Keväällä 2011 tutustuin tuolloin Kaukokaipuu-blogia Rantapallossa kirjoittaneeseen Marinellaan. Hän oli Kierrätystehdas-tapahtumassa myymässä MAKEEdesignin tuotteita, ja siinä myyntipöydän luona keskustelumme lähti liikkeelle housuistani, jotka olin muutama päivä aiemmin ostanut Bangkokista. Juttelun lomassa kävi ilmi, että olemme molemmat bloggaajia, ja myöhemmin aloimmekin seurailla toistemme tekemisiä virtuaalisesti.
Olin aloittanut bloggaaamisen alunperin vuonna 2009. Kirjoitin ensimmäisten vuosien aikana yhteensä viittä eri blogia, joista yksi oli englanninkielinen matkablogi, yksi Helsinki-aiheinen kuvablogi, yksi käsitteli ihmissuhteita ja kaksi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun vuoden 2010 tienoilla osallistuin ensimmäiseen matka-teemaiseen blogitapahtumaan silloisen lifestyle-blogini kautta, en olisi osannut kuvitella, että meillä olisi Suomessa jonain päivänä ammattimaisia matkabloggaajia. Lähes kaikki tapahtumaan osallistuneet bloggaajat kirjoittivat blogiaan painottuen johonkin muuhun aiheeseen. Tämä kertoo siitä, että varsinainen matkablogigenre ei ollut vielä kovin pitkälle kehittynyt – yksittäisiä matkablogeja toki oli olemassa.
Vuoden 2012 tammikuussa Marinella sai minut innostettua aloittamaan matkablogin kirjoittamisen Rantapallossa, olinhan minä reissuteemoista paljon kirjoittanut aiemminkin. Matkamessujen aikaan uusi blogini, silloin nimeltään Maassa tai maan tavalla, näki päivänvalon.
Ei mennyt kauaa, kun kaikki muut blogiprojektini jäivät lopullisesti historiaan. Olin siinä vaiheessa kyllästynyt lifestyle-tyyppiseen bloggaamiseen ja myös noiden blogien lukemiseen, sen sijaan olin erittäin innoissani matkajuttujen kirjoittamisesta.
2012
Olin ollut vuosien ajan ihastunut Thaimaahan. Heti blogin alkumetreillä kirjoitin esimerkiksi sitä, miten kliseiseen matkakohteeseen reissaamista joutuu usein selittelemään ja perustelemaan, koska ei ole coolia reissata sinne, minne ”kaikki” muutkin reissaavat. Minä en missään nimessä halunnut lähteä mukaan siihen, että minun pitäisi omilla reissuillani yrittää miellyttää muita. Palasin saman tematiikan pariin vuonna 2017 artikkelillani Miksi Thaimaa.
Tuttuun tapaan lähdin taas kerran kevät-talvella Thaimaahan. Tällä kertaa meitä oli reissussa sekalainen ystäväporukka. Lensimme maahan eri aikoihin ja vietimme aikaa yhdessä sen mukaan, miten kenenkin reissupäivät sattuivat osumaan yksiin. Vietimme rehellistä reppureissuelämää, eikä esimerkiksi majoituksia paljon etukäteen varailtu. Näin meillä oli mahdollisuus muuttaa suunnitelmia lyhyelläkin varoitusajalla. Onneksi tällä kertaa ei sattunut mitään isompaa katastrofia, sillä edellinen Thaimaan reissuni oli mennyt kaikkea muuta kuin sunnitelmien mukaan.
Vuotta 2012 värittivät myös valmistumiseni maisteriksi sekä hieman ennen valmistumista alkanut yllättävä työttömyys, joka kaiken lisäksi tiputti minut kaikkien valtion tukiverkkojen ulkopuolelle. Olin juuri palannut Thaimaan matkalta, kun seuraavana päivänä sain kuulla töiden loppumisesta. En ollut varautunut tilanteeseen mitenkään, mutta pääsin onneksi vähitellen eteenpäin freelance-töiden sekä osa-aikatyön avulla. Valmistumisesta iloitseminen jäi kuitenkin vähälle, kun sillä hetkellä oli melko kiperä taloudellinen tilanne elämässä.
Olin enenevissä määrin kiinnostunut sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ja perustimme Helsinkiin ihmiskaupan vastaisen tiimin, josta tuli myöhemmin Valo-yhdistys. Perehdyin rankkaan aiheeseen niin paljon, että parin vuoden päästä jouduin ottamaan asiaan etäisyyttä. Pää ei enää jatkuvasti niin vaikeiden asioiden äärellä olemista, sillä elämässäni oli henkilökohtaisella tasollakin hankalia juttuja, joita piti käsitellä. Ehdin kuitenkin kirjoittamaan ihmiskaupasta paljon eri blogeihin sekä perinteiseen mediaan. Kirjoitin matkablogissakin tämän tästä vähän syvällisempiä juttuja matkastoorien lisäksi.
Edistyksellisimmät yritykset alkoivat vähitellen nähdä potentiaalia matkablogeissa, ja muutamat matkabloggaajat kävivät näihin aikoihin kansainvälisillä blogimatkoillakin. Itselläni kesti kuitenkin vielä muutama vuosi ennen kuin lähdin ensimmäiselle blogimatkalle ulkomaille. Syksyllä kävimme Veeran ja Panun kanssa Rantapallon ja Visit Hämeenlinnan järjestämällä blogimatkalla Hämeenlinnassa, se oli ensimmäinen reissu, johon blogini tiimoilta osallistuin.
Sosiaalinen media oli tähän saakka tarkoittanut minulle ensin IRC-Galleriaa ja myöhemmin, vuodesta 2007 alkaen Facebookia. En osannut aavistaa, millainen merkitys sosiaalisella medialla tulisi myöhemmin olemaan ihan ammatillisessakin mielessä. Perustin ensimmäisen Twitter-tilini syksyllä ja tykästyin formaattiin kovasti. Kävi niin, että Facebookin päivittäminen jäi pitkälti osaltani siihen. Myöhemmin perustin matkablogillenikin oman Twitter-tilin, jotta en täyttäisi henkilökohtaista feediäni pelkästään matkajutuilla.
2013
Vuonna 2013 kirjoitin edelleen paljon oikeudenmukaisuuteen liittyviä juttuja. Vietin matkustamisen suhteen melko rauhallisen vuoden, kävin kotimaan kohteiden lisäksi ainoastaan pari kertaa Lontoossa. Ensimmäinen näistä reissusta osui siihen ajankohtaan, jolloin Rana Plaza romahti Bangladeshissa, enkä koskaan unohda sitä tunnetta, kun tajusin, että ihmiset, jotka ovat ommelleet Primarkista ostetut vaatteeni, saattavat olla nyt kuolleita. Lontoossa elämä jatkui niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, kun samaan aikaan yli 1000 epäinhimillisissä oloissa työskennellyttä tekstiilityöntekijää oli saanut surmansa. Vaikka olen lapsesta saakka hankkinut valtaosan vaatteistani käytettynä, on minun ollut tämän reissun jälkeen entistäkin vaikeampi suhtautua tekstiiliteollisuuden massatuotantoon.
Vuonna 2013 hankin ensimmäisen mobiililaitteeni, iPadin, eli liittyessäni Instagramiin vuoden 2013 kesällä minulla ei ollut vielä ollenkaan älypuhelinta. En ole erityisen tekniikkaorientoitunut, mieluiten raapustelisin kaikki tekstinikin käsin jonnekin vihkon kulmaan. Nykyään on kuitenkin mahdotonta pysyä mukana meiningeissä ilman tekniikkaa, joten koitan pysytellä kehityksessä mukana parhaani mukaan.
Loppuvuodesta osallistuin ensimmäisen kerran Lontoon World Travel Marketiin. Se oli mielenkiintoinen, hämmentäväkin kokemus, sillä nuo matkamessut ovat niin valtavat, että sinne mahtuisi varmaan kymmeniä Suomen messuja. Noihin aikoihin aloin kirjoittaa blogia puoliksi myös englanniksi. Blogin kannalta se oli erittäin huono päätös, mutta en tiedä, olisinko koskaan tottunut kirjoittamaan englanniksi, ellen olisi pakottanut itseäni siihen jossain formaatissa. Tuolloin vaihdoin blogin nimen muotoon Reason for Season. Matkablogigenre alkoi nyt ammattimaistua Suomessa, ja itse kipuilin kovasti sen kanssa, haluanko jatkaa bloggaamista ollenkaan. Olin todella väsynyt ja myös terveyteni meni koko ajan huonommaksi. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että rakastan kirjoittamista liikaa lopettaakseni.
2014
Blogimaailma kehittyi vauhdilla. Matkabloggaajat alkoivat enenevissä määrin tehdä yhteistyötä matkailualan yritysten kanssa, ja genre jatkoi ammattimaistumista. Välillä tuntui, että oma sydämeni ei pysy mukana kaikessa, koska olin aina kirjoittanut vain kirjoittamisen ilosta. Pohdin edelleen bloggaamisen mielekkyyttä moneen otteeseen. Minulle myös ehdotettiin, että minun kannattaisi blogata vähän ”vähemmän tosissani”, mutta tuntui huonolta idealta, että olisin vähentänyt kirjoittamista. Onneksi matkabloggaajien yhteisö oli jo tuolloin tiivis, ja näin olleen sain moniin pohdintoihin vertaistukea. Olen kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka ovat tulleet elämääni vuosien varrella bloggaamisen myötä – en olisi aloittaessani uskonut, miten sosiaalista yksinäisestä kirjoittelusta voisi jonain päivänä tulla.
Valtaosa lähimmistä bloggaajakollegoistani vaihtoi viimeistään tässä vaiheessa bloginsa Rantapallon alaisuudesta itsenäiselle alustalle, itse olen kuitenkin pystellyt samalla blogialustalla alusta näihin päiviin saakka.
Alkuvuodesta tein ihanan reissun Singaporeen ja Malesiaan. Viettäessäni 29-vuotissyntymäpäivääni Aasiassa ystävien ympäröimänä mietin, miten tästä seuraavana vuonna enää upgreidataan, kun tiedossa on kolmekymppiset. Olisinpa tiennyt, että seuraavalle vuodelle olisi todellakin luvassa jotain spesiaalia.
Vuoden 2014 heinäkuussa julkaisin edesmenneen CreateTrips-sovelluksen kautta mobiilimatkaoppaan liittyen Helsingin Kallioon. Se oli iso projekti, jonka aikana oma naapurusto tuli tutuksi moneen otteeseen. Treenasin myös itsekuria, kun istuin kesähelteillä päiväkausia sisällä kirjoittamassa.
Vähitellen aloin itsekin tehdä pienimuotoisia blogiyhteistöitä yritysten kanssa. Lähinnä ne tarkoittivat tässä vaiheessa sitä, että kirjoitin blogipostauksen esimerkiksi hotelliyöpymistä vastaan. Raha ei näissä projekteissa koskaan vaihtanut omistajaa.
Vuosi oli minulle ehkä elämäni vaikein niin jatkuvien terveysongelmien kuin monien muidenkin elämän haasteiden vuoksi. Loppuvuotta kohden elämä kuitenkin alkoi näyttää vähitellen toiveikkaammalta. Marraskuussa lopetin teknistä kehitystä vastaan räpiköimisen ja hankin ensimmäisen älypuhelimeni, iPhone kutosen. Minulla on siis ollut älypuhelin tällä hetkellä vasta reilut neljä vuotta – se on todella lyhyt aika! Vaikka viivytin iPhonen hankkimista mahdollisimman pitkään, on pakko myöntää, että olisi vaikea tässä vaiheessa enää palata entiseen.
2015
Vuosi 2015 oli minulle yksi parhaista koskaan, ehkä osittain siksi, että kontrasti edelliseen vuoteen oli niin suuri. Vuosi starttasi sillä, että lähdin ystäväni Josefinan kanssa parin kuukauden mittaiselle reissulle Singaporen kautta Sydneyyn ja sieltä taas Singaporen ja Phuketin kautta takaisin. Olen tiennyt lapsesta saakka, että tulen jonain päivänä rakastumaan Australiaan, ja niinhän siinä kävi. En tiedä, onko mistään pois lähteminen ollut koskaan henkisesti yhtä raastavaa. Tein tämän reissun ihan minibudjetilla – matkan aikana jäivät erikoiskahvit ostamatta ja shoppailut tekemättä. Mutta oli se sen arvoista! Olin pitkään toivonut, että pääsen Australiaan ennen kuin täytän 30, ja sainkin 30-vuotislahjaksi alla näkyvän auringonlaskun Sydneyn kattojen yllä.
Kesällä julkaisin CreateTripsin kautta toisen mobiilimatkaoppaan, jossa oli vinkkejä Singaporeen. Tämäkin projekti oli työläs, mutta huomasin, että matkaoppaiden kirjoittaminen on ehdottomasti sellaista, mitä tekisin mielelläni elämäni aikana enemmänkin. Tykkään ottaa selvää eri paikoista ja etsiä sellaisia kohteita ja näkökulmia, jotka eivät ehkä ole suurelle yleisölle vielä tuttuja.
Kesällä reissailin kotimaassa ja kävin Ostravassa pressimatkalla, jonka puitteissa osallistuimme Colours of Ostrava -festareille. Vaikka en pidä itseäni ollenkaan festari-ihmisenä, tykästyin kovasti tähän tapahtumaan. Lämpöä riitti, tunnelma oli rento, lokaatio huikea eikä mihinkään tarvinnyt jonotella.
Vuoden 2015 tammikuusta lähtien en ole missään vaiheessa ollut kokopäivätöissä. Olen tehnyt vaihtelevasti osa-aikatöitä ja freelance-hommia. Välillä olen miettinyt vaihtoehtoista ratkaisua ja hakenut vakituisempia töitäkin, mutta lopulta vapaus on kuitenkin vetänyt pisimmän korren.
Kirjoitin vuonna 2015 blogiin ihmiskaupasta ja prostituutiosta Thaimaassa kertovan artikkelin, joka kerää edelleen klikkauksia, enkä edes halua tietää, millaisilla hakusanoilla ihmiset tuon aiheen äärelle päätyvät. Melko rumaa kommentointia tuohon postaukseen tulee edelleen, joten ainakin tiedän, että on tärkeää, että näistä asioista puhutaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vaikeista asioista pitäisi olla hiljaa, ne kun eivät vaikenemalla katoa. Minulle on blogin kommenteissa jopa sanottu, että negatiivisista asioista tai omista mielipiteistä ei pitäisi matkablogissa kirjoittaa ollenkaan. Koen bloggaajana velvollisuudekseni ja etuoikeudekseni sen, että voin toisinaan nostaa esiin myös maailman epäkohtia. Pääosin tietenkin haluan kirjoittaa positiivisista asioista ja maailman kauneudesta.
2016
Vuosi 2016 alkoi auringonlaskun kuvaamisella ehkä kauneimpana koskaan näkemänäni pakkaspäivänä, jolloin mereltä nouseva sumu peitti horisontin Kaivopuiston rannassa. Vaikka nautin tuon hetken kauneudesta, oli minulla ikävä lämpimään, ja helmikuussa oli aika taas palata Thaimaahan. Olen monesti miettinyt, miten onnekas olen, sillä hyvin usein ystäviä ja tuttavia on tarttunut matkaan reissuilleni siitä huolimatta, että olen ostanut lennot spontaanisti ja päättänyt lähteä matkaan yksin. On mahtavaa, että olen saanut jakaa niin monien ystävien kanssa hienoja hetkiä ympäri maailman. Tälle reissulle lähti mukaan ystäväni Wilhelmina. Treffasimme Koh Lipellä myös Seven Seas -blogia kirjoittavan Sannan kanssa.
Vuonna 2016 Lånqvikissa järjestetty PING Festival on ollut mielestäni tähän saakka Ping Helsingin järjestämistä tapahtumista paras. Puheenvuoroissa nostettiin keskiöön sisällöntuotannon inhimillisyys ja vaikuttavuus. Olen lukenut omaa artikkeliani tapahtumaan liittyen jälkikäteen moneen kertaan palauttaakseni itselleni säännöllisin väliajoin mieleen sen, mistä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse – ei numeroista tai statistiikasta, vaan siitä, että sanoilla voidaan oikeasti vaikuttaa, tehdä maailmasta vähän parempi paikka. Olen kiitollinen siitä, että meillä on Suomessa näin hieno toimija kuin PING Helsinki, joka on viime vuosina vienyt alaa eteenpäin, luonut eettistä koodistoa, kouluttanut ja yhdistänyt alan ammattilaisia.
Heti toukokuisen PING-tapahtuman jälkeen teimme Veeran kanssa kahdestaan blogimatkan Portugalin Algarveen. Tämä reissu yllätti minut totaalisesti, sillä Portugalin eteläkärjen luonto osoittautui valtavan monipuoliseksi ja kauniiksi. En varsinaisesti myöskään harmitellut sitä, että pääsin kuvaamaan surffareita Sagresin rannoilla. Yksi heistä joutui Veeran mereltä pelastamaankin, Veera kun lähti suppaamaan vähän turhan rajun aallokon keskelle. Portugaliin palaisin mieluusti takaisin milloin tahansa.
Kesällä osallistuimme porukalla bloggaajille suunnattuun TBEX-konferenssiin Tukholmassa. Majoituimme legendaarisessa Forenomin asunnossa Kungsholmenin kaupunginosassa. Tuohon asuntoon muuttaisin takaisin koska vain, eikä kyllä muutenkaan harmittaisi asua Tukholmassa. Pidimme tämän reissun aikana kahdestaan Veeran kanssa lyhyen, mutta tärkeän blogiemme kehittämistuokion, jonka seurauksena päätin lopettaa toisen Twitter-tilini sekä jättää englannin kielen blogista kokonaan pois. Olisi ehdottomasti pitänyt dropata toinen kieli jo paljon aiemmin, mutta turha sitä on enää surra.
Vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla matkustelin paljon kotimaassa, kävin Turkish Airlineshin järjestämällä reissulla Kyproksella sekä suunnittelin yrityksen perustamista. Syksyllä osallistuin myös muutaman viikon mittaiselle yrittäjäkurssille – ajattelin, että saisin yrittäjyyden kautta freelance-elämääni enemmän selkeyttä. Päädyin kuitenkin toistaiseksi jatkamaan laskuttamista laskutuspalvelun kautta, ja yritys jäi sillä erää perustamatta.
Loppuvuodesta lähdin vajaa pariksi kuukaudeksi jälleen Thaimaahan, kuinkas muutenkaan. Ison osan ajasta vietin Chiang Maissa, jossa vuokrasimme Veeran kanssa kämpät Nimmanin kaupunginosassa sijaistevasta Baan Thaista (noin 150 euroa/kuukausi). Reissu oli varsin epäonninen tekniikan suhteen, sillä kamerani kastui ja hajosi jo matkan alkupuolella, ja puhelin temppuili koko ajan niin paljon, että oli hankala edes saada WhatsApp-viestejä toimimaan. Lisäksi tietokoneen kanssa oli ongelmia, ja jouduin joka kerta kuvia koneelle ladatessani käyttämään operatioon pari tuntia aikaa. Yhtäkkiä kaikki aika, jonka olisin voinut käyttää kirjoittamiseen, menikin erinäiseen turhaan säätämiseen. En ole tämän vuoksi edelleenkään kirjoittanut blogiin juuri mitään Chiang Maista. Viimeistään seuraavalla reissulla aion korjata asian, ja haaveilenkin paluusta Chiang Maihin mahdollismman pian.
Istuessani reissun viimeisenä aamuna Bangkokissa ihailemassa auringonnousua suurkaupungin yllä, oli minulla omituinen tunne, että tuntuu väärältä palata Suomeen. Tuolloin en kuitenkaan vielä arvannut, miten kova shokki kropalleni olisi palata Suomeen vuoden pimeimpänä päivänä, ja miten haastavia seuraavat vuodet olisivatkaan.
Lensin kotiin Istanbulin kautta. Lento oli muutaman tunnin myöhässä, koska laskeutumiseen ei ollut mahdollisuutta ja jouduimme kiertämään kehää Istanbulissa. Missään vaiheessa matkustajia ei infottu siitä, mitä tapahtuu. Lopulta laskeuduimme, ja monet olivat jo nostaneet laukkujaan käytävälle, kun yhtäkkiä kuulutettiin, että tavarat takaisin, nyt noustaan ilmaan. Koska kaikki olettivat, että olimme jo olleet perillä määränpäässämme, heräsi monilla luonnollisesti kysymys siitä, mitä oikein tapahtuu. Itsekin muistan miettineeni, onko koneemme kaapattu, vai mistä on kyse. Jossain vaiheessa selvisi, että emme olleet vielä oikealla kentällä. Päästyämme lopulta perille myöhästyi suurin osa koneemme matkustajista jatkolennoiltaan. Itse suuntasin hotelliin muutamaksi tunniksi nukkumaan, ja aamulla jatkaessani väsyneenä matkaa taitoin Istanbulin kentällä nilkkani melko pahasti. Paraneminen kesti kuukausia. Helsinkiin päästyäni tein kaikki jouluostokset tunnin sisään ja jatkoin matkaa bussilla suoraan Kankaanpäähän joulua viettämään. Jouluna ajoimme vielä Kankaanpäästä Rovaniemelle, joten parin vuorokauden sisällä tuli matkustettua ihan kiitettävästi.
2017
Vuosi alkoi suhteellisen lupaavasti. Tein ihania reissuja esimerkiksi Tukholmaan, Lontooseen, Tallinnaan sekä Suomen eri kohteisiin. Töitä ei ollut mitenkään liikaa, mutta sen verran sentään, että jotenkin selvisin.
Keväällä olin jo kyllästynyt siihen, että en ollut nähnyt aurinkoa ja lämpöä kuukausiin, ja hormonitoimintani oli mennyt sen vuoksi aivan sekaisin. Päätin viime hetkellä hypätä mukaan Turkin Afyoniin järjestetylle blogimatkalle, jonka teemana piti olla kylpylöihin tutustuminen. En olisi arvannut, että kylpylävisiitit jäisivät minimiin ja matkasta tulisi henkisesti todella raskas.
Reissuamme hyödynnettiin kyseenalaisiin poliittisiin tarkoituksiin. Vaikka olin itse paikan päällä aika ajoin jopa porukkamme rauhallisin, järkytyin kotiin palattuani syvästi, kun tajusin tilanteen laajuuden perehtymällä ajan kanssa siihen, mitä kaikkea matkamme aikana oli tapahtunut. Minusta tuli masentunut ja ahdistunut, enkä pystynyt tekemään töitä ollenkaan. Kevään projektit olivat vastikään päättyneet, eikä minulla ollut voimia hankkia uusia. Pohdin blogin lopettamista kokonaan, koska minulla oli sellainen olo, että minulla ei olisi koskaan enää mitään sanottavaa. Kirjoitin matkastamme lopulta kesäkuussa rehellisen postauksen, enkä ole koskaan saanut niin paljon palautetta, niin hyvässä kuin pahassa. Suurin osa palautteesta tuli yksityisesti, mikä kertoo siitä, miten tulenarka koko aihe on. Minua surettaa edelleen kovasti, että jotkut maalasivat minusta koko Turkin vihaajaa, vaikka tosiasiassa Turkki on mielestäni kaunis maa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä, ilmasto ihanteellinen ja ruoka valtavan hyvää. Tämä ei ollut ensimmäinen matkani Turkkiin, ja jonain päivänä tahtoisin jälleen palata sinne takaisin.
Syksyllä osallistuin Marokkon pressimatkalle ja ihastuin maahan heti. Reissumme oli valitettavasti kovin lyhyt, ja päätin, että haluan tulevaisuudessa palata takaisin. Tällä hetkellä Norwegian lentää kahteen Marokkon kaupunkiin suoria lentoja, joiden hinnat ovat yleensä alle 200 euroa meno-paluu. Nyt olisi siis mahdollisuus reissata Afrikan mantereelle hyvinkin edullisesti.
Minulla oli ollut vuodelle 2017 ainoastaan yksi haave – lähteä marraskuussa takaisin Australiaan. Kävi kuitenkin niin, että minulla ei ollut mitenkään mahdollisuutta toteuttaa tuota matkaa. Olin ostanut erääseen Sydneyssä järjestettävään konferenssiin lipun jo helmikuussa, ja surullisena jouduin luovuttamaan sen pois. Olin toivonut, että voisin lentää ensin Australiaan ja paluumatkalla jäädä muutamaksi viikoksi Thaimaahan, jonne vanhempani olivat matkustamassa ensimmäistä kertaa elämässään. Australian suunnitelmien peruunnuttua ajattelin, että ehkä pystyn järjestämään itseni kuitenkin Thaimaahan. Ajattelin loppuun saakka, että haaveet on tehty toteutettaviksi.
2018
Tammikuussa vanhempani lensivät Thaimaahan, mutta itse jouduin jäämään Suomeen, sillä en pystynyt järjestämään tätäkään reissua. Olin kuitenkin helpottunut, että vuosi 2017 oli ohi. Tekemisen meininkiä arkeen toi kirjaprojekti, jonka olin aloittanut vuoden 2017 joulukuussa. Kirjoitin kankaanpääläisen yrittäjän elämäkertaa, ja projekti oli jotakuinkin kokonaan minun vastuullani. Vietin joka kuukausi vähintään viikon Kankaanpäässä, haastattelin ihmisiä, istuin kirjastolla selaamassa paikallislehtiä ja haalin kasaan valokuvia. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin. Muuten työkuvioni alkoivat mennä, jos mahdollista, entistäkin huonompaan suuntaan. Olin lopulta osan vuodesta myös ihan rehellisesti työttömänä. Aikuisiällä en ole koskaan kokenut taloudellisesti yhtä suuria haasteita kuin vuoden 2018 aikana. Lopulta kroppani alkoi antaa periksi stressin vuoksi, vieläkään ei ole ihan täysin selvinnyt, mikä kaikki on vialla.
Pääsin kuitenkin – kiitos monien ihanien ystävieni – käymään pari kertaa vuoden aikana Lontossa, keväällä Colour Conferencessa, syksyllä Justice Conferencessa sekä World Travel Marketissa. Alkuvuodesta kävin myös synttärimatkalla Pärnussa, mikä oli virkistävä kokemus ja mukavaa vaihtelua monien Tallinnan reissujen jälkeen. Reissaaminen oli kaiken kaikkiaan minimaalista, mikä on toisaalta myös positiivista, kun miettii sitä, miten surkea juttu lentäminen ympäristön kannalta on. Ilmastokeskustelua tulikin seurattua tiiviisti, mutta en aio ottaa asiaan tällä hetkellä enempää kantaa, koska en koe olevani vielä tarpeeksi asiantuntija. Tästä aiheesta on helppo heitellä kommentteja fiilispohjalta, mutta en koe, että minä voisin sanoa tässä vaiheessa mitään sellaista, mikä toisi lisäarvoa keskusteluun.
Syksyn aikana hain kokopäiväistä työtä. Kävin monissa haastatteluissa, mutta lopulta kaikki paikat menivät sivu suun. Olin hämilläni ja mietin, mitä minun pitää tehdä, kun freelance-elämästä ei tunnu tulevan mitään, mutta myöskään vakituista työtä ei löydy. Tiesin, että minun on pakko ratkaista asia jotenkin viimeistään ensi vuoden alkuun mennessä, sillä taloudellinen tilanteeni oli sellainen, että olin umpikujassa. Koska elämässä oli niin paljon stressiä, oli postaustahtini blogissa aika rauhallinen. Aikaa kirjoittamiseen olisi ollut, mutta kaikki motivaatio oli kadoksissa. Tein kuitenkin muutamia mielenkiintoisia yhteistöitä, joista yksi oli Finavian ja Blue Airin reissu Romaniaan.
Päädyin lopulta melko hulluun ratkaisuun. Hain starttirahaa ja päätin, että perustan yrityksen, mikäli saan tuen siihen. Asiakkaita ei ollut tiedossa enempää kuin aiemminkaan, mutta jostain syystä rakkaus kirjoittamiseen ja usko omaan osaamiseen olivat säilyneet monista kolhuista huolimatta. Mietin niitä viikkoja, jolloin minulla ei ollut tämän vuoden aikana varaa ostaa ruokaa. Mietin tulevaisuutta ja sitä, miten moni asia voisi potentiaalisesti mennä pieleen. Mietin, että mitä ihmettä teen sitten, jos terveyteni pettää lopullisesti. Päädyin pohdinnoissani siihen, että en aio antaa tilaa pelolle. Joululomalle lähtiessäni sain positiivisen starttirahapäätöksen. Inhimillisesti ajatellen on aika hölmöä lähteä yrittäjäksi vailla säästöjä ja vailla tarkkaa suunnitelmaa. Tiesin, että yrittäjyys kuitenkin juuri sitä, mistä olen haaveillut pitkään. Samana päivänä starttirahapäätöksen kanssa sain tietää, että kirjoittamani kirja on tullut painosta. Vuosi päättyi siis aika hienolla tavalla. Olen saanut kuukauden aikana kirjasta paljon hyvää palautetta ja iloitsen siitä, että vihdoin, vuosikymmenten haaveilun jälkeen, olen ihan oikeasti kirjoittanut kirjan. Toivottavasti tällaisia projekteja tulee elämäni aikana vielä paljon lisää.
2019
2.1.2019 minä hankin y-tunnuksen. Viimeisten viikkojen aikana olen opetellut paljon uusia asioita, kirjoittanut, ollut yhteydessä ihmisiin, suunnitellut tulevaa, pohtinut, harkinnut, ihmetellyt, kysellyt. Fyysinen terveyteni on edelleen, mitä on, mutta enää minun ei tarvitse surra sitä kaikki elämässäni olisi epämääräistä. Nyt minulla on selkeä tavoite – saada yrittäjyyteni toimimaan ja kirjoittaa puhuttelevia artikkeleita. Edelleen tuntuu siltä, että päivä päivältä rakastan kirjoittamista enemmän. Minulla on päättymätön into kirjoittaa tarinoita, auttaa ihmisiä, rohkaista, inspiroida, luoda uutta. Haluan kääntää vaikeudet voitoksi, matkustaa, tavata uusia ihmisiä ja ennen kaikkea tehdä oman osani siinä, että jätämme tuleville sukupolville perinnöksi sellaisen maailman, jossa on hyvä elää.
Bloggaamista jatkan edelleen, itse asiassa suuremmalla innolla kuin koskaan. Vihdoin minulla riittää energiaa kehittää omaa tekemistäni, mennä eteenpäin – ja tietenkin nähdä maailmaa paljon, paljon enemmän.
Tämä on vasta alkua.
Instagram: @mirkahannele
Twitter: @mirkahannelen
