Browsing Tag

Formentera

BLUE LAGOON BAHAMA

10 kaunista paikkaa vuonna 2019

Vuosi 2019 lähenee loppuaan, ja sen myötä tämä vuosikymmen on pian historiaa. Huolimatta siitä, että kulunut vuosi sisälsi surua ja vaikeita asioita, olen päässyt näkemään paljon kauneutta ja lähellä ja kaukana. Esittelen nyt 10 paikkaa, jotka ovat jääneet vuoden varrelta mieleeni.

1. Islannin Blue Lagoon on ihana

Helmi-maaliskuun taitteessa osallistuin Icelandairin blogimatkalle Islantiin. Olin vuosikaudet haaveillut siitä, että jonain päivänä pääsisin käymään Islannin Blue Lagoonissa, ja vihdoin haaveestani tuli totta.

Vaikka Blue Lagoon on ympäri vuoden yksi Islannin vierailluimmista kohteista, niin hyvin altaaseen mahtui sekaan. Eniten kävijämäärät näkyivät pukuhuoneessa, mutta allasalue on sen verran iso, että siellä väkimäärä ei ahdistanut, ja allasbaarissakin pystyi asioimaan ilman pitkää jonotelua.

Suosittelen Blue Lagoonia once in the lifetime -kokemuksena (ennakkovarauksella!), mutta toki Islannissa on muitakin kylpylöitä, jos kaipaa rauhallisempaa elämystä.

Blue Lagoon Islanti

2. Blue Lagoon löytyy Bahamaltakin

Eipä tarvinnut odottaa kuin kaksi viikkoa, niin pääsin toiseenkin Blue Lagooniin, tällä kertaa Bahamalle. Tein yhteistyöristeilyn Risteilykeskuksen kanssa, ja yksi risteilyn päiväkohteista oli Bahaman pääkaupunki Nassau, josta tein päiväretken kuvankauniille Blue Lagoon -saarelle. 

Retki kuului laivayhtiö Royal Caribbeanin valikoimaan, ja olin siihen varsin tyytyväinen. Tämä oli ehdottomasti vuoden 2019 turkoosein päiväni. En minä tällaisiin maisemiin liian usein pääse!

Blue Lagoon Bahama

3. Ensimmäinen risteilyni Karibialla

Olen haaveillut Karibian-risteilystä pitkään, mutta en ikinä ajatellut, että pääsisin sellaiselle tänä vuonna. Pääsin lähtemään reissuun, sillä tein yhteistyössä Risteilykeskuksen kanssa risteilyn Miamista Bahamalle. Risteily kesti neljä yötä, ja siellä oli mukana myös Risteilykeskuksen ryhmämatkalaisia sekä opas. Tämä teki oman ensimmäisen risteilykokemukseni helpoksi, kun saatoin kysyä vastauksia oppaalta kysymyksiin, joita mielessäni oli paljon.

Rakastan merta ja olisin miellelläni jäänyt vielä muutamaksi päiväksi merelle nauttimaan kauniista maisemista. Mieleen jäivät erityisesti auringonlaskut, jotka olivat todella upeita.

Karibian risteily

4. Katutaidetta Miamin Wynwoodissa

Tämä oli minulle iloinen yllätys – pääsin maaliskuussa Karibian-risteilyn päätteeksi ihastelemaan katutaidetta maailmankuululle Wynwoodin alueelle Miamissa.

Olen aina ollut katutaiteen ystävä ja mielelläni etsiydyn matkoillani sellaisiin kaupunginosiin, jossa katutaiteeseen on panostettu. Tällä reissulla en kuitenkaan osannut aavistaa, että minulle tarjoutuisi mahdollisuus nähdä katutaidetta. Sanoisin, että tämä oli yksi vuoden 2019 mieluisimmista yllätyksistä. Värit ovat parasta mahdollista terapiaa ja tuovat valtavasti iloa minulle etenkin talvella, kun Suomessa on pimeää. Nykyään olen vielä entistä enemmän innoissani taiteesta, sillä olen aloittanut itsekin maalaamisen. Taidetilini löytyy Instagramista: @mirkahannele.art

Suosittelen Wynwoodia lämpimästi kaikille, jotka reissaavat Miamin alueella.

Wynwood katutaide

5. Rovaniemi x 4

Kävin tämän vuoden aikana yhteensä neljästi Rovaniemellä, ja joka kerta siellä on todella kaunista. Rovaniemellä asuu perhettäni, joten en katsele kaupunkia yleensä matkailun näkökulmasta, mutta ensi vuonna olisi jälleen aikomus kirjoittaa reissustooreja sieltä blogiin. Rovaniemellä palvelut kehittyvät kaiken aikaa, ja kaupungissa on aina jotain uutta, kun menen käymään siellä.

Suosittelen Rovaniemeä reissukohteena kaikille – kansainväliset matkailijat kaupungin ovat talvisaikan jo vallan hyvin löytäneetkin. Rovaniemi toimii kuitenkin hyvin kesäkohteenakin, valoisa Lapin kesä on mielestäni aivan mahtava.

Rovaniemi talvi

6. Formentera  – aivan kuin pala Karibiaa Euroopassa

Tieni vei turkoosien vetten äärelle jälleen toukokuussa, kun kävin lehdistömatkalla Baleaareilla. Harmillista kyllä, Formenteran visiittimme jäi alle vuorokauden mittaiseksi. Tästä kohteesta olen haaveillut vuosikaudet, ja olisin niin kovin mielelläni jäänyt Formenteralle paljon pidemmäksi aikaa. Jos kauniit maisemat ja rauha kiinnostavat, niin tämä Ibizan vieressä sijaitseva saari kannattaa painaa mieleen.

Olen kiitollinen, että pääsin käymään Formenteralla edes pikavisiitillä. Odotan jo seuraavaa, mielellään huomattavasti pidempää kohtaamista tämän saaren kanssa.

Formentera Baleaarit

7. Ibizan vanha kaupunki teki vaikutuksen

Ibiza oli toukokuisella preissmatkallamme oikeastaan vaan kauttakulkukohde Formenteralle. Saimme kuitenkin neuvoteltua oppaan kanssa pienen kierroksen Ibizan vanhassa kaupungissa. Se olikin todella kaunis, joten kannatti neuvotella.

Olen mieltänyt Ibizan biletyssaareksi, minkä vuoksi se ei ole koskaan kuulunut haavekohteideni listalle. Tämän reissun myötä tulin kuitenkin hieman toisenlaisiin ajatuksiin. Eihän minun yöelämään tarvitse suunnata, jos matkustan Ibizalle. Baleaarien saarilta löytyy niin paljon kaunista, että voin suositella mitä tahansa saarta (Mallorca, Menorca, Ibiza ja Formentera) reissukohteeksi, ja tahdon itsekin matkustaa tälle alueelle vielä monta kertaa.

Ibiza vanhakaupunki

8. Tukholman-risteilyllä pitkästä aikaa

Elokuussa olimme lapsuudesta tutuissa tunnelmissa – Tukholman-risteilyllä. En ole enää moniin vuosiin matkustanut Tukholmaan laivalla, mutta nyt teimme laivareissun perheen kanssa. Isäni menehtyi yllättäen heinäkuussa, ja tämä oli perheemme ensimmäinen matka ilman häntä.

Tämä auringonlasku Tukholmasta lähtiessämme oli kyllä äärettömän kaunis!

Silja Line auringonlasku

9. Espoossa lähimatkailemassa

Espoon lopussa tein yhteistyön Visit Espoon kanssa ja kävin Espoo-päivänä tutustumassa muutamiin eri paikkoihin Espoon alueella.

Lähimatkailu Helsingin alueella helpottui tänä vuonna entisestään, kun HSL:n vyöhykkeet muuttuivat, ja kausilipullani (AB-vyöhyke) pääsee nyt myös moniin Espoon kohteisiin. Olen käynyt Espoo-päivän lisäksi muutenkin enemmän Espoon puolella ja löytänyt sieltä mielenkiintoisia paikkoja. On se vain huomattavasti madaltanut kynnystä lähteä spontaanistikin käymään Espoossa esimerkiksi kirppiksellä, rannalla tai museossa, kun siitä ei ole tarvinnut maksaa extraa. Välillä se on pienestä kiinni.

Suosittelen tutustumaan omaan lähiympäristöön etenkin kesäisin, kun Suomessa on kaikkialla valoisaa ja kaunista.

Tapiola Espoo sateenkaari

10 . Toistamiseen Mallorcan Palmaan

Elokuussa ostin minulle ja äidilleni lennot Mallorcalle, koska ajattelin, että tänä vuonna kaamos tulee olemaan meille normaaliakin synkempi ja tarvitsemme sen keskelle valoa.

Lensimme Palmaan viikoksi, ja vaikka osittain kävi vähän huonokin tuuri säiden kanssa, niin sitä valoa kyllä totisesti oli tarjolla paljon enemmän kuin Suomessa. Olin käynyt Palmassa toukokuisella pressimatkallamme, ja se valikoitui kohteeksi, koska sinne on kätevät, suorat lennot ja tiesin, että siellä on kaunista.

Palman vanha kaupunki on ihana + Palmasta on hyvät yhteydet oikeastaan kaikkialle Mallorcalla. Talvikuukausina, eli sesongin ulkopuolella monet Mallorcan palvelut ovat kiinni, joten siinä mielelessä Palma on kätevä tukikohta talven reissuille. Siellä palvelut ovat auki talvellakin.

Kesän vilkkaimpina sesonkikuukausina en Mallorcalle mielelläni matkustaisi, mutta muuten lähtisin mielelläni takaisin milloin tahansa – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Palma La Seu

 

 

 

 

Formentera

Formentera – kokemuksia Baleaarien paratiisista

Pressimatka: Formenteran/ Baleaarien turismiviranomaiset

Muutama vuosi sitten törmäsin Formenteraan Helsingin Matkamessuilla, eikä minulla ollut aavistustakaan, missä tällainen, kristallinkirkkaiden vesien reunustama paratiisisaari sijaitsee.

Kun näin ensimmäisen kerran kuvia Formenterasta,  en voinut muuta kuin miettiä, että miten Euroopasta voi löytyä paikka, joka näyttää postikorttimaiselta Karibian saarelta,  enkä ole koskaan kuullutkaan siitä. Silloin päätin, että vielä jonain päivänä lähden käymään Formenteralla. Tiesin, että tulisin ihastumaan saareen aivan varmasti. En ollut väärässä.

Mikä ihmeen Formentera?

Formentera on Espanjalle kuuluvista Baleaarien neljästä turistisaaresta (Mallorca, Menorca, Ibiza) pienin ja rauhallisin – siellä ei ole edes omaa lentokenttää. Muut Baleaarien saaret ovat useimmille suomalaisille varmasti tutumpia, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Formenteraan. Vaikka saari on pieni, on sillä rosoisen muotonsa ansiosta 66 kilometriä rantaviivaa. Siinä riittää ihanaa, turkoosia maisemaa kerrakseen! Suuren osan saaresta pystyy saavuttamaan polkupyörällä, ja pyöräily onkin mitä mainion tapa ottaa haltuun tämä kaunis saari. Silloin on helppo pysähtyä helposti milloin tahtoo – itse ainakin bongasin upeita, kuvauksellisia spotteja ihan jatkuvalla syötöllä.

Koska Formenteralla ole lentokenttää, on sinne luonnollisesti matkustettava merta pitkin. Formentera sijaitsee vajaan kuuden kilometrin päässä Ibizasta, ja lauttamatka saarten välillä kestää puolisen tuntia. Formeteralle on lauttayhteys myös Mallorcalta sekä Espanjan mantereen puolelta, Deniasta. Yhteys mantereen puolelta onkin kasvattanut turismia Formenteralla etenkin kesäkuukausina.

Toukokuussa järjestetty pressimatka tarjosi minulle mahdollisuuden lähteä vihdoin käymään Formenteralla, ja vaikka vierailumme olikin valitettavan pikainen, niin saari onnistui jo lyhyessä hetkessä viemään palan sydämestäni – mitään muuta en kyllä odottanutkaan. Haluan ehdottomasti lähteä käymään Formenteralla uudelleen. Koska kävin parin kuukauden sisällä sekä Karibialla että Formenteralla, niin on pakko sanoa, että Formenteran maisemat eivät kalpene ollenkaan Karibian maisemien rinnalla.

Monet tekevät Formenteralle päiväretken Ibizalta ja ihmekös tuo, kun välimatka on niin lyhyt. Itse kuitenkin valitsisin matkani pääkohteeksi ehdottomasti mieluummin boheemin ja Ibizaa paljon rauhallisemman Formenteran. Formentera tarjoaa juuri sitä, mitä reissuilta yleensä kaipaankin – kiireetöntä tunnelmaa, uskomattoman kauniita maisemia, aurinkoa ja hyvää ruokaa.

Reissumme osui toukokuun alkuun, jolloin Formenteran virallinen turistikausi oli vasta vähitellen alkamaisillaan, ja saarella oli vielä hiljaista. Kiireisimmät turistikuukaudet ovat kesä-, heinä- ja elokuu, joten suosittelen matkustamaan saarelle näiden kuukausien ulkopuolella. Itse valitsisin Formenteran kaikista mieluiten syksyn matkakohteeksi. Silloin, kun Suomessa syyspäivät alkavat viiletä, on Formenteralla edelleen lämmin, mutta turistisesonki on jo rauhoittunut.

Turkoosia merta, purjevene sekä kalliota Formenteran saarella.Turkoosi meri, kallio, jonka päällä kaksi ihmistä valokuvaamassa. Turkoosi meri ja purjevene Formenteralla.

Formenteran ensimmäinen viiden tähden hotelli

1960-luvulla Formenteralla ei ollut vielä juurikaan asutusta, mutta siitä huolimatta  – tai ehkä juuri siksi sinne löysivät tiensä hipit sekä inspiraatiota paratiisisaaren rauhasta etsivät taiteilijat. Kerrotaan, että esimerkiksi Bob Dylan asui aikanaan hetken aikaa Formenteralla. Myös monet muut legendat, kuten Bob Marley ja Jimi Hendrix, ovat käyneet Formenteralla. Olisi kiehtovaa hypätä aikakapseliin ja tanssia paljain varpain rantahietikolla lähes autiolla 60-luvun saarella.

Vaan eipä sitä tunnelmaa lopulta tarvitse menneisyydestä lähteä hakemaan. Meininki Formenteralla on edelleen leppoisa, eikä saaren hippitunnelma ole kokonaan kadonnut vielä vuosikymmenten jälkeenkään.

Toukokuussa Formenteralle avattiin saaren ensimmäinen viiden tähden hotelli, Five Flowers, joka on saanut vaikutteita saaren hippihenkisestä historiasta. El Pujols -rannan tuntumassa sijaitseva Five Flowers on täynnä kirkkaita värejä ja kukkakuvioita. Hotellin kattoterassilta, jossa alla olevat kuvat on otettu, voi ihailla Formenteran saarta joka suuntaan.

Olisimme yöpyneet Five Flowersissa, mutta hotelli valmistuminen viivästyi, ja se avautui harmillisesti vasta muutama päivä reissumme jälkeen. Niinpä meidän tukikohdaksemme vaihtui naapurissa sijaitseva Blanco. Oikeastaan mikään hotelli Formenteralla ei ole kovin kaukana rannasta, joten saarella voi huoletta varata majoituksen oikeastaan mistä tahansa.

Formentera Five Flowers -hotellin uima-allas sekä tuoleja ja pöytä. Formentera Five Flowers -hotellin aurinkotuoleja. Formentera Five Flowers -hotellin aurinkotuoleja, uima-allas sekä taustalla näkyvä turkoosi merimaisema.

Formenteran rantaviiva ei lopu kesken

Formenteralla riittää rantaviivaa yhteensä kymmeniä kilometrejä. On suosittuja rantoja ja vaihtoehtona niille rauhallisempia sopukoita. En usko, että oikeastaan missään päin saarta voi mennä vikaan kauniita rantoja etsiessään. Osalle rannoista ovat myös nudistit tervetulleita.

Yksi suosituimmista rantakohteista on Ses Salines -luonnonpuiston alueella sijaitseva Ses Illetes, jossa ehdin nopeasti käydä nappaamassa alla olevat kuvat. Paikka on noteerattu erilaisissa listauksissa maailman kauneimpien rantojen joukkoon. Tämä on kohde, jolle kannattaa varata vaikka kokonainen päivä.

Muitakin erikoisuuksia alueelta löytyy, sillä loppukesästä luonnonpuistossa sijaitsevat suola-altaat muuttuvat kauniin pinkin värisiksi. Alueella viihtyvät myös flamingot (elokuusta lokakuuhun) sekä yli 200 muuta lintulajia. Luonnonpuistossa polkupyörä on erityisen kätevä kulkuneuvo.

Muutenkin Formenteralla voi helposti liikkua pyöräillen. Myös auton tai moottoripyörän vuokraaminen onnistuu, mutta itse kallistuisin polkupyörän kannalle. Näin olisi mahdollisuus nähdä enemmän yksityiskohtia + pyöräily on tietenkin ympäristön kannalta aina hyvä vaihtoehto.

Turkoosi meri Formenteralla, merellä näkyy kaksi purjevenettä.Ses Illetes Formentera, kalliota, jonka päällä ihmisiä. Ses Illetes Formentera, maakaistale meren keskellä. Ses Illetes Formentera Formenteran turkoosi meri.Formenteran turkoosi meri, sininen taivas ja rantahiekkaa.

Turismia rakennetaan Formenteralla kestävästi

Formenteralla on ajateltu kestävän kehityksen näkökulmia jo pitkään, sillä saari halutaan pitää hyvässä kunnossa niin pysyviä asukkaita, turisteja kuin luontoakin ajatellen. Turismia halutaan kasvattaa, mutta hallitusti, jotta ympäristöstä pystytään pitämään huolta parhaalla mahdollisella tavalla. Turismin halutaan tuovan hyvinvointia saaren asukkaille, ei riistävän sitä.

Kestävän kehityksen puolesta Formenteralla tehdään monenlaisia konkreettisia toimenpiteitä. Moottoriajoneuvojen määrää rajoitetaan ja muovittomuuden puolesta tehdään työtä pitkäjänteisesti. Käynnissä on projekti, jossa Formenterasta halutaan tehdä kertakäyttömuovista vapaa saari vuoteen 2023 mennessä. Tällaisella työllä on suuri merkitys, sillä valitettavan iso osa muovista päätyy lopulta mereen.

Poikkeuksellisen kirkkaat vedet Formenteran rannoilla saavat värinsä meriheinästä niemeltä Posidonia. Kasvuston merkitys koko ekosysteemille on suuri. Save Posidonia -projektin kautta voi tutustua merten suojelemiseksi tehtävään työhön tarkemmin.

Formenteran tunnelma on ainutlaatuinen, eikä saarta ei ole pilattu ketjuhotelleilla ja -ravintoloilla tai liiallisella hälyllä. Biletyskulttuuria kaipaavien kannattaakin suunnata naapurisaarelle Ibizalle. Formenteralla on helppo uskoa siihen, että saaresta pidetään oikeasti hyvää huolta. Olen harvinaisen vaikuttunut ja vakuuttunut tästä saaresta, ja toivon sille ehdottomasti jatkossakin kaikkea parasta.

valkoisia sohvia terassilla, ihmisiä sohvilla. Tauustalla näkyy ranta ja turkoosi meri sekä sininen taivas. Vihreää kasvillisuutta, rantahiekkaa sekä turkoosi meri Formenteralla. Uima-allas, reunalla istuu nainen kirjoittamassa. Taustalla näkyy turkoosi meri ja sininen taivas.

Formenteralla viihtyisi pidempäänkin

Formenteran rantojen tuntumassa kulkee monia ulkoilureittejä, joita pitkin kävellessäni tulin jopa vähän vihaiseksi siitä, että minulla ei ollut mahdollisuutta jäädä saarelle pidemmäksi aikaa. Olisin mielelläni tehnyt näitä kävelyretkiä joka aamu vaikka kuukauden päivät putkeen. En ole tällaisten pikavisiittien ystävä ja suosittelenkin varaamaan Formenteralle ehdottomasti enemmän aikaa kuin yhden päiväretken verran.

Inspiroiduin Formenteralla meren, luonnon ja rakennusten väreistä jopa siinä määrin, että kotiin palattuani laitoin kämpän sisustuksen uusiksi. Formenteralla ollaan niin lähellä omaa sielunmaisemaani, että en taida malttaa kovin kauan pysytellä sieltä pois. Paljon olisi vielä nähtävää siitä huolimatta, että tämä saari ei valtavan suuri olekaan.

Joka iltaiset Sant Ferran -markkinat, jotka täyttyvät käsityöläisistä. Sympaattiset kahvilat, ulkoilmabaarit rannoilla, basaarit, tapahtumat, näyttelyt, ravintolat – ennen kaikkea kiireettömät hetket meren äärellä. Muun muassa tällaisista asioista aion nauttia seuraavalla reissullani. Turkoosien vetten äärelle on jo ikävä.

Auringonnousu heijastuu lasisesta aidasta Formenteralla meren rannalla. Auringonnousu merenrannalla Formenteralla. Rannalla kävelee mies ja nainen. Auringonnousu merellä Formenteralla.

Muiden blogipostauksia Formenterasta

Historia de Viajes: Baleraarien paratiisimaisin saari Formentera

Suvin matkassa: Formentera – pieni paratiisi Välimerellä

On the Go/ Heidi Tainio: Formentera

Turkoosi meri ja sininen taivas, etualalla näkyy valkoseinäinen rantaravintola. Ravintolan tuoleja ja pöytiä rannalla Formenteralla. Turkoosia vettä ja vihreää kasvillisuutta Formenteralla. Formentera Formentera Turkoosi meri ja rannalla kasvavaa heinää Formenteralla. Kaktuksia valkoisen seinän edessä Formenteralla.FormenteraTurkoosia vettä sekä kalliota Formenteralla.

Kymmenen syytä matkustaa Formenteralle

Lopuksi vielä tiivistettynä kymmenen syytä, jotka puoltavat sitä, että Formenteralle todellakin kannattaa lähteä.

  • Turkoosina kimaltavat Formenteran rannat ovat niin kauniita, että uskoisi olevansa Euroopassa.
  • Formentera on ihanan rauhallinen verrattuna muihin Baleaarien saariin.
  • Formentera on kooltaan niin kompakti, että se on helppo ottaa kokonaisuutena haltuun.
  • Syksyisin Formenteralla voi bongata pinkkejä flamingoja.
  • Formentera sopii pyöräilyyn loistavasti.
  • Formenteran ilmasto on supermiellyttävä.
  • Ruoka Baleaarien saarilla on erinomaista.
  • Formentera on helppo yhdistää esimerkiksi Ibizan reissuun.
  • Formentan luonto on huikean kaunista.
  • Hippivibat! Boheemi Formentera on onnistunut säilyttämään autenttisen, omaleimaisen tunnelman.