Browsing Tag

bloggaaminen

Matkustamattomuuden siunaus

Tämä vuosi on ollut matkustamisen suhteen hiljaisin pitkään aikaan.

Nyt olisi tilaisuus kiillottaa sädekehääni ja uskotella, että olen vähentänyt lentämistä ympäristövaikutusten vuoksi. Se olisi kuitenkin epärehellistä. Totta kai olen löytänyt tämän näkökulman kautta uudenlaista merkitystä ja jopa iloa matkustamattomudestani, mutta se onkin kokonaan jo toinen aihe, johon palaan myöhemmin.

Jos minulla olisi ollut mahdollisuus valita, en olisi ollut Suomessa viime talvena. Olisin lentänyt vuosi sitten marraskuussa Australiaan ja paluumatkalla pysähtynyt Aasiaan muutamaksi kuukaudeksi. Olisin palannut kotiin siinä vaiheessa, kun kevätaurinko olisi sulattanut lumihanget. En viihdy Suomessa talvella, turha sitä on kierrellä. Kaamoksen keskellä tuntuu joka vuosi siltä kuin olisin kaukana kotoa. Oireilen sekä fyysisesti että henkisesti.

Hampstead Heath Lontoo

Paras vuosi koskaan

Olen matkustanut viimeisen parin vuoden aikana hyvin vähän, koska minulla ei ole ollut vaihtoehtoja.

Olin pidemmällä reissulla viimeksi vuoden 2016 lopulla. Näin jälkikäteen mietittynä 2016 oli monin tavoin onnellisin vuosi pitkään aikaan, mistä olen edelleen kiitollinen. Olin kaksi vuotta sitten toiveikas ja ajattelin, että vihdoin saan elää elämää, josta olen pitkään haaveillut, eli matkustaa ja tehdä samalla töitä ympäri maailman. Sain kirjoitella työjuttujani esimerkiksi terassilla Sagresissa, kahvilassa Tukholmassa ja uima-altaan reunalla Chiang Maissa. Toivoin, että elämä voisi aina jatkua niin. Halusin yhä enenevissä määrin matkustaa, tutustua uusiin kulttuureihin ja oppia lisää niin itsestäni kuin ympäröivästä maailmasta.

Vuodesta 2017 tulisi paras vuosi koskaan. Näin minä vilpittömästi uskoin.

Vuoden vaihtuessa tilanne näytti vielä kohtuullisen lupaavalta, kunnes tuli kesä. En minä missään vaiheessa taloudellisesti rikastumaan päässyt, mutta sentään jotenkin pysyttelin pinnan yläpuolella. Tiesin, että minun on tultava rohkeammaksi oman työni markkinoimisessa – se oli silloin ja on edelleen isoin haasteeni freelancerina. Haaste osoittautui kuitenkin suuremmaksi kuin osasin kuvitella. En varautunut ja varustautunut tarpeeksi. Olisin tarvinnut paljon enemmän tukea tilanteessani, mutta en osannut sitä pyytää.

Olin ulkona mukavuusalueeltani joka kerta markkinoidessani työtäni. Olisin varmasti saanut paljon enemmän asiakkaita olemalla rohkeampi ja aktiivisempi. Jotain sentään sain aikaiseksi, ja vuoden 2017 aikana minulla oli asiakkaita sen verran, että selvisin. Säästöön en kuitenkaan voinut rahaa laittaa.

Yhtäkkiä tuli asiakkaiden sairastumista, yritysten kaatumisia, maksukyvyttömyyttä, laskuja joita ei maksettu, projekteja, jotka loppuivat oikeastaan ennen kuin edes alkoivat.. Jokainen yrittäjä/freelancer joutuu kohtaamaan tällaisia tilanteita, mutta koska olin heittäytynyt freelanceriksi vailla säästöjä ja elin kädestä suuhun, jo muutama huonompi kuukausi tarkoitti isoja ongelmia. Energia alkoi valua luovuuden sijaan päivittäiseen selviytymiseen. Minun olisi ehdottomasti pitänyt hankkia mentori. Asioiden pyöritteleminen pään sisällä yksin ei tehnyt hyvää. Yksin asuminen ja yksin työskenteleminen on huono kombinaatio murehtimiseen taipuvaiselle henkilölle.

Kaikesta huolimatta vuoden 2017 alusta lokakuuhun saakka uskoin, että saisin asiat järjestymään ja minulla olisi mahdollisuus toteuttaa unelmani talvesta maailmalla. Sain paljon tukea ystäviltä, jotka tsemppasivat minua olemaan luovuttamatta. Tein parhaani mukaan töitä sen eteen, että pääsisin marraskuussa talvea pakoon. Minulla oli kerrankin äärimmäisen selkeä visio. Jätin välistä esimerkiksi pressimatkan Yhdysvaltoihin (jossa en ole koskaan käynyt), koska uskoin voivani sen viikon aikana tehdä töitä sen eteen, että saisin järjestymään perheeni kanssa matkan Thaimaahan.

Välistä jäivät niin itä kuin länsikin.

Realiteetit oli pakko kohdata. Jäin Suomeen koko talveksi. Muu perheeni kävi ensimmäistä kertaa Thaimaassa, minä en päässyt mukaan. Tuntui epätodelliselta, että maa, jossa olin reissannut opiskeluaikojeni alusta lähtien, jossa yksi perheenjäsenistäni asuu ja joka tuntuu minullekin toiselta kotimaalta, olikin yhtäkkiä saavuttamaton.

Hampstead Heath Lontoo

Kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys

Haave elämästä, johon kuuluisi paljon matkustamista ja kirjoittamista, alkoi vähitellen mennä palasiksi. Ihanien ystävien avustuksella sentään pystyin tekemään muutaman päivän matkan Lontooseen tämän vuoden huhtikuussa – siitä tuli minulle yksi rakkaimmista reissuistani. Koin valtavaa kiitollisuutta, että sain olla silloin juuri siellä. Lensin Lontooseen sellaisena päivänä, kun siellä oli lämpimin huhtikuinen päivä 70 vuoteen. 29 astetta tuntui uskomattomalle loputtoman pitkän talven jälkeen.

Tämä matka oli minulle kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Silmäni avautuivat uudella tavalla sille, miten etuoikeutettu olen, kun minulla on ollut mahdollisuus nähdä maailmaa. Monilla sellaista tilaisuutta ei tule koskaan. On lukematon määrä ihmisiä, joilla ei ole edes oikeutta omistaa passia, saati rahaa matkustaa.

Silmäni avautuivat uudella tavalla sille, miten etuoikeutettu olen.

Kaupunkireissu Eurooppaan ei kuulosta mitenkään ihmeelliseltä tai hohdokkaalta. Luulisi, että eksoottisissa kohteissa reissaamisen jälkeen kaupunkimatka Euroopassa tuntuisi lähinnä tavalliselta viikonlopulta. Siinä tullaankin tämän blogipostauksen pointtiin, eli siihen, miksi olen kiitollinen tästä ajasta, jolloin en ole voinut matkustaa.

Olen onnellinen siitä, että en ole turtunut niin paljon, ettei esimerkiksi reissu Lontooseen tuntuisi enää erityiseltä. Kaikkeen nimittäin tottuu ja turtuu, ja ihminen haluaa aina vaan lisää ja lisää. Jos viiden tähden elämää jatkaa tarpeeksi pitkään, ei mikään enää riitä. Lopulta koko maailmasta ei löydy tarpeeksi tähtiä ja kaikesta löytyy jotain, mistä valittaa. En koskaan halua olla siinä pisteessä. Haluan elämäni loppuun saakka iloita pienestä ja olla kiitollinen kaikesta, mitä minulla on. Ihmetykseni, rakkauteni ja intohimoni maailmaa ja ihmisiä kohtaan on entisestään vahvistunut sinä aikana, kun minun on ollut pakko olla paikoillani. Itsestäänselvyyksiä ei enää elämässäni ole.

Liian isoja unelmia

Nyt kun mietin tätä parin vuoden mittaista ajanjaksoa, joka on ollut täynnä monenlaisia haasteita, alan vähitellen näkemään siunauksen siinä. Minun on ollut pakko pysähtyä elämässäni, sillä vaihtoehtoja ei ole ollut. Vaikka en olisi itse valinnut tätä tilannetta ja toivon, ettei elämäni jatkuisi epämääräisenä enää pitkään, olen kiitollinen siitä, että olen joutunut nöyrtymään ja saanut sen myötä kasvaa. Tällä hetkellä minun on elettävä kirjaimellisesti päivä kerrallaan, iloittava pienistä asioista ja jaksettava unelmoida isosti. Ennen kaikkea on oltava kärsivällinen.

Nyt ei ole aika luovuttaa.

Kesäkuussa kirjoitin kirjan valmiiksi. Olen siitä ylpeä. Rakkauteni kirjoittamista kohtaan vahvistui projektin aikana entisestään. Haluan kirjoittaa vielä paljon – myös monia kirjoja. On tässä vuodessa ollut siis jotain hyvääkin. Muuten olen joutunut tasapainoilemaan siinä jossain freelance-elämän reunalla, osan vuodesta myös ihan rehellisesti työttömänä. Olen nähnyt kovasti vaivaa sen eteen, että työrintamalla avautuisi uusia ovia. Samalla olen suunnitellut ensi vuotta ja haaveillut isoista jutuista, tietenkin myös matkustamisesta. Olen yllätyksekseni saanut edelleen paljon tukea ihmisiltä ympäriltäni. En ihmettelisi, vaikka jotkut jo kyllästyisivät tsemppaamaan minua, sillä välillä en itsekään tiedä, minne olen matkalla.

Olenko ensi vuonna yrittäjä vai en, sitä en osaa varmaksi sanoa. Olen tällä hetkellä avoin monille vaihtoehdoille ja luotan siihen, että parempia aikoja on tulossa. Osaamiseni ei ole kadonnut mihinkään, joten on pidettävä pää pystyssä ja uskottava siihen, että kova työ tuottaa jonain päivänä tulosta.

Kirjoittamista en aio lopettaa, se on ainakin varmaa.

Joskus on hyvä, että unelmat menevät palasiksi. Silloin on mahdollisuus aloittaa alusta ja rakentaa tilalle jotain monin verroin entistä ehompaa.

Kuvat: Hampstead Heath, Lontoo

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

PING Festival – säihkettä ja syvyyttä sisällöntuotantoon

Vuoden säihkyvin sisällöntuontantotapahtuma on täällä taas. Neljässä vuodessa Pohjoismaiden suurimmaksi vaikuttajamarkinoinnin tapahtumaksi kasvanut PING Festival järjestetään 8.5.2018 Jätkäsaaren Clarionissa. Tästä starttaa festarikausi!

Luovuus ja bisnes lyövät kättä, ilmassa on inspiraatiota, innostusta ja uusia ideoita. Sisällöntuottajat verkostoituvat yritysten edustajien kanssa sekä tietenkin keskenään. Vuoden tärkein, mutta ei missään nimessä tärkeilevin tai vakavahenkisin tapahtuma on jo aivan oven takana. Nähdäänkö siellä?

Sitten heti alkuun tunnustus. Kun puhutaan bisneksestä, vaikuttamisesta, kaupallisuudesta ja markkinoinnista, niin välillä tällaista introverttia ja herkkää tarinankertojaa huimaa. Minä kun mieluiten raapustelisin runoja vihkon reunaan ja upottaisin varpaani hiekkaan valtameren rannalla, vailla huolta huomisesta. Mutta vaikka minua hirvittää, en aio kaivautua rantahiekkaan vaan haluan kehittyä ja oppia, sillä elätän itseni sataprosenttisesti sisällöntuotannolla ja olen mukana tässä bisneksessä. Haluan ehdottomasti tulla mahdollisimman hyväksi siinä, mitä teen.

Olen vihdoin sisäistänyt sen, että on ihan ok olla juuri tällainen persoona kuin olen, herkkä, utelias ja haavoittuvainen. En ehkä kilpaile suurimpien suomalaisten somevaikuttajien kanssa, mutta minulla on jotain muuta annettavaa, sillä laadukkaan sisällön merkitys ei katoa koskaan.  Ja runoillakin voi muuten nykyään tehdä bisnestä.

Kun inhimillysyys tuli taloon

Tänä vuonna PING Festival järjestetään neljättä kertaa. Ensimmäinen tapahtuma jäi itseltäni väliin Australian matkan vuoksi, mutta muina vuosina olen ilokseni saanut olla mukana. Erityisesti vuonna 2016 Långvikissa järjestetty PING jäi sydämeeni ja uskon, että en ole ainoa. Bloggasin kyseisen tapahtuman jälkeen otsikolla ”Kun inhimillisyys tuli taloon”. Tapahtumassa puhuttiin paljon yhteisön merkityksestä, inhimillisyydestä ja tarinoista – juuri niistä asioista, joiden pohjalle minä tahdon sisällöntuotantoani sekä elämääni rakentaa. Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta ja se vasta on inspiroivaa!

Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta.

Muutaman vuoden aikana PING Helsingistä on kehittynyt ihmisiä työllistävä vaikuttajamarkkinoinnin yritys, joka tekee PING Festivalin lisäksi paljon muutakin – kuten kuukausittain järjestettävää PING Studiota, jossa käsitellään vaihtuvia teemoja. Oma suosikkini on ollut tarinankerronnan ympärille rakennettu studio, jossa nosteettiin esille se, että yritysten kannattaisi enemmän hyödyntää journalistista osaamista. Tämän kuuleminen ilahdutti minua erityisen suuresti, sillä oma taustani on perinteisen median puolella ja olen monesti kipuillut sen kanssa, löytyykö minulle ja lahjoilleni paikkaa tästä maailmasta ollenkaan. PING Studion jälkeen tuli sellainen tunne, että kyllä ne oikeat ovet vielä avautuvat, ihan varmasti.

PING Festival 2016Saan olla juuri tällainen

Vuosi on taas kulunut nopeasti. Tämän vuotisen PING Festivalin kynnyksellä elämäni näyttää hieman epämääräiseltä, mutta näen tässä kaaoksessa myös mahdollisuuksia. Huomenna lähden virkistäytymään Lontooseen, jonne on luvattu hellelukemia, ja olen tähän mennessä itkenyt ainakin kolme kertaa ilosta aurinkoisen sääennusteen johdosta. Työrintamalle kuuluu hektistä, sillä tällä hetkellä viimeistelen asiakkaalle kirjaa, kirjoittelen erilaisia artikkeleita sekä blogiani. Kesäkuusta lähtien kalenterini alkaa kuitenkin tyhjenemään ja pian onkin korkea aika keksiä uusia työprojekteja. Toivon, että PINGissä syntyisi aivan uusia unelmia sekä mahdollisesti uusia asiakassuhteitakin.

Viimeisen vuoden aikana minulle on kirkastunut se, että tahdon tulevaisuudessa tehdä töitä ainoastaan sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka ajattelevat, että ihminen on bisnestä tärkeämpi. Työhyvinvointi on noussut minulle erittäin tärkeäksi arvoksi ja haluan panostaa siihen syömällä hyvin, liikkumalla sekä valitsemalla, millaisiin projekteihin lähden mukaan. En haluaa enää tehdä työtä sellaisessa ilmapiirissä, jossa voin jatkuvasti huonosti. Haluan myös tehdä työni mahdollisimman hyvin ja oppia jatkuvasti uutta. En halua elää elämääni niin, että teen vain sen, mitä minulta minimissään odotetaan. Haluan aina pyrkiä ylittämään odotukset – ja sitten kun epäonnistun, haluan jälleen nousta ja yrittää uudelleen. Haluan rohkaista muitakin siihen, että epäonnistumista ei kannata pelätä. Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia ja se vie aina eteenpäin. Pahinta on jäädä paikalleen epäonnistumisen pelossa.

Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia.

Ajattelin aiemmin, että en voi olla yrittäjä, koska olen liian herkkä. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse sulloa itseäni mihinkään muottiin, yrittää kopioida toisia ihmisiä tai esittää olevani vahvempi kuin olen. On yrityksiä, jotka kaipaavat juuri minun kaltaisiani tekijöitä ja jos joku projekti menee minulta ohi, niin sitä ei ole minulle tarkoitettukaan. Olen huomannut, että sisällöntuotannon maailmassa esiintyy paljon kateutta ja vertailua, mikä on toki ihmiselle luonnollistakin, mutta mielestäni voisimme kaikki yhdessä päättää, että tuetaan kollegoja heidän unelmissaan ja mennään kohti omia haaveitamme vertailematta, missä kohtaa joku toinen on omalla matkallaan.

Minä haluan tulevan vuoden aikana oppia yhä lisää itsestäni, sisällöntuotannosta ja yrittäjyydestä. Olkoon PING Festival startti tälle kaikelle. Sen jälkeen aion panostaa kirjojen lukemiseen, tällä hetkellä listallani on ainakin Aki Hintsan Voittamisen anatomia, joka on jostain syystä itselläni edelleen lukematta. Odotan innolla, mitä tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan!

Mitä odotan PINGiltä?

Mutta se tuleva PING Festival! Odotan tapahtumalta eniten ihmisten kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluita, jotka toivottavasti kirkastavat minulle entistä enemmän omia haaveitani. Toivon saavani inspiraatiota sisällöntuotantoon ja lisäksi uutta energiaa oman työni markkinointiin, joka on edelleen oma heikko kohtani.

Toinen tapahtuman juontajista on Perttu Pölönen, joka on mielestäni ehdottomasti yksi inspiroivimmista nuorista miehistä Suomessa. Vuonna 2016, Pertun ollessa 21-vuotias, hänet kutsuttiin ainoana suomalaisena monien huippulahjakkuuksien kanssa Kalifornian Piilaaksoon ratkomaan maailman isoimpia ongelmia. Tarina juontaa juurensa jo vuosien taakse, jolloin teini-ikäinen Perttu kehitti sävelkellon, jolla hän halusi uudistaa musiikin teoriaopiskelun kokonaan. Perttu on palkittu keksintönsä ansiosta monissa yhteyksissä ympäri maailman, muun muassa vuonna 2014 vuoden luovimpana suomalaisena. Itse olen osallistunut kerran hänen vetämäänsä workshopiin, jossa kehiteltiin porukalla mahdollisimman huonoja ideoita. Suosittelen kokeilemaan tätä metodia, sillä kaikista surkeimpien ideoiden keskeltä saattaa välillä syntyä todellisia timantteja.

Pingin puhujista odotan eniten Oatlyn luovaa johtajaa, John Schoolcraftia. Oatly on mielestäni onnistunut laadukkaan tuotteensa brändäyksessä niin huikealla tavalla, että jokaisen, joka on kiinnostunut markkinoinnista, kannattaa olla muistiinpanovälineidensä kanssa paikalla. Maistiaisiksi kannattaa katsoa esimerkiksi tämä haastattelu. Schoolcraftin puheenvuoroa en aio missata, älä sinäkään!

Päivän ohjelmassa on monia muitakin kiinnostavia puheenvuoroja niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin lahjakkuuksilta. Mikäli siellä ruudun takansa on sisällöntuottajia, joilla ei vielä ole lippua Pingiin, niin influencer-lipun voi edelleen ostaa hintaan 147 + alv.  Toivottavasti nähdään Jätkäsaaressa toukokuussa!

PING 2017 Clarion JätkäsaariViime vuonnakin oli jo vähän säihkettä PING-lookissa, mutta eiköhän laiteta tällä kertaa paremmaksi.

Yhteistyössä: PING Helsinki

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Hyviä juttuja

Pitkään aikaan en ole tartuttunut blogihaasteisiin, mutta kun Veera Bianca haastoi minut kolme hyvää -haasteeseen, niin tiesin, että tätä en voi ohittaa.

Ajattelen, että elämässä pitäisi keskittyä enemmän hyvään kuin siihen kaikkeen, mikä on huonosti (ellei sitten aio tehdä vääryydelle jotain), joten enemmän kuin mielelläni pohdin tänään blogissani sitä, mikä omassa elämässäni on hyvin. Kiitollisuus kantaa elämässä pitkälle, silloinkin, kun olosuhteet eivät ole ideaalit. En todellakaan onnistu aina olemaan positiivinen tai näkemään pilvien hopeareunuksia, mutta yritän parhaani, että muistaisin olla kiitollinen niissäkin hetkissä, kun se tuntuu kaikista haastavimmilta.

Kolme hyvää asiaa päivissäni

Kaikki päivät ovat erilaisia. Löydän itseni tekemästä töitä milloin mistäkin – hotellihuoneesta Aurajoen varrelta, Parkanoon matkalla olevasta junasta, uima-altaan reunalta Chiang Maista tai Oriental Bowlin ääreltä Rootsista. Tein monta vuotta töitä toimistoissa, enkä voinut lakata haaveilemasta vapaudesta. Säännöllinen työ ei koskaan sopinut minulle, enkä tiedä, haluanko palata siihen enää koskaan. Ei haittaa, vaikka joutuisin tekemään töitä enemmän kuin aiemmin, sillä rakastan tätä vapautta (sekä sen mukana tulevaa vastuuta). Minun ei tarvitse tehdä työpäivää yhteen putkeen, jos siltä ei tunnu. Voin sopia pitkiä lounastreffejä, uppoutua välillä lukemaan blogeja, suunnata aamulenkille Töölönlahdelle – tai lähteä vaikka tekemään työpäivän Porvooseen, jos huvittaa. Yllätyksellisyys on arjessa parasta. Elämä voi olla stressaavaa ja haastavaa, mutta ainakaan se ei ole tylsää. Vaikka päivät venyvät aika ajoin pikkutunneille, kun deadlinet paukkuvat, se ei haittaa, sillä saan tehdä asioita, joista olen haaveillut pitkään.

Voin useimmiten valita, mihin aikaan herään. Totta kai on päiviä, jolloin pakollista menoa on heti aamuvarhaisella, mutta useimmiten pystyn vaikuttamaan omiin aikatauluihini. Se on ihanaa, sillä kärsin paljon uniongelmista + kroonisista kivuista. Elämääni helpottaa tosi paljon, että voin tarvittaessa levätä hieman pidempään. Tämä on yksi niistä asioista, joista olen eniten kiitollinen nykyisessä arjessani.

Minun ei tarvitse miettiä, onko arki vai viikonloppu. Muistan ajat, jolloin laskin päiviä (ja varmaan tuntejakin) viikonlopun alkuun, sillä arki oli niin kuluttavaa, että kaikki mitä ajattelin, oli hengähdystauko töistä. Pyrin toki nykyäänkin pitämään mahdollisuuksien mukaan vapaata viikonloppuisin, mutta en enää raahaudu viikonloppuun niin kuin janoinen keidasta kohti erämaassa. Olen yhtä tyytyväinen keskellä viikkoa kuin viikonloppunakin.

Radisson Marina Turku

Kolme hyvää asiaa minussa

En luovuta. Monenlaista on elämän varrella tullut vastaan ja olen usein keikkunut siinä rajalla, että jaksanko enää. En ole kuitenkaan luovuttanut, enkä aio niin tehdä jatkossakaan, huolimatta siitä, millaisia olosuhteita ja elämäntilanteita tulee vastaan. Tänäkin vuonna on ollut useampia viikkoja, jolloin minulla ei ole oikeastaan ollut rahaa ruokaan, on ollut fyysistä kipua, huolta tulevaisuudesta, stressiä, surua ja haaveiden kaatumista, mutta vaikka välillä seinät kaatuvat päälle ja sotkuinen kämppä tuntuu toisinaan hautaavan minut elävältä, en aio luovuttaa. Toivon, että voi olla tässä esimerkkinä heille, joilla kestää normaalia kauemmin päästä sinne, minne he ikinä ovatkaan matkalla. Toivoa on, aina.

Välitän. Voin ihan sydämestäni sanoa, että ihmiset ovat minulle tärkeintä. En ole kiinnostunut kenenkään titteleistä tai asemasta, vaan olen kiinnostunut siitä, kuka ihminen on. Haluan kulkea rinnalla niissä hetkissä, kun on vaikeata ja ja iloita silloin, kun siihen on aihetta. Haluan, että elämässäni on pohjimmiltaan kyse ihmisten kohtaamisesta. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ei ole mielestäni järjen hiventäkään, jos sitä käytä muiden kohtaamiseen ja rohkaisemiseen.

Olen luova. Niin olet tosin sinäkin, mutta tämä ei olekaan kilpailu. Rakastan sitä, että luovuus on läsnä ihan kaikessa – siinä, millaisia viestejä kirjoitan ystäville, miten rakennan työpäiväni, millaisia tekstejä luon asiakkaille, millaisia valokuvia otan, millaisen puheen pidän tai miten ratkaisen jonkun ongelman. Rakastan luovuutta sen kaikissa muodoissa, niin omassa kuin muidenkin elämässä. Viime aikoina olen uppoutunut erityisesti kirjoittamisen maailmaan, mutta en halua missään tapauksessa laittaa luovuutta muottiin tai rajoittaa sitä tiettyyn formaattiin, vaan haluan löytää itsestäni yhä enemmän luovuutta – sellaistakin, mitä en tiennyt olevan olemassakaan.

Sokos Hotel Vaakuna Seinäjoki

Kolme hyvää asiaa elämässäni

Kaikki on lahjaa. Koska ajattelen näin, voin iloita pienimmistäkin asioista ja toisaalta olla tarrautumatta liian tiukasti kiinni siihen, mitä käsissäni on. Jos minulle on annettu jossain tilanteessa enemmän kuin toiselle, voin ilolla jakaa omastani, koska lopulta ihan kaikki, jokainen hengenveto, on lahjaa ja lainaa – sellaisia rikkauksia ei vielä olekaan, jotka voisi tästä maailmasta mennessään viedä mukanaan. Tiivistäisin tämän niin, että kiitollinen yleisesti ottaen ihan kaikesta hyvästä elämässäni, kesti se sitten hetken tai läpi elämän.

Sain syntyä Suomeen. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen isänmaallisena, mutta on se vaan ihan käsittämätön etuoikeus olla suomalainen. Tälläkin hetkellä meille satelee erilaisia tunnustuksia maailmalta. Suomi on viime aikoina valittu muun muassa maailman turvallisimmaksi ja onnellisimmaksi maaksi. Meillä on älyttömän kovatasoinen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. En tiedä, mitkä ovat todennäköisyydet sille, että ihminen syntyy suomalaiseksi – varmasti todella pienet. En siis hämmästele ollenkaan sitä kliseistä sanontaa, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Minulle on pelkästään kansallisuuteni vuoksi valtava määrä ovia avoinna, enkä ole tehnyt mitään ansaitakseni sen. En voi muuta kuin olla kiitollinen ja tehdä parhaani, että tässä maassa olisi tulevienkin sukupolvien hyvä kasvaa.

Ihmiset, joita ilman en olisi tässä. Lopulta on aivan sama, miten siistejä juttuja saan elämässäni kokea tai millaisia juttuja saavutan. Jos en saa jakaa elämäni tärkeimpiä asioita rakkaiden ihmisten kanssa, niin kaikki menettää merkityksensä. Olen erityisen kiitollinen ihmisistä, jotka ovat jakaneet elämää kanssani vuosien ja jopa vuosikymmenten ajan. Olen myös iloinen jokaisesta uudesta ystävästä sekä jokaisesta satunnaisesta keskustelusta, jonka olen käynyt. Jokaisesta kohtaamisesta voi oppia jotain, itsestään, muista ja maailmasta.

Aamiainen Helsinki

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Olen panostanut hyvinvointiin. Aloitin vuoden alussa hyvinvointiprojektin, josta olen kirjoittanut tässä blogissakin. Välillä sen kanssa on mennyt paremmin ja välillä heikommin, mutta olen edelleen aiheesta ihan mielettömän innoissani. Olen ymmärtänyt, miten paljon olen laiminlyönyt itseäni ja miten tärkeää itsestä huolehtiminen oikeasti on. Vähän kerrallaan onnistun tekemään parempia valintoja ja uskon, että sillä tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia. Kun ensin pitää huolta itsestään, jää kaikkeen muuhunkin paljon enemmän energiaa.

Kirjoitan kirjaa. Olen tänä vuonna saanut kirjoittaa työkseni kirjaa, mikä on valtavan suuri etuoikeus. Olen jo pitkään toivonut sellaisia työprojekteja, joissa saisin perehtyä johonkin aiheeseen syvällisemmin, ja nyt saan olla kirjoittamassa erään henkilön elämäkertaa. Vaikka työtä on paljon, on se myös todella palkitsevaa. Tuntuu siltä kuin olisin kokoamassa tuhannesta palasta koostuvaa palapeliä, joka vähitellen alkaa hahmottumaan. En tiedä, olenko koskaan aiemmin tehnyt yhtä mielenkiintoista projektia.

Olen saanut viettää aikaa mielettömän upeiden tyyppien kanssa. Tänä vuonna olen liikkunut töiden puitteissa kotimaassa normaalia enemmän ja se on samalla mahdollistanut sen, että olen voinut viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Lisäksi olen tavannut uusia ihmisiä ja saanut ihmetellä sitä, miten paljon mahtavia ihmisiä on olemassa. Ihmisten kanssa vietetty aika on arvokkainta, mitä on olemassa, niin tänä vuonna kuin kaikkina vuosina tästä eteenpäinkin.

Petäys Resort Jacuzzi

Kolme hyvää asiaa blogissani

Blogissa saan olla oma itseni. Se ei toki ilahduta kaikkia, että kirjoitan asioista rehellisesti niin kuin ne näen ja koen, mutta aion tehdä niin jatkossakin. Olen iloinen siitä, että minulla on paikka, jossa saan kirjoittaa juuri niistä asioista, jotka ovat sydämelläni. Lisäksi olen kiitollinen sananvapaudesta, joka meillä Suomessa on. Sitä etuoikeutta nimittäin ei monilla ihmisillä tässä maailmassa ole. Olen myös ylpeä siitä, että olen pysynyt rehellisenä, vaikka se on välillä ollut niin vaikeaa, että jopa mielenterveyteni on ollut koetuksella. En ole kirjoittanut hehkutuspostauksia, jos siihen ei ole ollut aihetta. Monesti toki myös fiilistelen asioita ihan täysillä, enkä näe syytä väkisin keksiä negatiivista näkökulmaa. Minulle on kunnia-asia pysyä rehellisenä niin hyvässä kuin pahassakin ja kirjoittaa toisinaan myös vaikeista asioista.

Blogin kautta olen saanut elämääni valtavan määrän upeita ihmisiä. Tätä pidän oikeasti suurimpana mahdollisena saavutuksena. Jos mietin bloggaamista, niin automaattisesti ensimmäisenä mieleeni tulevat ihmiset, joita olen sen kautta kohdannut. Olen myös saanut seurata läheltä, miten bloggaaminen on muuttanut monen ihmisen elämän ja olen onnellinen kollegojeni puolesta heidän menestyksestään. Kirjoittaminen ei olisi mitään, jos en kautta ei avautuisi ovia kohdata ihmisiä ja jakaa tätä matkaa heidän kanssaan.

Hyvää bloggaamisessa? Olennaisempaa kuin se, mikä minun blogissani on hyvää, on se, mitä hyvää bloggaaminen on elämääni tuonut. Olen saanut kokea äärettömän paljon. Olen blogannut yhdeksän vuotta ja siitä kuusi vuotta kirjoittanut tätä matkablogia. Olen päässyt blogin ansiosta sellaisiin paikkoihin, joihin minulla ei olisi muuten ollut mitään asiaa. Se vetää nöyräksi. Maailma on kaunis ja se, että olen blogin kautta päätynyt tilanteisiin, joiden ansiosta ymmärrän maailmaa aavistuksen paremmin, on mielettömän arvokasta. Kaiken lisäksi uskon, että tämä on vasta alkua. Paras on vasta edessä.

Marrakech

Tänään tahdon haastaa kolme ihanaa naista,  Ullan, Hannan ja Sannan. Haluaisin kuulla hyvistä asioista teidän elämässänne!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Luovuttamisesta ja ylemmyydentunnosta

”Olen niin huono, ettei kannata edes yrittää.”

”Olen niin hyvä, ettei minun tarvitse enää yrittää.”

Niin suuria valheita kumpikin. On monien sattumusten summaa, kuka tässä maailmassa menestyy, etenkin nykyään, sosiaalisen median aikakautena. Yksi hetki voi muuttaa tilanteen – silmänräpäyksessä luodaan tähti tai vaihtoehtoisesti ammutaan joku alas. Mikä on surullista, halutessaan suosionsa voi helposti feikata pikkurahalla. Jokaiseen kanavaan on mahdollista ostaa seuraajia ja tykkäyksiä, illuusion luominen käy kädenkäänteessä. Maailmassa on paljon talenttia, joka jää huomaamatta ja toisaalta taas valtava määrä ihmisiä, jotka tunnetaan lähinnä siksi, että he huutavat kovempaa kuin useimmat muut.

Jokainen muusikko tietää, että ostetuimpia levyjä tai striimatuimpia biisejä ei tehdä eeppisimmällä taiteellisella visiolla vaan aavistamalla, mikä sillä hetkellä toimii kaupallisesti. Sama pätee nykyään sisällöntuotantobisneksessä – terävimmällä kynällä ei välttämättä nousta tunnettuuteen, sen sijaan taitava markkinoija (tai vaihtoehtoisesti hän, jonka omatunto ei kolkuta seuraajia ostaessa) pystyy melko helposti raivaamaan tiensä eteenpäin, tähdenlennoksi mobiilitaivaalle.

Jos pohdin tilannetta matkailualalla, niin rehellisyyden nimissä sanottava, että ymmärrän (en tosin hyväksy), miksi monet kansainväliset matkabloggaajat ostavat itselleen seuraajia Instagramissa ja/tai pelaavat loputonta, jokapäiväistä follow–unfollow -peliään. Monet potentiaaliset yhteistyökumppanit vaativat x määrän seuraajia ja kun tarvittavan määrän on saavuttanut– keinolla millä hyvänsä, ei enää tarvitse todistella talenttiaan vaan yhteistöitä alkaa satelemaan.

Kun 9-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaa, runoja, biisejä, näytelmiä, kirjan alkua ja ties mitä muuta, mitä ei ollut koskaan tarkoitus näyttää kenellekään, olisin huutanut kauhusta, jos olisin nähnyt, millaisessa maailmassa tulemme elämään 25 vuotta myöhemmin. Eläisimme aikakautta, jolloin pelottavan monet eivät tekisi asioita rakkaudesta lajiin vaan rakkaudesta rahaan ja maineeseen. He eivät kirjoittaisi, kuvaisi tai laulaisi, jollei siihen ei liittyisi agendaa ”olla joku” tai tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Onneksi ehdin kirjoittamaan 16 vuoden ajan ennen ensimmäisen tietokoneeni hankkimista. Tein asioita pitkään vain ja ainoastaan siksi, että rakastin sitä, mitä tein. Olin vailla mahdollisuutta jakaa tuotoksiani isolle yleisölle eikä se haitannut minua. Ainoastaan rakkaus kirjoittamiseen ja ihmisiin merkitsi, ja vuosien varrella tästä perustuksesta tuli kestävä. Vaikka saan nykyään rahaa kirjoittamisesta, ei intohimo tekemiseen ole kadonnut.

Essaouira Marokko

Rakkaudesta lajiin

Kirjoitan tällä hetkellä työkseni muun muassa kirjaa, mikä tietenkin on iso siunaus jo itsessään. Vaikka olen lapsuuden jälkeen aloittanut montakin kirjaa, en ole koskaan saanut yhtään niistä valmiiksi. On mahtavaa, että tänä kesänä saan vihdoin nähdä painettuna teoksen, jonka olen kirjoittanut alusta loppuun. Kyseessä on kankaanpääläisen yrittäjän elämäkerta – tarina, joka vetää minut sitä nöyremmäksi mitä enemmän siihen perehdyn. Minun on tehnyt ison vaikutuksen se, millaisella sydämellä näen kirjani päähenkilön tekevän asioita.

Erkki, jonka elämästä kirjoitan, on videokuvannut 1970-luvulta lähtien Kankaanpäässä tapahtumia, paikkakunnan arkea, häitä, ylioppilasjuhlia, valtuuston kokouksia, rallikisoja, rakennusprojekteja, pesäpallo-otteluita ja ties mitä muuta. Noin 20 vuoden ajan hän toimi myös paikallistelevisiossa aktiivisena kuvaajana. Kaiken tämän hän teki talkootyönä – siksi, että hän rakasti kuvaamista ja halusi tehdä jotain muiden hyväksi pyyteettömästi. Hän toimi(i) yrittäjänä toisella alalla, joten kuvaukset olivat hänelle vastapainoa työlle. Tarinan opetus ei ole se, että luovan alan ihmisten pitäisi alkaa tekemään töitä ilmaiseksi – ei tietenkään, elän itse täysin sen varassa, että ihmiset maksavat minulle kirjoituksistani. Sen sijaan tämä stoori pysäyttää miettimään, mitä itse haluan antaa ihmisille ja millaisen perinnön jälkeeni jättää.

Kuinka moni 80-luvulla koulunsa aloittanut voi tänä päivänä katsoa ensimmäisen luokan ensimmäinen koulupäivänsä videolta? Kankaanpäässä syntyneistä moni voi siksi, että on olemassa ihminen, joka ymmärsi aikanaan, miten arvokasta on dokumentoida arkista elämää perinnöksi seuraaville sukupolville. Haluan kertoa tämän esimerkin siksi, että jokaisella on käsissään asioita, joiden kautta voi tehdä hyvää muille. Vahvuudet ja lahjat ovat erilaisia, mutta jokaisella niitä on. Ei ole kyse niinkään siitä, mitä kenelläkin on käsissään vaan siitä, mitä on sydämessä. Onko vielä niitä ihmisiä, jotka laulavat, tanssivat, soittavat, piirtävät, kuvaavat, kirjoittavat, suunnittelevat, organisoivat rakkaudesta lajiin – ja ennen kaikkea rakkaudesta ihmisiin?

En kirjoita tätä tekstiä missään nimessä ylhäältä käsin – tarvitsen näitä sanoja eniten itse, sillä haluan ihan oikeasti miettiä, mistä motiiveista tänään teen asioita ja millaisella asenteella elämääni elän. Haluan, että jonain päivänä jälkeeni jää jotain merkityksellistä, jotain muuta kuin pelkkää sanahelinää.

Essaouira Marokko

Kun hype hengästyttää

Sitten näihin kahteen ajatukseen, jotka esitin postauksen alussa. Ihmiset, äärettömän lahjakkaatkin, saattavat epäonnistumisen pelossaan luovuttaa ennen kuin edes yrittävät. Ymmärrän sen kovin hyvin – oman kokemukseni pohjalta. Monille herkille, ihmisille ympärillä oleva melu, hypetys, markkinointi ja loppumaton kilikkauksista ja tykkäyksistä kilpailu on niin hengästyttävää, että on helpompi vetää peitto korvilleen kuin hypätä tuohon hullunmyllyyn sekaan ja altistaa itsensä kritiikille, arvostelulle, hylkäämiselle ja potentiaalisesti pilkalle.

Nykyään seuraajamäärät ratkaisevat – monet duunikeikat jaetaan numeroiden perusteella, joten jos ei halua lähteä mukaan aggressiiviseen itsensä brändäämiseen tai vaihtoehtoisesti seuraajien ostamiseen, ei ole ihme, että jossain vaiheessa kokee olonsa arvottomaksi ja uupuneeksi. Kun kova työ ja lahjakkuus ei riitäkään, ei ole oikeastaan ihme, että haluaa vetäytyä ja olla  mieluummin näkymätön kuin tuntea itsensä ulkopuoliseksi kaikkialla.

Kun kelataan ajassa muutamia vuosia taaksepäin, ei suurin unelmani ollut kirjoittaa vaan näytellä. Silloin tällöin minulta edelleen kysellään, olenko tehnyt viime aikoina kuvauksia. En ole, koska luovutin. Tapahtui kaikenlaista ikävää, minkä jälkeen en pystynyt enää astumaan kameran eteen, enkä pystynyt lopulta olemaan esillä oikeastaan missään. Viime keväänä pidin yhden workshopin ja ahdistaa ajatellakin koko tilannetta, sillä se ei tuntunut ollenkaan omalta. Olin nimittäin kadottanut sen osan itsestäni, joka halusi olla yleisön edessä. Lopulta tulin siihen pisteeseen, että unelmani vaihtuivat uusiin – kirjoittamiseen, joka oli ollut koko elämäni ajan jollain tavalla matkassa mukana. En koe, että tämä olisi välttämättä huono asia. Niin kauan kuin saan tehdä jotain luovaa, koen olevani elossa.

Essaouira Marokko

Riitänkö minä?

Ei kirjoittaminenkaan ole helppoa, eikä missään tapauksessa kritiikistä vapaata. Erityisesti ne tekstit, jotka ovat itselleni tärkeimpiä ja henkilökohtaisimpia, keräävät tasaisesti, vuosien jälkeenkin, ilkeitä kommentteja. Joudun jatkuvasti kasvotusten sen kysymyksen kanssa, kelpaanko minä. Olen viime aikoina hakenut muun muassa Ping Helsinkiin, erääseen mentorointiohjelmaan ja yhteen kirjoittajaresindenssiin. Olen lähettänyt kyselyitä potentiaalisille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille sekä hakenut yhtä työpaikkaa. Tällaista se on jatkuvasti, freelancerin arki.

Useimmiten saan vastaukseksi ei. On pitkä tie sisäistää, että kieltävä vastaus ei kerro minun arvostani eikä edes taidoistani mitään. Siitä olen ylpeä, että en ole vuosien ja vuosien vaikeuksien jälkeenkään luovuttanut, en ole lakannut yrittämästä ja uskomasta tulevaan. En siltikään, vaikka viime päivinä olen jättänyt joka toisen aterian syömättä, kun ei ole ollut rahaa ruokaan. Ei tämä helppoa ole, mutta aion mennä eteenpäin. Haluan rohkaista muitakin samaan, olla esimerkkinä siitä, että silloinkin, kun mitään valoa ei näy, on toivoa. Aina on toivoa. Ympärilläni on paljon luovan alan ihmisiä – kirjoittajia, muusikoita, taiteilijoita, graafikoita, vaatesuunnittelijoita, kuvaajia. Näen jatkuvasti äärettömän lahjakkaiden ihmisten taistelevan sen ajatuksen kanssa, riittävätkö he. Kunpa he tietäisivät, että he riittävät.

Kunpa osaisin taikoa kaikki lahjakkaat ihmiset ympärilläni uskomaan siihen, että nyt ei ole aika luovuttaa – että heidän tekemisellään on valtavasti merkitystä. Sillä on merkitystä, että ihminen kirjoittaa biisin, joka muuttaa jonkun koko elämän. Sillä on merkitystä, että joku laittaa koko sydämensä ja kaiken luovuutensa peliin suunnitellessaan toimivat ja visuaalisesti näyttävät nettisivut. Sillä on merkitystä, että journalisti haluaa perehtyä asioihin syvällisesti ja kirjoittaa niin kuin asiat ovat, ei siten, että saa parhaiten klikkejä. Sillä on merkitystä, että vaatesuunnittelija on valmis näkemään vaivaa tuottaakseen vaatteensa eettisesti ja ekologisesti, vaikka se tarkoittaisi vähemmän euroja käteen. Todellista merkitystä ei voida mitata sydämen kuvilla Instagramissa. Jos voi koskettaa yhtäkin ihmistä, sillä on valtavan suuri merkitys. Koskaan ei voi tietää, millainen ketjureaktio siitä syntyy, kun yksi elämä muuttuu. Hyvyydellä kun on tapana moninkertaistua.

Älä siis aliarvioi itseäsi. Älä aliarvioi pienten alkujen päivää. Älä missään nimessä heitä sitä hakemusta roskiin vaan lähetä se, mutta muista, että sinun arvosi ei ole siinä, mitä saat vastaukseksi.

Essaouira Marokko

Joku joka on jotain

Entä sitten se toinen ääripää – ihmiset, jotka ajattelevat olevansa jotain niin ainutlaatuista, ettei heidän tarvitse enää panostaa tekemiseensä. Heidän ei tarvitse kirjoittaa hakemuksiaan kunnolla, valmistella esityksiään huolella, panostaa blogipostauksiinsa tai keskustella ihmisten kanssa, jotka eivät ole heidän näkökulmastaan hyödyllisiä. Nämä ihmiset eivät välttämättä ole ollenkaan lahjakkaampia kuin kukaan muukaan. He ovat syystä tai toisesta onnekkaammassa asemassa mutta eivät silti osaa olla kiitollisia siitä, mitä heillä on. Heidän on saatava lisää, mielellään ilman sen kummempaa vaivannäköä. Ystäviksi kelpaavat toiset sellaiset, joilla on nimeä.

Tämä on tietenkin kärjistystä, mutta silti todellinen aikamme ilmiö. Tällä postauksella tahdon peräänkuuluttaa luovalle alalle lisää rakkautta, intohimoa, kaikkensa antamista, tekemisen iloa, muiden nostamista ja rohkaisemista – ja niitä tarinoita, joilla muutetaan maailmaa, ei ainoastaan oman pankkitilin saldoa. Jokaisella on rajatusti päiviä eikä niiden määrää ole ennalta kenellekään kerrottu. Ovatko raha ja maine oikeasti top vitosen tai edes top kympin joukossa, kun mietitään, millä on merkitystä silloin, kun katselee elämänsä viimeistä auringonlaskua? Onko elämässä oikeasti kiire olla niin cool, ettei ole aikaa nähdä muuta kun oma napansa?

Se, että sinä olet huonompi kuin kaikki muut tai parempi kuin kaikki muut on vale. Vertailumuoto voitaisiin oikeastaan poistaa tästä koko keskustelusta, sillä jokaisella ihmisellä on uniikit lahjat, kiinnostukset ja unelmat. Niitä ei tarvitse eikä edes voi mielestäni arvottaa. Entä jos jokainen miettisi tänään vähän vähemmän, miten kasvattaa omaa Instagram-tiliä ja sen sijaan hiukan enemmän sitä, millä voisi tuoda lisäarvoa muiden elämään?

Essaouira Marokko

Sanat muuttavat maailmaa

Minä haluan tulevina päivinä ympäröidä itseni ihmisillä, joiden silmät loistavat, kun he puhuvat siitä, mitä he elämässään tekevät, ihmisillä, jotka puhuvat sisällöstä enemmän kuin ulkokuoresta, ihmisillä, joiden unelmana on tehdä maailmasta edes hiukan parempi paikka. Haluan yhä enemmän kirjoittaa kirjeitä, blogipostauksia, lehtiartikkeleita ja kirjoja, joiden kautta voin kertoa ihmisille, miten uskomattoman upeita ja arvokkaita he ovat – ja miten vähän sillä on tekemistä numeroiden, awardisen tai aplodien kanssa.

Kun minä olen mennyt, ei minua muisteta ihmisenä, joka keräsi valtavan yleisön, mutta toivon, että minut voitaisiin muistaa ihmisenä, joka uskalsi rakastaa – tätä maailmaa ja ennen kaikkea muita ihmisiä.

Sanat eivät koskaan ole vain sanoja, vaan niillä muokataan todellisuutta. Missä tahansa asemassa tai tilanteessa sinä tänään oletkin, älä koskaan ajattele, että sinun sanoillasi ei ole väliä.

Sinun sanasi voivat muuttaa maailmaa.

Essaouira Marokko

Postauksen kuvat otettu pressimatkalla Essaouirassa marraskuussa 2017. 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Reason for Season 6 vuotta

Maailma on muuttunut. Blogit ovat muuttuneet. Minä olen muuttunut.

Näin totean vuosi toisensa jälkeen, kun teen mielessäni inventaariota kuluneesta vuodesta. Hyvä niin, sillä olisihan se melko surullista, jos ei vuosien mittaan tapahtuisi minkäänlaista kehitystä. Olen miettinyt vuotta 2009, jolloin aloitin bloggaamisen, enkä oikeastaan edes muista ihmistä, joka silloin olin. Tätä tekstiä kirjoitan kuitenkin siksi, että matkablogini täyttää kuusi vuotta tällä viikolla, Matkamessujen ammattilaispäivänä. Tämä on pisimpään yhtäjaksoisesti kirjoittamani blogi, ja iloitsen siitä.

auringonlasku marrakech

Olen ylpeä siitä, että en ole missään vaiheessa luovuttanut blogin kanssa, vaikka monesti olen ollut kahden vaiheilla. Olen jatkanut kirjoittamista vastoinkäymisistä huolimatta, koska rakastan sitä. Olen onnellinen siitä, että minulla on oma paikka, jossa voin kertoa asioista niin kuin ne näen ja koen, ilman filttereitä tai sensuuria.

”Voit tukea muita heidän luovissa pyrkimyksissään ja hyväksyä sen tosiasian, että kaikille on riittävästi tilaa. Voit mitata omaa arvoasi sillä, miten omistautunut olet kulkemaan omaa tietäsi, et menestyksilläsi tai tappioillasi.” – Elizabeth Gilbert –
Omaa arvoani en mittaa tekemiselläni tai omistautumisellani, mutta olen Gilbertin kanssa samoilla linjoilla siinä, että voin iloita sekä omasta että muiden luovuudesta, koska kyseessä ei ole kilpailu ketään vastaan.

Aina kirjoittaminen ei ole ruusuilla tanssimista. Viime vuoden aikana sain luultavasti bloggaajahistoriani ilkeimpiä kommentteja postauksiini. Luulen, että teen jonain päivänä kirjoitan aiheesta enemmänkin, mutta haluan ottaa siihen ensin tarpeeksi etäisyyttä.

Tunnustan kyseenalaistaneeni koko bloggaamisen viime keväänä, kun vastaan tuli monta lannistavaa tilannetta yhtä aikaa. Vähään aikaan en kirjoittanut sanaakaan, mutta lopulta jatkoin bloggaamista. En aio jatkossakaan kirjoittaa epärehellisesti, vaikka siihen painostettaisiin. Siloteltuja, jopa valheellisia tekstejä näkee blogeissa tämän tästä, sillä raha puhuu, blogimaailmassakin. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että ainakin suomalaisten matkablogien kirjoittajat pyrkivät olemaan mahdollisimman rehellisiä.

vuoret marrakechauringonlasku marrakech

Kuten taannoin kirjoitin, aion tänä vuonna referoida blogissa myös matkaani parempaan oloon. Uskon, että tämä on yksi mielenkiintoisimmista matkoista pitkään aikaan, vaikka olen vasta aivan alkumetreillä. Se on kuitenkin varmaa, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa askeleita kohti terveempää ja terveellisempää elämää.

Rehellisesti sanoen se surettaa, että en ole aikoihin päässyt näkemään hyvinvointiini positiivisella tavalla vaikuttavaa aurinkoa. Keholleni ideaali lämpötila on selkeästi kesäinen, ja minusta tuntuu, että olen ollut niin henkisesti kuin fyysisestikin epäbalanssissa siitä lähtien, kun palasin Thaimaasta joulukuussa 2016. Oli liian raju muutos kahden tropiikissa vietetyn kuukauden jälkeen palata keskelle pimeintä kaamosta. Sen jälkeen en ole paria hassua päivää lukuunottamatta nähnyt kunnon kesää ja tuntuu kuin maailmasta olisi sammutettu valot.

auringonlasku marrakechauringonlasku marrakech

Mutta palatakseni kirjoittamiseen – se oli elämässäni jo kauan ennen ensimmäisen blogini aloittamista. Olin bloggaamisen aloittaessani kirjoittanut myös työkseni jonkin verran, myöhemmin toki enenevissä määrin. Siksi minun on edelleen hankala määritellä itseäni bloggaajaksi. Itse koen olevani kirjoittaja, jos nyt jotain pitää olla. Toisaalta sekin tuntuu kapealta määrittelyltä, sillä rakastan luovuutta niin monissa eri muodoissa, etten haluaisi jämähtää pelkästään yhteen lokeroon. Siitä tulee helposti myös elämää ja kasvua rajoittava tekijä, jos määrittelee itsensä vain yhden asian kautta. Se toimii ehkä silloin, jos elämässä on yksi selkeä intohimo. Itse taas olen innostunut (liiankin) monesta asiasta.

Tänä vuonna aion tehdä matkaa myös luovuuden parissa, ja uskon, että myös se tulee sävyttämään bloggaamistani. Miten – se jää nähtäväksi.

Tänään olen kuitenkin kiitollinen tähänastisista vuosistani bloggaamisen parissa. Olen päässyt tutustumaan kiehtovaan maailmaan ja ihmisiin, joihin en ehkä koskaan muuten olisi tutustunut. En osaisi kuvitella elämääni ilman kaikki kohtaamisia, joita vuosien varrella on ollut.

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana matkalla.

auringonlasku marrakech

P.S. Instagramissa @mirkahannele on meneillään arvonta, jossa palkintona on Elizabeth Gilbertin Big Magic – uskalla elää luovasti -kirja sekä lippu Matkamessuille. Arvonta päättyy 16.1. kello 23.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather