Elämäni nopeimmat 10 vuotta.
29.4.2009 aloitin ensimmäisen oman blogini, Jotain kauniimpaa. Se oli oikeastaan aika luonnollista. Olin aina rakastanut kirjoittamista, lapsesta saakka. Enimmäkseen kirjoittaminen oli kuitenkin ollut minulle henkilökohtainen juttu. En ollut kirjoittanut siksi, että olisin halunnut päästä sen kautta esille, enkä halunnut muiden edes lukevan tekstejäni. Kirjoitin päiväkirjoja, runoja, biisejä, tarinoita, luonnoksia kirjoista, näytelmiä. Olin yksinkertaisesti kirjoittanut PALJON tekstiä elämäni aikana.
Olin kirjoittanut ennen bloggaamisen aloittamista myös lehtijuttuja, mutta jotenkin tuntui, että niiden aiherajaukset ja artikkeleiden formaatit rajoittivat luovuutta liikaa. Halusin jotain omaa tilaustöiden rinnalle. Jotain sellaista, minkä kautta voisin ilmaista itseäni vapaasti. Jotain kauniimpaa.
Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen blogipohjainen projektini, jota olen ollut starttaamassa. Vuonna 2007 olimme aloittamasta valtakunnallista katumuotisivustoa, mutta homma kaatui siinä vaiheessa, kun kaikki oli oikeastaan jo valmiina, sivusto koodattuna ja kuvaajat hankittuna. Tämän projektin ei ehkä sitten ollut tarkoitus lähteä lentoon. Haluan kertoa tämän tarinan siksi, että jokainen muistaisi, että ensimmäisellä yrittämällä ei yleensä synny menestystarinaa. Eikä toisella tai kolmannellakaan. Usein täytyy kulkea pitkä ja kivinen polku, jotta pääsee toteuttamaan unelmiaan. Joskus tämä saattaa tarkoittaa jopa vuosikymmenten duunia.
Mutta palatakseni ensimmäiseen blogiini. Minä en puhunut siitä paljon mitään edes läheisilleni. Vaikka olikin tosi luonnollista aloittaa blogi, oli samalla haastavaa kirjoittaa julkisesti, sillä olin aiemmin kirjoittanut tekstejä eniten omaksi ilokseni. Tuntui helpottavalta, että blogin lukijat olivat enimmäkseen minulle tuntemattomia. En kirjoittanut haaliakseni isoa yleisöä, kirjoitin yksinkertaisesti rakkaudesta lajiin.
Noihin aikoihin muotiblogit alkoivat kaupallistua, mutta minä en halunnut itse tavoitella sellaista. Muutaman kerran kuvailin blogiini jotain kirpparilta ostettuja asukokonaisuuksiani, mutta se alkoi nopeasti ahdistaa. Halusin kirjoittaa syvällisemmistä aiheista. Tekstieni aiheet vaihtelivat laidasta laitaan, joten lifestyle on genrenä varmasti lähimpänä ensimmäistä blogiani.
Nykyään tekee tiukkaa avata noita vanhimpia blogipostauksiani, koska häpeä nousee väkisin pintaan. Mutta toisaalta, samalla noissa päiväkirjamaisissa teksteissä on jotain niin aitoa ja rosoista, etten haluaisi kadottaa sitä fiilistä koskaan, huolimatta siitä, mitä tulen kirjoittamaan tai yleensä elämässäni tekemään.
Vuosien varrella olen kirjoittanut yhdeksää eri blogia (jos olen pysynyt laskuissa). Blogiartikkeleita olen kirjoittanut yhteensä yli 2000, tyytyväinen olen niistä ehkä pariinkymmeneen. Mutta niin kai sen pitää ollakin, koska kehitys kehittyy ja elämä menee eteenpäin. Suosittelen jokaista bloggaajaa palaamaan omiin vanhoihin teksteihinsä, jos alkaa tuntumaan siltä, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Lupaan, että tulet todistamaan omat ajatuksesi vääriksi.
Tutustuin jo ensimmäisen blogini aikana muihin bloggaajiin, mikä oli mielestäni ihan parasta koko jutussa – ja on sitä edelleen. Ensimmäinen tilaisuus, johon sain kutsun bloggaajana, oli Make Up Foreverin 25-vuotisjuhla Yrjönkadun uimahallissa vuonna 2009. En vieläkään tiedä, miten kukaan pr-henkilö on tuossa vaiheessa edes voinut löytää blogini.
Ensimmäiseen matka-aiheiseen blogitilaisuuteen sain myös kutsun ensimmäisen blogini kautta. Kirjoitin jo tuolloin toisinaan matkailusta, se oli minulle rakas teema. Suomessa ei ollut varsinaista matkablogigenreä, joten tuossa tilaisuudessa oli monta bloggaajaa, jotka kirjoittivat matkailusta vain yhtenä aihealueena muiden joukossa.
Seuraavat blogini olivat englanninkielinen matkablogi, ihmissuhdeblogi ja Helsinki-teemainen valokuvablogi. Ensimmäisiä vihakommenteja sain ihmissuhdeblogiini. Ylivoimaisesti pahimpia kommentteja olen kuitenkin saanut tähän nykyiseen matkablogiini.
Myöhemmin kuvioihin tuli vielä muitakin blogeja, mutta siinä vaiheessa, kun aloitin matkablogin Rantapallossa tammikuussa 2012, alkoivat muut projektini hiipua. En kuitenkaan silloin uskonut, että tulisin kirjoittamaan samaa blogia samalla alustalla vielä yli seitsemän vuoden päästä. En myöskään osannut aavistaa, millaiseen pyöritykseen tämän blogin kanssa vielä joutuisin.
Suomessa oli tuossa vaiheessa paljonkin ammattimaisia lifestyle- ja muotibloggaajia, mutta yritykset eivät olleet lähes ollenkaan kiinnostuneita matkabloggaajista. Minä kirjoitin aluksi paljon Thaimaasta, mihin viittasi myös blogini nimi, Maassa tai maan tavalla. Lisäksi kirjoitin artikkeleita monista vaikeistakin aiheista, kuten ihmiskaupasta.
Parin vuoden päästä tilanne alkoi muuttua, ja aloimme yhteisönä rakentaa matkabloggaamista ammattimaisempaan suuntaan. Olen päässyt näkemään läheltä, välillä jopa tapahtumien keskiöstä, miten alaa on viety eteenpäin ja miten ensimmäiset matkabloggaajat ovat bloggaamisen kautta rakentaneet itselleen menestyksekästä uraa.
Itse olen tämän kaiken hässäkän keskellä välillä uupunut ja halunnut jopa lopettaa bloggaamisen. Etenkin viitisen vuotta sitten pääni meinasi hajota koko hommaan monta kertaa. Otin välillä paineita myös siitä, mitä muut halusivat minun tekevän. Totuus on kuitenkin se, että sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelevat tai tekevät. Merkityksellistä on se, että saan tehdä sitä, mitä rakastan, omalla tyylilläni, omaan tahtiini.
Vuonna 2013 olin alkanut kirjoittaa blogiani osittain englanniksi, mikä on ollut bloggaamisen kannalta huonoin päätökseni. Noihin aikoihin blogin nimi muuttui muotoon Reason for Season. Muutaman vuoden kuluttua droppasin toisen kielen jälleen pois, kun totesin, että suomi on itselleni edelleen paljon luontevampi ja rakkaampi kieli.
Vähitellen kuvioon tulivat vielä kaikki some-kanavat. Itse harasin vastaan pitkään ja hankin ensimmäisen älypuhelimenkin vasta alle 5 vuotta sitten. Tällä hetkellä tuntuu, että bloggaaminen ja somettaminen kävisi aivan helposti kokopäivätyöstä, niin paljon siihen kaikkeen saa aikaa kulumaan. Aloittaessani bloggaamisen kirjoitin joka päivä 1–2 blogipostausta. Nykyään tuo olisi täysi mahdottomuus, siltikin, vaikka tekisin bloggaamista kokopäiväisesti. Yhden tekstin tuottamiseen menee nimittäin huomattavasti enemmän aikaa kuin 10 vuotta sitten. Tällä hetkellä yhden Instagram-kuvan postaamiseen saattaa mennä yhtä kauan kuin aikanaan kokonaiseen blogiartikkeliin.
Olen miettinyt oikeastaan jo pitkään, pitäisikö minun panostaa bloggaamiseen ihan täysillä vai mennä toiseen äärilaitaan ja lopettaa se kokonaan. Nyt olen tilanteeseessa, jossa saan blogin kautta lähinnä satunnaisesti tuloja. Käyn blogimatkoilla, monissa alan tapahtumissa, olen yhteydessä alan toimijoihin, käyn keskustelua kollegojen kanssa, hoidan somen ja kirjoitan mahdollisimman laadukasta sisältöä blogiin. Tämä kaikki vie älyttömästi aika – jopa niin paljon, ettei tilanne ole yrittäjälle oikein taloudellisesti kannattava. Jos jatkan samaan malliin, niin yritystäni ei pian enää ole. Minun täytyy priorisoida palkallisia työkeikkoja, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun täytyy tulevaisuudessa tehdä joko enemmän blogiin liittyviä kaupallisia juttuja tai vaihtoehtoisesti tehdä muita palkallisia töitä ja panostaa omaan blogiini ehkä hieman pienimuotoisemmin. Nykyinen tilanne ei edusta kovinkaan kestävää kehitystä.
Ja pakko vielä todeta se, että niin kivalta kuin kuulostaakin, että bloggaajana välillä pääsee ”ilmaisille” matkoille (joissa muuten usein ei ehdi rentoutumaan minuuttiakaan) – kun laskee matkaan ja siihen liittyvään sisällöntuotantoon käytetyn ajan, niin yhtäkkiä matka ei tunnukaan enää ilmaiselta. Etenekin tässä vaiheessa, kun minun pitäisi saada hommat toimimaan kannattavasti yrittäjänä, on pakko harkita entistä tarkemmin, mihin lähden mukaan. Siksi aion tulevaisuudessa miettiä tarkasti, millaisille reissuille ja mihin yhteistyökuvioihin lähden mukaan. Moniin yhteistyökyselyihin sanon yksinkertaisesti ei kiitos. Suosittelen muitakin opettelemaan ein sanomista. Itse uskon, että se on yksi tärkeimmistä taidoista elämässä, ja vie kohti omien unelmien toteutumista. Sitten, kun oma kyllä on tarpeeksi vahva, on itse asiassa helppo sanoa ei. En voi valehdella, ettenkö olisi kerran jos toisenkin mokannut tämän asian kanssa. Välillä olen joutunut toteamaan, että tullut valittua ihan väärät taistelut ja sanottua kyllä ihan väärin perustein. Onneksi kaikesta oppii, ja ne hankalimmat tilanteet yleensä kasvattavat eniten.
Ylihuomenna lähden kuitenkin yhdelle pressimatkalle. Tämä reissu suuntautuu Mallorcalle ja Formenteralle – jälkimmäinen on ollut haaveissani vuosia.
Kesän aikana toivon voivani keskittyä reissaamiseen täällä kotimaassa. Aika näyttää, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan, sillä lukkoon lyötyjä suunnitelmia ei juuri ole.
En tiedä tulevasta, mutta sen tiedän, että edelleen rakastan kirjoittamista. Rakastan matkustamista, ihmisiä, auringonlaskuja, katutaidetta, hiekkarantoja ja vuoria, uusia alkuja, meren aaltoja ja lämpimiä iltoja. Kyllä minä toivoisin, että ainakin jossain formaatissa voisin jatkaa bloggaamista seuraavatkin 10 vuotta. Ja en voi sanoa, että yhdestäkään blogistani olisi tähän mennessä tullut sitä kuuluisaa menestystarinaa, mutta olen saanut elämääni kirjoittamisen kautta paljon, ja toivottavasti joku muukin on joskus tekstistäni saanut inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Ja onhan se aika sinnikästä jatkaa tätä hommaa näin pitkään siitä huolimatta, että matkalla on ollut aika monta mutkaa ja muuttujaa. Kiitos ihan jokaiselle, joka on ollut matkassa mukana.
Ja nämä kukat taltioin äsken Töölönlahdella. Kirsikankukka on mielestäni yksi maailman kauneimmista keväisistä kliseistä. En aio kyllästyä vaaleanpunaisiin kukkiin koskaan.
P.S. Nähdään Instagramissa: mirkahannele. Aion julkaista edelleen paljon värikkäitä kuvia.
