Suomen suurin matkablogiyhteisö
poreallas

Break Sokos Hotel Bomba – Pohjois-Karjalan parhaimmistoa

                                                                                                                                                    Artikkeli kirjoitettu Break Sokos Hotel Bomban ja
                                                                                                                                                    Visit Karelian PR-matkan pohjalta

Nurmeksessa sijaitseva Break Sokos Hotel Bomba on monipuolinen matkailukohde ympäri vuoden.

Bomban kylpylähotelli oli minulle aiemmin tuttu ainoastaan valokuvien sekä tuttavieni kertomien tarinoiden välityksellä. Jo vuosia sitten olin näiden ansiosta noteerannut paikan, ja lisännyt sen kotimaan matkailuun liittyvien toivekohteideni listalle. Minua ei siis tarvinnut juuri suostutella siinä vaiheessa, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä viikonlopun mittaiselle tutustumisretkelle Bomballe.

Bomban sijainti Pielisen rannalla on mitä viehättävin. Kauniin järvimaiseman lisäksi toinen asia, jonka välittömästi Bombaan saavuttuani noteerasin, on ihmisten ystävällisyys. Myös paikallisuus on vahvasti läsnä ihan kaikessa palvelukokemuksesta sisustukseen ja ruokatarjoiluista elämyksiin, mikä on mielestäni tosi hienoa.

Bomba järvimaisema

Break Sokos Hotel Bomba sijaitsee kauniin Pielisen rannalla.

Bomban uudistetut hotellihuoneet

Yövyin Break Sokos Hotel Bombassa järvinäkymällä varustetussa perhehuoneessa, joka on uudistettu vuonna 2021. Tuolloin uuden ilmeen sai yhteensä 15 huonetta. Nämä vaaleilla sävyillä sisustetut perhehuoneet sijaitsevat hotellin päärakennuksessa, josta löytyy myös hotellin Trattoria Pielinen -ravintola sekä Spa Bomba -kylpylä.

Hotellihuoneesta avautuu näkymä Pieliselle. Parivuoteen lisäksi huoneesta löytyy myös parvi, jossa mahtuu nukkumaan kaksi henkilöä. Uskon, että erityisesti perheiden lapset nukkuisivat parven rauhassa mielellään, mutta tällainen neljän hengen huone sopii toki myös vaikkapa ystäväporukalle. Luontoelementit ovat näkyvillä niin tässä huoneessa kuin hotellikerroksen käytävilläkin esimerkiksi paikallisten kuvaajien ottamien valokuvien muodossa.

Tulevaisuudessa Break Sokos Bombassa tulee olemaan myös parvekkeellisia huoneita upealla, suoralla järvinäkymällä.

hotellihuone

Break Sokos Hotel Bomban Standard-parvihuoneet on uudistettu vuonna 2021.

Parvisänky hotellihuoneessa

Bomban perhehuoneesta löytyy parisängyn lisäksi parvi, jossa on nukkumatilat kahdelle.

Varjo hotellihuoneen seinässä

WC Bomba Nurmes

Aamuaurinko hotellihuoneen ikkunasta

Bomban hotellihuoneesta avautuu kaunis näkymä Pieliselle.

Bomban aamiainen

Break Sokos Hotel Bomban aamupala tarjoillaan Trattoria Pielisen tiloissa.

Spa Bomba – yksi Suomen parhaista kylpylöistä

Break Sokos Hotel Bomban hotellihuoneista pääsee kätevästi hipsimään kylpytakissa suoraan Spa Bombaan, josta tuli hetkessä yksi suosikkikylpylöistäni Suomessa! Olen varovainen käyttämään superlatiiveja, mutta ainakaan tällä hetkellä en keksi yhtään kylpylää, jossa olisin viihtynyt yhtä hyvin. Bomba ei kuulu Suomen tunnetuimpiin kylpylöihin, mutta uskon, että se pääsee jokaisen siellä vierailevan suosikkilistalle.

Spa Bomba on ihana paikka rauhoittua. Arjen kiireiden sekä maailman murheiden keskellä se tuntui keitaalta, jossa saattoi hetkeksi unohtaa kaiken stressin. Bomba ei ole vesipuisto, vaan enemmänkin rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka, jossa aikuisetkin viihtyvät. Spa Bomba on todella tyylikäs, eikä ihme, sillä kylpylän vuonna 2017 valmistuneesta uudistuksesta vastasi monia upeita hotelleja suunnitellut Puroplan. Kylpylä näkymineen edustaa ehdottomasti nykykarjalaista luksusta.

Allasosastolta löytyy 32-asteisen pääaltaan lisäksi niin kuuma-allas (40°C), kylmäallas (liian kylmä!) kuin poreallas ja lastenallaskin. Päiväsaikaan sen sijaan on mahdollisuus ihailla Pielistä koko kylpylän levyisistä ikkunoista, ja ulkoporealtailla järvimaisema avautuu suoraan silmien eteen. Saunamaailmasta puolestaan löytyy erilaisia teemasaunoja sekä elämyssuihkuja ja jalkakylpyjä.

Kylpylässä on myös allasbaari sekä ihanan lämpimiä lepotuoleja. Perjantaisin ja lauantaisin kylpylän aukioloa on pidennetty parilla tunnilla, ja tuolloin kylpylä on K-18. Pimeään aikaan kylpylä on valaistu kauniisti.

Hinnasto ja lisätietoa Spa Bombasta löytyy täältä.

Bomba kylpylä

ulkoporeallas järven rannalla

Spa Bomban ulkoporealtaiden eteen avautuu kaunis Pielinen.

Bomba saunaosasto

Spa Bomban saunaosastolta löytyy elämyssuihkuja sekä erilaisia saunoja.

Spa Bomba

Päiväsaikaan Spa Bombasta avautuu näkymä Pieliselle koko ikkunan leveydeltä.

Bomba poreamme

Spa Bombassa pääsee poreisiin sekä sisällä että ulkona.

poreamme Bomba

Bomban kypylästä tuli kertaheitolla suosikkikylpyläni.

Aktiviteetteja ympäri vuoden

Bomballe kannattaa matkustaa mieluiten milloin tahansa. Maisema on kaunis eri vuodenaikoina, ja monenlaisia aktiviteetteja on tarjolla ympäri vuoden. Kesällä voi harrastaa esimerkiksi soutamista, suppailua, pyöräilyä fatbikella, retkeilyä, fresbeegolffausta tai golffausta. Hotellin edestä löytyy myös hiekkarantaa, joissa voi viettää kesäpäivää ilman sen kummempia aktiviteetteja.  Talvella on mahdollisuus kokeilla esimerkiksi moottorikelkkailua, pilkkimistä, lumikenkäilyä, potkukelkkailua tai pulkkailua.

Bomban ohjelmapalveluista vastaa Villi Pohjola.

Hotellin vieressä sijaitseva karjalaiskylä herää eloon erityisesti kesällä, sillä silloin avautuvat näyttelyt, käsityöläispuodit, ravintolat, kesäteatteri ja tori. Lomakaudella Bomban ravintolaan katetaan noutopöytä. Lisäksi samassa rakennuksessa on mahdollista osallistua esimerkiksi Valamon viinipruuviin tai kesäkuukausina järjestettävään Bomban karjalanpiirakkapajaan. Pääsin kokeilemaan näitä molempia, ja voin ehdottomasti suositella näitä elämyksiä. En ollut koskaan aiemmin kokeillut karjalanpiirakoiden rypytystä, ja se tuntui jopa meditatiiviselta puuhalta, jota voisi tehdä useamminkin. Ja siis miten hyviä aidot karjalanpiirakat ovat! Taisin syödä niitä vähän liian monta putkeen.

Bomban karjalaiskylän keskus on alla olevassa kuvassa näkyvä, näyttävä Bomban talo, joka on rakennettu karjalaisia perinteitä kunnioittaen. Se on kopio Jegor Bombinin vuonna 1855 Karjalan Suojärvelle rakennuttamasta talosta. Bomban talon ravintolassa järjestetään monenlaisia tapahtumia ympäri vuoden − talo soveltuu myös yksityisjuhliin. Ravintolan lisäksi talosta löytyy oluttupa ja kesäterassi.

Kannattaa tutustua myös Bomba.fi -sivustoon, josta löytyy ajankohtaista tietoa siitä, mitä kaikkea alueella on meneillään.

Bomban talo

Bomban talo on karjalaiskylän keskus.

Bomban talon ravintola

Kauniisti katettu illallispöytä Bomban talolla teki vaikutuksen.

pannukahvit

Pääsimme nauttimaan moottorikelkkaretken päätteeksi pannukahvit.

Käsityöläispuoti

Bomban talolla pääsee tutustumaan myös käsityöläispuoteihin.

viinilaseja ja tarjoiluja

Valamon viinipruuvi järjestetään Bomban talolla.

Bomban karjalaiskylän tsasouna

Sunnuntaiaamu valkeni kauniina, joten päätin kävellä vastaanottamaan aamun ensimmäisiä säteitä aamukävelyllä. Suuntasin Bomban karjalaiskylän yhteydessä, aivan rannan tuntumassa sijaitsevan tsasounan eli rukoushuoneen luo.

Rukoushuoneessa järjestetään kirkollisia toimituksia. Kesäkautena sen ovet ovat auki kaikille vierailijoille oppaan johdolla ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Tsasounan avaimet saa lainaan Break Sokos Hotel Bomban vastaanotosta, mutta itse ihastelin sitä tällä kertaa vain ulkoa.

Tsasounan pihalla on siviilisotavankien muistomerkki, joka nykyisessä maailmantilanteessa yhtäkkiä tuntuikin aivan uudella tavalla ajankohtaiselta ja puhuttelevalta. Historia tuntui aivan eri tavalla elävältä nyt, kun sota Euroopassa ei ole enää vain pala menneisyyttä.

Hiljentymisen polku, joka johtaa tsasounalle, olisi varmasti oppaiden sanoittamana vieläkin mieleenpainuvampi kokemus. Jos siis vierailet Bomballa kesällä, kannattaa pitää tämä mahdollisuus mielessä.

risti tsasounan katolla

muistomerkki

auringonnousu järven rannalla

Nurmes tsasouna auringonnousu

Heijastus ikkunasta

tsasouna nurmes auringonnousu

Luminen maa ja aurinkoheijastus

Auringonnousu tsasounalla

Kulkuyhteydet Bomballe

Koska minulla ei ole autoa tai edes ajokorttia, olen kiinnostunut siitä, miten hyvin eri kohteet ovat saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä. Nurmekseen on mahdollista matkustaa täältä Etelä-Suomestakin julkisilla kulkuneuvoilla, sillä junalla pääsee kätevästi Joensuuhun, ja Joensuusta Nurmekseen kulkee sekä taajamajuna että useita linja-autovuoroja.

Bomba sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Nurmeksen keskustasta, joten kauniilla säällä tämä väli on myös helposti käveltävissä.

Monet reissaavat kotimaassa autolla, ja varsinkin kesälomien lähestyessä moni varmasti suunnittelee, minne lähtisi ajelemaan. Joensuusta, Kuopiosta ja Kajaanista ajomatka kestää noin 1,5 tuntia, Helsingistä puolestaan noin 6 tuntia, toki tilanteesta riippuen. Veneilijät voivat saapua Bomballe vesiteitse Pielisen kautta. Break Sokos Hotel Bomballa on veneiden tankkauspiste ja vierasvenesatama.

Nurmes sijaitsee siinäkin mielessä mielenkiintoisella alueella, että lähialueelta löytyy muitakin kohteita, joissa kannattaa vierailla. Esimerkiksi Kolille on vain tunnin matka, joten Suomen kansallismaisemiin voi matkustaa kätevästi samalla reissulla, kun tulee käymään Nurmeksessa.

Itse toivon, että kotimaan matkailua tuetaan tulevina aikoina paljon, etenkin nyt, kun takana on koronan haastamia vuosia. Vaikka maailma avautuu nyt yhä enemmän, ja on mahdollista matkustaa kauaskin, niin ei unohdeta näitä kotimaan helmiä <3.

Puunurmes

Idylliseen Puu-Nurmekseen kannattaa käydä tutustumassa samalla, kun käy Bomballa.

Lisää luettavaa Bombasta

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa: Mikä kylpylähotelli Pielisen rannalla: Break Sokos Hotel Bomba
Aamukahvilla: Nurmeksen Bomba-hotelli ja nykykarjalainen luksus
Wallenius: Pohjois-karjalan elämysloma: Yö karhujen kanssa, päivä kylpylässä
Mutkia matkassa: Pohjois-Karjalaista vieraanvaraisuutta Bomballa

Auromgonnousu järven rannalla

5 syytä tulla käymään Bombassa

Lopuksi vielä tiivistettynä viisi syytä, joiden vuoksi itse lähtisin käymään Bomballa.

  1. Rauha
  2. Ystävällisyys
  3. Kylpylä
  4. Maisemat
  5. Elämykset
Trattoria Pielinen

Trattoria Pielinen

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 15 toukokuun, 2022 at 23:16

    Bomba kuulostaa kyllä kivalta. Taloa ollaan pari kertaa käyty ihailemassa, muuta kylpylässä ei vielä olla käyty. Ehkäpä sinnekin seuraavaksi, niin viihtyisältä se vaikuttaa.

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:19

      Joo kannattaa, jos siellä suunnalla tulee joka tapauksessa liikuttua :). Itse pidin kyllä kovin.

  • Reply Eveliina / Reissukuume maanantai, 16 toukokuun, 2022 at 08:03

    Bomba on kyllä upea! Tuolla tuli vierailtua maaliskuussa, ja paikka teki vaikutuksen. En normaalisti ole mikään kylpylöiden ystävä, mutta jouduin Bomban kohdalla nielemään sanani 😀

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:19

      Joo tää on kyllä ihana <3. Minä kyllä pidän ihan yleisestikin paljon, mutta tämä oli erityisen ihana. Rauhallinen ja upeat maisemat! Toki kesäsesonkina taatusti välillä vähemmän rauhallinen, mutta puitteet ainakin kunnossa.

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa maanantai, 16 toukokuun, 2022 at 21:57

    Oi Bombasta oon kuullu kans vaan pelkkää hyvää! Nyt kun lapset innostui viime reissulla kylpylästä, niin heräs kyllä itelläkin kiinnostus käydä enemmän kotimaassa kylpylöissä! Tänne on ehdottomasti päästävä! Mutta… Pitäisköhän sitä vielä venyttää, jos sattuukin olemaan paras ja ei muut sitten tunnukkaan enää miltään sen jälkeen 😀 Kiva kuulla, että on edelleen tykätty paikka! Sinne on ehdottomasti joku kerta mentävä 🙂

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:18

      Tämä on kyllä niiin kiva :). Tosin lasten näkökulma voi olla erilainen, jos he kaipaavat liukumäkiä jne. Itse pidin täällä juuri siitä rauhallisuudesta. Ja tietty upeasta maisemasta.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, 17 toukokuun, 2022 at 14:47

    Majoituimme Nurmeksessa karhuretkellä ollessamme tuon vastarannalla vuokrahuvilassa ja teimme veneretkenkin tuon ohi, mutta ihan tuonne asti emme silloin ”ehtineet”. Kylpylöistä en oikein tapaakaan innostua, mutta jos joku on kesällä vaikka karhuja menossa katsomaan, niin siihenkin tämä käynee kyllä tasokkaaksi tukikohdaksi 🙂

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:15

      Minä taas fanitan kylpylöitä :)! Lämmin vesi on minulle sellainen rauhoittumisen elementti, ja majoitun mielelläni aina sellaisessa hotellissa, jossa on joko kylpylä tai ainakin amme huoneessa. Joo,kaunista luontoa tässä ympärillä kyllä riittää, eli kelpaa tosiaan tukikohdaksi monenlaisiin aktiviteetteihin, vaikka sitten karhujen bongailuun.

  • Reply Sini matkakuumeessa keskiviikko, 18 toukokuun, 2022 at 08:50

    Kylläpäs Bombasta nyt on kirjoitettu, mutta tämähän olikin pressimatka. Vaikka lukee samasta kohteesta, on kiva, miten eri ihmiset kuvaavat niin eri juttuja ja toki kiinnittävät ehkä huomiota erilaisiin asioihin.

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:13

      Joo mukana oli useampi bloggaaja/toimittaja :). Se on hauskaa itsekin aina nähdä, että mitä muut noteeraavat näillä reissuilla. Minä olen aina se, joku juoksee silmät ristissä aamuauringon perässä tai jotain muuta vastaavaa, jotta saa valoisia kuvia :D. Tämä Bomba oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

  • Reply Sanna I Seven Seas perjantai, 20 toukokuun, 2022 at 20:22

    Näyttää kauniilta! Etenkin tuo ulkoporeallas ja erityisesti tuossa hyisevässä pakkaskelin miljöössa. En ole itse käynyt vielä tuolla, enkä Kolilla, mutta varmasti vielä joku päivä tie vie tuonne. 🙂

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:09

      Minäkään en ole päässyt vielä Kolille saakka, siellä olisi ihana käydä. Ja nämä molemmat paikamt olisi ihana nähdä eri vuodenaikoina, koska sekin vaikuttaa tunnelmaan niin paljon. Joo porealtaat kauniilla maisemalla on kyllä ihan parhaita <3.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista perjantai, 20 toukokuun, 2022 at 21:53

    Hyvältä näyttää tuo Bomban kylpylä. Nauratti tuo kuva aamiaispöydästä. Ihan selvästi aamiainen mun makuun 🙂 Pohjois-Karjalassa on aina ihanaa käydä, sillä joka puolella karjalainen kulttuuri on vahvasti läsnä. Tuolla Bomballa erityisesti.

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:07

      Ihan harmittaa, että nyt vasta olen alkanut ottaa haltuun tätä Pojhjois-Karjalan aluetta. Niin upeaa seutua! Ja ihmiset jotenkin ihan erilaisia kuin täällä Helsingin seudulla :). Ihanan vieraanvarainen meininki. Kylpylä on kyllä ihan huippu kyllä, siitä ei pääse mihinkään. Haluaisin nähdä tämän paikan myös kesäkaudella, varmasti tosi ihana ympäristö viettää kesäpäiviä.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas lauantai, 21 toukokuun, 2022 at 08:46

    Nyt sait myytyä idean matkata Bombaan. Kyllä paikkaa olen katsellut mutta vielä ei sinne ole ehditty. Tuo paikka olisi melkoisen sopiva viikonloppu reissulle ja juurikin vaikka julkisilla.

    • Reply Reason for Season maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 13:59

      Tää on oikeasti tosi kiva paikka :)! Itsellä ehdottomasti suunnitelmana käydä uudelleenkin, vaikka täältä pk-seudulta matkaa onkin.

    Vastaa käyttäjälle Sini matkakuumeessa Cancel Reply