Suomen suurin matkablogiyhteisö
Sky Gallery Pattaya

Miltä näyttää Thaimaan Pattayalla 2020?

Elämä on yllätyksiä täynnä. Yksi niistä on se, että palasin vuoden 2020 alussa Pattayalle. 

Pattaya oli ensimmäinen kaupunki, jonne Thaimaassa matkustin – samalla myös ensimmäinen matkakohteeni Euroopan ulkopuolella. Kaupunki oli noihin aikoihin, tammikuussa 2006, vielä hyvin erilainen kuin nykyään. Suoraan sanoen en ajatellut Pattayalle koskaan enää palaavani, vaikka Thaimaahan maana rakastuinkin.

Elämä kuitenkin yllättää, ja olen palannut Pattayalle vielä kolmella matkallani vuosien varrella, yhdellä kertaa pakoon lähes koko Aasiaan laajuisia rankkasateita, toisella reissulla ystävää tapaamaan. Viimeisimmällä reissulla, tammikuussa 2020, lähdin matkaan perheeni kanssa. Pattaya ei missään tapauksessa edelleenkään ole suosikkipaikkani Thaimaassa, mutta on sanottava, että kaupungissa on tapahtunut positiivistakin kehitystä vuosien varrella.

Pratamnak Pattaya

Lyhyt matka Bangkokista

Pattyan ehdoton valttikortti on se, että se sijaitsee lähellä Suvarnabhumin kansainvälistä lentokenttää, minkä vuoksi se valikoituikin tukikohdaksi perheemme tammikuisella matkalla, jossa oli aikuisten lisäksi mukana myös kaksi lasta (4v ja 9kk). Itse en kohdevalintaan osallistunut, sillä päätin omasta matkalle osallistumisestani muita myöhemmin. Niinpä siis lähdin Pattayalle, jälleen kerran.

Lentokentältä pääsee Pattayalle bussilla kahdessa tunnissa 130 bahtilla, taksin hinta on noin 1200 bahtista ylöspäin. Parhaillaan rakenteilla oleva luotijuna tulee helpottamaan matkustamista vielä entisestään – muutaman vuoden kuluttua Bangkokista Pattayalle pääsee jopa 45 minuutissa. Massiivisen rakennusprojektin valmistumisaikataulusta ei kylläkään kannata lupailla mitään ehdotonta, sillä rakennushankkeilla on tapana venähtää. Se on kuitenkin varmaa, että uudella junayhteydellä tulee olemaan valtava vaikutus matkailuun Thaimaassa.

Kun juna valmistuu, ei Pattayalle matkustaminen voisi olla enää helpompaa. Junaverkosto tulee kattamaan kaikki lähistön lentokentät. Kaupungilla onkin nyt mitä oivallisin tilaisuus kasvattaa asemaansa varteenotettavana matkakohteena Thaimaassa. Myös hintataso on edullisempi moneen muuhun Thaimaan suosittuun turistikohteeseen verrattuna, mikä on ehdottomasti plussaa turistien näkökulmasta – etenkin nykyään, kun hinnat ovat monin paikoin nousseet ja valuutta on ollut liiankin vahva jo jonkin aikaa.

Pratamnak Hill

Pratamnak Hill

Pattayan nähtävyydet

Pattaya on iso kaupunki ja monipuolisen aktiviteettitarjontansa vuoksi sopii monenlaisille matkailijoille. Tekemistä riittää golffaamisesta vesiurheiluun ja kalastusretkiin sekä shoppailusta ja interaktiivisista taidemuseoista kauneushoitoihin.

Erityisesti viime vuosina Pattaya on yrittänyt brändätä itseään yhä enemmän perheystävälliseksi kohteeksi. Kaupungissa on myös mahdollisuus majoittua suhteellisen tyylikkäästikin, esimerkiksi Royal Cliff Hotels Groupin hotelleissa.

Yksi Pattayan suosituimmista nähtävyyksistä on maailman suurin tiikkipuurakennus, The Sanctuary of Truth, joka sijaitsee Nakluan alueella. Uniikin temppelin rakennutti 1980-luvulla eräs thaimiljonääri, ja mielenkiintoista on se, ettei temppeli ole edelleenkään kokonaan valmis, vaan siellä on rakennustyö jatkuvasti käynnissä. Sisäänpääsymaksu (500 bahtia) on keskimääräistä korkeampi, mutta toisaalta paikka on melko erityinen.

Nong Nooch Garden on Kaakkois-Aasian suurin kasivieteellinen puutarha, joka avattiin yleisölle vuonna 1980. Kaunis puutarha on suosittu päiväretkikohde, mutta valitettavasti paratiisissa on varjonsa, sillä puutarha järjestää esimerkiksi elefanttishowta. Suosittelen kiertämään kaikki villieläimiin liittyvät aktiviteetit kaukaa, sillä eläimiä kohdellaan huonosti, eikä niiden käyttämistä tällaisiin viihdetarkoituksiin voi perustella millään. Nong Nooch Gardeniin voi kuitenkin ostaa lipun, johon ei sisälly eläinaktiviteetteja.

Erilaisia teemapuistoja ja vesipuistoja Pattayan alueella riittää. Isoimpia ovat Cartoon Network Amazone  sekä Ramayana Waterpark

Viime vuosina Pattayan alueelle on ilmaantunut nuorten suosimia, kuvauksellisia trendikahviloita, kuten Na Jomtienilla sijaitsevat Papa Beach sekä täysin pinkki rantakahvila Tutu Beach.

Pattayan eri rantojen välillä pääsee liikkumaan kätevästi sinisillä lavatakseilla, jotka ajavat edestakaisin tiettyjä reittejä, Jomtienilta Naklualle saakka. Taksien kyytiin voi hypätä mistä tahansa reitin varrelta, ja kyydin hinta on 10 bahtia/matka/henkilö. Pattayalla pystyy siis helposti ja edullisesti tutustumaan vaikka kaikkiin rantoihin Pattayalla. Mikäli taas hyppää esimerkiksi skootteritaksin kyytiin, kannattaa valita kuljettaja huolella – valitettavan monet kuljettajat ajavat yliväsyneenä tai humalassa, ja itsekin olen joutunut kolariin tällaisen kuskin kyydissä. Nykyään en hyppää kyytiin, mikäli tulee yhtään epäilyttävä fiilis.

Veranda Pattaya

Veranda Pattaya

Suomalaiset Pattayalla

Pattayalla on ollut vuosikymmeniä aikaa kehittää matkailuun liittyvää infrastruktuuriaan ja palveluitaan, sillä se kuuluu Thaimaan pitkäaikaisimpiin matkakohteisiin. Monet suomalaisetkin asuvat Pattayalla joko pysyvämmin tai vähintään muutaman kuukauden vuodesta.

Kaupungista löytyy suomalainen kotikirkko sekä useita suomalaisten perustamia yrityksiä, tässä niistä muutama:

Ravintola Helmi Jomtienilla

DEE RENT Motorbikes Jomtienilla

Majatalo Pattayan keskustassa

La Piscine The Swimmingpool Itä-Pattayalla

Suomalaisten yhteisö on niin suuri, että monin paikoin Pattayalla pärjää ihan kotimaan kielellä. Löytyypä Jomtienin alueelta myös yksi katu (Soi 4), joka on saanut lempinimen Soi Finlandia. Kadun varrelta löytyy esimerkiksi suomalaisomisteinen majatalo JP House. Mikäli saunaa tulee reissulla ikävä, niin sellaisiakin Pattayalta löytyy useampia.

Pattaya Park

Pattaya Parkin vesipuisto

Pattaya – seksiturismin keskus

Maineensa kanssa Pattayalla riittää vielä tekemistä, sillä mielikuva Pattayasta seksiturismin mekkana elää tiukassa, eikä syyttä. Viime vuosina Pattayan maine on alkanut stressata paikallisia matkailuviranomaisia, ja kaupungin imagoa on pyritty siistimään, välillä keinolla millä hyvänsä.

Vuonna 2019 viranomaiset tutkivat Pattayan pahamaineisen Walking Streetin alueen ja totesivat, ettei sieltä enää löydy prostituutiota ollenkaan. Tällaiset ”tutkimukset” asettavat viranomaiset lähinnä naurunalaiseksi, mutta sen verran on kuitenkin myönnettävä, että on kaupungissa muutostakin tapahtunut. Prostituutio ei ole katukuvassa yhtä näkyvää kuin vuosituhannen alkupuolella, ja paljon tyttöbaareja on myös suljettu viime vuosina. Kaupungilla kulkiessani en meinannut uskoa, miten erilainen tunnelma siellä oli ensimmäiseen matkaani verrattuna.

Olisi kuitenkin naiivia sanoa, että kaikki on muuttunut – siitä ollaan vielä kaukana. Tekemistä riittää vielä vuosiksi tai vuosikymmeniksi eteenpäin, jos Pattayan halutaan olevan matkakohde, johon seksiturismia ei enää yhdistetä. Seksiturismin juuret ulottuvat Vietnamin sodan aikoihin, eikä vuosikymmenten perinteitä ihan hetkessä katkota. Lisäksi prostituutiolla on thaimaalaisten keskuudessa pitkät, satojen vuosien perinteet, mikä tekee asiasta entistäkin monimutkaisemman. Pattayalla on edelleen kymmeniätuhansia seksityöläisiä.

Matkailija voi tietenkin suunnitella reissunsa Pattayalle niin, ettei ole seksiturismin kanssa tekemisissä. Emme mekään muuten olisi sinne matkustaneet sellaisella seurueella, johon kuuluu myös pieniä lapsia. Toivon kuitenkin, että matkailijat välttäisivät liian pitkälle vietyä ”poissa silmistä, poissa mielestä” -asennetta, sillä todellisuus ei katoa sillä, että itse kääntää sille itse selkänsä.

Mikäli epäilee, että johonkin tilanteeseen liittyy ihmiskauppaa, siitä voi raportoida matalalla kynnyksellä viranomaisille. Koskaan ei tiedä, mikä vihje lopulta johtaa jonkun ihmiskaupparingin jäljille. Kakkois-Aasia on yksi ihmiskaupan hotspoteista maailmassa, mikä on hyvä tiedostaa tällä alueella matkaillessaan. Nykyään onneksi monet järjestöt toimivat Pattayalla auttaen ihmiskaupan uhreja sekä tietenkin viranomaisia, jotta mahdollisimman paljon rikoksia saataisiin selvitettyä.

Mikäli tahtoo viettää lomansa muualla kuin Pattayan pahamaisen yöelämän keskuksessa, suosittelen välttämään majoittumista keskustassa sijaitsevan Pattaya Beachin alueella, vaikka päiväsaikaan yöelämä ei toki näy. Keskustan ranta-alue on heittämällä kaupungin ankein, ja tällä hetkellä tietöiden vuoksi entistäkin kurjemmasa kunnossa. Muut rannat ovat huomattavasti rauhallisempia ja muutenkin miellyttävämpiä.

Pattaya Beach

Pattaya Beach

Koh Larn – Pattayan kauneimmat rannat

Pattayalla riittää rantaviivaa kilometritolkulla, mutta paratiisimaisia rantoja ja postikorteista tuttuja maisemia sieltä on turha etsiä – turkoosina kimaltavaa vettä löytyy kuitenkin läheltä, nimittäin kaupungin edustalla sijaitsevalta Koh Larnin saarelta. Lautta Koh Larnille lähtee Walking Streetin eteläpäässä sijaitsevasta satamasta, ja maksaa yhteen suuntaan 30 bahtia per henkilö. Lipun voi ostaa suoraan lautan edustalta lipunmyyjältä. Matka kestää reilut puoli tuntia.

Viime vuosina Koh Larnista on tullut jo vähän liiankin suosittu, erityisesti saaren vilkkain ranta, Ta Waen (jonne osa lautoista saapuu suoraan) on yleensä painajaismaisen täynnä. Onneksi se ei ole saaren ainoa ranta, ja erityisesti silloin, jos on mahdollisuus kiertää saarta skootterilla, voi löytää aivan hiljaisia rantakaistaleita päärantojen välistä. Päärantojen välillä kulkee lavatakseja sekä skootteritakseja, ja joidenkin rantojen välimatkat ovat niin lyhyet, että ne voi helposti kävelläkin.

Koh Larnilla on halutessaan mahdollista myös yöpyä. Ainakin tällä hetkellä majoitusta on tarjolla edullisin hinnoin, mutta hinnat saarella vaihtelevat sesongin ja täyttöasteen mukaan.

Pattayalta on mahdollisuus tehdä päiväretkiä myös rauhallisemmille paratiisisaarille, mutta niille ei ole tarjolla säännöllistä lauttakuljetusta. Kyydityksestä on neuvoteltava speed boat -kuljettajan kanssa satamassa. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana siinä, millaisen kuljettajan kyytiin hyppää. Viime vuosina Thaimaassa on sattunut vesillä paljon onnettomuuksia, kun kuljettajilla on ollut vähän liian kiire määränpäähänsä, eikä aina tarvittavia taitojakaan veneen ohjaamiseen.

Yksi Pattayan lähistöllä sijaitsevista paratiisisaarista on Koh Khram, jonka on sanottu olevan upein saari Pattayan saaristossa. Pattayalta pääsee kätevästi myös suositulle Koh Sametin saarelle, jonne voi lähteä joko päiväretkelle tai pidemmäksi aikaa. Koh Samet ei ole majoituksen suhteen kuitenkaan edullisimmasta päästä, eikä se ole Thaimaan rauhallisin saari.

Koh Larn

Koh Larn

Koh Larn Pattaya

Koh Larn Samae Beach

Koh Larn

Koh Larn

Tawaen Beach Koh Larn

Tawaen Beach Koh Larn

Pratamnak – rauhallisempi Pattaya

Vuokrasimme perheeni kanssa AirBnb:n kautta yksityisen villan muutaman sadan metrin päästä Pratamnakin rannasta, joka sijaitsee Pattaya Beachin ja Jomtienin välissä. Villassamme oli neljä makuuhuonetta sekä oma uima-allas, joten se sopi mainiosti meidän seurueellemme.

Pratamnakin rannalta pystyy myös helposti kävelemään rantaa pitkin suoraan Jomtienille saakka.

Pratamnak villa

Yksityinen villa, Pratamnak

Pratamnakin ja Jomtienin välissä sijaitsee myös Pattaya Park, jonka vesipuistossa mekin kävimme. Puiston sisäänpääsymaksu on vuosikymmenten ajan ollut 100 bahtia, mutta vuoden 2019 loppupuolella se on nostettu 200 bahtiin.

Pattaya Parkin 240 metriä korkea Pattaya Tower on toiminut Pattayan maamerkkinä jo vuosikymmenien ajan, ja sieltä voi tulla alas esimerkiksi vaijeriliulla. Kävin tornissa virkistämässä vanhoja muistoja, mutta täytyy sanoa, että minulle tuli tällä kertaa lähinnä kurja olo. Torni alkaa olla jo melko rapistuneessa kunnossa, enkä ole ihan vakuuttunut sen kaikista turvajärjestelyistäkään. Niinpä kiirehdin takaisin maanpinnalle nopeasti, enkä usko, että tulen koskaan enää tuohon paikkaan palaamaan. Suosittelen maisemien ihailuun tämän paikan sijaan esimerkiksi jotain Pattayan kattobaareista tai vaikka Pratmanak Hillin näköalatasannetta.

Pattaya Park torni

Pattaya Tower

Pratamnakin rannassa merimaisemaa voi kivuta katsomaan Centara Grand -hotellin katolle. Pattayan parhaat kattobaarit löytyvät kuitenkin keskustasta. Pattayan keskustassa voin suosittella ainakin Terminal 21 -kauppakeskuksen yhteydessä toimivan Grande Centre Point -hotellin Sky 32 -kattobaaria sekä Hiltonin katolta löytyvää Horizonia.

Sky 32

Sky 32 Pattaya

Horizon Pattaya

Horizon Pattaya

Pratamnakin ranta on huomattavasti rauhallisempi ja siistimpi kuin keskustassa oleva, ja alueella myös liikenne on selkeästi rauhallisempaa kuin kaupungin ytimessä. Pratamnakissa huomion kiinnitti myös se, että käytännössä kaikki asiakaspalvelijat puhuivat meille venäjää. Monet paikalliset osaavat venäjää paremmin kuin englantia, ja sain sellaisen vaikutelman, että he olettavat kaikkien (muiden kuin aasialaisen näköisten) turistien olevan venäläisiä. Myös monet venäläiset avasivat kanssani keskustelun äidinkielellään. Oma, yläasteella ja lukiossa hankittu kielitaitoni on sen verran ruosteessa, että en näihin keskusteluihin lähtenyt mukaan.

Pratamnakin pääkaduilla on paljon turisteille suunnattuja ravintoloita, joiden hintataso on myös sen mukainen. Kaksi ravintolaa jäi erityisesti mieleeni alueelta: Sky Gallery sekä Gabbages and Condoms. Erityisen näistä ravintoloista teki niiden ympäristö. Suosittelen näitä ravintoloita auringonlaskun aikaan, sillä molemmissa on kaunis merinäköala. Kannattaa tehdä varaus sellaiseen pöytään, joka on ravintolan parhailla näköalapaikoilla. The Sky Gallery sijaitsee Cozy Beachilla ja Gabbages and Condoms Pratamnakin neloskadun rannassa. Tämän ravintolaketjun konsepti on muutenkin erityinen, sillä ravintola tukee taloudellisesti hyväntekeväisyystyötä esimerkiksi terveyteen ja ympäristöön liittyvien projektien parissa. Samassa yhteydessä toimii myös viehättävä Bees and Birds Resort. Täällä yöpyisin mielelläni seuraavalla reissulla.

Pidin myös esimerkiksi sympaattisesta perheomisteisesta ulkoilmaravintolasta nimeltä Kwan Garden. Sen hintataso on huomattavasti Pratamnakin turistiravintoloita edullisempi.

Noin yleisesti ottaen sanoisin, että Pratamnakin alueella pätee sama kuin muuallakin – kannataa kurkata niiltä pääkaduilta vähän sivummalle, niin löytää edullisempia ja mahdollisesti myös laadukkaampia ravintoiloita.

Kaiken kaikkiaan alue on hyvin erilainen verrattuna keskustan alueeseen, omasta mielestäni hyvällä tavalla. Toki monia palveluita sekä ostosmahdollisuuksia löytyy keskustasta paljon enemmän. Iltaisin lähistöllä on markkinat, mutta jos haluaa ihan tosissaan shoppailemaan iltamarkkinoille, niin kannattaa ottaa taksi Thepprasit Roadin viikonloppumarkkinoille.

Sky Gallery Pattaya

The Sky Gallery

Cabbages and Condoms Pattaya

Cabbages and Condoms

Cabbages and Condoms

Cabbages and Condoms

Jomtienissa on potentiaalia

Muistan miettineeni kolme vuotta sitten Jomtienilla kävelessäni, että alueessa on valtavasti potentiaalia. Mikäli intressejä matkailuviranomaisten puolelta löytyy, niin Jomtienista voisi rakentaa todella trendikkään alueen – sen voisi myös entistäkin selvemmin erottaa brändinä Pattayasta, jonka maine on edelleen kyseenalainen. Bongasin rantakadulta esimerkiksi sympaattisen Truck Cafen nimeltä Do Cafe. Tämä olisi varmasti vakkaripaikkani, jos asuisin lähistöllä.

Do Cafe Truck Cafe Pattaya

Do Cafe Jomtien

Do Cafe Jomtien

Do Cafe Jomtien

Viime kesänä perheemme reissua suunnitellessamme isäni (joka valitettavasti menehtyi ennen matkaamme) puhui aina Jomtienista, ei koskaan Pattayasta. Hänen ajatuksissaan nämä olivat kaksi eri asiaa, ja on mielestäni itse asiassa mahtavaa, jos Jomtienia pidetään omana alueenaan, onhan se erilainen kuin Pattayan keskusta. Jos Jomtienin brändiä kehitettäisiin, voitaisiin sen avulla houkutella myös niitä reissaajia, joille Pattayan maine on yksinkertaisesti liikaa.

Kolme vuotta sitten yövyin Jomtienilla Veranda-hotellissa, joka oli tuolloin uusi ja hieman syrjässä kaikesta – lähellä ei ollut yhtään kauppaa tai oikeastaan mitään muutakaan. Kun palasin katsomaan, miltä tuo paikka näytti, oli viereen rakennettu ties miten paljon uutta. En enää tunnistanut aluetta samaksi! Paljon on siis Jomtienilla viime vuosina rakennettu, ja odotan innolla, miltä täällä tulee muutaman vuoden kuluttua näyttämään.

Veranda hotelli Jomtien

Veranda Pattaya

Veranda Pattaya

Veranda Pattaya

Veranda Pattaya

Veranda Pattaya

Yövyin neljä yötä Jomtienilla sijaitsevassa D Varee -hotellissa, joka on hinta-laatusuhteeltaan varsin kelvollinen. Noin 40 euron hintaan (tällä hetkellä myös edullisemmin) saa parvekkeellisen huoneen kauniilla merinököalalla ja aamupalalla. Hotellissa on kaksi uima-allasta, ja se sijaitsee aivan rannassa. Erittäin hyvä tukikohta, jos haluaa yöpyä mukavasti, mutta ei kuitenkaan kaipaa viiden tähden luksusta. Hotellin katolla on myös kattobaari D.I.B.

Matkan aikana sain myös kuulla, että Thaimaassa monesti matkaillut, vuosi sitten edesmennyt mummuni oli aina reissuillaan yöpynyt juuri Jomtienilla. Hauskaa, että olimme perheen kanssa päätyneet aivan samoille seuduille, jossa mummu on vuosia sitten viettänyt paljon aikaa.

D Varee Pattaya

D Varee Jomtien

D Varee Jomtien

D Varee Jomtien

Jomtienilla riittää rantaviivaa kilometrien verran, ja sen vieressä on vielä toinen ranta, Na Jomtien. Valinnanvaraa täällä siis palveluiden suhteen riittää, eikä ranta taatusti lopu aamukävelyillä kesken.

Pattaya Jomtien

Pattaya Jomtien

Pattaya Jomtien

Pattaya Jomtien

Kenelle Pattaya sopii?

Kenelle Pattaya mielestäni sopii matkakohteena? Tekisi mieli sanoa, että se sopii kaikille ja ei kenellekään. Pattaya on sijaintinsa vuoksi helppo kohde, ja ymmärrän kyllä, miksi siitä on tullut niin suosittu vuosikymmenten varrella. Rantaa ja samalla suurkaupungin tuntua ei Thaimaasta monesta kohteesta löydy.

Suosittelen jokaista muodostamaan mielipiteensä sen pohjalta, että on itse käynyt kohteessa. Puhetta maailmaan kyllä mahtuu, mutta kenenkään puolesta ei voi lopulta sanoa, onko joku kohde hänelle mieluinen vai ei. Matkan onnistumiseen vaikuttavat niin monet asiat aina säästä omaan terveydentilaan, että kannattaa lähteä avoimin mielin matkalle ja tehdä omat johtopäätöksensä oman kokemuksen perusteella. Sen voin sanoa, että kaikki eivät varmasti Pattayasta tule pitämään – sitä en kuitenkaan tiedä, mitä mieltä juuri sinä tulet olemaan.

Veranda Pattaya

Veranda Pattaya

Scoop Beach Cafe

Skoop Beach Café

Koronaviruksen vaikutukset Thaimaan turismiin

Koronavirus on puhuttanut alkuvuoden 2020 ihmisiä ympäri maailman, eikä Thaimaa ole tästä poikkeus. Olin Pattayalla kiinalaisen uuden vuoden aikoihin – juuri silloin, kun viruksesta tuli viraali. Koska Pattaya on kiinalaisten suosituimpia matkakohteita Thaimaassa, oli heitä ympärillä paljon. En ollut huolissani viruksesta henkilökohtaisella tasolla, mutta seurasin kiinnostuneena, millaista keskustelua mediassa sen ympärillä käytiin.

Maskeja näkyi katukuvassa paljon ja käsidesi lisääntyi kaikkialla. Myös kuumemittauksia tehtiin monissa paikoissa, kuten kauppakeskuksissa ja lentokentillä.

Muutaman päivän kuluttua kiinalaisten ryhmämatkat Thaimaahan lopetettiin, mikä näkyi niissä kohteissa, joissa kiinalaisia oli ollut paljon. Pattaya on yksi näistä. Monet yritykset ovat jo menneet konkurssiin koronaviruksesta seuranneiden toimenpiteiden vuoksi, vaikka totuus on se, että Thaimaan turismi on ollut jossain määrin vaikeuksissa ennen tätäkin. Esimerkiksi muuttuneet viisumisäädökset ja liian vahva valuutta ovat vieneet reissaajia muihin maihin. Tänä vuonna tilanne on ollut kuitenkin ennätyksellisen surullinen. Monia tapahtumia on peruttu, ja lisää matkustusrajoituksia julkaistaan päivä päivältä.

Kiinalaiset matkailijat ovat kadonneet lähes kokonaan Thaimaasta, ja matkailijoiden määrä yleisesti on laskenut kymmeniä prosentteja. Nämä ovat hurjia lukuja, ja saattavat olla vasta alkua. 7.3. uutisoitiin, että risteilijä on koronakaranteenissa Thaimaan rannikolla. Tilanne elää päivittäin ja uusia, aiheeseen liittyviä uutisia julkaistaan jatkuvasti. 11.3. The Pattaya News julkaisi uutisen ravintola-alan ahdingossa Pattayalla. Valopilkku synkkien uutisten keskellä on se, että positiivisella tavalla tilanteesta ovat hyötyneet ruoankuljetuspalvelut.

On mahdotonta ennustaa, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Olen surullinen koko matkailualan puolesta niin Thaimaassa kuin muualla maailmassa. Toivomme varmasti kaikki, että tilanne rauhoittuu nopeasti ja elämä voi jatkua mahdollisimman normaalina.

Thaimaa vene

Lautta Pattayalta Koh Larnille

Pattayan plussat ja miinukset

+ Sijainti Bangkokin lähellä

+ Hintataso edullisempi moniin muihin Thaimaan turistikohteisiin nähden

+ Aktiviteetteja ja tekemistä riittää

+ Lähistöllä on kauniita saaria

+ Sää on miellyttävä ympäri vuoden

– Seksiturismi

– Kulkukoiratlaumat tietyillä alueilla

– Jotkut alueet/nähtävyydet ovat jo liian suosittuja

– Rannat eivät ole Thaimaan mittakaavassa kauniita

– Järkyttävä roskaisuus joidenkin teiden varsilla

Pratamnak Beach

Pratamnak Beach

 

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Terhi sunnuntai, maaliskuu 8, 2020 at 12:54

    Kiitos, asiallinen ja informatiivinen kirjoitus Pattayalta. Olen käynyt siellä -09 enkä voi sanoa, että olisin ihastunut paikkaan, mutta onhan alue laaja ja sieltä löytyy siis rauhallisiakin alueita.
    Matkailun tilanne on tosiaankin nyt vaikea ja käy sääliksi maita jotka elävät pääosin turismista.

    • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 14:07

      Kiitos kommentista :). Ymmärrän hyvin näkemyksesi. Pattaya on muuttunut hurjasti noiden vuosien jälkeen, mutta eipä se silti edelleenkään ole kaikille mieleen. On kyllä surkea tilanne maailmanlaajuisesti, täytyy yrittää itse pitää pää pystyssä ja tukea muita ihmisiä tässä tilanteessa niin paljon kuin voi <3.

  • Reply Anna | Muuttolintu maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 02:41

    Me suunnataan yleensä hiljaisille saarille Thaimaassa, eikä Pattis siksi ole ollut ykkösenä listalla. Mutta tosiaan yleensä matkakohteisiin mahtuu niin paljon muutakin kuin se, mistä se maineensa on saanut. En yhtään ihmettelisi, vaikka Pattaya olisikin positiivinen yllätys, jos sinne joskus päädyn. Tärkeintä on ehkä tutustua etukäteen vähän minkälaiseen paikkaan on menossa, jotta tietää mitä odottaa. Jomtienista olen kuullut paljon positiivista!

    • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 14:04

      Kun teidän reissuja olen seurannut, niin ymmärrän tosi hyvin, että Pattaya ei ole ihan ensimmäisenä siellä listalla :D. Siis ihan suoraan sanoen itsellä on ikävä niitä paratiisisaaria, vaikka ihan tietoisesti valitsinkin tämän reissun viettää kaupungeissa (Pattaya, Chiang Mai, Bangkok). Riippuu niin monesta asiasta, millaiseksi kokemus muodostuu, mutta varmasti kaikkialta voi löytää jotain kiinnostavaa, sellaista, mikä sopii itselle. Jomtienin puolesta liputan minäkin, se on huomattavan erilainen kuin Pattayan keskusta :).

  • Reply Paratiisireportteri maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 04:39

    Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta Pattayasta ja Jomtienista. Alue tulee tosiaan varmaan muuttumaan aika paljon, kun nopeat junaradat valmistuvat. Silloin Pattiksesta tulee kaiketi eräänlainen Bangkokin rantakaupunginosa. Jo nyt sinne on muuttanut aika paljon sellaisia länsimaalaisia, jotka viihtyvät paremmin meren äärellä kuin Bangkokin saasteissa – ja ovat silti tarpeeksi lähellä metropolia. Lomailijalla Pattaya on parhaimmillaan kaiketi golfaajille, mutta olet aivan oikeassa, että siellä on paljon tekemistä myös perheille – jos ei anna Pattijoen maineen haitata.

    • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 14:00

      Kiitos Antti :)! Muutosta voi kyllä aistia jo nyt, ja se tulee taatusti olemaan valtava siinä kohtaa, kun junarata valmistuu. Mielenkiinnolla seurailen tilannetta, ja nyt uteliaisuuteni on jo sen verran suurta, että varmasti palaan aina välillä katsomaan, miltä kehitys Pattayalla näyttää. Hyvin sanottu, että Pattayasta tulee Bangkokin rantakaupunginosa, sellainen fiilis itselläkin on. Ja etenkin tällä reissulla saasteet ottivat henkeen itselläkin, joten ymmärrän hyvin, jos ihmiset haluavat asua vähän kauempana metropolin ytimestä.

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 08:50

    Mahtava lukea suositusta matkakohteesta, johon liittää paljonkin erilaisia ei-niin-houkuttelevia mielikuvia ja nähdä, että siellä on paljon muutakin tarjolla. Näinhän se usein on monenkin paikan kanssa. Pari vuotta sitten Lanzarotella löysin todella paljon kauniita ja rauhallisia paikkoja, vaikka käsitykseni Kanariansaarista on ihan toisenlainen. Asiaan auttoi toki paljon se, että ystäväni asui saarella. Niin se usein, että me jokainen tehdään matkasta ja kohteesta omannäköinen. 🙂

    • Reply Reason for Season maanantai, maaliskuu 9, 2020 at 13:56

      Näin se on, Thaimaa ja Kanariansaaret kuuluvat varmaan niihin kohteisiin, joista ihmisillä on eniten ennakkoluuloja. Toki ne eivät varmasti mieluisia kohteita kaikille olekaan, mutta useimmista paikoista voi löytää myös niitä omannäköisiä, kivoja juttuja. Suosikkiani Pattayasta ei ole edelleenkään tullut, mutta hyvin viihdyin siellä kuitenkin.

  • Reply Marjatta keskiviikko, maaliskuu 11, 2020 at 12:17

    Olen käynyt Jomtienilla 10 vuotta. Mm. Hyvä ruoka, hierontapalvelut ja aurinko koukuttivat. Olen yleensä 2 kuukautta ystävieni kanssa ja me emme uskalla ajaa skootterilla. Toistaiseksi Useiden ruokapaikkojen ja lavataksien vuoksi Jomtien on ollut meille parempi vaihtoehto. Aina loppuu loma kesken.

    • Reply Reason for Season keskiviikko, maaliskuu 11, 2020 at 12:37

      Moikka Marjatta :). Kiva kuulla, että olet löytänyt itsellesi paikan, joka tuntuu omalta. Minäkään en aja skootterilla, ja minustakin Jomtien on se paras sijainti. Lavataksit ovat kyllä ihan mahtavia (tietyllä reitillä) tuolla. Ja näin se vain on, että aina ne reissupäivät loppuvat vähän liian aikaisin.

  • Reply Periaatteen Nainen keskiviikko, maaliskuu 11, 2020 at 23:24

    Seurasinkin reissua jo Instagramin puolella, mutta tämä oli tosi opettavainen kirjoitus: omat mielikuvat Pattayasta perustuvat pitkälti sen maineeseen seksikaupan saralla, joten mukava lukea vähän laajemmin alueesta ja sen ihmisistä.

  • Reply Travelloverin Annika lauantai, maaliskuu 14, 2020 at 22:29

    Todella monipuolinen postaus! Kiitos. Olen joskus miettinyt Pattayaa, kun katselin majoituksia ja ihan mielettömiä terassiasuntoja sai varsin halvalla. Mutta silloin kuten muutaman muunkin kerran ajattelin, ettei sittenkään ole minun paikkani. Toisaalta vaikkapa aikaerosta toipumiseen muutama päivä noin lähellä Bangkokia voisi toimia. Siitä sitten jatkamaan seikkailuja muualle. Veranda hotellin kuvat näyttävät kovin houkuttelevilta juuri tällaiseen tarkoitukseen.

  • Leave a Reply