Kaupallinen yhteistyö: Break Sokos Hotel Flamingo, Vantaa
Oletko koskaan viettänyt joulua hotellissa?
Viime viikolla vietin ystäväni kanssa yhden yön mittaisen miniloman Break Sokos Hotel Flamingon Joy-sviitissä jouluisissa tunnelmissa. Tämä hotellivierailu oli toki enemmänkin pieni demo potentiaalisesta hotellijoulusta, mutta olen kerran oikeastikin viettänyt jouluna neljä yötä hotellissa. Kyllä se vaan monenlaista joulustressiä lievittää, kun lähtee pois kotoa, eikä tarvitse tehdä mitään valmisteluita jouluksi!
Mikäli sinulla ei ole jouluksi suunnitelmia ja tuntuu, että tänä jouluna pieni irtiotto voisi tehdä hyvää, niin vielä on hyvin aikaa varata hotelli jouluksi.
Oli kyse sitten siitä, että haluaisit kerrankin istua jouluna valmiiseen pöytään tai vaikka siitä, että kaipaisit perinteiseen joulunviettoon vaihtelua, voin ehdottomasti suositella hotellijoulua vaihtoehtona.
Flamingon Joy-kerros tuo väriä kaamoksen harmauteen
Break Sokos Hotel Flamingo on Pohjoismaiden suurimmassa viihdekeskuksessa sijaitseva elämyshotelli. Se ei ole siis pelkästään yöpymispaikka vaan paljon muutakin.
Jos edellisestä vierailustasi Flamingossa on jo aikaa, niin kannattaa lähteä käymään siellä uudelleen, sillä Flamingo on uudistunut. Iso hotelliuudistus saatiin valmiiksi alkuvuodesta 2019, minkä myötä Flamingosta tuli Suomen suurin hotelli. Me pääsimme yöpymään Wing-nimisessä uudessa rakennuksessa, jossa on yhteensä 232 huonetta kolmella eri teemalla: Joy, Flow ja Harmony. Eri teemat on luotu erilaisia tunnelmia ja asiakkaita ajatellen.
Harmony-kerros on Suomen ensimmäinen kokonaan aikuisille varattu hotellikerros. Suosittelen hillittyä Harmonya erityisesti pariskunnille sekä heille, jotka pitävät hieman rauhallisemmista sävyistä hotellihuoneessaan. Kaksi muuta huonetyyppiä ovat sitäkin värikkäämpiä, mistä itse pidän kovasti.
Me yövyimme Joy-kerroksen sviitissä. Joy onkin näistä huonetyypeistä suosikkini, ja oli mahtavaa viettää lähes vuorokausi putkeen väriloiston keskellä. En keksi pimeän marraskuun keskellä mitään parempaa kuin kirkkaat värit – etenkään, jos ei ole mahdollisuutta paeta jonnekin aurinkoisemmille maille. Kaiken lisäksi vaatteeni sopivat aika kivasti Flamingon sistukseen, vai mitä mieltä olet?
Linkkaan tähän muutaman muunkin bloggaajan artikkelin Flamingon uudistetuista huoneista, jos vaikka kiinnostaa lukea kokemuksia hotellista enemmänkin:
Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa: Joy ja Break Sokos Hotel Flamingo – elämyshotelli isolla E:llä
Wallenius: Tutustu aikuisten hotellihuoneeseen
Beach House Kitchen: Break Sokos Hotel Flamingo – Aikuisten lomalla elämyshotellissa
Joulun ohjelmaa Flamingossa
Entä se hotellijoulu sitten? Flamingon joulua vietetään 22.–26.12. Tästä pääset tutustumaan tarkemmin Flamingon joulutarjoukseen. Hotellihuoneen hinta on jouluna omistajille alkaen 127e/vrk. Mielestäni hotelliin voi lähteä jouluksi ihan millaisella porukalla tahansa – jotkut lähtevät hotelliin yksin, toiset kaksin ja kolmannet isomman porukan kanssa.
Viihdekeskus Flamingo on joulunakin täynnä tekemistä, ja lapsille on myös erityistä jouluohjelmaa tarjolla. Flamingon kylpylään on jouluna yhdellä lipulla rajaton sisäänpääsy. Aattona vesipuiston puoli on avoinna 10–16 ja aikuisille suunnattu Flamingo Spa 10–18. Lipun hintaan sisältyy glögitarjoilu kylpylässä.
Flamingossa on mahdollisuus nauttia joulubuffetin antimista – varauksen voi tehdä, vaikka ei hotellissa majoittuisikaan.
Mikäli tavoitteena on enemmänkin paeta perinteistä joulua, niin silloin kannattaa unohtaa jouluruoka ja tutustua Flamingon ravintoloiden tarjontaan. Kaikkien ei tee mieli perinteistä jouluruokaa, ja ravintolassa syöminen jouluna on muutenkin jatkuvasti nouseva trendi. Olen sitä mieltä, että jouluna kenenkään ei pitäisi stressata muiden odotuksista tai mielipiteistä siitä, miten joulua kuuluu viettää. Jokainen saa rentoutua ja nauttia juuri sillä tavalla, mikä tuntuu parhaalta. Saa laittautua parhaimpiinsa tai viettää koko päivän yöpuvussa. Tyyli on vapaa ja maassa joulurauha.
Hotellissa on se hyvä puoli, että sinne voi joko karata joulua pakoon tai sitten sinne voi tuoda joulutunnelmaa helposti mukanaan. Itse toin huoneeseen pari jouluista koristenauhaa ja vähän lahjoja – hyvin pienellä vaivannäöllä saa koristeltua hotellihuoneen jouluiseksi.
Flamingossa riittää palveluita
Flamingo sijaitsee saman katon alla Kauppakeskus Jumbon kanssa. Yhdessä ne muodostavat Viihdekeskus Flamingon, joka on itse asiassa niin iso, ettei kaikkia palveluita ehdi yhdellä vierailulla edes käyttää. Flamingosta löytyy esimerkiksi hohtokeilausrata, elokuvateatteri, kauneushoitoloita sekä ravintoloita. Ja tietenkin paljon kauppoja.
Me ehdimme pikaisesti piipahtaa kauppakeskuksen puolella ja nauttia kahvit ihanassa Caffin myymälässä, joka sijaitsee Flamingon ja Jumbon välisellä tunnelmallisella käytävällä. Illallista söimme hotellin vastaanoton vieressä sijaitsevassa Amarillossa.
Olimme ajatelleet suunnata myös rentoutumaan Flamingo Spa Kylpylään, mutta aikataulusyistä se jäi tällä kertaa väliin, ja päätimme sen sijaan viettää rentoutumishetken sviittimme omassa saunassa, mikä ei ollut ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Harvoin tulee yövyttyä saunallisessa huoneessa, joten pitihän siitä ottaa ilo irti.
Hotellin asiakkaat voivat ostaa kylpylään liput joko hotellin vastaanotosta tai kylpylän puolelta. Ajattelin pitää ennen joulua vielä arkivapaan ja lähteä erikseen Flamingon kylpylään nauttimaan lämmöstä ja rauhasta. Rakastan kylpylöitä, mutta niissä tulee käytyä liian harvoin, etenkin arjen keskellä.
Mielestäni olisi mainio lahjaidea ostaa läheiselle joko kylpylä- tai hotellilahjakortti – tai vaikka molemmat! Hotelliyön antamisessa lahjaksi on sekin mahtava puoli, että siinä saattaa päästä itsekin nauttimaan antamastaan lahjasta.
Flamingo on myös kätevä paikka yöpyä ennen matkalle lähtöä, sillä lentokenttäkuljetus Helsinki-Vantaalle on Flamingossa yöpyville ilmainen, eikä matka kentälle ole pitkä. Kannattaa siis pitää Flamingo mielessä tulevia reissuja ajatellen. Myös auton pysäköinti on hotellin asiakkaille ilmainen.
Hidas aamu Joy-sviitissä
Minä olen hitaiden aamujen ystävä. En ole koskaan ollut aamuihminen, enkä todellakaan ole pirteä heti herättyäni. Aikaisin syömämme aamupalan jälkeen ystäväni lähti jatkamaan matkaa, mutta itse jäin viettämään laiskaa aamua lueskellen kirjoja ja kuunnellen marraskuista sateen ropinaa. Huoneestamme löytyi siis pari ihanaa kirjaa, Värien maailma sekä Luova tauko.
Olisin mielelläni jäänyt huoneeseen vaikka koko päiväksi ja lukenut molemmat kirjat alusta loppuun. Ulkona odottava harmaus ei inspiroinut ollenkaan niin paljon kuin kuin Flamingon rauha ja värimaailma.
Inspiroiduin Joyn väreistä niin, että maalasin hotellista palattuani Joy-nimisen taulun, joka näkyy viimeisessä kuvassa.
Kiitos Flamingo, että toit väriä kaamokseni keskelle!