Helsingin Tuomiokirkko

Joululahjaideoita

Joulu lähestyy. Samalla tästä vuodesta ja vuosikymmenestä on enää vain rippeet jäljellä.

En ole koskaan pitänyt itseäni erityisesti jouluihmisenä. Olen kuitenkin joutunut kyseenalaistamaan tämän ajatuksen, sillä tänä vuonna laitoin ensimmäiset joulukoristeet kotona esille jo lokakuun puolella. Ehkä en aikanaan hirveästi joulua vihaa, jos nyt en ihan kaikista isoin jouluintoilijakaan ole.

Joulussa on mielestäni parhaillaan kyse siitä, että silloin saa rauhassa levätä, viettää aikaa läheisten kanssa sekä ilahduttaa toisia, erityisesti heitä, jotka eivät ole ehkä koskaan saaneet yhtään joululahjaa tai jotka kärsivät esimerkiksi yksinäisyydestä.

Tänään haluan tarttua jouluaiheeseen, erityisesti lahjojen ostamiseen. Monille lahjat aiheuttavat päänvaivaa, usein myös täysin turhaan, sillä jokainen määrittelee enimmäkseen itse sen paineen, mikä lahjoihin liittyy.

Rovaniemi talvella

Vähemmän on enemmän

En yleensä stressaa joulusta tai joululahjoista. Olen sitä mieltä, että joulun ja jouluun valmistautumisen pitäisi olla rauhoittumisen ja ilon, eikä suorittamisen aikaa. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, eivätkä lahjat ole joulun tärkein juttu.

Toki ymmärrän hyvin sen, että  joulu stressaa monia, koska siihen liittyy niin paljon odotuksia. Itselläni on omalla tavallaan rennompi tilanne siksi, että minulla ei ole omaa perhettä, eikä näin ollen kukaan odota minun ”valmistelevan” joulua heille. Esimerkiksi vähävaraisia vanhempia ihan varmasti stressaa, kun he tahtoisivat rakentaa lapsilleen joulun, ja ostaa edes sen yhden lahjan ja vähän herkkuja – mutta siihen ei ole varaa. Suuri osa joulustressistä tuntuu olevan kuitenkin liittyvän muuhun kuin taloudelliseen tilanteeseen, mikä näkyy katukuvassa  joulun alla, kun ihmiset säntäilevät kaupungilla näyttäen siltä kuin koko maailma olisi saatava valmiiksi juuri ennen tätä joulua. Stressantuneessa mielentilassa tulee helposti tehneeksi huonoja ratkaisuja. Jos päässä pyörii, että nyt on pakko hankkia lahjoja, tulee helposti ostettua sellaista, mikä ei ole tarpeellista, eikä välttämättä edes saajalle mieluista.

On ikävää, että tuloerot korostuvat jouluna erityisen paljon. On monia perheitä, joissa lapset saavat aivan liikaa joululahjoja, kun taas toisilla ei ole varaa ostaa ensimmäistäkään. Uskon, että me kaikki voimme yhdessä olla tekemässä muutosta tähän, kun vain pidämme silmämme auki tarpeille, joita ympärillämme on.

Inari julkaisi taannoin mielenkiintoisen kirjoituksen siitä, että heidän perheessään on luovuttu lahjoista kaverisynttäreillä. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen artikkeli. Fernándezin perheessä huomatiin, että iso kasa vanhoja synttärilahjoja oli jäänyt käyttämättömänä kaappiin, mikä oli saanut pohtimaan lahjojen tarpeellisuutta ja merkitystä. Näin päädyttiin siihen ratkaisuun, että kavereiden ei tarvitse tuoda lahjoja tullessaan lasten synttäreille. Mielestäni vastaavaa pohdintaa olisi ihan järkevä suunnata myös jouluun – kuinka paljon lahjoja oikeasti täytyy hankkia?

En tue sellaista, ettei lapsille ostettaisi jouluna mitään, mutta on mielestäni aiheellista miettiä, mitä ja miten paljon hankitaan. Monet lahjat unohtuvat heti sen jälkeen, kun kääreet on avattu. Ehkä vähemmän on kuitenkin enemmän.

Mainittakoon tässä kohtaa myös toinen Inarin loistava kirjoitus. Mikäli mietityttää, mitä lahjaksi lasten opettajalle, niin kannattaa käydä lukemassa tämä teksti. 

Ei stressiä

Tehokkain tapa lievittää joulustressiä on varmasti valmistelujen aloittaminen ajoissa. On myös hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä ylipäätään on välttämätöntä hoitaa.

Joka vuosi energiatasot eivät ole samanlaiset, joten mielestäni on täysin ok, että jokainen joulu on omanlaisensa – aina kaiken ei tarvitse ole yhtä joulun ihmemaata.

Mitä tulee tehtyä vain tavan vuoksi, ja mitkä ovat ne asiat, joihin itse haluaa panostaa?

Minkä verran haluan panostaa lahjoihin vai päätänkö olla tällä kertaa ostamatta?

Onko kodin oltava jouluna tiptop?

Täytyykö valmistaa kaikkia mahdollisia jouluruokia vai riittääkö vähempikin?

Missä joulu tällä kertaa vietetään?

Äitini ilmoitti jo muutamia viikkoja sitten, että hän on hankkinut tai vähintään miettinyt perheenjäsenille joululahjat. Varsin viisasta, jos ei tahdo käyttää joulunalusviikkoja joululahjoista stressaamiseen. Tiedän joidenkin myös hankkivan lahjoja pitkin vuotta, niin ei tarvitse ostaa kaikkea kerralla. Silloin varmasti tulee tehtyä harkitumpia ratkaisuja, ja taloudellisestikaan ei tunnu yhtä kuormittavalta, kun ei tarvitse ostaa kaikkea yhdellä kertaa – etenkin nyt, kun veronpalautukset eivät enää kilahda kaikille tilille joulukuussa. Itsekin kuulun heihin, jotka käyttivät nuo rahat juuri lahjoihin.

LoviisanJoulukodit

Hyvää jouluna

Toivoisin, että joulu olisi kaikille onnellinen juhla. Samalla tiedän, että emme elä ihannemaailmassa, ja monenlaiset ikävät tilanteet kärjistyvät juuri jouluna. Suomessakin on paljon lapsia, jotka elävät turvattomassa ympäristössä. Lisäksi on paljon yksinäisyyttä, sairautta, taloudellisia haasteita ja surua. On paljon apua tarvitsevia ja paljon heitä, jotka eivät edes osaa avun tarvettaan sanoittaa.

Haluan rohkaista siihen, että aina on ok kertoa tarvitsevansa apua. Yksi mahtavista yhdistyksistä, jotka toimivat lapsiperheiden hyvinvoinnin eteen on Hope ­– Yhdessä ja Yhteisesti ry. Hope jakaa vähävaraisille sekä kriisin kokeneille perheille vaate- ja tavara-avustuksia sekä harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Hopelta voi hakea apua matalalla kynnyksellä. Ennen joulua Hopella on myös joululahjakeräyksiä eri puolilla Suomea. Minullakin on kaapissa valmiina pari lahjaa odottamassa Hopen joulukeräystä. Helsingissä lahjat voi toimittaa esimerkiksi Clarion-hotellille.

Tämän vuoden Operaatio joulun lapsi -lahjakeräys on päättynyt, mutta projektiin voi osallistua lahjoittamalla rahaa, jotka ohjataan lahjojen valmistamiseen. Lisäksi projektiin on mahdollisuus osallistua ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi lahjojen tarkistamiseen. Lahjat toimitetaan Romanian ja Moldovan köyhimpien alueiden lapsille.

Joulupuu-keräys kerää joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille – esimerkiksi lastenkodissa ja sijaisperheissä asuville sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville. Joulupuu on Keskuspuiston Nuorkauppakamarin rekisteröimä tavaramerkki. Järjestäjinä toimivat pääasiassa nuorkauppakamarit eri paikkakunnilla. Keräyspisteet sekä vinkit lahjoihin löytyvät nettisivuilta. Helsingissä esimerkiksi Hotel F6:ssa järjestetään keräys. Myös Kauppakeskus Forumissa otetaan lahjoja vastaan 12.–15.12.

Monilla muillakin järjestöillä on omat keräyksensä, ja enemmän tai vähemmän spontaaneja hyväntekeväisyystempauksia löytyy esimerkiksi Facebook-ryhmistä ja muualta somesta. Esimerkiksi jouluapua-ryhmiä löytyy monilta eri paikkakunnilta. Lisäksi keräyksiä voi bongata ihan vaikka kaupungilla liikkuessaan.

Viime vuonna törmäsin mielestäni ehkä siisteimpään hyvää tekevään joulutempaukseen. Jenna teki kauniita villasukkia, joita sai käydä ”ostamassa” häneltä sitä vastaan, että lahjoitti rahaa Hurstin avulle. Tämä lämmitti mieltäni (+ omia sekä läheisteni jalkoja) kovasti.

Itse olen osallistunut vaihtelevasti yllä oleviin joulutempauksiin, mutta minulla on ollut tapana myös ilahduttaa ihmisiä lahjoilla ihan spontaanisti joulun alla. En koe erityistä stressiä siitä, kenelle pitäisi hankkia lahja. Tilanteet ja omat resurssit vaihtelevat vuosittain, ja koen lahjojen hankkimisen enemmän ilona kuin velvollisuutena. Tärkeintä on, että mukana säilyy ilo ja vapaus.

Suomen talvi

Rentoutta lahjojen hankkimiseen

Lahjojen antaminen on mielestäni oikeasti kivaa. Ei ole juuri mitään siistimpää kuin se, että voi ilahduttaa toisia. Äidin suosiollisella avustuksella aloitin jo ennen kouluikää jokavuotisen tradition antaa kavereille joululahjoja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lahjoja voi hankkia milloin tahansa, ei tarvitse olla joulu tai mikään erityinen merkkipäivä – eikä kaikkien tarvitse muutenkaan hankkia lahjoja, jos se ei tunnu omalta tavalta muistaa toisia. Itse en ainakaan tahtoisi saada lahjoja ihmisiltä, jotka kokevat ahdistavaksi velvollisuudeksi niiden hankkimisen.

Suhtaudun lahjojen ostamiseen rennosti – jos tuntuu siltä, ettei lahjojen hankkimiseen ole energiaa, niin sitten ei ole. Tietenkin teen lahjaostoksia myös oman taloudellisen tilanteen puitteissa. En oleta kenenkään ostavan lahjoja minulle, eivätkä muiden valinnat vaikuta siihen, kenelle haluan lahjan antaa. En odota saavani jotain takaisin antaessani lahjoja.

Olisi mahtavaa, jos kaikki voisivat löytää vapauden lahjojen ostamiseen – etenkin, jos on kyse aikuisista, jotka ostavat lahjoja toisille aikuisille. Minä en ainakaan loukkaannu siitä, jos en saa lahjoja, enkä usko useimpien muidenkaan loukkaantuvan. Uskon, että kaikki voivat jakaa sen ajatuksen, että joulussa on paljon tärkeämpiä asioita kuin lahjat.

Mielestäni yhteinen laatuaika on paras mahdollinen lahja, ainakin itse arvostan yhteistä aikaa paljon materiaa enemmän. Viime vuonna kirjoitin aiheesta blogipostauksen yhteistyössä Sokos Hotel Vaakuna Helsingin kanssa. Artikkeli käsitteli hotelliyötä – niitä olen välillä itsekin lahjaksi hankkinut. Aina ei toki ole varaa tällaisiin lahjoihin, ja kun budjetti on maltillisempi, niin silloin kyseeseen voi tulla esimerkiksi yhteinen ravintola- tai kahvihetki tai vaikkapa retki luonnossa.

Tänä vuonna olen miettinyt, että voisin poikkeuksellisesti lähettää normaalia enemmän joulupostia, sillä se on itselläni jäänyt viime vuosina aika vähäiseksi.

Liekki

Joulumarkkinoita

Rakastan erilaisia markkinoita. Haluan mielelläni tukea yrittäjiä ja käsityöläisiä, ja välillä on kiva myös vain fiilistellä jouluista markkinatunnelmaa. Viime vuonna tuhlasin joululahjarahani lähes kokonaan erilaisilla joulumarkkinoilla, esimerkiksi Malmgårdissa sekä lukuisilla Helsingin markkinoilla. Useimmiten ostokseni painottuivat jonkinlaisiin ruokatuotteisiin + pieniin käsitöihin, kuten koruihin. Ostosten tekeminen markkinoilla on kätevä tapa tukea pienyrittäjyyttä – tänä vuonna se tuntuu itselleni entistäkin tärkeämmältä, kun olen itsekin alkanut yrittäjäksi.

Mielestäni yksi ihana lahjaidea olisi viedä ystävä retkelle jonnekin joulumarkkinoille (olettaen tietenkin, että hän pitää sellaisista) lähellä tai kauempana. Lisäksi ihanan jouluretken voisi tehdä vaikkapa ihailemaan Loviisan Wanhan Ajan joulukoteja.

Muutama esimerkki tulevista joulumarkkinoista:

Malmgård 14.–15.12
Fiskarsin joulu 23.11–21.12
Porvoon joulumarkkinat 7.–8.12. ja Taidetehtaan joulumarkkinat 13.–15.12

Momondo on listannnut Suomen parhaita joulumarkkinoita.

TuomaanMarkkinat

Tuetaan pienyrittäjiä

Aina ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta lähteä kiertelemään joulumarkkinoille, ja toisten mielestä on muutenkin mukavinta tehdä ostoksia omalta kotisohvalta käsin. Onneksi netin kautta on myös helppo bongata mielenkiintoisia pienyrittäjiä. Itse olen löytänyt uusia tuttavuuksia esimerkiksi Facebookin Naisyrittäjät-ryhmästä sekä Instagramista. Tämän vuoden aikana olen ihastunut macrame-töihin, joita myyvät esimerkiksi:

Emilia Fromholz
Design by Virve
Petra Outakoski
Kaarna Knotting

Monenlaisia, vastuullisesti valmistettuja lahjoja löytyy esimerkiksi Weecos-verkkokaupasta. Mielestäni lahjoja voi aivan hyvin hankkia myös second handina – oikeastaan se on jopa suotavaa – joten kannattaa pitää silmät auki myös kirpputoreilla käydessään.

Mahtava lahjaidea on myös tehdä jotain itse – oli kyseessä sitten ruoka, käsin valmistettu ja purkitettu kosmetiikka, taideteos, kortti tai vaikka valokuva-albumi, joka on koottu yhteisistä muistoista.

Toivon kaikille rauhaa jouluun ja jouluvalmisteluihin! Ei stressata tänä vuonna. Joulu tulee ensi vuonnakin, jos tämä vuosi sattuu jäämään vähemmälle huomiolle.

kuusi

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply