Suomen suurin matkablogiyhteisö
Vuori korvikset

Koronapäiväkirjat 3/? – inhimillisyyden vallankumous

Voiko koronaviruksesta seurata mitään hyvää?

Monien ensimmäinen ajatus koronavirusta miettiessä on varmasti, että tässä tilanteessa ei yksinkertaisesti ole mitään positiivista. Uutisotsikot huutavat pelkkää poikkeustilaa ja maiden sulkeutumista. Monin tavoin tilanne onkin traaginen – viikko sitten tuskin kukaan osasi kuvitella, miten paljon elämämme tulee muuttumaan lyhyessä ajassa. Totuus on myös se, että me emme vielä tiedä, miten massiiviset vaikutukset tulevilla kuukausilla tulee olemaan. Elämme historiallisia aikoja, mikä onkin yksi syy siihen, miksi aloin näitä koronaan liittyviä päiväkirjapostauksia kirjoittaa. Haluan dokumentoida ajanjakson, joka on ainutlaatuinen meidän elinaikanamme.

Keskity siihen, mikä tuo iloa

Olen seurannut uutisia ja tiedotusta mahdollisimman tiiviisti. En kuitenkaan suosittele samaa intensiivisyyttä kaikille. Itse olen esimerkiksi työskennellyt toimittajana, kirjoittanut kirjan jne – olen siis tottunut siihen, että etsin tietoa jatkuvasti. Tiedän, että tällainen voi myös uuvuttaa nopeasti, etenkin, jos siihen ei ole arjessaan tottunut. Jatkuvat negatiiviset uutiset ja tiukentuvat rajoitukset saattavat iskeä esimerkiksi vanhan trauman tai ahdistuksen päälle, joten mikäli koet, että koronauutisointi saa sinut voimaan entistäkin huonommin, kannattaa ehdottomasti pitää pieni breikki ihan kaikesta mediasta. Tämän aiheen käsittely ei nimittäin ihan hetkessä tule laantumaan, eivätkä klikkiotsikot tule muuttumaan lempeämmiksi. Nyt, jos koskaan, kannattaa pitää huoli omasta jaksamisesta ja läheisistään.

Haluan tänään kirjoittaa siitä, että tilanteen absurdiudesta ja järkyttävyydestä huolimatta kriisin keskellä on noussut esille myös paljon hyvää ja inhimillistä. Arvojohtajuus on noussut esiin joidenkin yritysten kohdalla upealla tavalla. On osoitettu, että työntekijöistä ja asiakkaista oikeasti välitetään, asioista viestitään avoimesti, lämpimästi ja rohkaisevasti. Valitettavasti näkyvillä on päinvastaistakin toimintaa, mutta sitä en halua nostaa esiin. Haluan keskittyä siihen, mikä on enenevissä määrin nostanut päätään viimeisen viikon aikana: ihmisten hyväsydämisyys ja yhteishenki.

Sosiaalisessa mediassa levinneet videot ja kuvat siitä, miten ihmiset ovat esimerkiksi järjestäneet parvekkeillaan konsertteja tai käyneet tapaamassa iäkkäitä vanhempiaan ikkunan takana puhelimella samalla keskustellen, lämmittävät mieltä kovasti. Niin Suomesta kuin maailmaltakin kantautuu jatkuvasti mahtavia uutisia. Miljonäärit ovat tehneet isoja lahjoituksia, monet ihmiset ovat antaneet osaamistaan, varojaan ja aikaansa muiden käyttöön, käsidesiä on alettu valmistaa paikoittain jopa ilmaiseksi jaettavaksi – lista jatkuu.

Muutama päivä sitten ihastelin näitä artikkelikuvassa olevia Hidastaja Art -korvakoruja Instagramissa, ja sanoin ostavani ne heti, kun oma tilanteeni helpottaa niin, että se on mahdollista. Ei kulunut kauaa, kuin tuttava  laittoi minulle viestiä ja kertoi, että hän kokee, että hänen pitää ostaa nämä korvakorut minulle. Ne kolahtivat postiluukustani juuri, kun olin julkaisemassa tätä artikkelia. Nyt silmäni ovat täynnä kyyneliä liikutuksesta.

Tässä on vuori, nyt kiivetään.

Yle on julkaissut tänään artikkelin siitä, mitä hyvää koronavirus on nostanut ihmisissä esiin.

Ravintola-alalla tarvitaan luovuutta

Monet yritykset, jopa sellaisetkin, jotka itsekin kärsivät kriisitilanteesta pahasti, ovat toimineet esimerkillisesti ja jakaneet omia resurssejaan yhteisön hyväksi. Helsingissä toimiva välipalabaari Bär Bar jakoi toissapäivänä sekä eilen keskustan alueella ilmaisia ruokatoimituksia kotiin toimitettuna. Tällä hetkellä Bär Barista voi tilata 20 euron hintaisen karanteenipaketin kotiinsa. Mukana tulee lahjakortti, jonka voi käyttää liikkeessä myöhemmin, kun akuutti koronatilanne helpottaa. Tilauksia otetaan vastaan Helsingin 00100–00230 alueelle.

Tuetaanhan tällaisten yritysten selviytymistä mahdollisuuksiemme mukaan! Arvostan sitä, että vaikeiden aikojen keskellä yrittäjät eivät luovuta, vaan menevät täysillä eteenpäin uudelaisia, luovia ratkaisuja hyödyntäen. Monet kahvilat ja ravintolat tarvitsevat nyt meidän tukemme, mikäli haluamme, että ne pysyvät pystyssä tämän kevään yli.

Totta kai haluamme.

Kotikulmillani Kalliossa on myös ollut ilahduttavia tempauksia. Esimerkiksi eilen ovensa väliaikaisesti sulkenut, Kalliossa toimiva Riviera jakoi ilmaiseksi ruokaa, jotta sitä ei menisi hävikkiin. Vastaavia tempauksia on ollut monissa muissakin paikoissa, mikä lämmittää mieltäni kovasti. Pienilläkin positiivisilla eleillä on kriisitilanteen keskellä valtava vaikutus, sillä ne auttavat ylläpitämään toivon ilmapiiriä ja uskoa tulevaisuuteen. Tarvitsemme nyt jokaiseen päivään niitä hetkiä, jotka muistuttavat siitä hyvästä, mitä maailmassa on.

Helsingissä saa ostaa edullista ruokaa esimerkiksi Kampin K-Marketista, jossa myydään nyt ”kouluruokaa” hintaan 5,90e/kg. Tämä on hienosti toimittu, sillä lapsiperheissä ja monissa muissakin talouksissa on nyt erityisen tiukat ajat. Toivon, että tällaiset käytännöt laajenevat ympäri maan. Tänään tulleen tiedon mukaan HOK-Elanto sulkee 82 ravintolaansa 23.3. mennessä ja siirtää noin 800 työntekijänsä erilaisiin kaupan alan työtehtäviin, jotta saadaan varmistettua kotitalouksien ruokahuolto.

Monissa kaupoissa on jo otettu käyttöön erilliset aamuaukiolot +70-vuotiaille eli riskiryhmäläisille. Toivon, että kaikki pitäisivät omia vanhempiaan/isovanhempiaan kartalla kaikista hallituksen suosituksista ja muutoksista, joita tällä hetkellä tulee päivittäin. Pidetään muutenkin huoli siitä, että rohkaisemme vanhempaa ikäluokkkaa pysyttelemään mahdollisimman paljon kotonaan ja ulkoilemassa.

Monilla on tällä hetkellä se tilanne, että he eivät voi poistua kotoaan edes ruokaostoksille, eivätkä kaikki vanhemmat ihmiset osaa käyttää älylaitteita tilatakseen kotiinsa ruokaa. Jos sinä olet valmis auttamaan naapureitasi, niin jätä esim. lappu ilmoitustaululle, laita kirje naapureiden postiluukkuihin tai liity vaikka Facebookin korona-apuryhmiin, joita on paikkakunnittain jo paljon. Yritetään saada avun tarve ja apu kohtaamaan mahdollisimman hyvin. Tällaista toimintaa on nyt paljon ilmoilla, ja se tulee varmasti laajenemaan ja organisoitumaan paremmin tulevina viikkoina.

Jotta meillä kaikilla olisi, mitä tarvitsmme

Olen liikuttuneena seurannut, miten monet yrittäjät ovat tarjonneet ilmaiseksi ammattiosaamistaan kanssayrittäjien käyttöön. On ollut ilmaisia webinaareja, konsultaatiota, koulutuksia. On ollut helpotuksia vuokriin, joustoa puolin ja toisin. On meidän kaikkien etu, että mahdollisimman moni yritys selviää tästä poikkeustilanteesta, joten jokainen kädenojennus lämmittää mieltä, oli se sitten maksuajan pidennys, taloudellinen tuki, vuokranalennus, konsultaatio tai mikä tahansa sellainen teko, mikä auttaa askeleen eteenpäin tässä tilanteessa. Myös valtakunnallisella tasolla mietitään erilaisia avustustoimenpiteitä.

Business Finlandin rahoitushaku pk- ja midcap-yrityksille avautuu yritysten haettavaksi torstaina 19.3. 

Monet tahot ovat järjestäneet sosiaalisessa mediassa tempauksia, joissa on nostettu esille yrittäjiä ja heidän tuotteitaan. On myös ideoitu uusia nettisivustoja ja virtuaalitapahtumia, joiden avulla yrittäjien työ ja tuotteet pääsevät esille. Koko ajan nousee esille uusia, luovia ratkaisuja, joiden kautta ihmiset auttavat toisiaan. Tänään bongasin ilmoituksen, jossa tarjouduttiin vetämään veloituksetta jumppaohjauksia parvekkeiden alla niin, että karanteenissa olevat voivat tehdä treeninsä turvallisesti omalla parvekkeellaan. Jotkut taas ovat luvanneet ottaa muutaman extralapsen omiin tiloihinsa opiskelemaan. On paljon taitoja ja resursseja, joita voidaan käyttää muiden auttamiseen poikkeuksellisina aikoina.

Jään avoimin mielin seuraamaan, mitä kaikkea tulevat viikot tuovat tullessaan. Tuntuu siltä, että inhimillisyyden vallankumous, josta Perttu Pölönen on paljon puhunut (luku- tai kuuntelusuositus karanteeniin: Perttu Pölönen, Tulevaisuuden lukujärjestys) alkaa olla vähitellen täällä. Itse aion tulevaisuudessa oman tilanteeni parannuttua tehdä mahdollisimman suuren osan hankinnoistani tukeakseni kotimaista yrittäjyyttä ja mietin toki myös, millaisilla keinoilla pystyn tulevina päivinä olemaan muille avuksi.

Olen luvannut lähitulevaisuudessa laittaa 20 % kaikesta taidemyynnistäni muiden pienyrittäjien tukemiseen tavalla tai toisella. Kyse on pienestä teosta, mutta jostain on aloitettava. Nyt on todellakin aika vetää yhtä köyttä, ja tähän projektiin tarvitaan meitä ihan kaikkia.

Akuutin kriisin jälkeen haluan keskittyä tässä matkablogissani erityisesti kotimaan matkailuun. Se oli suunnitelmani jo ennen tätä kriisitilannetta, mutta nyt koen sen entistä merkityksellisempänä – uskon, että meillä voi olla edessä kaikkien aikojen sesonki kotimaan matkailun saralla.

Ja vaikka tilanne on synkkä, eikä tällä hetkellä kukaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, ei lopeteta hyvien uutisten jakamista! Puhutaan toivoa ja rohkaisun sanoja, eikä luovuta unelmistamme. Ne saattavat muuttaa tämän matkan aikana muotoaan, mutta tärkeintä on, että haaveet kantavat pahimman yli. Eikä anneta esimerkiksi Twitterissä ja Instagramissa päätään nostaneet positiivisen ilmapiirin ja lämmön lässähtää – ei edes siinä kohtaa, kun tämä kriisi on selätetty. Nyt tarvitaan venymistä, kärsivällisyyttä ja empatiaa muita kohtaan.

Paljon tsemppiä ja iloa jokaiselle tuleviin päiviin!

P.S. Jos kaipaat juttuseuraa, niin minut tavoittaa esimerkiksi Instagramista: @mirkahannele

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply