Köyhyyden kohtaaminen matkalla

Matkustaessa tulee väistämättä vastaan tilanteita, joissa joutuu tavalla tai toisella kohtaamaan köyhyyttä. Miten näihin tilanteisiin tulisi suhtautua? 

Köyhyyden kohtaaminen matkustaessa – olen pohtinut aihetta mielessäni kerran jos toisenkin. Ensimmäiset matkakohteeni parikymppisenä olivat Thaimaa, Kenia ja Intia. Koin reissuillani paljon tilanteita, joissa kohtasin epätasa-arvoisuutta ja mietin, mitä voisin omalta osaltani tehdä auttaakseni heikoimmassa asemassa olevia. Välillä sydämeni meinasi särkyä, kun joka nurkan takana tuli vastaan lapsia kerjäämässä. En mitenkään voinut auttaa heitä kaikkia, eikä se ehkä olisi kannattanutkaan, sillä kerjäämisen taustalla on usein järjestäytynyttä rikollisuutta. Yksi pieni teko, jonka päätin tehdä, oli kummilapsen ottaminen Fidan kautta. Näin yksi Bangkokissa asuva pieni tyttö pääsi kouluun ja sai sitä kautta mahdollisuuden parempaan elämään.

Koska olen herkkä ja helposti muiden tunteita aistiva, minulle ei ole helppoa liikkua paikoissa, joissa selvästi kärsitään köyhyydestä. Saatan jäädä miettimään pitkäksi aikaa yksittäistä kohtaamaani ihmistä. Toisinaan maailmalla tulee vastaan valtavia kontrasteja, sillä yhdellä silmäyksellä saattaa nähdä niin slummeja kuin palatsejakin. Ihmekös se, että siinä menee välillä pää pyörälle.

Ymmärrän, että kaikki eivät edes halua matkustaa sellaisiin maihin, joissa köyhyys iskee vasten kasvoja liian rajusti. On helpompi sulkea tietyt asiat pois mielestään ja näköpiiristään. Varmasti jokaisesta tuntuu pahalta nähdä sellaista todellisuutta, joka on täysin epäoikeudenmukaista, jopa absurdia. Pahuus ei kuitenkaan vähene maailmasta, vaikka siitä kääntäisi katseensa pois, ja mielestäni jokaiselle tekisi hyvää käydä  länsimaiden ulkopuolella ainakin kerran elämässään. Vaikka se onkin raastavaa, on se samalla avartavaa. Lisäksi ennakkoluulot saattavat hälvetä, kun ihmiset muuttuvat kasvottomista kansanryhmistä tai stereotypioista inhimillisiksi ihmisiksi – siskoiksi, veljiksi, äidiksi, isiksi, ystäviksi. Lapset ovat yhtä lailla lapsia kaikkialla, asuivat he sitten luksuskodeissa tai slummeissa. Uskon, että maailma voi sitä paremmin, mitä vähemmän me jaamme ihmisiä meihin ja heihin. Me tarvitsemme eri kulttuureiden kohtaamista.

Köyhyyttä länsimaissa

Köyhyyden kohtaamista ei voi loputtomasti vältellä, vaikka matkustaisi ainoastaan länsimaissa. Etenkin suurkaupungeissa näkee esimerkiksi kodittomia, jotka viettävät aikaansa kaduilla. Rohkaisen menemään juttelemaan heille, sillä sen jälkeen on helpompi ajatella, että kodittomat ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Kuka tahansa voi jonain päivänä joutua taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen, mutta helposti kodittomien ohi kulkiessaan heidät tulee tahtomattaankin epäinhimillistäneeksi – heihin tottuu.

Suurkaupungeissa, kuten Lontoossa, on paljon järjestöjä, palveluita ja systeemejä, joiden kautta on mahdollisuus auttaa kodittomia. On ravintoloita, joista voi ostaa aterian kodittomalle, organisaatioita, joille voi lahjoittaa rahaa tai tarvikkeita, on matkailupalveluita, kuten Unseen Tours, joissa työskentelee entisiä kodittomia oppaina erilaisilla kävelykierroksilla. Aina ei siis tarvitse matkustaa köyhään maahan kohdatakseen köyhyyttä – ja voidakseen omilla valinnoillaan auttaa vähentämään sitä. Nykyään on mahdollista käyttää myös sosiaalista mediaa hyvän tekemiseen, esimerkkinä Lontoossa aloitettu Do Something For Nothing.

Ei ole helppoa vetää rajaa siihen, miten paljon epäoikeudenmukaisuuteen liittyviä asioita kannattaa ajatella, koska myös omasta mielenterveydestään täytyy pitää huolta. Siinä vaiheessa ei edes pysty auttamaan ketään, jos lamaantuu epäoikeudenmukaisuuden edessä. Maailman ongelmat eivät ratkea, vaikka jokainen menettäisi niiden vuoksi yöunensa. On helppo päivitellä ja tuskailla maailman pahuutta, mutta teoilla on enemmän merkitystä. Pienilläkin valinnoilla voi vaikuttaa ihmisten ja maailman tulevaisuuteen positiivisella tavalla.

Mitä reissaamiseen tulee, on hyvä miettiä jo ennen matkaa, millaisia valintoja matkaillessaan tekee. Matkustamisella on potentiaalisesti paljon positiivisia vaikutuksia matkakohteessa asuvien ihmisten elämään. Aina ei tarvitse esimerkiksi osallistua hyväntekeväisyyteen voidakseen tehdä hyvää. Paikallisten palvelujen tukeminen on arvokasta – se toimii hyvin myös ennaltaehkäisemään köyhyyttä. Pienyrittäjien palveluiden ostamisesta ei voi puhua liikaa!

Mitä köyhyys on?

Köyhyys ei ole ihan selkeä käsite. Yksinkertaistettuna köyhyys voidaan jakaa absoluuttiseen ja suhteelliseen köyhyyteen. Absoluuttisella eli äärimmäisellä köyhyydellä tarkoitetaan sitä, että ravinnon, vaatetuksen ja asumisen vähimmäisedellytykset eivät täyty. Maailmanpankin määritelmässä absoluuttinen köyhyys tarkoittaa, että joutuu elämään alle 1,9 dollarilla päivässä.

Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän selkeää huono-osaisuutta verraten muun väestön keskimääräiseen elintasoon. Suomessa köyhyysrajaksi on määritelty 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Riippuu monesta muuttujasta, minkälaisella summalla ihminen Suomessa pärjää, eikä keinotekoisten rajojen perusteella voi tehdä päätelmää siitä, kuka kokee itsensä köyhäksi. Itse voin puhua vain omasta puolestani, sillä minulla on viime vuosienkin ajalta kokemusta köyhyysrajan alle jäämisestä. Helsingissä asuvana ja opinto- ja luottovelkoja lyhentävänä alhainen tulotaso ei ole ollut mitenkään miellyttävää tai itsetuntoa nostavaa. Ymmärrän kuitenkin, että absoluuttisella ja suhteellisella köyhyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään, enkä pysty hyvästä mielikuvituksestanikaan huolimatta asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka elää absoluuttisessa köyhyydessä. Valtava määrä ihmisiä kuolee nälkään joka päivä, ja on paljon ihmisiä, joilla ole käsissään mitään, mikä voisi auttaa katkaisemaan jopa sukupolvia jatkuneen köyhyyden kierteen.

Köyhyyden poistaminen on yksi YK:n vuonna 2015 julkaisemista kestävän kehityksen tavoitteista. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä kohti tulisi pyrkiä. Vaikka absoluuttinen köyhyys onkin vähentynyt prosentuaalisesti äärimäisen paljon muutamassa vuosikymmenessä, on maailmassa edelleen paljon työtä tehtävänä eriarvoisuuden vähentämiseksi. Erityisesti konfliktialueilla ja pakolaisleireillä elää paljon ihmisiä totaalisen epäinhimillisissä olosuhteissa. Köyhyys altistaa myös koulutuksen puutteelle, kun vanhemmilla ei ole varaa laittaa lapsiaan kouluun, mikä lisää entisestään köyhyyden kierrettä sekä esimerkiksi riskiä joutua ihmiskaupan uhriksi. Maailmalta löytyy paljon surullisia tarinoita siitä, miten omat vanhemmat ovat myyneet lapsensa, kun eivät ole nähneet mitään muuta tietä parempaan elämään. Ihmiskauppa on räjähdysmäisesti kasvava järjestäytyneen rikollisuuden muoto, johon reissaajakin saattaa törmätä. Matkailija voi tehdä ainakin sen, että pitää silmänsä auki maailmalla, ja esimerkiksi Thaimaassa voi matalalla kynnyksellä soittaa numeroon +1300 epäillessään ihmiskauppaan viittaavaa toimintaa.

Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään

Erityisesti vuosien 2018–2019 aikana keskustelu matkailun ympärillä on liittynyt pitkälti ilmastonmuutoksen näkökulmaan ja matkailun negatiivisiin vaikutuksiin. Samalla on jäänyt paitsioon se, miten paljon hyvinvointia matkustaminen on tuonut maailmaan. Monin paikoin infrastruktuuri on kehittynyt juuri matkailun ansiosta, ja miljoonille ihmisille matkailu on heidän pääasiallinen elinkeinonsa – jopa 10 prosenttia maailman BKT:sta syntyy matkailualalla.

Kaikkea matkailun vastuullisuuteen liittyvää on mahdotonta yhdessä postauksessa käsitellä. Keskityn tällä kertaa muutamiin köyhyyden kohtaamiseen liittyviin näkökulmiin.

Viime keväänä kävin kuuntelemassa Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä järjestettyä Reilun matkailun yhdistyksen paneelikeskustelua köyhyyden kohtaamisesta maailmalla, ja tämän vuoden tammikuussa olimme saman teeman äärellä Reilun matkailun yhdistyksen järjestämässä Yhdenvertaisempaa matkailua globaaliin etelään -työpajassa (globaalilla etelällä ei tarkoiteta maantieteellistä aluetta vaan termillä kuvataan maailman valtarakenteita). YMGE on viestintä- ja koulutushanke, jolla pyritään vaikuttamaan globaaliin eriarvoisuuteen lisäämällä tietoisuutta siitä, miten eriarvoisuus on läsnä matkailun kontekstissa. Hankkeessa painotetaan matkailuviestinnän eettisyyttä, mikä on mielestäni hienoa, sillä keskustelua viestinnän eettisistä kysymyksistä tarvitaan. Reilun matkailun yhdistys julkaisee aiheen ympäriltä oman ohjeistuksensa 7.3. 2019.

Olen kirjoittanut tämän postauksen omien pohdintojeni sekä edellä mainittujen tapahtumien pohjalta. Suosittelen myös tutustumaan aiheeseen liittyviin, Reilun matkailun yhdistyksen omiin blogiteksteihin, kuten Anu Häkkisen artikkeliin Voiko matkailulla vaikuttaa globaaliin köyhyysongelmaan?

Köyhyyden romantisointi on väärin

Toisinaan köyhyyden romantisointi sekä ”köyhä mutta onnellinen” -stereotypia voivat johtaa siihen harhaluuloon, ettei ihmisten tarvitse päästä köyhyydestään, koska he ovat kuitenkin onnellisia. Tämä on haitallinen ajattelutapa, sillä vaikka monet ihmiset osaavat olla köyhyyden keskellä pienestä kiitollisia ja onnellisiakin, liittyy esimerkiksi slummeissa asumiseen paljon vaaroja ja riskejä. Suomalaiset usein iloitsevat siitä, että matkakohteessa on halpaa (en voi väittää, ettenkö itsekin olisi usein tehnyt niin), mutta sillä on hintansa. Edullinen hintataso kertoo siitä, että maassa on paljon köyhyyttä, joka tuo paikallisväestölle mukanaan myös monenlaisia ongelmia. On hyvä pohtia omia asenteitaan, kuten myös sitä, täytyykö viimeistä senttiä välttämättä kaikissa tilanteissa tinkiä, jos kyseessä on raha, joka hyödyttää paikallista yrittäjää. Rahasumma, joka tuntuu itselle pieneltä, saattaa olla jonkun toisen näkökulmasta merkittävä.

Yksi köyhiin maihin usein liitetty stereotypia on vieraanvaraisuus. On väärin ajatella, että matalan tulotason maissa ihmisten pitäisi olla aina vieraanvaraisia matkailijoita kohtaan. Matkailijoilla on varaa maksaa palveluista sen sijaan, että he käyttäisivät hyväkseen ihmisten ystävällisyyttä ja vaatisivat palveluita sen varjolla ilmaiseksi. On hyvä pohtia, miten paljon itse olisi valmis auttamaan omaan kotimaahan tulevia matkailijoita, ja olisiko esimerkiksi valmis majoittamaan kotiinsa tuntemattoman ilmaiseksi.

Hyvä periaate on kohdella muita niin kuin tahtoisi itseään kohdeltavan.

Niin karulta kuin se kuulostaakin, monissa paikoissa on tuotteistettu köyhyys – eivätkä köyhimmät ihmiset itse yleensä hyödy siitä mitenkään. Esimerkiksi erilaiset slummikierrokset tarjoavat länsimaalaisille tirkistelyikkunan siihen todellisuuteen, jossa monet joutuvat elämään arkeaan vailla minkäänlaista paremman tulevaisuuden mahdollisuutta. Osa slummikierroksista järjestetään niin, että paikallinen yhteisö hyötyy niistä, mutta harvoin raha päätyy hyödyttämään kaikista köyhimpiä. Kannattaa olla tarkkana siinä, millaisen palveluntarjoajan kierrokselle lähtee. On hyvä tutkia, onko esimerkiksi toiminnan eettisyyttä avattu ja perusteltu läpinäkyvästi yrityksen nettisivuilla. On hyvä myös kysyä itseltään, millaisilla motiiveilla tahtoo lähteä tutustumaan esimerkiksi juuri slummeihin. Miltä tuntuisi, jos itseään paljon rikkaammat turistit kävisivät kauhistelemassa omaa kotia ja elinoloja?

 

Valinnoilla on väliä

Jokainen maa on ensisijaisesti ihmisten kotimaa, vasta sen jälkeen matkakohde. Tämä on hyvä pitää mielessä kaikkialla siellä, missä matkustaa. Mikäli matkailu aiheuttaa kärsimystä paikallisille, on jotain tehty väärin. Parhaimmillaan matkailu on keino yhdistää ihmisiä, edistää yhdenvertaisuutta, jopa rakentaa rauhaa. On helppo olla epäluuloinen sellaista kohtaan, mitä ei tunne tai ymmärrä, ja matkustaminen usein lisää ymmärrystä vieraita kulttuureja, uskontoja, tapoja ja ihmisiä kohtaan. Suosittelenkin kohtaamaan paikallisia ihmisiä matkakohteessa sen sijaan, että eristäytyisi omaan todellisuuteensa.

Jokainen tekee matkustaessaan valintoja, joista yksi on majoituksen varaaminen. Maailmalla on tarjolla jos jonkinlaista majoituspalvelua, eikä aina ole selvää, mikä on paras vaihtoehto paikallisten näkökulmasta. Erilaisiin majoitusratkaisuihin liittyy hyviä ja huonoja puolia, eivätkä asiat yleensä ole mustavalkoisia. Mikäli tahtoo tukea mahdollisimman paljon paikallista, on hyvä välttää ainakin hotelliketjujen all inclusive -majoituksia. On tärkeää, että esimerkiksi lähialueen ravintoloitsijat saavat osansa matkailijoiden tuomista tulovirroista, eikä matkaan käytetty raha ei päädy kokonaisuudessaan ylikansallisille yhtiöille, jotka näitä pakettimatkoja järjestävät. Toki isojen hotelliketjujen ja all iclusive -palvelujenkin vastullisuudessa on vaihtelua, eivätkä kaikki ketjut lähtökohtaisesti toimi vastuuttomasti. Siksi en halua sanoa, että joku vaihtoehto olisi aina automaattisesti väärin.

Nykyään on suosittua varata majoitus Airbnb:n kautta. Joissain kaupungeissa palvelusta on kuitenkin tullut jo iso ongelma, sillä matkailijat häiritsevät paikallisia ja pahimmillaan ajavat heidät pois kodeistaan, kun tietyillä alueilla ei ole enää varaa asua vuokralla. On asuntojen omistajien kannalta kannattavampaa vuokrata kämppä Airbnb:n kautta lyhytaikaisille majoittujille kuin kuukausivuokralaisille, mutta paikallisten näkökulmasta tämä on ongelmallista. Suosittelen harkitsemaan Airbnb:n käyttöä ja tarkistamaan, että palvelu on laillinen siinä maassa, johon on matkustamassa.

Välillä reppureissaaminen ja autenttisen kokemuksen etsiminen saattaa mennä liian pitkälle. Äärimmilleen viety kitsastelu voi johtaa siihen, että matkailija olettaa ja odottaa paikallisten tarjoavan ilmaiseksi majoitusta tai muita matkailupalveluita. Majoituspalveluita on kuitenkin kehitetty siksi, että niitä käytettäisiin. Ei ole siis ylpeilyn aihe matkustaa mahdollisimman pienellä budjetilla köyhissä maissa. Yksi mainio tapa tukea paikallisia ja päästä samalla kurkkaamaan heidän arkeensa on varata majoitus suomalaisen Duara Travelsin kautta. Duara Travels toimii yhteistyössä paikallisten kylien kanssa esimerkiksi Thaimaassa, Nepalissa ja Keniassa. Matkailija voi buukata majoituksen paikallisen perheen luota, ja vierailusta hyötyvät niin majoittava perhe, kylän kontaktihenkilö kuin koko kyläyhteisökin. Majoitusvuorot kylässä kiertävät, joten kylään ei muodostu epäreilua tilannetta, jossa yksi perhe pääsisi hyötymään matkailusta muita enemmän.

Köyhyys sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisen median kautta voidaan vaikuttaa – jopa muuttaa maailmaa. Arvot, asenteet ja unelmat muokkautuvat nykyään paljon sen pohjalta, mitä ihmiset näkevät älylaitteensa näytöllä. Todellisuus näyttäytyy algoritmien kautta jokaiselle erilaisena, ja jokaisella on myös vastuu siinä, millaista todellisuutta luo muiden nähtäväksi. Erityisesti matkailuviestinnän parissa työskentelevien on syytä aika ajoin pysähtyä pohtimaan, millaista maailmankuvaa omilla teksteillään ja kuvillaan välittää.

Vaikka nykyään puhutaan erityisesti sosiaalisen median vaikuttajista, on mielestäni jokainen vaikuttaja omalla tavallaan, eikä kenenkään jakama materiaali ole samantekevää. Kuvia ja tekstejä köyhemmistä maista jakaessaan voisi pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä:

Miten esitän matkakohteen ja sen asukkaat?

Millaisia arvoja välitän?

Vahvistanko vääränlaisia tai haitallisia stereotypioita?

Onko minulla kuvattavilta lupa kuvien julkaisuun?

Romantisoinko köyhyyttä?

Ylläpidänkö kuvillani ”valkoinen pelastaja” -myyttiä eli sitä, että länsimaalainen saapuu ratkaisemaan köyhien ihmiset ongelmat?

Kaiken keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen tekee välillä huonoja valintoja – monet niistä ihan puhtaasti tietämättömyyden vuoksi. Itsekin olen matkoillani osallistunut esimerkiksi sellaisille retkille, joille en nykytietämykseni valossa enää osallistuisi. Olen myös julkaissut kuvia näistä tilanteista. Tarvitaan siis armollisuutta ja kärsivällisyyttä niin itseä kuin muitakin kohtaan. Monet asiat henkilöityvät ja kärjistyvät sosiaalisen median kautta, joten on hyvä vetää henkeä ennen kuin reagoi siihen, että joku toinen on tehnyt omasta mielestään huonon ratkaisun.  Toisen nolaaminen julkisesti ei ole järkevä ratkaisu. Asiat muuttuvat oman esimerkin voimalla ja viisaasti keskustelemalla – ei muita syyllistämällä.

Monista eettisistä kysymyksistä tarvittaisiin enemmän keskustelua, jopa selkeää ohjeistusta. Ei ole aina ihan selvää, miten esimerkiksi valokuvaaminen köyhimmissä maissa olisi hyvä toteuttaa, jotta toimisi mahdollisimman kunnioittavasti kaikkia kohtaan. Itselläni ei ole tarjota tyhjentäviä vastauksia, ja olenkin sitä mieltä, että Suomessakin olisi hyvä rakentaa matkailualalle enemmän yhteistä eettistä koodistoa. Näin kaikki saisivat tukea siihen, millaisia ratkaisuja esimerkiksi valokuvaamisen suhteen olisi hyvä tehdä.

Vapaaehtoiseksi vai ei? 

Köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen liittyvät ongelmat eivät lopu maailmasta kesken. Vapaaehtoisuudelle on tarvetta monella sektorilla, niin lähellä kuin kaukana. Köyhempiin maihin vapaaehtoiseksi lähtiessään on kuitenkin hyvä olla tarkkana, sillä vapaaehtoisturismista on myös tehty bisnestä, jonka perimmäinen tarkoitus ei välttämättä aina ole heikoimmassa asemassa olevien auttaminen. Kannattaa siis pohtia minne lähtee, minkä organisaation kautta ja millä motiiveilla. Maailmalta löytyy pilvin pimein karuja esimerkkejä siitä, että esimerkiksi orpokoteja on perustettu pelkästään kaupallista tarkoitusta varten.

Instagramissa voi @barbiesavior-tilin kautta seurata pardodiaa Afrikkaan vapaaehtoseksi lähteneestä parikymppisestä naisesta. Tilillä kuvaillaan hyvin niitä eettisiä kysymyksiä, joita vapaaehtoisuuteen liittyy – esiin nostetaan esimerkiksi se, onko kaikessa lopulta sittenkin kyse omasta egosta enemmän kuin muiden auttamisesta. Mikäli tahtoo lähteä valtamerten taakse sillä ajatuksella, että voi esitellä sosiaalisen median kautta tehneensä hyvää, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, kannattaako lähteä ollenkaan. On hyvä esittää itselleen kysymys, olisiko valmis lähtemään vapaaehtoiseksi ilman, että pääsee esittelemään sitä muille.

Kaikki vapaaehtoistyö ei missään tapauksessa ole itsekästä tai negatiivista, ja monesti oma sydän muuttuu vapaaehtoistyön aikana enemmän kuin mikään muu. Antaessaan myös saa itselleen paljon. Monissa paikoissa ei pärjättäisi ilman vapaaehtoisten tärkeää panosta, erityisen paljon tarvetta on ammattiosaajille, kuten sairaanhoitajille, lääkäreille tai opettajille. Lyhytaikaisista projekteista varsinkin rakennusprojektit ovat sellaisia, joissa usein tarvitaan vapaaehtoisten apua. Pidemmissä projeketissa sen sijaan on hyvä pyrkiä siihen, että vastuu jäisi lopulta paikallisille, eikä toiminta olisi liian pitkään länsimaisten vastuulla – etenkään, jos samat henkilöt eivät voi olla paikalla kovin pitkään. Esimerkiksi lastenkodissa asuvien lasten kannalta ei ole mielekästä, jos ympärillä olevat aikuiset jatkuvasti vaihtuvat.

Viime aikoina monet yritykset ovat ymmärtäneet, että vastuullinen ja voitollinen toiminta eivät ole vastakkaisia asioita, mikä on mielestäni ilahduttavaa. Toivon, että tämä kehitys lyö läpi matkailualalla entistä enemmän. Toivoisin, että tulevaisuudessa yritykset yhä enenevissä määrin  kannustaisivat asiakkaitaan vastuulliseen ja ekologiseen matkailuun sekä ihmisten kunnioittavaan kohtaamiseen.