Browsing Tag

bloggaaminen

10 vuotta bloggaajana

Elämäni nopeimmat 10 vuotta.

29.4.2009 aloitin ensimmäisen oman blogini, Jotain kauniimpaa. Se oli oikeastaan aika luonnollista. Olin aina rakastanut kirjoittamista, lapsesta saakka. Enimmäkseen kirjoittaminen oli kuitenkin ollut minulle henkilökohtainen juttu. En ollut kirjoittanut siksi, että olisin halunnut päästä  sen kautta esille, enkä halunnut muiden edes lukevan tekstejäni. Kirjoitin päiväkirjoja, runoja, biisejä, tarinoita, luonnoksia kirjoista, näytelmiä. Olin yksinkertaisesti kirjoittanut PALJON tekstiä elämäni aikana.

Olin kirjoittanut ennen bloggaamisen aloittamista myös lehtijuttuja, mutta jotenkin tuntui, että niiden aiherajaukset ja artikkeleiden formaatit rajoittivat luovuutta liikaa. Halusin jotain omaa tilaustöiden rinnalle. Jotain sellaista, minkä kautta voisin ilmaista itseäni vapaasti. Jotain kauniimpaa.

Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen blogipohjainen projektini, jota olen ollut starttaamassa. Vuonna 2007 olimme aloittamasta valtakunnallista katumuotisivustoa, mutta homma kaatui siinä vaiheessa, kun kaikki oli oikeastaan jo valmiina, sivusto koodattuna ja kuvaajat hankittuna. Tämän projektin ei ehkä sitten ollut tarkoitus lähteä lentoon. Haluan kertoa tämän tarinan siksi, että jokainen muistaisi, että ensimmäisellä yrittämällä ei yleensä synny menestystarinaa. Eikä toisella tai kolmannellakaan. Usein täytyy kulkea pitkä ja kivinen polku, jotta pääsee toteuttamaan unelmiaan. Joskus tämä saattaa tarkoittaa jopa vuosikymmenten duunia.

Mutta palatakseni ensimmäiseen blogiini. Minä en puhunut siitä paljon mitään edes läheisilleni. Vaikka olikin tosi luonnollista aloittaa blogi, oli samalla haastavaa kirjoittaa julkisesti, sillä olin aiemmin kirjoittanut tekstejä eniten omaksi ilokseni. Tuntui helpottavalta, että blogin lukijat olivat enimmäkseen minulle tuntemattomia. En kirjoittanut haaliakseni isoa yleisöä, kirjoitin yksinkertaisesti rakkaudesta lajiin.

Noihin aikoihin muotiblogit alkoivat kaupallistua, mutta minä en halunnut itse tavoitella sellaista. Muutaman kerran kuvailin blogiini jotain kirpparilta ostettuja asukokonaisuuksiani, mutta se alkoi nopeasti ahdistaa. Halusin kirjoittaa syvällisemmistä aiheista. Tekstieni aiheet vaihtelivat laidasta laitaan, joten lifestyle on genrenä varmasti lähimpänä ensimmäistä blogiani.

Nykyään tekee tiukkaa avata noita vanhimpia blogipostauksiani, koska häpeä nousee väkisin pintaan. Mutta toisaalta, samalla noissa päiväkirjamaisissa teksteissä on jotain niin aitoa ja rosoista, etten haluaisi kadottaa sitä fiilistä koskaan, huolimatta siitä, mitä tulen kirjoittamaan tai yleensä elämässäni tekemään.

Kirsikkapuu Kirsikkapuu

Vuosien varrella olen kirjoittanut yhdeksää eri blogia (jos olen pysynyt laskuissa). Blogiartikkeleita olen kirjoittanut yhteensä yli 2000, tyytyväinen olen niistä ehkä pariinkymmeneen. Mutta niin kai sen pitää ollakin, koska kehitys kehittyy ja elämä menee eteenpäin. Suosittelen jokaista bloggaajaa palaamaan omiin vanhoihin teksteihinsä, jos alkaa tuntumaan siltä, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lupaan, että tulet todistamaan omat ajatuksesi vääriksi.

Tutustuin jo ensimmäisen blogini aikana muihin bloggaajiin, mikä oli mielestäni ihan parasta koko jutussa – ja on sitä edelleen. Ensimmäinen tilaisuus, johon sain kutsun bloggaajana, oli Make Up Foreverin 25-vuotisjuhla Yrjönkadun uimahallissa vuonna 2009. En vieläkään tiedä, miten kukaan pr-henkilö on tuossa vaiheessa edes voinut löytää blogini.

Ensimmäiseen matka-aiheiseen blogitilaisuuteen sain myös kutsun ensimmäisen blogini kautta. Kirjoitin jo tuolloin toisinaan matkailusta, se oli minulle rakas teema. Suomessa ei ollut varsinaista matkablogigenreä, joten tuossa tilaisuudessa oli monta bloggaajaa, jotka kirjoittivat matkailusta vain yhtenä aihealueena muiden joukossa.

Seuraavat blogini olivat englanninkielinen matkablogi, ihmissuhdeblogi ja Helsinki-teemainen valokuvablogi. Ensimmäisiä vihakommenteja sain ihmissuhdeblogiini. Ylivoimaisesti pahimpia kommentteja olen kuitenkin saanut tähän nykyiseen matkablogiini.

Myöhemmin kuvioihin tuli vielä muitakin blogeja, mutta siinä vaiheessa, kun aloitin matkablogin Rantapallossa tammikuussa 2012, alkoivat muut projektini hiipua. En kuitenkaan silloin uskonut, että tulisin kirjoittamaan samaa blogia samalla alustalla vielä yli seitsemän vuoden päästä. En myöskään osannut aavistaa, millaiseen pyöritykseen tämän blogin kanssa vielä joutuisin.

Suomessa oli tuossa vaiheessa paljonkin ammattimaisia lifestyle- ja muotibloggaajia, mutta yritykset eivät olleet lähes ollenkaan kiinnostuneita matkabloggaajista. Minä kirjoitin aluksi paljon Thaimaasta, mihin viittasi myös blogini nimi, Maassa tai maan tavalla. Lisäksi kirjoitin artikkeleita monista vaikeistakin aiheista, kuten ihmiskaupasta.

Parin vuoden päästä tilanne alkoi muuttua, ja aloimme yhteisönä rakentaa matkabloggaamista ammattimaisempaan suuntaan. Olen päässyt näkemään läheltä, välillä jopa tapahtumien keskiöstä, miten alaa on viety eteenpäin ja miten ensimmäiset matkabloggaajat ovat bloggaamisen kautta rakentaneet itselleen menestyksekästä uraa.

Kirsikkapuu

Itse olen tämän kaiken hässäkän keskellä välillä uupunut ja halunnut jopa lopettaa bloggaamisen. Etenkin viitisen vuotta sitten pääni meinasi hajota koko hommaan monta kertaa. Otin välillä paineita myös siitä, mitä muut halusivat minun tekevän. Totuus on kuitenkin se, että sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelevat tai tekevät. Merkityksellistä on se, että saan tehdä sitä, mitä rakastan, omalla tyylilläni, omaan tahtiini.

Vuonna 2013 olin alkanut kirjoittaa blogiani osittain englanniksi, mikä on ollut bloggaamisen kannalta huonoin päätökseni. Noihin aikoihin blogin nimi muuttui muotoon Reason for Season. Muutaman vuoden kuluttua droppasin toisen kielen jälleen pois, kun totesin, että suomi on itselleni edelleen paljon luontevampi ja rakkaampi kieli.

Vähitellen kuvioon tulivat vielä kaikki some-kanavat. Itse harasin vastaan pitkään ja hankin ensimmäisen älypuhelimenkin vasta alle 5 vuotta sitten. Tällä hetkellä tuntuu, että bloggaaminen ja somettaminen kävisi aivan helposti kokopäivätyöstä, niin paljon siihen kaikkeen saa aikaa kulumaan. Aloittaessani bloggaamisen kirjoitin joka päivä 1–2 blogipostausta. Nykyään tuo olisi täysi mahdottomuus, siltikin, vaikka tekisin bloggaamista kokopäiväisesti. Yhden tekstin tuottamiseen menee nimittäin huomattavasti enemmän aikaa kuin 10 vuotta sitten. Tällä hetkellä yhden Instagram-kuvan postaamiseen saattaa mennä yhtä kauan kuin aikanaan kokonaiseen blogiartikkeliin.

Olen miettinyt oikeastaan jo pitkään, pitäisikö minun panostaa bloggaamiseen ihan täysillä vai mennä toiseen äärilaitaan ja lopettaa se kokonaan. Nyt olen tilanteeseessa, jossa saan blogin kautta lähinnä satunnaisesti tuloja. Käyn blogimatkoilla,  monissa alan tapahtumissa, olen yhteydessä alan toimijoihin, käyn keskustelua kollegojen kanssa, hoidan somen ja kirjoitan mahdollisimman laadukasta sisältöä blogiin. Tämä kaikki vie älyttömästi aika –  jopa niin paljon, ettei tilanne ole yrittäjälle oikein taloudellisesti kannattava. Jos jatkan samaan malliin, niin yritystäni ei pian enää ole. Minun täytyy priorisoida palkallisia työkeikkoja, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun täytyy tulevaisuudessa tehdä joko enemmän blogiin liittyviä kaupallisia juttuja tai vaihtoehtoisesti tehdä muita palkallisia töitä ja panostaa omaan blogiini ehkä hieman pienimuotoisemmin. Nykyinen tilanne ei edusta kovinkaan kestävää kehitystä.

Ja pakko vielä todeta se, että niin kivalta kuin kuulostaakin, että bloggaajana välillä pääsee ”ilmaisille” matkoille (joissa muuten usein ei ehdi rentoutumaan minuuttiakaan) – kun laskee matkaan ja siihen liittyvään sisällöntuotantoon käytetyn ajan, niin yhtäkkiä matka ei tunnukaan enää ilmaiselta. Etenekin tässä vaiheessa, kun minun pitäisi saada hommat toimimaan kannattavasti yrittäjänä, on pakko harkita entistä tarkemmin, mihin lähden mukaan. Siksi aion tulevaisuudessa miettiä tarkasti, millaisille reissuille ja mihin yhteistyökuvioihin lähden mukaan. Moniin yhteistyökyselyihin sanon yksinkertaisesti ei kiitos. Suosittelen muitakin opettelemaan ein sanomista. Itse uskon, että se on yksi tärkeimmistä taidoista elämässä, ja vie kohti omien unelmien toteutumista. Sitten, kun oma kyllä on tarpeeksi vahva, on itse asiassa helppo sanoa ei. En voi valehdella, ettenkö olisi kerran jos toisenkin mokannut tämän asian kanssa. Välillä olen joutunut toteamaan, että tullut valittua ihan väärät taistelut ja sanottua kyllä ihan väärin perustein. Onneksi kaikesta oppii, ja ne hankalimmat tilanteet yleensä kasvattavat eniten.

Ylihuomenna lähden kuitenkin yhdelle pressimatkalle. Tämä reissu suuntautuu Mallorcalle ja Formenteralle – jälkimmäinen on ollut haaveissani vuosia.

Kesän aikana toivon voivani keskittyä reissaamiseen täällä kotimaassa. Aika näyttää, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan, sillä lukkoon lyötyjä suunnitelmia ei juuri ole.

KirsikkapuuKirsikkapuu

En tiedä tulevasta, mutta sen tiedän, että edelleen rakastan kirjoittamista. Rakastan matkustamista, ihmisiä, auringonlaskuja, katutaidetta, hiekkarantoja ja vuoria, uusia alkuja, meren aaltoja ja lämpimiä iltoja. Kyllä minä toivoisin, että ainakin jossain formaatissa voisin jatkaa bloggaamista seuraavatkin 10 vuotta. Ja en voi sanoa, että yhdestäkään blogistani  olisi tähän mennessä tullut sitä kuuluisaa menestystarinaa, mutta olen saanut elämääni kirjoittamisen kautta paljon, ja toivottavasti joku muukin on joskus tekstistäni saanut inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Ja onhan se aika sinnikästä jatkaa tätä hommaa näin pitkään siitä huolimatta, että matkalla on ollut aika monta mutkaa ja muuttujaa. Kiitos ihan jokaiselle, joka on ollut matkassa mukana.

Ja nämä kukat taltioin äsken Töölönlahdella. Kirsikankukka on mielestäni yksi maailman kauneimmista keväisistä kliseistä. En aio kyllästyä vaaleanpunaisiin kukkiin koskaan.

P.S. Nähdään Instagramissa: mirkahannele. Aion julkaista edelleen paljon värikkäitä kuvia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Reason for Season 7 vuotta

Keväällä 2011 tutustuin tuolloin Kaukokaipuu-blogia Rantapallossa kirjoittaneeseen Marinellaan. Hän oli Kierrätystehdas-tapahtumassa myymässä MAKEEdesignin tuotteita, ja siinä myyntipöydän luona keskustelumme lähti liikkeelle housuistani, jotka olin muutama päivä aiemmin ostanut Bangkokista. Juttelun lomassa kävi ilmi, että olemme molemmat bloggaajia, ja myöhemmin aloimmekin seurailla toistemme tekemisiä virtuaalisesti.

Olin aloittanut bloggaaamisen alunperin vuonna 2009. Kirjoitin ensimmäisten vuosien aikana yhteensä viittä eri blogia, joista yksi oli englanninkielinen matkablogi, yksi Helsinki-aiheinen kuvablogi, yksi käsitteli ihmissuhteita ja kaksi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun vuoden 2010 tienoilla osallistuin ensimmäiseen matka-teemaiseen blogitapahtumaan silloisen lifestyle-blogini kautta, en olisi osannut kuvitella, että meillä olisi Suomessa jonain päivänä ammattimaisia matkabloggaajia. Lähes kaikki tapahtumaan osallistuneet bloggaajat kirjoittivat blogiaan painottuen johonkin muuhun aiheeseen. Tämä kertoo siitä, että varsinainen matkablogigenre ei ollut vielä kovin pitkälle kehittynyt – yksittäisiä matkablogeja toki oli olemassa.

Vuoden 2012 tammikuussa Marinella sai minut innostettua aloittamaan matkablogin kirjoittamisen Rantapallossa, olinhan minä reissuteemoista paljon kirjoittanut aiemminkin. Matkamessujen aikaan uusi blogini, silloin nimeltään Maassa tai maan tavalla, näki päivänvalon.

Ei mennyt kauaa, kun kaikki muut blogiprojektini jäivät lopullisesti historiaan. Olin siinä vaiheessa kyllästynyt lifestyle-tyyppiseen bloggaamiseen ja myös noiden blogien lukemiseen, sen sijaan olin erittäin innoissani matkajuttujen kirjoittamisesta.

Bangkok Thaimaa

2012

Olin ollut vuosien ajan ihastunut Thaimaahan. Heti blogin alkumetreillä kirjoitin esimerkiksi sitä, miten kliseiseen matkakohteeseen reissaamista joutuu usein selittelemään ja perustelemaan, koska ei ole coolia reissata sinne, minne ”kaikki” muutkin reissaavat. Minä en missään nimessä halunnut lähteä mukaan siihen, että minun pitäisi omilla reissuillani yrittää miellyttää muita. Palasin saman tematiikan pariin vuonna 2017 artikkelillani Miksi Thaimaa.

Tuttuun tapaan lähdin taas kerran kevät-talvella Thaimaahan. Tällä kertaa meitä oli reissussa sekalainen ystäväporukka. Lensimme maahan eri aikoihin ja vietimme aikaa yhdessä sen mukaan, miten kenenkin reissupäivät sattuivat osumaan yksiin. Vietimme rehellistä reppureissuelämää, eikä esimerkiksi majoituksia paljon etukäteen varailtu. Näin meillä oli mahdollisuus muuttaa suunnitelmia lyhyelläkin varoitusajalla. Onneksi tällä kertaa ei sattunut mitään isompaa katastrofia, sillä edellinen Thaimaan reissuni oli mennyt kaikkea muuta kuin sunnitelmien mukaan.

Prachuap Khiri Khan ThaimaaThaimaan ranta 2012Prachuap Khiri Khan ThaimaaNora ja Mirka Mirka Bayoke

Vuotta 2012 värittivät myös valmistumiseni maisteriksi sekä hieman ennen valmistumista alkanut yllättävä työttömyys, joka kaiken lisäksi tiputti minut kaikkien valtion tukiverkkojen ulkopuolelle. Olin juuri palannut Thaimaan matkalta, kun seuraavana päivänä sain kuulla töiden loppumisesta. En ollut varautunut tilanteeseen mitenkään, mutta pääsin onneksi vähitellen eteenpäin freelance-töiden sekä osa-aikatyön avulla. Valmistumisesta iloitseminen jäi kuitenkin vähälle, kun sillä hetkellä oli melko kiperä taloudellinen tilanne elämässä.

Olin enenevissä määrin kiinnostunut sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ja perustimme Helsinkiin ihmiskaupan vastaisen tiimin, josta tuli myöhemmin Valo-yhdistys. Perehdyin rankkaan aiheeseen niin paljon, että parin vuoden päästä jouduin ottamaan asiaan etäisyyttä. Pää ei enää jatkuvasti niin vaikeiden asioiden äärellä olemista, sillä elämässäni oli henkilökohtaisella tasollakin hankalia juttuja, joita piti käsitellä. Ehdin kuitenkin kirjoittamaan ihmiskaupasta paljon eri blogeihin sekä perinteiseen mediaan. Kirjoitin matkablogissakin tämän tästä vähän syvällisempiä juttuja matkastoorien lisäksi.

Edistyksellisimmät yritykset alkoivat vähitellen nähdä potentiaalia matkablogeissa, ja muutamat matkabloggaajat kävivät näihin aikoihin kansainvälisillä blogimatkoillakin. Itselläni kesti kuitenkin vielä muutama vuosi ennen kuin lähdin ensimmäiselle blogimatkalle ulkomaille. Syksyllä kävimme Veeran ja Panun kanssa Rantapallon ja Visit Hämeenlinnan järjestämällä blogimatkalla Hämeenlinnassa, se oli ensimmäinen reissu, johon blogini tiimoilta osallistuin.

Mirka ja Veera Bianca Hämeenlinna

Sosiaalinen media oli tähän saakka tarkoittanut minulle ensin IRC-Galleriaa ja myöhemmin, vuodesta 2007 alkaen Facebookia. En osannut aavistaa, millainen merkitys sosiaalisella medialla tulisi myöhemmin olemaan ihan ammatillisessakin mielessä. Perustin ensimmäisen Twitter-tilini syksyllä ja tykästyin formaattiin kovasti. Kävi niin, että Facebookin päivittäminen jäi pitkälti osaltani siihen. Myöhemmin perustin matkablogillenikin oman Twitter-tilin, jotta en täyttäisi henkilökohtaista feediäni pelkästään matkajutuilla.

2013

Vuonna 2013 kirjoitin edelleen paljon oikeudenmukaisuuteen liittyviä juttuja. Vietin matkustamisen suhteen melko rauhallisen vuoden, kävin kotimaan kohteiden lisäksi ainoastaan pari kertaa Lontoossa. Ensimmäinen näistä reissusta osui siihen ajankohtaan, jolloin Rana Plaza romahti Bangladeshissa, enkä koskaan unohda sitä tunnetta, kun tajusin, että ihmiset, jotka ovat ommelleet Primarkista ostetut vaatteeni, saattavat olla nyt kuolleita. Lontoossa elämä jatkui niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, kun samaan aikaan yli 1000 epäinhimillisissä oloissa työskennellyttä tekstiilityöntekijää oli saanut surmansa. Vaikka olen lapsesta saakka hankkinut valtaosan vaatteistani käytettynä, on minun ollut tämän reissun jälkeen entistäkin vaikeampi suhtautua tekstiiliteollisuuden massatuotantoon.

Vuonna 2013 hankin ensimmäisen mobiililaitteeni, iPadin, eli liittyessäni Instagramiin vuoden 2013 kesällä minulla ei ollut vielä ollenkaan älypuhelinta. En ole erityisen tekniikkaorientoitunut, mieluiten raapustelisin kaikki tekstinikin käsin jonnekin vihkon kulmaan. Nykyään on kuitenkin mahdotonta pysyä mukana meiningeissä ilman tekniikkaa, joten koitan pysytellä kehityksessä mukana parhaani mukaan.

Lontoo lentokoneestaLontoo lentokoneestaLontoo CamdenLontoo

Loppuvuodesta osallistuin ensimmäisen kerran Lontoon World Travel Marketiin. Se oli mielenkiintoinen, hämmentäväkin kokemus, sillä nuo matkamessut ovat niin valtavat, että sinne mahtuisi varmaan kymmeniä Suomen messuja. Noihin aikoihin aloin kirjoittaa blogia puoliksi myös englanniksi. Blogin kannalta se oli erittäin huono päätös, mutta en tiedä, olisinko koskaan tottunut kirjoittamaan englanniksi, ellen olisi pakottanut itseäni siihen jossain formaatissa. Tuolloin vaihdoin blogin nimen muotoon Reason for Season. Matkablogigenre alkoi nyt ammattimaistua Suomessa, ja itse kipuilin kovasti sen kanssa, haluanko jatkaa bloggaamista ollenkaan. Olin todella väsynyt ja myös terveyteni meni koko ajan huonommaksi. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että rakastan kirjoittamista liikaa lopettaakseni.

2014

Blogimaailma kehittyi vauhdilla. Matkabloggaajat alkoivat enenevissä määrin tehdä yhteistyötä matkailualan yritysten kanssa, ja genre jatkoi ammattimaistumista. Välillä tuntui, että oma sydämeni ei pysy mukana kaikessa, koska olin aina kirjoittanut vain kirjoittamisen ilosta. Pohdin edelleen bloggaamisen mielekkyyttä moneen otteeseen. Minulle myös ehdotettiin, että minun kannattaisi blogata vähän ”vähemmän tosissani”, mutta tuntui huonolta idealta, että olisin vähentänyt kirjoittamista. Onneksi matkabloggaajien yhteisö oli jo tuolloin tiivis, ja näin olleen sain moniin pohdintoihin vertaistukea. Olen kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka ovat tulleet elämääni vuosien varrella bloggaamisen myötä – en olisi aloittaessani uskonut, miten sosiaalista yksinäisestä kirjoittelusta voisi jonain päivänä tulla.

Tallinna

Valtaosa lähimmistä bloggaajakollegoistani vaihtoi viimeistään tässä vaiheessa bloginsa Rantapallon alaisuudesta itsenäiselle alustalle, itse olen kuitenkin pystellyt samalla blogialustalla alusta näihin päiviin saakka.

Alkuvuodesta tein ihanan reissun Singaporeen ja Malesiaan. Viettäessäni 29-vuotissyntymäpäivääni Aasiassa ystävien ympäröimänä mietin, miten tästä seuraavana vuonna enää upgreidataan, kun tiedossa on kolmekymppiset. Olisinpa tiennyt, että seuraavalle vuodelle olisi todellakin luvassa jotain spesiaalia.

Singapore 1 AltitudeSingapore Marina Bay SandsLangkawi Langkawi

Vuoden 2014 heinäkuussa julkaisin edesmenneen CreateTrips-sovelluksen kautta mobiilimatkaoppaan liittyen Helsingin Kallioon. Se oli iso projekti, jonka aikana oma naapurusto tuli tutuksi moneen otteeseen. Treenasin myös itsekuria, kun istuin kesähelteillä päiväkausia sisällä kirjoittamassa.

Vähitellen aloin itsekin tehdä pienimuotoisia blogiyhteistöitä yritysten kanssa. Lähinnä ne tarkoittivat tässä vaiheessa sitä, että kirjoitin blogipostauksen esimerkiksi hotelliyöpymistä vastaan. Raha ei näissä projekteissa koskaan vaihtanut omistajaa.

Turku ravintola

Vuosi oli minulle ehkä elämäni vaikein niin jatkuvien terveysongelmien kuin monien muidenkin elämän haasteiden vuoksi. Loppuvuotta kohden elämä kuitenkin alkoi näyttää vähitellen toiveikkaammalta. Marraskuussa lopetin teknistä kehitystä vastaan räpiköimisen ja hankin ensimmäisen älypuhelimeni, iPhone kutosen. Minulla on siis ollut älypuhelin tällä hetkellä vasta reilut neljä vuotta – se on todella lyhyt aika! Vaikka viivytin iPhonen hankkimista mahdollisimman pitkään, on pakko myöntää, että olisi vaikea tässä vaiheessa enää palata entiseen.

Jätkänkynttilä RovaniemiRovaniemi auringonlasku

2015

Vuosi 2015 oli minulle yksi parhaista koskaan, ehkä osittain siksi, että kontrasti edelliseen vuoteen oli niin suuri. Vuosi starttasi sillä, että lähdin ystäväni Josefinan kanssa parin kuukauden mittaiselle reissulle Singaporen kautta Sydneyyn ja sieltä taas Singaporen ja Phuketin kautta takaisin. Olen tiennyt lapsesta saakka, että tulen jonain päivänä rakastumaan Australiaan, ja niinhän siinä kävi. En tiedä, onko mistään pois lähteminen ollut koskaan henkisesti yhtä raastavaa. Tein tämän reissun ihan minibudjetilla – matkan aikana jäivät erikoiskahvit ostamatta ja shoppailut tekemättä. Mutta oli se sen arvoista! Olin pitkään toivonut, että pääsen Australiaan ennen kuin täytän 30, ja sainkin 30-vuotislahjaksi alla näkyvän auringonlaskun Sydneyn kattojen yllä.

Bondi Icebergs SydneySydney auringonlaskuAustralia SydneySydney MarrickvilleAustralia Sydney Opera House

Kesällä julkaisin CreateTripsin kautta toisen mobiilimatkaoppaan, jossa oli vinkkejä Singaporeen. Tämäkin projekti oli työläs, mutta huomasin, että matkaoppaiden kirjoittaminen on ehdottomasti sellaista, mitä tekisin mielelläni elämäni aikana enemmänkin. Tykkään ottaa selvää eri paikoista ja etsiä sellaisia kohteita ja näkökulmia, jotka eivät ehkä ole suurelle yleisölle vielä tuttuja.

SingaporeSingapore

Kesällä reissailin kotimaassa ja kävin Ostravassa pressimatkalla, jonka puitteissa osallistuimme Colours of Ostrava -festareille. Vaikka en pidä itseäni ollenkaan festari-ihmisenä, tykästyin kovasti tähän tapahtumaan. Lämpöä riitti, tunnelma oli rento, lokaatio huikea eikä mihinkään tarvinnyt jonotella.

Colours of OstravaColours of Ostrava

Vuoden 2015 tammikuusta lähtien en ole missään vaiheessa ollut kokopäivätöissä. Olen tehnyt vaihtelevasti osa-aikatöitä ja freelance-hommia. Välillä olen miettinyt vaihtoehtoista ratkaisua ja hakenut vakituisempia töitäkin, mutta lopulta vapaus on kuitenkin vetänyt pisimmän korren.

Kirjoitin vuonna 2015 blogiin ihmiskaupasta ja prostituutiosta Thaimaassa kertovan artikkelin, joka kerää edelleen klikkauksia, enkä edes halua tietää, millaisilla hakusanoilla ihmiset tuon aiheen äärelle päätyvät. Melko rumaa kommentointia tuohon postaukseen tulee edelleen, joten ainakin tiedän, että on tärkeää, että näistä asioista puhutaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vaikeista asioista pitäisi olla hiljaa, ne kun eivät vaikenemalla katoa. Minulle on blogin kommenteissa jopa sanottu, että negatiivisista asioista tai omista mielipiteistä ei pitäisi matkablogissa kirjoittaa ollenkaan. Koen bloggaajana velvollisuudekseni  ja etuoikeudekseni sen, että voin toisinaan nostaa esiin myös maailman epäkohtia. Pääosin tietenkin haluan kirjoittaa positiivisista asioista ja maailman kauneudesta.

2016

Vuosi 2016 alkoi auringonlaskun kuvaamisella ehkä kauneimpana koskaan näkemänäni pakkaspäivänä, jolloin mereltä nouseva sumu peitti horisontin Kaivopuiston rannassa. Vaikka nautin tuon hetken kauneudesta, oli minulla ikävä lämpimään, ja helmikuussa oli aika taas palata Thaimaahan. Olen monesti miettinyt, miten onnekas olen, sillä hyvin usein ystäviä ja tuttavia on tarttunut matkaan reissuilleni siitä huolimatta, että olen ostanut lennot spontaanisti ja päättänyt lähteä matkaan yksin. On mahtavaa, että olen saanut jakaa niin monien ystävien kanssa hienoja hetkiä ympäri maailman. Tälle reissulle lähti mukaan ystäväni Wilhelmina. Treffasimme Koh Lipellä myös Seven Seas -blogia kirjoittavan Sannan kanssa.

Auringonlasku Helsinki talviKoh LipeKoh Lipe ThaimaaKoh Lanta auringonlasku

Vuonna 2016 Lånqvikissa järjestetty PING Festival on ollut mielestäni tähän saakka Ping Helsingin järjestämistä tapahtumista paras. Puheenvuoroissa nostettiin keskiöön sisällöntuotannon inhimillisyys ja vaikuttavuus. Olen lukenut omaa artikkeliani tapahtumaan liittyen jälkikäteen moneen kertaan palauttaakseni itselleni säännöllisin väliajoin mieleen sen, mistä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse – ei numeroista tai statistiikasta, vaan siitä, että sanoilla voidaan oikeasti vaikuttaa, tehdä maailmasta vähän parempi paikka. Olen kiitollinen siitä, että meillä on Suomessa näin hieno toimija kuin PING Helsinki, joka on viime vuosina vienyt alaa eteenpäin, luonut eettistä koodistoa, kouluttanut ja yhdistänyt alan ammattilaisia.

Heti toukokuisen PING-tapahtuman jälkeen teimme Veeran kanssa kahdestaan blogimatkan Portugalin Algarveen. Tämä reissu yllätti minut totaalisesti, sillä Portugalin eteläkärjen luonto osoittautui valtavan monipuoliseksi ja kauniiksi. En varsinaisesti myöskään harmitellut sitä, että pääsin kuvaamaan surffareita Sagresin rannoilla. Yksi heistä joutui Veeran mereltä pelastamaankin, Veera kun lähti suppaamaan vähän turhan rajun aallokon keskelle. Portugaliin palaisin mieluusti takaisin milloin tahansa.

Flamingot Algarve PortugaliAlgarve surffaajaSagres AlgarveLagos AlgarveAlgarve Portugali

Kesällä osallistuimme porukalla bloggaajille suunnattuun TBEX-konferenssiin Tukholmassa. Majoituimme legendaarisessa Forenomin asunnossa Kungsholmenin kaupunginosassa. Tuohon asuntoon muuttaisin takaisin koska vain, eikä kyllä muutenkaan harmittaisi asua Tukholmassa. Pidimme tämän reissun aikana kahdestaan Veeran kanssa lyhyen, mutta tärkeän blogiemme kehittämistuokion, jonka seurauksena päätin lopettaa toisen Twitter-tilini sekä jättää englannin kielen blogista kokonaan pois. Olisi ehdottomasti pitänyt dropata toinen kieli jo paljon aiemmin, mutta turha sitä on enää surra.

Tukholma auringonlasku

Vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla matkustelin paljon kotimaassa, kävin Turkish Airlineshin järjestämällä reissulla Kyproksella sekä suunnittelin yrityksen perustamista. Syksyllä osallistuin myös muutaman viikon mittaiselle yrittäjäkurssille – ajattelin, että saisin yrittäjyyden kautta freelance-elämääni enemmän selkeyttä. Päädyin kuitenkin toistaiseksi jatkamaan laskuttamista laskutuspalvelun kautta, ja yritys jäi sillä erää perustamatta.

Pohjois-Kypros

Loppuvuodesta lähdin vajaa pariksi kuukaudeksi jälleen Thaimaahan, kuinkas muutenkaan. Ison osan ajasta vietin Chiang Maissa, jossa vuokrasimme Veeran kanssa kämpät Nimmanin kaupunginosassa sijaistevasta Baan Thaista (noin 150 euroa/kuukausi). Reissu oli varsin epäonninen tekniikan suhteen, sillä kamerani kastui ja hajosi jo matkan alkupuolella, ja puhelin temppuili koko ajan niin paljon, että oli hankala edes saada WhatsApp-viestejä toimimaan. Lisäksi tietokoneen kanssa oli ongelmia, ja jouduin joka kerta kuvia koneelle ladatessani käyttämään operatioon pari tuntia aikaa. Yhtäkkiä kaikki aika, jonka olisin voinut käyttää kirjoittamiseen, menikin erinäiseen turhaan säätämiseen. En ole tämän vuoksi edelleenkään kirjoittanut blogiin juuri mitään Chiang Maista. Viimeistään seuraavalla reissulla aion korjata asian, ja haaveilenkin paluusta Chiang Maihin mahdollismman pian.

Istuessani reissun viimeisenä aamuna Bangkokissa ihailemassa auringonnousua suurkaupungin yllä, oli minulla omituinen tunne, että tuntuu väärältä palata Suomeen. Tuolloin en kuitenkaan vielä arvannut, miten kova shokki kropalleni olisi palata Suomeen vuoden pimeimpänä päivänä, ja miten haastavia seuraavat vuodet olisivatkaan.

Chiang Mai Doi Suthep Chiang Mai kahvila Chiang Mai VerandaBangkok temppeli Pattaya VerandaBangkok auringonlasku

Lensin kotiin Istanbulin kautta. Lento oli muutaman tunnin myöhässä, koska laskeutumiseen ei ollut mahdollisuutta ja jouduimme kiertämään kehää Istanbulissa. Missään vaiheessa matkustajia ei infottu siitä, mitä tapahtuu. Lopulta laskeuduimme,  ja monet olivat jo nostaneet laukkujaan käytävälle, kun yhtäkkiä kuulutettiin, että tavarat takaisin, nyt noustaan ilmaan. Koska kaikki olettivat, että olimme jo olleet perillä määränpäässämme, heräsi monilla luonnollisesti kysymys siitä, mitä oikein tapahtuu. Itsekin muistan miettineeni, onko koneemme kaapattu, vai mistä on kyse. Jossain vaiheessa selvisi, että emme olleet vielä oikealla kentällä. Päästyämme lopulta perille myöhästyi suurin osa koneemme matkustajista jatkolennoiltaan. Itse suuntasin hotelliin muutamaksi tunniksi nukkumaan, ja aamulla jatkaessani väsyneenä matkaa taitoin Istanbulin kentällä nilkkani melko pahasti. Paraneminen kesti kuukausia. Helsinkiin päästyäni tein kaikki jouluostokset tunnin sisään ja jatkoin matkaa bussilla suoraan Kankaanpäähän joulua viettämään. Jouluna ajoimme vielä Kankaanpäästä Rovaniemelle, joten parin vuorokauden sisällä tuli matkustettua ihan kiitettävästi.

2017

Vuosi alkoi suhteellisen lupaavasti. Tein ihania reissuja esimerkiksi Tukholmaan, Lontooseen, Tallinnaan sekä Suomen eri kohteisiin. Töitä ei ollut mitenkään liikaa, mutta sen verran sentään, että jotenkin selvisin.

Tukholma talvi Lontoo Sky Garden

Keväällä olin jo kyllästynyt siihen, että en ollut nähnyt aurinkoa ja lämpöä kuukausiin, ja hormonitoimintani oli mennyt sen vuoksi aivan sekaisin. Päätin viime hetkellä hypätä mukaan Turkin Afyoniin järjestetylle blogimatkalle, jonka teemana piti olla kylpylöihin tutustuminen. En olisi arvannut, että kylpylävisiitit jäisivät minimiin ja matkasta tulisi henkisesti todella raskas.

Reissuamme hyödynnettiin kyseenalaisiin poliittisiin tarkoituksiin. Vaikka olin itse paikan päällä aika ajoin jopa porukkamme rauhallisin, järkytyin kotiin palattuani syvästi, kun tajusin tilanteen laajuuden perehtymällä ajan kanssa siihen, mitä kaikkea matkamme aikana oli tapahtunut. Minusta tuli masentunut ja ahdistunut, enkä pystynyt tekemään töitä ollenkaan. Kevään projektit olivat vastikään päättyneet, eikä minulla ollut voimia hankkia uusia. Pohdin blogin lopettamista kokonaan, koska minulla oli sellainen olo, että minulla ei olisi koskaan enää mitään sanottavaa. Kirjoitin matkastamme lopulta kesäkuussa rehellisen postauksen, enkä ole koskaan saanut niin paljon palautetta, niin hyvässä kuin pahassa. Suurin osa palautteesta tuli yksityisesti, mikä kertoo siitä, miten tulenarka koko aihe on. Minua surettaa edelleen kovasti, että jotkut maalasivat minusta koko Turkin vihaajaa, vaikka tosiasiassa Turkki on mielestäni kaunis maa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä, ilmasto ihanteellinen ja ruoka valtavan hyvää. Tämä ei ollut ensimmäinen matkani Turkkiin, ja jonain päivänä tahtoisin jälleen palata sinne takaisin.

Istanbul Turkish AirlinesTurkki Afyon Turkki Afyon

Syksyllä osallistuin Marokkon pressimatkalle ja ihastuin maahan heti. Reissumme oli valitettavasti kovin lyhyt, ja päätin, että haluan tulevaisuudessa palata takaisin. Tällä hetkellä Norwegian lentää kahteen Marokkon kaupunkiin suoria lentoja, joiden hinnat ovat yleensä alle 200 euroa meno-paluu. Nyt olisi siis mahdollisuus reissata Afrikan mantereelle hyvinkin edullisesti.

Marrakech

Minulla oli ollut vuodelle 2017 ainoastaan yksi haave – lähteä marraskuussa takaisin Australiaan. Kävi kuitenkin niin, että minulla ei ollut mitenkään mahdollisuutta toteuttaa tuota matkaa. Olin ostanut erääseen Sydneyssä järjestettävään konferenssiin lipun jo helmikuussa, ja surullisena jouduin luovuttamaan sen pois. Olin toivonut, että voisin lentää ensin Australiaan ja paluumatkalla jäädä muutamaksi viikoksi Thaimaahan, jonne vanhempani olivat matkustamassa ensimmäistä kertaa elämässään. Australian suunnitelmien peruunnuttua ajattelin, että ehkä pystyn järjestämään itseni kuitenkin Thaimaahan. Ajattelin loppuun saakka, että haaveet on tehty toteutettaviksi.

2018

Tammikuussa vanhempani lensivät Thaimaahan, mutta itse jouduin jäämään Suomeen, sillä en pystynyt järjestämään tätäkään reissua. Olin kuitenkin helpottunut, että vuosi 2017 oli ohi. Tekemisen meininkiä arkeen toi kirjaprojekti, jonka olin aloittanut vuoden 2017 joulukuussa. Kirjoitin kankaanpääläisen yrittäjän elämäkertaa, ja projekti oli jotakuinkin kokonaan minun vastuullani. Vietin joka kuukausi vähintään viikon Kankaanpäässä, haastattelin ihmisiä, istuin kirjastolla selaamassa paikallislehtiä ja haalin kasaan valokuvia. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin. Muuten työkuvioni alkoivat mennä, jos mahdollista, entistäkin huonompaan suuntaan. Olin lopulta osan vuodesta myös ihan rehellisesti työttömänä. Aikuisiällä en ole koskaan kokenut taloudellisesti yhtä suuria haasteita kuin vuoden 2018 aikana. Lopulta kroppani alkoi antaa periksi stressin vuoksi, vieläkään ei ole ihan täysin selvinnyt, mikä kaikki on vialla.

Pääsin kuitenkin – kiitos monien ihanien ystävieni – käymään pari kertaa vuoden aikana Lontossa, keväällä Colour Conferencessa, syksyllä Justice Conferencessa sekä World Travel Marketissa. Alkuvuodesta kävin myös synttärimatkalla Pärnussa, mikä oli virkistävä kokemus ja mukavaa vaihtelua monien Tallinnan reissujen jälkeen. Reissaaminen oli kaiken kaikkiaan minimaalista, mikä on toisaalta myös positiivista, kun miettii sitä, miten surkea juttu lentäminen ympäristön kannalta on. Ilmastokeskustelua tulikin seurattua tiiviisti, mutta en aio ottaa asiaan tällä hetkellä enempää kantaa, koska en koe olevani vielä tarpeeksi asiantuntija. Tästä aiheesta on helppo heitellä kommentteja fiilispohjalta, mutta en koe, että minä voisin sanoa tässä vaiheessa mitään sellaista, mikä toisi lisäarvoa keskusteluun.

Lontoo Hampstead Heath

Syksyn aikana hain kokopäiväistä työtä. Kävin monissa haastatteluissa, mutta lopulta kaikki paikat menivät sivu suun. Olin hämilläni ja mietin, mitä minun pitää tehdä, kun freelance-elämästä ei tunnu tulevan mitään, mutta myöskään vakituista työtä ei löydy. Tiesin, että minun on pakko ratkaista asia jotenkin viimeistään ensi vuoden alkuun mennessä, sillä taloudellinen tilanteeni oli sellainen, että olin umpikujassa. Koska elämässä oli niin paljon stressiä, oli postaustahtini blogissa aika rauhallinen. Aikaa kirjoittamiseen olisi ollut, mutta kaikki motivaatio oli kadoksissa. Tein kuitenkin muutamia mielenkiintoisia yhteistöitä, joista yksi oli Finavian ja Blue Airin reissu Romaniaan.

Romania SibiuRomania Bukarest

Päädyin lopulta melko hulluun ratkaisuun. Hain starttirahaa ja päätin, että perustan yrityksen, mikäli saan tuen siihen. Asiakkaita ei ollut tiedossa enempää kuin aiemminkaan, mutta jostain syystä rakkaus kirjoittamiseen ja usko omaan osaamiseen olivat säilyneet monista kolhuista huolimatta. Mietin niitä viikkoja, jolloin minulla ei ollut tämän vuoden aikana varaa ostaa ruokaa. Mietin tulevaisuutta ja sitä, miten moni asia voisi potentiaalisesti mennä pieleen. Mietin, että mitä ihmettä teen sitten, jos terveyteni pettää lopullisesti. Päädyin pohdinnoissani siihen, että en aio antaa tilaa pelolle. Joululomalle lähtiessäni sain positiivisen starttirahapäätöksen. Inhimillisesti ajatellen on aika hölmöä lähteä yrittäjäksi vailla säästöjä ja vailla tarkkaa suunnitelmaa. Tiesin, että yrittäjyys kuitenkin juuri sitä, mistä olen haaveillut pitkään. Samana päivänä starttirahapäätöksen kanssa sain tietää, että kirjoittamani kirja on tullut painosta. Vuosi päättyi siis aika hienolla tavalla. Olen saanut kuukauden aikana kirjasta paljon hyvää palautetta ja iloitsen siitä, että vihdoin, vuosikymmenten haaveilun jälkeen, olen ihan oikeasti kirjoittanut kirjan. Toivottavasti tällaisia projekteja tulee elämäni aikana vielä paljon lisää.

2019

2.1.2019 minä hankin y-tunnuksen. Viimeisten viikkojen aikana olen opetellut paljon uusia asioita, kirjoittanut, ollut yhteydessä ihmisiin, suunnitellut tulevaa, pohtinut, harkinnut, ihmetellyt, kysellyt. Fyysinen terveyteni on edelleen, mitä on, mutta enää minun ei tarvitse surra sitä kaikki elämässäni olisi epämääräistä. Nyt minulla on selkeä tavoite – saada yrittäjyyteni toimimaan ja kirjoittaa puhuttelevia artikkeleita. Edelleen tuntuu siltä, että päivä päivältä rakastan kirjoittamista enemmän. Minulla on päättymätön into kirjoittaa tarinoita, auttaa ihmisiä, rohkaista, inspiroida, luoda uutta. Haluan kääntää vaikeudet voitoksi, matkustaa, tavata uusia ihmisiä ja ennen kaikkea tehdä oman osani siinä, että jätämme tuleville sukupolville perinnöksi sellaisen maailman, jossa on hyvä elää.

Bloggaamista jatkan edelleen, itse asiassa suuremmalla innolla kuin koskaan. Vihdoin minulla riittää energiaa kehittää omaa tekemistäni, mennä eteenpäin – ja tietenkin nähdä maailmaa paljon, paljon enemmän.

Tämä on vasta alkua.

Instagram: @mirkahannele
Twitter: @mirkahannelen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Jäljelle jäi toivo

Vuosi 2018 alkoi toiveikkaissa tunnelmissa.

Hyvä, etten kirjaimellisesti kiljunut riemusta, kun sain jättää taakseni vuoden 2017. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua ja uutta elämää. Tuntui, että alkamassa olisi paras vuosi pitkään aikaan. Olin aloittanut joulukuussa kirjan kirjoittamisen ja iloitsin siitä, että vuosi(kymmeni)en mittainen haave kirjan kirjoittamisesta oli vihdoin toteutunut. Aikomukseni oli panostaa terveyteen, töihin ja ihmissuhteisiin – elää tasapainoista, hyvää elämää.

Mutta vaikka miten paljon rakastaisi kirjoittamista, omaa elämäänsä ei voi käsikirjoittaa.

Omalla asenteella on elämässä valtava merkitys, mutta vaikka tapetoisi seinänsä täyteen motivaatiolauseita, yrittäisi parhaansa ja kiinnittäisi katseensa muualle kuin lannistaviin olosuhteisiin, joutuu toisinaan toteamaan, ettei nyt mennyt ihan putkeen. Huonon vuoden jälkeen ole automaattisesti luvassa helpompia aikoja, vaikka vuoden vaihtuessa tuntuisi miten mahtavalta. Jos vuoden 2017 haaveeni menivät palasiksi yksi toisensa jälkeen, niin vuonna 2018 en uskaltanut enää haaveilla kovin isosti. Alkuvuoden innostus tuntui jäätyvän kevät-talven talvipakkasilla.

Loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen huhtikuinen Lontoon matkani tuntui keitaalta erämaassa – etenkin, kun reissu ajoittui ennätyshelteiden ajankohtaan. 70 vuoteen ei kaupungissa oltu koettu yhtä lämmintä huhtikuista päivää. Tuntui siltä kuin olisin saapunut eurooppalaisen kaupungin sijaan jonnekin maailman toiselle laidalle, trooppisiin maisemiin. Keväisestä Lontoon matkasta tuli tämän vuoden rakkain muistoni.

Olen viime päivinä selaillut paljon kuvia viimeisen 12 kuukauden ajalta, jotta en unohtaisi hyviä hetkiä, joita tähän vuoteen mahtui. Nykyään puhelimen kuva-albumi (tai oma Instagram-tili) käy päiväkirjasta, ja mielestäni on hyvä välillä käydä läpi kaikkea sitä, mitä on tapahtunut. Silloin saattaa huomata, että elämässä on ollut paljon onnellisia hetkiä haasteista huolimatta.

Tältä vuodelta on jäänyt mieleeni esimerkiksi talvinen kylpylälomaa Pärnuun, ulkopaljussa istuminen vuoden kylmimpänä päivänä, maaliskuinen inspiraatiomatka Seinäjoelle, lukuisat aamiais- ja lounashetket ystävien kanssa, ennätyslämmin kesä, kirjan ensimmäisen käsikirjoitusversion valmistuminen kesäyönä, Yyterin hiekkadyynit, auringonlaskun ihailu keskikesällä Tallinnan kattojen yllä, purjehtiminen Helsingin edustalla, toinen Lontoon reissu marraskuussa, blogimatka Romaniaan + ennen kaikkea se, miten monet ihmiset ovat olleet tavalla tai toisella tukenani, kun minulla on ollut vaikeata. Se on ollut korvaamatonta.

London EyeLontoo Lontoo Brick Lane

Joudun myöntämään, että vuoden 2018 pohjavire oli stressaantunut, surullinenkin. Vuosi oli yksi koko elämäni haastavimmista, mutta en ole katkera tai pettynyt. Nyt on jälleen kerran aika katsoa eteenpäin.

Kirja, jota tänä vuonna kirjoitin, tuli painosta reilu viikko sitten, tasan vuosi sen jälkeen, kun projekti oli aloitettu. Samana päivänä sain myönteisen päätöksen starttirahasta toiminimen perustamista varten. Vaikea vuosi sai siis lopulta onnellisen lopun. Vaikka alkuahan tämä vasta on.

Tammikuussa aion siis vihdoin, parin vuoden tuskaisen odotuksen jälkeen, perustaa virallisesti yrityksen. Valehtelisin jos väittäisin, ettei minua pelota. Tyhjät taskut, paljon kysymyksiä oman terveyden suhteen, eikä mitään vedenpitävää suunnitelmaa – oikeastaan minulla on käsissäni lähinnä rakkaus kirjoittamiseen ja ihmisiin. Näiden avulla on tammikuusta eteenpäin selvittävä. Vaikka vastoinkäymisiä on ollut paljon, eivätkä olosuhteet varsinaisesti ole puolellani edelleenkään, en aio luovuttaa.

Olen joululoman aikana suunnitellut reissut ainakin kolmeen eri maahan, mikä kertoo siitä, että uskallan jälleen haaveilla. Matkoja ei ole varattuna minnekään, eikä tammikuun jälkeen kalenterissani ole muutenkaan juurikaan merkintöjä, mutta luotan siihen, että elämä kantaa.

Joidenkin mielestä on kornia, että uuden vuoden kynnyksellä asetetaan tavoitteita tai tehdään lupauksia, jotka niin helposti rikkoutuvat heti seuraavassa käänteessä. Minä rakastan uusia alkuja, siitä huolimatta, että epäonnistumisen mahdollisuus on aina olemassa. Minä uskon, jälleen kerran, että ensi vuodesta tulee edeltäjäänsä parempi.

Minä uskon, ettei toivo ole turha.

Helsingin Tuomiokirkko

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Matkustamattomuuden siunaus

Tämä vuosi on ollut matkustamisen suhteen hiljaisin pitkään aikaan.

Nyt olisi tilaisuus kiillottaa sädekehääni ja uskotella, että olen vähentänyt lentämistä ympäristövaikutusten vuoksi. Se olisi kuitenkin epärehellistä. Totta kai olen löytänyt tämän näkökulman kautta uudenlaista merkitystä ja jopa iloa matkustamattomudestani, mutta se onkin kokonaan jo toinen aihe, johon palaan myöhemmin.

Jos minulla olisi ollut mahdollisuus valita, en olisi ollut Suomessa viime talvena. Olisin lentänyt vuosi sitten marraskuussa Australiaan ja paluumatkalla pysähtynyt Aasiaan muutamaksi kuukaudeksi. Olisin palannut kotiin siinä vaiheessa, kun kevätaurinko olisi sulattanut lumihanget. En viihdy Suomessa talvella, turha sitä on kierrellä. Kaamoksen keskellä tuntuu joka vuosi siltä kuin olisin kaukana kotoa. Oireilen sekä fyysisesti että henkisesti.

 

Paras vuosi koskaan

Olen matkustanut viimeisen parin vuoden aikana hyvin vähän, koska minulla ei ole ollut vaihtoehtoja.

Olin pidemmällä reissulla viimeksi vuoden 2016 lopulla. Näin jälkikäteen mietittynä 2016 oli monin tavoin onnellisin vuosi pitkään aikaan, mistä olen edelleen kiitollinen. Olin kaksi vuotta sitten toiveikas ja ajattelin, että vihdoin saan elää elämää, josta olen pitkään haaveillut, eli matkustaa ja tehdä samalla töitä ympäri maailman. Sain kirjoitella työjuttujani esimerkiksi terassilla Sagresissa, kahvilassa Tukholmassa ja uima-altaan reunalla Chiang Maissa. Toivoin, että elämä voisi aina jatkua niin. Halusin yhä enenevissä määrin matkustaa, tutustua uusiin kulttuureihin ja oppia lisää niin itsestäni kuin ympäröivästä maailmasta.

Vuodesta 2017 tulisi paras vuosi koskaan. Näin minä vilpittömästi uskoin.

Vuoden vaihtuessa tilanne näytti vielä kohtuullisen lupaavalta, kunnes tuli kesä. En minä missään vaiheessa taloudellisesti rikastumaan päässyt, mutta sentään jotenkin pysyttelin pinnan yläpuolella. Tiesin, että minun on tultava rohkeammaksi oman työni markkinoimisessa – se oli silloin ja on edelleen isoin haasteeni freelancerina. Haaste osoittautui kuitenkin suuremmaksi kuin osasin kuvitella. En varautunut ja varustautunut tarpeeksi. Olisin tarvinnut paljon enemmän tukea tilanteessani, mutta en osannut sitä pyytää.

Olin ulkona mukavuusalueeltani joka kerta markkinoidessani työtäni. Olisin varmasti saanut paljon enemmän asiakkaita olemalla rohkeampi ja aktiivisempi. Jotain sentään sain aikaiseksi, ja vuoden 2017 aikana minulla oli asiakkaita sen verran, että selvisin. Säästöön en kuitenkaan voinut rahaa laittaa.

Yhtäkkiä tuli asiakkaiden sairastumista, yritysten kaatumisia, maksukyvyttömyyttä, laskuja joita ei maksettu, projekteja, jotka loppuivat oikeastaan ennen kuin edes alkoivat.. Jokainen yrittäjä/freelancer joutuu kohtaamaan tällaisia tilanteita, mutta koska olin heittäytynyt freelanceriksi vailla säästöjä ja elin kädestä suuhun, jo muutama huonompi kuukausi tarkoitti isoja ongelmia. Energia alkoi valua luovuuden sijaan päivittäiseen selviytymiseen. Minun olisi ehdottomasti pitänyt hankkia mentori. Asioiden pyöritteleminen pään sisällä yksin ei tehnyt hyvää. Yksin asuminen ja yksin työskenteleminen on huono kombinaatio murehtimiseen taipuvaiselle henkilölle.

Kaikesta huolimatta vuoden 2017 alusta lokakuuhun saakka uskoin, että saisin asiat järjestymään ja minulla olisi mahdollisuus toteuttaa unelmani talvesta maailmalla. Sain paljon tukea ystäviltä, jotka tsemppasivat minua olemaan luovuttamatta. Tein parhaani mukaan töitä sen eteen, että pääsisin marraskuussa talvea pakoon. Minulla oli kerrankin äärimmäisen selkeä visio. Jätin välistä esimerkiksi pressimatkan Yhdysvaltoihin (jossa en ole koskaan käynyt), koska uskoin voivani sen viikon aikana tehdä töitä sen eteen, että saisin järjestymään perheeni kanssa matkan Thaimaahan.

Välistä jäivät niin itä kuin länsikin.

Realiteetit oli pakko kohdata. Jäin Suomeen koko talveksi. Muu perheeni kävi ensimmäistä kertaa Thaimaassa, minä en päässyt mukaan. Tuntui epätodelliselta, että maa, jossa olin reissannut opiskeluaikojeni alusta lähtien, jossa yksi perheenjäsenistäni asuu ja joka tuntuu minullekin toiselta kotimaalta, olikin yhtäkkiä saavuttamaton.

Hampstead Heath Lontoo

Kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys

Haave elämästä, johon kuuluisi paljon matkustamista ja kirjoittamista, alkoi vähitellen mennä palasiksi. Ihanien ystävien avustuksella sentään pystyin tekemään muutaman päivän matkan Lontooseen tämän vuoden huhtikuussa – siitä tuli minulle yksi rakkaimmista reissuistani. Koin valtavaa kiitollisuutta, että sain olla silloin juuri siellä. Lensin Lontooseen sellaisena päivänä, kun siellä oli lämpimin huhtikuinen päivä 70 vuoteen. 29 astetta tuntui uskomattomalle loputtoman pitkän talven jälkeen.

Tämä matka oli minulle kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Silmäni avautuivat uudella tavalla sille, miten etuoikeutettu olen, kun minulla on ollut mahdollisuus nähdä maailmaa. Monilla sellaista tilaisuutta ei tule koskaan. On lukematon määrä ihmisiä, joilla ei ole edes oikeutta omistaa passia, saati rahaa matkustaa.

Silmäni avautuivat uudella tavalla sille, miten etuoikeutettu olen.

Kaupunkireissu Eurooppaan ei kuulosta mitenkään ihmeelliseltä tai hohdokkaalta. Luulisi, että eksoottisissa kohteissa reissaamisen jälkeen kaupunkimatka Euroopassa tuntuisi lähinnä tavalliselta viikonlopulta. Siinä tullaankin tämän blogipostauksen pointtiin, eli siihen, miksi olen kiitollinen tästä ajasta, jolloin en ole voinut matkustaa.

Olen onnellinen siitä, että en ole turtunut niin paljon, ettei esimerkiksi reissu Lontooseen tuntuisi enää erityiseltä. Kaikkeen nimittäin tottuu ja turtuu, ja ihminen haluaa aina vaan lisää ja lisää. Jos viiden tähden elämää jatkaa tarpeeksi pitkään, ei mikään enää riitä. Lopulta koko maailmasta ei löydy tarpeeksi tähtiä ja kaikesta löytyy jotain, mistä valittaa. En koskaan halua olla siinä pisteessä. Haluan elämäni loppuun saakka iloita pienestä ja olla kiitollinen kaikesta, mitä minulla on. Ihmetykseni, rakkauteni ja intohimoni maailmaa ja ihmisiä kohtaan on entisestään vahvistunut sinä aikana, kun minun on ollut pakko olla paikoillani. Itsestäänselvyyksiä ei enää elämässäni ole.

Liian isoja unelmia

Nyt kun mietin tätä parin vuoden mittaista ajanjaksoa, joka on ollut täynnä monenlaisia haasteita, alan vähitellen näkemään siunauksen siinä. Minun on ollut pakko pysähtyä elämässäni, sillä vaihtoehtoja ei ole ollut. Vaikka en olisi itse valinnut tätä tilannetta ja toivon, ettei elämäni jatkuisi epämääräisenä enää pitkään, olen kiitollinen siitä, että olen joutunut nöyrtymään ja saanut sen myötä kasvaa. Tällä hetkellä minun on elettävä kirjaimellisesti päivä kerrallaan, iloittava pienistä asioista ja jaksettava unelmoida isosti. Ennen kaikkea on oltava kärsivällinen.

Nyt ei ole aika luovuttaa.

Kesäkuussa kirjoitin kirjan valmiiksi. Olen siitä ylpeä. Rakkauteni kirjoittamista kohtaan vahvistui projektin aikana entisestään. Haluan kirjoittaa vielä paljon – myös monia kirjoja. On tässä vuodessa ollut siis jotain hyvääkin. Muuten olen joutunut tasapainoilemaan siinä jossain freelance-elämän reunalla, osan vuodesta myös ihan rehellisesti työttömänä. Olen nähnyt kovasti vaivaa sen eteen, että työrintamalla avautuisi uusia ovia. Samalla olen suunnitellut ensi vuotta ja haaveillut isoista jutuista, tietenkin myös matkustamisesta. Olen yllätyksekseni saanut edelleen paljon tukea ihmisiltä ympäriltäni. En ihmettelisi, vaikka jotkut jo kyllästyisivät tsemppaamaan minua, sillä välillä en itsekään tiedä, minne olen matkalla.

Olenko ensi vuonna yrittäjä vai en, sitä en osaa varmaksi sanoa. Olen tällä hetkellä avoin monille vaihtoehdoille ja luotan siihen, että parempia aikoja on tulossa. Osaamiseni ei ole kadonnut mihinkään, joten on pidettävä pää pystyssä ja uskottava siihen, että kova työ tuottaa jonain päivänä tulosta.

Kirjoittamista en aio lopettaa, se on ainakin varmaa.

Joskus on hyvä, että unelmat menevät palasiksi. Silloin on mahdollisuus aloittaa alusta ja rakentaa tilalle jotain monin verroin entistä ehompaa.

Kuvat: Hampstead Heath, Lontoo

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

PING Festival – säihkettä ja syvyyttä sisällöntuotantoon

Vuoden säihkyvin sisällöntuontantotapahtuma on täällä taas. Neljässä vuodessa Pohjoismaiden suurimmaksi vaikuttajamarkinoinnin tapahtumaksi kasvanut PING Festival järjestetään 8.5.2018 Jätkäsaaren Clarionissa. Tästä starttaa festarikausi!

Luovuus ja bisnes lyövät kättä, ilmassa on inspiraatiota, innostusta ja uusia ideoita. Sisällöntuottajat verkostoituvat yritysten edustajien kanssa sekä tietenkin keskenään. Vuoden tärkein, mutta ei missään nimessä tärkeilevin tai vakavahenkisin tapahtuma on jo aivan oven takana. Nähdäänkö siellä?

Sitten heti alkuun tunnustus. Kun puhutaan bisneksestä, vaikuttamisesta, kaupallisuudesta ja markkinoinnista, niin välillä tällaista introverttia ja herkkää tarinankertojaa huimaa. Minä kun mieluiten raapustelisin runoja vihkon reunaan ja upottaisin varpaani hiekkaan valtameren rannalla, vailla huolta huomisesta. Mutta vaikka minua hirvittää, en aio kaivautua rantahiekkaan vaan haluan kehittyä ja oppia, sillä elätän itseni sataprosenttisesti sisällöntuotannolla ja olen mukana tässä bisneksessä. Haluan ehdottomasti tulla mahdollisimman hyväksi siinä, mitä teen.

Olen vihdoin sisäistänyt sen, että on ihan ok olla juuri tällainen persoona kuin olen, herkkä, utelias ja haavoittuvainen. En ehkä kilpaile suurimpien suomalaisten somevaikuttajien kanssa, mutta minulla on jotain muuta annettavaa, sillä laadukkaan sisällön merkitys ei katoa koskaan.  Ja runoillakin voi muuten nykyään tehdä bisnestä.

Kun inhimillysyys tuli taloon

Tänä vuonna PING Festival järjestetään neljättä kertaa. Ensimmäinen tapahtuma jäi itseltäni väliin Australian matkan vuoksi, mutta muina vuosina olen ilokseni saanut olla mukana. Erityisesti vuonna 2016 Långvikissa järjestetty PING jäi sydämeeni ja uskon, että en ole ainoa. Bloggasin kyseisen tapahtuman jälkeen otsikolla ”Kun inhimillisyys tuli taloon”. Tapahtumassa puhuttiin paljon yhteisön merkityksestä, inhimillisyydestä ja tarinoista – juuri niistä asioista, joiden pohjalle minä tahdon sisällöntuotantoani sekä elämääni rakentaa. Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta ja se vasta on inspiroivaa!

Maailmaa voidaan oikeasti muuttaa sana sanalta.

Muutaman vuoden aikana PING Helsingistä on kehittynyt ihmisiä työllistävä vaikuttajamarkkinoinnin yritys, joka tekee PING Festivalin lisäksi paljon muutakin – kuten kuukausittain järjestettävää PING Studiota, jossa käsitellään vaihtuvia teemoja. Oma suosikkini on ollut tarinankerronnan ympärille rakennettu studio, jossa nosteettiin esille se, että yritysten kannattaisi enemmän hyödyntää journalistista osaamista. Tämän kuuleminen ilahdutti minua erityisen suuresti, sillä oma taustani on perinteisen median puolella ja olen monesti kipuillut sen kanssa, löytyykö minulle ja lahjoilleni paikkaa tästä maailmasta ollenkaan. PING Studion jälkeen tuli sellainen tunne, että kyllä ne oikeat ovet vielä avautuvat, ihan varmasti.

PING Festival 2016Saan olla juuri tällainen

Vuosi on taas kulunut nopeasti. Tämän vuotisen PING Festivalin kynnyksellä elämäni näyttää hieman epämääräiseltä, mutta näen tässä kaaoksessa myös mahdollisuuksia. Huomenna lähden virkistäytymään Lontooseen, jonne on luvattu hellelukemia, ja olen tähän mennessä itkenyt ainakin kolme kertaa ilosta aurinkoisen sääennusteen johdosta. Työrintamalle kuuluu hektistä, sillä tällä hetkellä viimeistelen asiakkaalle kirjaa, kirjoittelen erilaisia artikkeleita sekä blogiani. Kesäkuusta lähtien kalenterini alkaa kuitenkin tyhjenemään ja pian onkin korkea aika keksiä uusia työprojekteja. Toivon, että PINGissä syntyisi aivan uusia unelmia sekä mahdollisesti uusia asiakassuhteitakin.

Viimeisen vuoden aikana minulle on kirkastunut se, että tahdon tulevaisuudessa tehdä töitä ainoastaan sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka ajattelevat, että ihminen on bisnestä tärkeämpi. Työhyvinvointi on noussut minulle erittäin tärkeäksi arvoksi ja haluan panostaa siihen syömällä hyvin, liikkumalla sekä valitsemalla, millaisiin projekteihin lähden mukaan. En haluaa enää tehdä työtä sellaisessa ilmapiirissä, jossa voin jatkuvasti huonosti. Haluan myös tehdä työni mahdollisimman hyvin ja oppia jatkuvasti uutta. En halua elää elämääni niin, että teen vain sen, mitä minulta minimissään odotetaan. Haluan aina pyrkiä ylittämään odotukset – ja sitten kun epäonnistun, haluan jälleen nousta ja yrittää uudelleen. Haluan rohkaista muitakin siihen, että epäonnistumista ei kannata pelätä. Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia ja se vie aina eteenpäin. Pahinta on jäädä paikalleen epäonnistumisen pelossa.

Epäonnistuminen on osa jokaista luovaa prosessia.

Ajattelin aiemmin, että en voi olla yrittäjä, koska olen liian herkkä. Olen kuitenkin oppinut, että minun ei tarvitse sulloa itseäni mihinkään muottiin, yrittää kopioida toisia ihmisiä tai esittää olevani vahvempi kuin olen. On yrityksiä, jotka kaipaavat juuri minun kaltaisiani tekijöitä ja jos joku projekti menee minulta ohi, niin sitä ei ole minulle tarkoitettukaan. Olen huomannut, että sisällöntuotannon maailmassa esiintyy paljon kateutta ja vertailua, mikä on toki ihmiselle luonnollistakin, mutta mielestäni voisimme kaikki yhdessä päättää, että tuetaan kollegoja heidän unelmissaan ja mennään kohti omia haaveitamme vertailematta, missä kohtaa joku toinen on omalla matkallaan.

Minä haluan tulevan vuoden aikana oppia yhä lisää itsestäni, sisällöntuotannosta ja yrittäjyydestä. Olkoon PING Festival startti tälle kaikelle. Sen jälkeen aion panostaa kirjojen lukemiseen, tällä hetkellä listallani on ainakin Aki Hintsan Voittamisen anatomia, joka on jostain syystä itselläni edelleen lukematta. Odotan innolla, mitä tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan!

Mitä odotan PINGiltä?

Mutta se tuleva PING Festival! Odotan tapahtumalta eniten ihmisten kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluita, jotka toivottavasti kirkastavat minulle entistä enemmän omia haaveitani. Toivon saavani inspiraatiota sisällöntuotantoon ja lisäksi uutta energiaa oman työni markkinointiin, joka on edelleen oma heikko kohtani.

Toinen tapahtuman juontajista on Perttu Pölönen, joka on mielestäni ehdottomasti yksi inspiroivimmista nuorista miehistä Suomessa. Vuonna 2016, Pertun ollessa 21-vuotias, hänet kutsuttiin ainoana suomalaisena monien huippulahjakkuuksien kanssa Kalifornian Piilaaksoon ratkomaan maailman isoimpia ongelmia. Tarina juontaa juurensa jo vuosien taakse, jolloin teini-ikäinen Perttu kehitti sävelkellon, jolla hän halusi uudistaa musiikin teoriaopiskelun kokonaan. Perttu on palkittu keksintönsä ansiosta monissa yhteyksissä ympäri maailman, muun muassa vuonna 2014 vuoden luovimpana suomalaisena. Itse olen osallistunut kerran hänen vetämäänsä workshopiin, jossa kehiteltiin porukalla mahdollisimman huonoja ideoita. Suosittelen kokeilemaan tätä metodia, sillä kaikista surkeimpien ideoiden keskeltä saattaa välillä syntyä todellisia timantteja.

Pingin puhujista odotan eniten Oatlyn luovaa johtajaa, John Schoolcraftia. Oatly on mielestäni onnistunut laadukkaan tuotteensa brändäyksessä niin huikealla tavalla, että jokaisen, joka on kiinnostunut markkinoinnista, kannattaa olla muistiinpanovälineidensä kanssa paikalla. Maistiaisiksi kannattaa katsoa esimerkiksi tämä haastattelu. Schoolcraftin puheenvuoroa en aio missata, älä sinäkään!

Päivän ohjelmassa on monia muitakin kiinnostavia puheenvuoroja niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin lahjakkuuksilta. Mikäli siellä ruudun takansa on sisällöntuottajia, joilla ei vielä ole lippua Pingiin, niin influencer-lipun voi edelleen ostaa hintaan 147 + alv.  Toivottavasti nähdään Jätkäsaaressa toukokuussa!

PING 2017 Clarion JätkäsaariViime vuonnakin oli jo vähän säihkettä PING-lookissa, mutta eiköhän laiteta tällä kertaa paremmaksi.

Yhteistyössä: PING Helsinki

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather