutta uskon, että tulevana kesänä on mahdollisuus päästä jälleen käymään hyvin kiinnostavassa näyttelyssä.

Kiitos siis Taiteen kotitalo ja projektin vetäjä Jouni Väänänen!

Tilanteen etenemistä voi seurata Purkutaiteen Fabebook-sivuilta.

P.S. Pahoittelut artisteille, että en muistanut näyttelyä kiertäessäni kirjata ylös kaikkien teosten tekijöitä.

4 kommenttia
keskiviikko, 14 huhtikuun, 2021 by Reason for Season

Wynwood – katutaiteella koko maailman tietoisuuteen

Päädyin Miamin Wynwoodiin sattumalta.

Vain hetkeä aiemmin olin todennut, että kadehdin Risteilykeskuksen ja Helmiradion ryhmämatkalaisia, jotka olivat ennen Bahaman-risteilyä viettäneet päivän Miamissa ja päässeet siinä yhteydessä myös ihastelemaan Wynwoodin katutaidetta. Itse olin heidän kanssaan samalla risteilyllä, mutta saavuin laivalle käytännössä suoraan Suomesta, joten en ehtinyt näkemään Miamissa mitään.

Kotiinlähtöpäivänä olimme saattaneet ryhmämatkalaiset Miamin lentokentälle, minkä jälkeen vietin aikaa oli Risteilykeskuksen ryhmänjohtajana toimineen Petrin sekä EKITravelsin Ekin ja hänen vaimonsa seurassa. Oma lentoni lähti Fort Lauderdalesta yöllä, joten ennen sitä jäi mukavasti muutama tunti tuhlattavaksi. En arvannut ollenkaan, että seurueellamme oli suunnitelmissa suunnata ensimmäisenä juuri Wynwoodin alueelle, jonne olin haaveillut pääseväni.

Mutta miksi juuri katutaide kiinnostaa?

Värikkäät, taitavasti maalatut kuvat ovat toki mielenkiintoisia jo itsessään, mutta yhtä kiehtovaa on se, miten paljon taide kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Katutaiteessa on aina tietynlainen kapinallisuuden vivahde, vaikka siitä onkin esimerkiksi Miamissa tehty erittäin salonkikelpoinen taiteen muoto. On hienoa, että taidetta tuodaan sinne, missä ihmiset joka tapauksessa ovat – kaupunkien kaduille.

Kaksi erilaista tarinaa katutaiteesta

Perinteisesti katutaide on ollut aliarvostettu taiteen muoto. Suomessa tätä on aikanaan alleviivattu ihan viranomaisten toimesta, kun katutaide on yritetty hävittää katukuvasta. Moni varmasti muistaa, miten Helsingissä oli 2000-luvun alussa käynnissä vuosia kestänyt kampanja, jolla kaupunkia puhdistettiin ”töhryistä”. Laillisia maalauspaikkoja ei oikestaan ollut, ja graffitien maalaamisesta sai välillä jopa ehdottomia vankeustuomioita. Mietin itsekin moneen kertaan, onko seinillä sittenkin tunteet, kun niiden sotkemisesta annettiin kovempia tuomioita kuin monista väkivaltarikoksista.

Legendaarisena esimerkkinä mainittakoon let me love? -tarrat, joiden takana ollut taiteilija pidätettiin muutamaksi päiväksi. Itsellänikin on kotona vielä pari tarraa muistona noista ajoista. Tuntuu paradoksaaliselta, että siinä, missä katutaidekulttuuri haluttiin tuhota Helsingistä kokonaan, luotiin Miamissa samaan aikaan taiteen avulla uutta arvoaluetta.

Visonääri, kiinteistösijoittaja Tony Goldman (taustalla mm. South Beach ja New Yorkin SoHo) päätti, että katutaiteesta tehdään Wynwoodin tavaramerkki. Katutaidetta oli ollut aluella jo vuosien ajan, mutta Goldman jalosti ajatuksen vielä pidemmälle avaamalla Jeffrey Deitchin kanssa ulkoilmagalleria Wynwood Wallsin vuonna 2009. Hetkessä vanhojen tehdasrakennuksen seinät täyttyivät väreistä, kun alueelle palkattiin taiteilijoita ympäri maailmaa.

Valitettavasti Tony Goldman menehtyi vuonna 2012, eikä päässyt itse näkemään, miten Instagram räjäytti Wynwoodin suosion käsiin. Tällä hetkellä Wynwood-alkuisilla hakusanoilla on julkaistu Instagramissa jo miljoonia kuvia. Minne tahansa Wynwoodissa päänsä kääntää, on siellä joku kuvaamassa. Asialla ovat niin amatöörit kuin ammattilaisetkin. Toki jättimäinen Instagram-suosio laittaa miettimään, mihin tämä kaikki vielä tulevaisuudessa saattaa johtaa. Suosiolla on aina myös kääntöpuolensa, siitä ei pääse mihinkään. Aihetta on käsitelty esimerkiksi tässä artikkelissa:

Wynwood, a story of Instagram Gentrification

Nykyään Goldman Properties jatkaa Tony Goldmanin perintöä. Vuosittain Wynwoodiin palkataan uusia, vielä tuntemattomia taiteilijoita, joiden teokset pääsevät esille arvostettuun taidegalleriaan. Wynwood Wallsin kautta moni taiteilija on vuosien varrella saanut nostetta uralleen – tämän gallerian näkyvyys sosiaalisessa mediassa ei ole ihan pientä.

Taide kuuluu kaikille

Wynwoodin alueella tapahtuu paljon. Yhdessä liikkeessä myydään vintage-autoja, toisessa miljoonia maksavia arvoesineitä. Joka puolella on toinen toistaan trendikkäämpiä gallerioita, museoita, kahviloita, putiikkeja, coworking-tiloja, ravintoloita, elämää. Olisin voinut jäädä Wynwoodiin vaikka miten pitkäksi aikaa, sillä tällaisessa ympäristössä herään itsekin eloon.

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kirjaprojektia liittyen luovuuteen. Kun joskus pääsen sen kanssa kunnolla vauhtiin, en aio missään tapauksessa ohittaa Wynwoodin tarinaa. Voisin helposti käyttää tämän aiheen tutkimiseen päiväkausia.

”En aio missään tapauksessa ohittaa Wynwoodin tarinaa.”

Nykyään monet matkailuyritykset järjestävät Wynwoodissa omia kierroksiaan, enkä ihmettele ollenkaan, miksi. Suosittelen itsekin tätä aluetta jokaiselle, joka vierailee Miamissa. Mielestäni yksi katutaiteen mahtavista puolista on se, että sitä voivat ihailla samaan aikaan niin rikkaat bisnesmiehet kuin kadulla elävät kodittomatkin. Kun taide tuodaan ulos suljetuista gallerioista, onnistutaan toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että taide kuuluu kaikille.

Wynwoodissa kuvataan kaiken aikaa

Taiteen avulla Wynwoodista, entisestä rähjäisestä teollisuusalueesta, tehtiin niin paikallisia kuin turistejakin magneetin lailla puoleensa vetävä kaupunginosa, joka jatkuvasti noteerataan mediassa yhdeksi maailman ”cooleimmista”. Vaikka kukaan ei tiedä, mitä supersuositulle alueelle tapahtuu tulevaisuudessa, on sen tarina 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten ollut aikana sellainen, että se kannattaa painaa mieleen.

Mielestäni on upeaa, että jotkut näkivät arvon sillä, mikä monen silmissä on edelleen täysin arvotonta, jopa paheksuttavaa. En toki itsekään ole sitä mieltä, että rakennuksia saa käydä kuka tahansa sotkemassa, mutta heille, joilla on taito ja into maalata, pitää tarjota mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja tuoda taitonsa esille niin, että muutkin voivat nauttia siitä. On paljon alueita, rakennuksia ja seiniä, joista saataisiin paljon kiinnostavampia taiteen avulla.

Arvostan suuresti sitä, että Tony Goldman ei luovuttanut visionsa suhteen, vaan uskoi siihen, että taide on arvokasta myös ulos ekslusiivisista gallerioista ulos tuotuna.

Goldmanin jättämä perintö mieleenpainuva. Se on yhtä aikaa erittäin vakavastiotettava, eikä kuitenkaan ollenkaan vakavahenkinen. Tällaisen minäkin haluaisin oman elämäntarinani olevan.

Muissa blogeissa Wynwoodista:

Slothventures: Miniloma Miamissa, 1. päivä: Jet lag, Miamin kiertoajelu & Wynwood Walls

Suvin matkassa: Urbaania Miamia – Wynwood Art District

18 kommenttia
torstai, 18 huhtikuun, 2019 by Reason for Season

Väriterapiaa Lontoon Brick Lanella

Kun huhtikuisena hellepäivänä kävelin Lontoon Brick Lanella, luulin, että se jäisi yhdeksi tämän kesän lämpimimmistä päivistäni.

Vietin tämän vuoden ensimmäiset kesäpäiväni Lontoossa. Noin 70 vuoteen kaupungissa ei ole mitattu huhtikuussa yhtä lämmintä säätä kuin silloin. Reissuni sujui siis kirjaimellisesti historiallisen lämpimissä tunnelmissa. Ajattelin, että nyt on otettava kaikki irti kesäpäivistä, sillä Suomen kesästä ei koskaan voi tietää.

Brick Lanen sunnuntai

Kymmenen vuotta sitten, ensimmäisen Lontoon reissuni aikoihin, Shoreditchissa sijaitseva Brick Lane oli hip. Ihastuin alueen tunnelmaan, kuinkas muutenkaan. Olenhan nuoresta saakka ollut suuri katutaiteen ja urbaanin kulttuurin ystävä.

Vaikka Itä-Lontoo on sittemmin saanut paljon uusia trendialueita, kiehtoo tämä tuttu kadunpätkä minua edelleen. Brick Lane on yhä täynnä elämää, ja koska katutaiteella on tapana uusiutua tiuhaan tahtiin, on Brick Lanella jatkuvasti uutta taidetta ja uutta nähtävää.

Sen lisäksi, että Shoreditch toimii näyttämönä värikkäälle katutaiteelle, on alueen historiakin värikäs. Mikäli Shoreditch kiehtoo pintaa syvemmältä, siihen ei tarvitse välttämättä syventyä yksin. Unseen Tours järjestää alueella kävelykierroksia, joissa oppaina toimii esimerkiksi kodittomia lontoolaisia. Blogissaan näistä on kirjoittanut esimerkiksi Ullis R. Urgent. Itsekin osallistun tulevaisuudessa tällaiselle kierrokelle enemmän kuin mielelläni.

Minä suuntaan Brick Lanen alueelle yleensä sunnuntaisin, jolloin koko Shoreditch täyttyy markkinoista. Jos siis ihmismassat eivät ahdista, on sunnuntai mielestäni paras päivä Itä-Lontoon kierrokselle. Itse suosin ja suosittelen ehdottomasti paikallisten käsityöläisten tukemista mieluummin kuin keskustan ketjuliikkeissä shoppailua.

Rakkaudesta katutaiteeseen

Katutaide on kiinnostanut minua niin pitkään kuin muistan, ja vaikka taide ei olekaan ollut blogissani viime aikoina usein esillä, ei rakkauteni sitä kohtaan ole kadonnut. Olen edelleen innoissani, kun pääsen paikkoihin, jotka täyttyvät värikkäästä, ajattelemaan haastavasta taiteesta. Tykkään valokuvata katutaidetta ja ihastella kuvia vielä pitkän ajan jälkeenkin.

Muistan edelleen hyvin sen syys-lokakuun taitteen sunnuntain, jolloin istuin Brick Lanen kulmassa tiedostaen, että se tulisi olemaan viimeinen kesäpäiväni vuonna 2008. Tuskin olen koskaan yrittänyt yhtä epätoivoisesti imeä itseeni jokaista auringonsädettä sekä ympäröivää tunnelmaa. Jostain syystä aurinko on liittynyt vahvasti lähes kaikkiin Lontoon matkoihini siitä huolimatta, että kaupunki yleisesti mielletään kovin sateiseksi.

Istuin Brick Lanen kulmassa tiedostaen, että se tulisi olemaan viimeinen kesäpäiväni vuonna 2008.

Tämän kevään reissullani Suomen kesä oli vielä edessä. En kuitenkaan osannut aavistaa, millaisista lämpötiloista pääsisin Suomen kesässä nauttimaan. Vuonna 2018 Suomessa mitattiin yli 60 hellepäivää, mikä tuntuu edelleen uskomattomalta. Kaikesta huolimatta tämä huhtikuinen sunnuntai on yksi parhaista tämän kesän muistoistani.

Luovuus kuuluu kaikille

Harvinaisen pitkän ja masentavan talven jälkeen Brick Lanen värikkäät kuvat olivat minulle parasta mahdollista terapiaa, ja samalla ne muistuttivat minua unelmastani, joka oli ollut talviunilla – tahdon kirjoittaa kirjan luovuudesta. Unelmani heräsi eloon aivan uudella tavalla, kun pääsin harmaan talven jälkeen värikkääseen ympäristöön.

Vaikka inspiroidunkin taiteesta, niin ajattelen, että luovuutta ei ole missään tapauksessa varattu vain taiteilijoille, artisteille tai muille ”luovan alan ihmisille”. Toivon, että jokainen oppisi ottamaan ilon irti omasta luovuudestaan, ammatista ja kiinnostuksen kohteista riippumatta. Olen innoissani tästä aiheesta ja siksi tahtoisin kirjoittaa siitä (ainakin yhden) kirjan. Toivon, että löydän itseni jossain vaiheessa Lontoosta kirjoittamasta, sillä jostain syystä tämä kaupunki herättää minussa paljon ajatuksia, ideoita ja inspiraatiota.

Millainen ympäristö sinua inspiroi? Mielestäni kysymystä kannattaa pohtia, sillä jokainen tarvitsee aika ajoin uutta inspiraatiota ja uutta energiaa. Välillä on hyvä irrottautua omista arjen ympyröistä. Jollekin mielekkäin ympäristö tarkoittaa kaupungin kaaosta, toiselle luonnon hiljaisuutta. Itse tarvitsen vuorotellen molempia näistä. Koen itseni kaupunkilaiseksi ja rakastan suurkaupunkeja aivan erityisesti, mutta luonnon rauha virkistää ja inspiroi minua myös.

Lakkaa seuraamasta puhelintasi

Bongasin Brick Lanen kadunkulmasta hyvin simppelin tekstin ”Unfollow Your Phone”. Se pysäytti miettimään. Ihminen kestää nykyään huonosti hiljaisuutta ja odottamista. Harva jaksaa seistä julkisella paikalla enää ilman, että tuijottaa puhelimensa näyttöä. Kaukana ovat ne ajat, kun ihmiset kykenivät istumaan raitiovaunussa – saati sitten tuntien ajan bussissa tai junassa – ilman älylaitettaan. Pakko tunnustaa, että minä en malttanut laskea Lontoossa puhelinta kädestäni oikeastaan ollenkaan, kun kaikkialla tuntui olevan jotain, mitä halusin ikuistaa. Ehkä myös otin vähän takaisin sitä, että edellisellä Lontoon reissulla ei tullut valokuvattua.

Mielestäni on huolestuttavaa, miten levottomaksi älylaitteet ovat ihmiset tehneet. Toki etenkin reissussa helposti innostuu eikä halua laskea puhelinta tai kameraa kädestä ollenkaan, mutta toisinaan on parasta oikeasti vaan heittäytyä hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Arjessa puhelimen selailusta tulee helposti tapa, joka turruttaa enemmän kuin antaa positiivisia virikkeitä. Tällainen kierre kannattaa jossain kohtaa katkaista.

Olen yrittänyt tänä kesänä vähentää puhelimen ja läppärin käyttöä. Pidin blogin kirjoittamisestakin yli kahden kuukauden breikin, joka on nyt tullut päätökseensä. Tauko teki hyvää. Vaikka rakastan kirjoittamista, niin koko ajan ei tarvitse ikuistaa/jakaa kaikkea. Maailma on edelleen kaunis eikä putoa raiteiltaan, vaikka välillä keskittyisi elämään reaaliajassa.

Nomadic Community Gardens – urbaani keidas Brick Lanen takapihalla

Yksi parhaista asioista reissaamisessa on se, että milloin tahansa vastaan voi tulla mitä tahansa – silloinkin, kun on suhteellisen tutussa ympäristössä. Tällä kertaa löysin sattumalta yhteisöpuutarhan, joka on rakennettu käyttämättömäksi jääneelle maalle. Mielestäni on hienoa, että kaupunkilaiset ottavat ympäristöä haltuun tällä tavalla.

Brick Lanen tuntumaan rakennettu Nomadic Community Gardens on täynnä taidetta, kasvillisuutta, kahviloita, mitä mielikuvituksellisempia rakennelmia, ihmisiä, tapahtumia, yhteisöllisyyttä. Tämä paikka oli ehdottomasti päivän piristys – joka olisi jäänyt kokematta, jos olisin päättänyt, että Shoreditch on ”niin nähty”. Onneksi päätin antaa sille jälleen mahdollisuuden, sillä inspiroiduin enemmän kuin pitkään aikaan.

Brick Lanelle löytää helpoiten tubella: Aldgate East tai overgroundilla: Shoreditch High Street.

10 kommenttia
tiistai, 28 elokuun, 2018 by Reason for Season

Tukholma – rakkaudesta väreihin

Tukholma, olet ihana.

Olen muistellut ensimmäisiä Tukholman matkojani 90-luvun loppupuolella. Kyse oli yläasteen reissuista, joista parhaiten muistan eksymisen Ikeaan, ostamani sinisen glitterhuulipunan, samanvärisen niittikaulapannan sekä järjettömän edulliset vaatteet Hennesillä. Siihen aikaan hinnat nimittäin olivat todella halpoja. Seuraavat Tukhpolman-muistoni ovat reilun 10 vuoden takaa, jolloin kiertelimme silloisen poikaystäväni kanssa Södermalmin putiikkeja ja itselleni liian kalliita, mutta varsin tyylikkäitä second hand -liikkeitä.

Viime vuosina olen löytänyt Tukholman uudelleen, ja reissut sinne ovat olleet toinen toistaan ikimuistoisempia. Olen tutustunut moniin eri kaupunginosiin ja oppinut, että Tukholmalla on paljon tarjottavanaan – myös tunnetuimpien nähtävyyksien ulkopuolella. Jos asumisen hinta Tukholmassa ei hipoisi taivaita, saattaisin vakavissani harkita muuttoa sinne. Onneksi Tukholma on sen verran lähellä, että sinne voi lähteä suhteellisen helposti, ja lentojakin on usein tarjolla edullisesti.

Tukholma auringonlasku

*Majoituksemme tarjosi Forenom

Forenom Tukholmassa

Kesäkuussa matkustin Tukholmaan Veeran, Hannan, Ullan ja Mirkkan kanssa. Näiden mimmien blogeista löytyy mainioita blogitekstejä Tukholmasta ja erityisesti Hannan blogista löytyy loistava kuvaus majapaikastamme, Brommassa sijaitsevasta, vastavalmistuneesta Forenomin Botell Voltasta*. Botell on siis konsepti, joka sijoittuu jonnekin sinne hotellin ja asunnon välimaastoon, tai oikeastaan yhdistää parhaat puolet molemmista.

Meille jokaiselle annettiin oma asunto, ja ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin testaamaan elektronista avainta. Hyvin toimi, ja tuli pidettyä entistä tarkemmin huolta siitä, että puhelimen akku ei lopu kesken päivän. Saattaisi nimittäin hymy hyytyä, jos yöllä jäisi yksinään ulko-oven taakse.

Tämä on jo toinen kesä, jolloin Forenom on ystävällisesti majoittanut meitä suomalaisia matkabloggaajia Tukholman kesäreissullamme. Vuosi sitten vietimme vajaa viikon upeassa Kungsholmenin asunnossa, joka edelleen tuntuu kaikista paikoista eniten omalta Tukholmassa. Oli kuitenkin mukava nähdä kaupunkia hieman toisenlaisestakin perspektiivistä, sillä monesti tällaisilla kaupunkimatkoilla käy niin, että tulee otettua haltuun ainoastaan keskustan alue.

Forenom Botell Volta Tukholma Tukholma Forenom Botell Volta Forenom Tukholma Botell Volta

Porukkamme oli etukäteen hieman skeptinen majapaikan sijainnin suhteen, sillä Bromma ei sijaitse Tukholman keskustan alueella. Hyvin me kuitenkin selvisimme, ja samalla tuli koettua uusia puolia Tukholmasta. Yhtenä päivänä tein parin tunnin kävelylenkin lähialueella, ja tuntui siltä kuin olisin astellut keskelle elokuvaa. En tohtinut valokuvata kesästä nauttivia ihmisiä kotiensa terasseilla, joten nyt on tyydyttävä vain toteamaan ilman kuvatodisteita, että tunnelma oli epätodellisen upea. Ehkäpä minusta tulee isona ruotsalainen.

Palveluita ei Botell Voltan lähistöllä valitettevasti juurikaan ole, eli siinä suhteessa meininki oli tällä reissulla erilainen kuin vuosi sitten, jolloin asuntomme molemmilla puolilla oli mehubaari ja vastapäätä sushiravintola. Tällä kertaa ympäriltä löytyi lähinnä kaunista luontoa ja vesistöä. Vähän väliä pääsi myös ihastelemaan asuntojen yli lentäviä koneita, sillä Bromman lentokenttä ei ole kovinkaan kaukana näistä asunnoista.

Tukholma Bromma kukat Tukholma Bromma lentokone

Ilokseni bongasin naapuristamme myös graffitiaidan. Erityisesti nuorempana olen valokuvannut katutaidetta paljon ja muistelen ristiriitiaisin fiiliksin niitä aikoja, kun olin juuri muuttanut Helsinkiin (2004) ja kaupunkia yritettiin virallisten tahojen toimesta puhdistaa kaikesta mahdollisesta taiteesta. Jopa tarrojen liimaamisesta saattoi joutua putkaan, ja graffitien maalaajat ne vasta pahemman luokan rikollisia olivatkin, sillä rangaistukset vahingonteosta ovat Suomessa monesti korkeita verrattuna esimerkiksi henkilöön kohdistuvaan rikokseen.

Onneksi nykyään taiteilijoiden työtä arvostetaan enemmän. Helsingissäkin näkyy kauniita maalauksia esimerkiksi monien kerrostalojen seinissä ja muutenkin tuntuu siltä, että harmaa kaupunkikuva ei ole enää koko totuus. Arvostan erityisesti sitä, että laillisia maalauspaikkoja on ilmaantunut yhä enemmän, eikä noita hienoja taideteoksia olla heti pesemässä pois. Töhryt ja yksityisomaisuuden tuhoaminen ovatkin sitten ihan toinen stoori, mutta maalaajille pitää mielestäni tarjota vaihtoehto kehittää taitoaan ihan laillisesti. Näistä alla olevista maalauksista oma lempparini on tuo vaaleanpunainen pantteri.

Tukholman hellekesä

Tukholmassa sain kokea myös ensimmäisen oikeasti lämpimän kesäpäivän tänä vuonna. Siinä vaiheessa ei tarvinnut feikata hymyä, sillä olin odottanut kesää monta kuukautta. En olisi tuolloin arvannut, että samainen päivä jäisi lämpimimmäksi koko kesänä. Helsingissä nimittäin ei ole hellerajoja tänä kesänä hätyytelty.

Melkein naurattaa muistella vaikkapa kesää 2010, jolloin Suomessa mitattiin jopa yli 37 asteen lukemia ja viikko toisensa jälkeen Helsingissäkin oli yli 30 astetta lämmintä. Missä tuollaiset kesät ovat nykyään? Ilmeisesti Etelä-Euroopassa. Olisi reilua, jos tilannetta vähän tasoiteltaisiin liian kuuman etelän ja viileän pohjoisen välillä. Onneksi elokuu on ollut sentään kaunis.

Tukholmassakin ihmiset olivat totta tosiaan tulleet ulos koloistaan, kun sää oli kesäinen. Erilaisia kesätapahtumia ja iloisia ihmisiä näkyi kaikkialla.

Tukholma katutaide Tukholma color run

Tukholman kattobaarit

Tukholmaan on viime vuosien aikana avattu lukuisia kattobaareja, mikä on arvostettavaa Skandinaviassa, jossa kesäkausi on lyhyt. Jonkinlaiseksi omaksi kantapaikaksi on muodostunut kuvissa näkyvä Urban Delin rooftop Sveavägenillä. Esimerkiksi rooftopguide.comin listauksesta löytyy monia vaihtoehtoja ympäri kaupungin. Vielä on kesää jäljellä, joten mikäli joku on lähipäivinä lähdössä Tukholmaan, niin suosittelen kiertämään kaupungin kattoja.

Tukholma on täydellinen kohde terveellisen ruoan ystävälle

Yksi Tukholman parhaista puolista on ehdottomasti se, että jos värit kiinnostavat myös ruokalautasella, niin vaihtoehtoja löytyy loputtomasti. Alla olevat kuvat ovat Mahalo Hälsocafetista sekä Sthlm Brunch Clubilta. Terveellinen ja värikäs ruoka kiinnostaa minua nykyään hyvinkin paljon, sillä yritän päästä askel askeleelta kiinni terveellisempään elämään ja panostaa omaan hyvinvointiini. Sokerin ja prosessoidun ruoan sijaan haluan yhä enemmän syödä puhdasta ravintoa. Energiatasoni ovat olleet lähes koko vuoden niin heikot, että oikeastaan mikään muu ei ole edes vaihtoehto.

Rakas Tukholma, sinä olet kaunis, värikäs, särmikäs, ja ihana, yhtä aikaa perinteikäs ja moderni. Olet yllätyksellinen ja silti turvallinen. Olet täynnä inspiraatiota, unelmia ja auringonpaistetta. Nähdään siis taas tosi pian!

12 kommenttia
torstai, 10 elokuun, 2017 by Reason for Season