Rakkaudesta luonnonkosmetiikkaan

                                     Yhteistyössä // Kuvissa näkyvät tuotteet saatu Sugar Helsinki PR-toimistolta

Töölönlahti Helsinki

Vuoden alussa tein päätöksen tehdä valintoja hyvinvointini edistämisen puolesta. Yksi jokapäiväiseen elämään liittyvistä valinnoistani on ollut siirtyä vähitellen kokonaan luonnonkosmetiikkaan. 

Luonto, ekologisuus, ilmasto, eettisyys, vastuullisuus. Viime aikoina maailman ja samalla ihmisen hyvinvointi on herättänyt vilkasta keskustelua, välillä myös kuumentanut tunteita. Itse olen seurannut keskustelua vähän etäämmältä, koska en halua ottaa liikaa kantaa asioihin, joista en tällä hetkellä ymmärrä riittävästi. Sen kuitenkin tiedän, että haluan tehdä parempia valintoja ja oppia lisää siitä, mikä on hyväksi niin minulle kuin maapallollekin. Hyvinvointi on ollut ajatuksissani paljon, ja haluan nostaa sitä esille myös blogissani monista eri näkökulmista, jotta omista prosesseistani ja pohdinnoistani voisi olla iloa muillekin.

Tänään kirjoitan aiheesta, joka kiinnostaa minua yhä enenevissä määrin, nimittäin luonnonkosmetiikasta.

Olen yrittänyt muistella, milloin tutustuin luonnonkosmetiikkaan ensimmäisen kerran. Luulen, että se tapahtui reilut 10 vuotta sitten, ja ensimmäinen brändi, jonka minulle on jäänyt mieleen, on vuonna 2006 perustettu Madara. Noihin aikoihin luonnonkosmetiikka tuntui olevan enemmän marginaaliryhmän intresseissä. Ostin sitä toisinaan asialle omistetuista tapahtumista, jos satuin löytämään tarpeeksi hyviä tarjouksia. Kaupoissa oli tarjolla jotain tuotteita, mutta ne olivat yleensä aivan liian kalliita silloiseen opiskelijabudjettiini nähden.

Muutaman vuoden aikana on tapahtunut paljon. Tällä hetkellä uusia brändejä syntyy jatkuvasti, ja olen perehtynyt niihin itsekin viime vuosina enemmän. Aiemmin luonnonkosmetiikkatuotteet eivät tuntuneet tarpeeksi laadukkailta, enemmänkin vähän kummallisilta, mutta silti ne olivat lähes poikkeuksetta kalliita. Nykyään tilanne on onneksi erilainen. Jos aiemmin ekologiset vaatteet ja kosmetiikka tuntuivat ”hippimeiningiltä”, on niistä vähitellen tullut hyvällä tavalla valtavirtaa.

Luonnonkosmetiikan määritelmä ei ole täysin yksiselitteinen, minkä vuoksi eettisyydellä ja ekologisuudella ratsastavat myös sellaiset brändit, joilla eivät meriitit siihen todellisuudessa riitä. Pro luonnonkosmetiikka ry:n sivuilta voi lukea lisää siitä, miten aidon luonnonkosmetiikan ja sen setrifioinnit tunnistaa. Lyhyesti voidaan sanoa, että luonnonkosmetiikka on kosmetiikkaa, jonka raaka-aineet ovat niin luonnollisia kuin mahdollista. Valmisprosessissa otetaan huomioon eettisyys sekä ympäristöystävällisyys.

Kosmetiikkateollisuus on maailmanlaajuisesti valtava bisnes, eikä sen intresseissä ole sen paremmin kuluttajan kuin maapallonkaan etu, vaan taloudellisen voiton maksimointi. Bisnes on välillä raadollista, ja siinä ratsastetaan häikäilemättä unelmilla kauneudesta ja hyvinvoinnista. Kansainväliset, alhaisilla hinnoilla kilpailevat nettikaupat ovat lyöneet läpi, mikä tarkoittaa sitä, ettei kukaan voi pysyä perässä siinä, millaisia tuotteita päätyy kuluttajan käyttöön Suomessakin. Osa markkinoilla liikkuvista kosmetiikkatuotteista sisältää jopa myrkyllisiä aineita. Esimerkiksi tässä MOT:n tekemästä tutkimuksesta selvisi, että useat Kiinasta tilatut halvat meikit sisältävät kyseenalaisia ainesosia.

Herkkyydet erilaisille kemikaaleille lisääntyvät, ja monikemikaaliyliherkkyys on jo monille tuttua. Pahimmillaan ihminen joutuu sen vuoksi totaalisesti eristyksiin, sillä viimeistään ulos kotiovesta astuessaan kaikkialla tulee auttamatta vastaan hajusteita ja kemikaaleja. Minulla ei onneksi ole näin paha tilanne, mutta olen huomannut, että kestän jatkuvasti huonommin kemikaaleja sekä voimakkaita tuoksuja. Aion vähitellen siirtyä käyttämässäni kosmetiikassa sekä kodin puhdistusaineissa entistä luonnollisempaan suuntaan. Samalla aion karsia kodissani olevat tavarat, tekstiilit sekä vaatteet ihan minimiin, jotta niiden aiheuttama kemikaalicocktail olisi mahdollisimman pieni.

Miten luonnonkosmetiikan kanssa sitten pääsee alkuun? On hyvä muistaa, että (kaikki) luonnonkosmetiikka ei automaattisesti sovi jokaiselle. Vaikka usein juuri synteettiset kemikaalit ovat niitä, jotka aiheuttavat eniten yliherkkyyttä, on yhtä lailla mahdollista allergisoitua myös luonnollisille ainesosille. Ainoastaan testaamalla selviää, mitkä tuotteet ovat omalle iholle parhaat. Suosittelen kyselemään kaupassa, onko tarjolla näytepakkauksia kiinnostavista tuotteista. Sitten vaan rohkeasti testaamaan. Ei kannata hankkia yhdestä sarjasta montaa tuotetta kerralla, mikäli on epävarma siitä, sopivatko tuotteet itselle. Toisinaan kuulee, että joku on ostanut monta tuotetta ja joutunut luopumaan kaikista, kun on todennut ne epäsopiviksi tai allergisoiviksi itselle. Maltillinen aloitus toimii parhaiten.

Tässä luettavaksi yksi hyvä blogipostaus luonnonkosmetiikasta:

Hey Girl: Miksi luonnonkosmetiikka?

Näin joulun lähestyessä monet miettivät lahjojen hankkimista. Itse olen viime vuosina pyrkinyt antamaan ystäville lahjaksi mahdollisimman ekologisesti valmistettuja tuotteita tai vaihtoehtoisesti aineettomia lahjoja. Luonnonkosmetiikka on mielestäni ihana lahjaidea, jos haluaa hankkia jotain sellaista, mistä on iloa pitkään. Rohkaisen kuitenkin pohtimaan kaikkea kuluttamista – myös lahjojen ostamista –kriittisesti. Monet ostavat lahjoja (kuvitellun) velvoitteen sanelemana ihmisille, joilla on jo valmiiksi kaikkea mahdollista. Tässä mielestäni katoaa antamisen ilo ja maapallo kuormittuu turhasta tavarasta.

Töölönlahti HelsinkiTöölönlahti Helsinki Töölönlahti HelsinkiTöölönlahti

Ihoni ei tykkää talvesta

Minun ihoni on aina ollut suhteellisen herkkä. Viime vuonna tilanne kuitenkin eskaloitui, enkä tiedä edelleenkään miksi. Kun ensimmäiset viileät säät saapuivat lokakuussa, aloin vähitellen saada ihottumareaktioita. Lopulta erilaisia ihottumatyyppejä taisi olla kuusi, ja rasittavinta oli se, että iho lehahti tulipunaiseksi joka kerta, kun olin ulkona pakkasessa tai vaihtoehtoisesti, kun kävin saunassa tai suihkussa. Näytin siltä kuin olisin saanut palovamman. En siis kestänyt kuumaa enkä kylmää – en varsinkaan näiden kahden vaihtelua. Kylpyläreissuilla olin pulassa, vaikka normaalisti nautin talvisin äärimmäisen paljon kylpylässä rentoutumisesta.

Ennen kesää alkoi hermostuttaa, saisinko ihoreaktion myös auringon säteistä. Onneksi niin ei käynyt – viime kesänä se olisi ollut erityisen ikävää, koska auringonpaisteelta ei Suomessa voinut välttyä. Ihoni alkoi kesän tullen voida huomattavasti paremmin, ja valtaosa oireista pysyikin poissa koko kesän ajan. Nyt syksyllä olen valitettavasti jälleen huomannut ensimmäisiä ihottumaan viittaavia oireita lämpötilan tiputtua lähelle nollaa.

Nähtäväksi jää, miten ihoni selviää tulevasta talvesta. Aion konsultoida aiheesta lääkäriä, mutta aion myös pitää itse huolta ihostani paremmin kuin aiemmin. Viime talven lopulla aloin panostaa ihonhoitotuotteisiin enemmän ja huomasin, että laadukkaalla kosmetiikalla on ehdottomasti merkitystä. Tänä talvena erityisesti herkälle iholle suunnatut tuotteet tulevat olemaan entistäkin ahkerammassa käytössä. Toivon sydämestäni, että selviän tästä talvesta helpommalla.

Viime talvena ihoni tilannetta selkeästi pahensi se, että en tehnyt yhtään reissua lämpimään. Yleensä olen viettänyt vähintään kuukauden jossain auringon alla, mikä on ollut pelastus niin mielelleni kuin kropallenikin. Katsotaan seuraavan talven jälkeen, olenko menettänyt hermoni lopullisesti ja päättänyt muuttaa pysyvästi kaukomaille. Talven jälkeen kirjoittelen sitten siitä, miten tällä kertaa kävi, ja oliko hyvistä kosmetiikkatuotteista apua.

Töölönlahti HelsinkiTöölönlahti HelsinkiTöölönlahti HelsinkiFrantsila öljy

Koukussa öljyihin

Tässä kohtaa haluan sanoa muutaman sanan öljyistä, sillä olen viimeisen vuoden aikana käyttänyt öljyjä paljon enemmän kuin aiemmin. Eteeriset öljyt ovat ihan oma maailmansa, joista voisi kirjoittaa varmasti useamman postauksen verran – ehkä sen jonain päivänä teenkin.  Hannamari Rahkosen blogista löytyy kattava artikkeli siitä, mitä aromaterapia on, mikäli aihe kiinnosta enemmän. Toinen hänen kirjoittamansa mielenkiintoinen öljyartikkeli käsittelee kasvoöljyjen valintaa. Erilaiset kasvoöljyt ja seerumit ovat olleet minullakin viime aikoina kovassa käytössä, ja niiden ansiosta ihoni on pysynyt paremmassa kunnossa. Öljyistä on siis tullut olennainen osa ihonhoitorutiiniani.

Eteerisiä öljyjä olen aiemmin käyttänyt ainoastaan tuoksuina, mutta nykyään niille paljon muutakin käyttöä. Olen ostanut muutamia öljyjä Young Livingilta ja sen myötä ihastunut eteeristen öljyjen monikäyttöisyyteen. Olen käyttänyt puhtaita eteerisiä öljyjä niin siivouksessa, ihonhoidossa kuin juomaveden seassakin (huom. suurinta osaa öljyistä ei ole tarkoitettu käytettäväksi sisäisesti!). Omia ehdottomia lemppareitani ovat tällä hetkellä piparminttu ja appelsiini. Tulen paremmalle mielelle pelkästään öljyjen tuoksusta.

Tänä syksynä sain Sugarilta yllä olevassa kuvassa näkyvän, Frantsilan The Garden Trilogy -sarjaan kuuluvan Aura Parfyme Oilin. Jäin koukkuun tähän tuotteeseen heti ja luulen, että jatkossa normaalit hajuvedet jäävät järjestäen kaupan hyllyyn (olen harkinnut luopuvani myös niistä, joita kaapista löytyy), sillä en halua enää voimakkaita kemikaaleja iholleni. Olen myös huomannut, että monet tuoksut saavat minut voimaan pahoin. Tämä koskee myös joitakin eteerisiä öljysekoituksia – kannattaa muistaa, että kaikki öljytkään eivät sovellu kaikille. Minulle miellyttävimpiä ovat raikkaat tuoksut, kuten sitruuna, piparminttu ja eukalyptus.

Frantsila on yrityksenä mielenkiintoinen, sillä se on jo vuodesta 1981 alkaen toiminut perheyritys, jonka tuotteet valmistetaan käsityönä Hämeenkyrössä. Samassa paikassa sijaitsevassa Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa järjestetään myös kursseja, joissa pääsee syventymään erilaisiin hoitotraditioihin. Tässä on mahtava idea myös esimerkiksi työhyvinvointipäivään.

Frantsilan tuotteista blogeissa:

Varpunen: Hipsterihipit Frantsilan yrttihuumassa

Katja Kokko: Frantsila The Garden Trilogy

Suosittelen kokeilemaan öljyjä ihonhoidossa! Jotkut öljyt ovat niin monikäyttöisiä, että ne taipuvat niin ruoanlaittoon kuin ihon ja hiuksien hoitoonkin. Esimerkiksi kookosöljyä voi käyttää monella eri tavalla. Itse käytän sitä usein esimerkiksi iltaisin kosteusvoiteen tilalla. Kookosöljyn imeytyminen ottaa aikansa, joten en suosittele pään painamista tyynyyn liian nopeasti öljyn levittämisen jälkeen. Toinen kasviöljy, joka on minulla aktiivisessa käytössä, on arganöljy. Se taas imeytyy poikkeuksellisen nopeasti.

Mikä on sinun suosikkiöljysi?

Syksy HelsinkiEvolve LuonnonkosmetiikkaEvolve luonnonkosmetiikkaSyksy HelsinkiEvolve pakkauksia

Evolve Organic Beauty – rakkaudella valmistettua kosmetiikkaa

Kuten mainitsin, aloin viime talvena käyttää luonnonkosmetiikkaa aiempaa enemmän. Yksi mielenkiintoisista uusista tuttavuuksista minulle on ollut brittiläinen Evolve. Mielestäni on hyvä tukea erityisesti kotimaisia brändejä, mutta en halua tässä postauksessa ohittaa Evolvea, jonka tuotteet tekivät minuun vaikutuksen.

Evolven tuotteet valmistetaan käsityönä pienessä studiossa Englannin Hertfordshiressa, ja jokaisesta pakkauksesta voi lukea tuotteen valmistaneen henkilön nimen. Tuotteet valmistetaan pienissä erissä, jotta niiden tuoreus voidaan varmistaa. Tuotannon läpinäkyvyys tekee minuun vaikutuksen, sillä liian monet isommat yritykset väistelevät vastuutaan ja väittävät, ettei tuotantoketjua ole edes mahdollista valvoa alusta loppuun. Olen sitä mieltä, että tuotantoa on mahdollista valvoa juuri niin paljon kuin siihen riittää intressejä. Onneksi on yrityksiä, joille eettinen ja läpinäkyvä tuotantoprosessi on luovuttamaton arvo. Tällaista yritystoimintaa tuen mielelläni.

Brändiuudistus, jonka Evolve on pari vuotta sitten teki, on mielestäni sangen toimiva. Nykyiset, ajattomat pakkaukset sopivat näille tuotteille mainiosti. Myönnän, että pakkausten design vaikuttaa minuun voimakkaasti. Jos pakkaus on luotaantyöntävä, ei ostopäätöstä tule helposti tehtyä.

Evolvesta blogeissa:

Karkkipäivä: Onnistunut uusi tuleminen. Evolve Organic Beauty

Visual Diary: Kosmetiikkasarja josta tuli heti uusi suosikki

365 Days With Ida: Evolve-luonnonkosmetiikkaa

Evolven tuotteista olen tykästynyt erityisesti hyaluronihappoa sisältävään seerumiin sekä Radiant Glow Maskiin, joka on naamion ja kuorinnan yhdistelmä – tuoksu on mielettömän ihana! Myös Evolven kosteusvoide on päivittäisessä käytössä.

TöölönlahtiTöölönlahti HelsinkiTöölönlahti ruska HelsinkiTöölönlahti HelsinkiRuskan värejä

Sugar Helsinki – vastuullisemman tulevaisuuden puolesta

Tutustuin ekologisiin ja kestäviin arvoihin keskittyvään Sugar Helsinki PR- ja viestintätoimistoon jokunen vuosi sitten, ja se jäi positiivisella tavalla mieleeni jo silloin. Vastuulliset tuotemerkit ja palvelut kiinnostavat kovasti, ja juuri näiden parissa Sugar tekee työtä. Heidän edustuksessaan on monia hyvillä periaatteilla toimivia brändejä, joista monet ovat kotimaisia.

Essi Hautaluoma, joka on vastannut reilun parin vuoden ajan Sugarin luonnonkosmetiikkabrändien näkyvyydestä, kertoi minulle lisää yrityksen toimintaperiaatteista sekä omasta suhteestaan luonnonkosmetiikkaan. Essi sanoo oman ihonsa voivan paremmin luonnonkosmetiikkatuotteiden ansiosta, eikä hän sen vuoksi tarvitse enää niin paljon meikkiäkään.
– Olin ennen niin sanottu kosmetiikan sekakäyttäjä, eli käytin myös synteettistä kosmetiikkaa, vaikkakin viimeiset 4–5 vuotta ostin pääsääntöisesti luonnonkosmetiikkaa. Sen lisäksi, että olen itse siirtynyt noin kaksi vuotta sitten täysin luonnonkosmetiikkaan, olen muutaman vuoden sisällä nähnyt ja kuullut muidenkin kokemuksia siirtymisestä, ja kaikki ovat olleet pelkästään positiivisia. Muutamian kerran olen vuosien saatossa kuullut allergiaoireista tai herkkyysreaktioista, mutta mistä tahansa kosmetiikasta voi tulla niitä yhtä lailla. Moni on sanonut, että herkkä iho on vahvistunut ja herkkyys kadonnut luonnonkosmetiikkaan siirtymisen myötä.

Essi kertoo, että kaikki sugarilaiset käyttävät luonnonkosmetiikkaa ja ovat löytäneet omalle iholleen toimivia tuotteita. Samat tuotteet eivät tietenkään sovi jokaisen iholle.

Sugar Helsinki on toiminut vuodesta 2011 alkaen. Alusta saakka yrityksen perustajalle, Karita Sainiolle, oli selvää, että Sugarilla tulee olemaan ainoastaan vastuullisia tuotteita. Vastaavanlaista toimintaa ei aiemmin ole Suomessa tai muuallakaan Pohjoismaissa ollut.
– Vaikka tätä tietenkin aluksi vähän epäiltiin, on luomutuotteiden ja esimerkiksi juuri luonnonkosmetiikan määrä lisääntynyt ihan hurjaa vauhtia! Aluksi siis lähdettiin pienestä liikkeelle, mutta varsinkin muutamien viime vuosien sisään valikoima luonnonkosmetiikan osalta on kasvanut ihan hurjan paljon. Meillä on vieläkin edustuksessa brändejä, jotka ovat olleet Sugarilla sieltä vuodesta 2011 lähtien. On hienoa, että olemme saaneet niin laajan valikoiman erilaisia, toisiaan täydentäviä sarjoja saman katon alle. Tämä helpottaa myös esimerkiksi toimittajien työtä hurjan paljon, sillä voi aina olla varma, mitä meiltä saa. Haluamme muuttaa maailmaa shampoopurkki kerrallaan ja näyttää, että liiketoiminta voi olla myös vastuullista. Haluamme inspiroida myös muita samaan, avaa Essi Sugarin toimintaperiaatteita.

Haluamme muuttaa maailmaa shampoopurkki kerrallaan.

Essin oma kiinnostus eettiseen kuluttamiseen lähti alunperin ruokatuotteiden kautta. Vähitellen hän oppi aiheesta enemmän ja ymmärsi, että synteettinen kosmetiikka ei ole iholle paras mahdollinen ratkaisu.
– Aluksi radikaali vaihtaminen tuntui jännittävältä, ja tunsinkin, että on parempi vaihtaa hiljalleen, ja käyttää myös kaikki vanhat tuotteet loppuun kotoa. Nykyään ekologisuus vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla tavalla tai toisella, ja inspiroidun paljon monien meidän edustamien brändien arvoista ja ideologiasta.

Tällä hetkellä luonnonkosmetiikka on nouseva trendi. Monet jättiyritykset saattavat tehdä röyhkeääkin viherpesua sen vuoksi, että luonnonkosmetiikka on nykyään enemmän in. Siksi on tärkeää, että kuluttajat kiinnittävät huomiota kosmetiikan raaka-aineisiin samoin kuin esimerkiksi ruokakaupassa asioidessaan tuotteiden ainesosaluetteloon.
– Henkilökohtaisesti tuntuu hyvältä, että tiedän käyttämäni kosmetiikan olevan parempi vaihtoehto myös ympäristölle ja tiedän, että aidot luonnonkosmetiikkabrändit panostavat monin tavoin ekologisuuteen ja vastuulliseen toimintaan tehden maailmasta vähän paremman paikan. Esimerkiksi haitallisista mikromuoveista ei tarvitse itse tuntea huonoa omatuntoa, kun tietää, ettei kotoa löydy yhtään kosmetiikkatuotetta, joka sisältäisi niitä, pohtii Essi.

Sain ensimmäisen kerran Sugarin kautta testattavakseni luonnonkosmetiikkaa alkuvuodesta, ja olen tässä kuukausien varrella todennut sen, että omalle herkälle iholleni on ollut ainoa oikea ratkaisu vähentää synteettisen kosmetiikan käyttöä radikaalisti. Uskon, että paluuta entiseen ei enää ole. Olen iloinen ja aika ylpeäkin siitä, että meillä on Suomessa PR-toimisto, joka edustaa näin selkeästi vastuullisia arvoja. Sugarilla puhutaan rohkeasti esimerkiksi kuluttamisen vähentämisen puolesta, mikä on rohkeaa PR-maailmassa, jossa yleensä motiivina on pelkästään raha. Tällaisten yritysten kanssa teen mielelläni yhteistyötä.

Sugarin voi laittaa seurantaan Instagramisssa: @sugarhelsinki

Rovaniemi Santavaara AamupalaGlobe Hope luonnonkosmetiikka

Bangkok

Reissaajan ihonhoito

Kosmetiikan käyttö matkoilla ansaitsisi oman postauksensa. Tällä kertaa avaan ajatuksiani aiheesta lyhyesti.

Pyrin nykyään reissaamaan käsimatkatavaroilla aina kuin mahdollista, joten mukaan otettavan kosmetiikan on mahduttava pieneen tilaan. Yksittäisen pakkauksen täytyy olla kooltaan alle 100ml. Aiemmin en juurikaan välittänyt ihonhoidosta reissuillani, mutta viime vuosina ihoni reagoidessa herkemmin kaikkeen mahdolliseen, kuten lentämiseen, bussien ilmastointiin, kemikaaleihin sekä suurkaupunkien saasteisiin, on ihonhoitoa ollut pakko miettiä uudelleen.

Toistaiseksi pahimman matkustamiseen liittyvän ihoreaktioni olen saanut Bangkokissa kaksi vuotta sitten. Toinen puoli kasvoistani täyttyi epäpuhtauksista, joita ei minulla normaalisti mitenkään suurissa määrin ole. Reaktio olisi voinut tulla ilmansaasteista, mutta tällä kertaa se tuli uuden, pesemättömän tyynyliinan kemikaaleista (älkää kokeilko kotona). Kesti monta kuukautta saada tilanne normalisoitumaan matkani jälkeen. Sittemmin olen tajunnut, että en todellakaan voi tuudittautua siihen, että ihoni pysyy terveenä ilman, että kiinnitän siihen erityistä huomiota. On pakattava laadukasta kosmetiikkaa myös reissuille mukaan.

Tällä hetkellä monet omistamani kosmetiikkatuotteet ovat sen verran pieniä kooltaan, että ne sopivat matkalle mukaan, vaikka lentäisikin pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Ihon kosteuttaminen on iholleni nykyään yksi olennaisimmista toimenpiteistä, ja siksi haluan aina ottaa reissuun mukaan ainakin kosteuttavan seerumin ja jonkun laadukkaan voiteen.

Tänä vuonna olen voinut pitää enemmän luonnonkosmetiikkaa mukana myös reissatessani. Olen tosin matkustanut ulkomaille tavallista vähemmän ja tehnyt vain kaksi matkaa lentäen, mutta olen näiden reissujen puitteissa huomannut, että hyvillä tuotteilla on ollut vaikutusta siihen, miten ihoni voi matkan aikana ja sen jälkeen.

Reissaamisesta ja kosmetiikasta lisää:

Yellow Mood: Matkalaukun must have – luonnonkosmetiikkatuotteet

Töölönlahti HelsinkiMineral Cheek

Luonnonkosmetiikkaa jokaiselle

Nykyään luonnonkosmetiikkaa on tarjolla lähes kaikkialla siellä, missä kosmetiikkaa ylipäätään myydään, ja brändejä on hintatasoltaan laidasta laitaan. On vaikea suositella ainoastaan yhtä brändiä kaikille, ja omaa suosikkia ei oikein voi löytää mitenkään muuten kuin kokeilemalla. Tässä kuitenkin muutama vinkki kotimaisesta luonnonkosmetiikasta.

Minuun on vaikutuksen tänä vuonna tehnyt vuonna 2017 lanseerattu SnowAnna, jonka tuotteet ovat tehokkaita ja pakkauksetkin klassisen kauniita. Tuotannon kotimaisuusaste on korkea.

Myös GlobeHope on lähtenyt mukaan luonnonkosmetiikkabisnekseen lyöden hynttyyt yhteen Mia Höydön kanssa. Tuotteet valmistetaan Helsingissä. Olen iloinen siitä, miten monet suomalaiset brändit nykyään panostavat lähituotantoon.

Unna Nordic on vastikään lanseerattu kotimainen premium-luonnonkosmetiikkasarja, jota en ole vielä kokeillut, mutta kävin vähän fiilistelemässä sarjaa Kauneushoitola Hillassa. Vaikutuin tuotteen brändäyksestä ja siitä, miten kauniilla tavalla suomalainen luonto tuodaan siinä esiin.

Luvially Organic. Tämän uuden suomalaisen brändin bongasin ihan pari päivää sitten. Valikoimassa on tällä hetkellä toistaiseksi vasta huulivoide, mutta sen pakkaus on niin ihanan karkki, että voisin ostaa tuotteen pelkästään sen perusteella. Jään innolla odottelemaan, miten tämän brändin tarina kehittyy.

Tämän syksyn kotimaisiin luonnonkosmetiikkauutuuksiin kuuluu myös Murumuru, jota en myöskään ole testannut, mutta erityisesti heidän biohajoavaan pakkaukseen pakattu hoitosalva kiinnostaa kovasti. Toivoisin, että brändit alkaisivat yhä enemmän panostaa muovittomiin, biohajoaviin pakkauksiin. Näitä yksittäisiä tuotteita on onneksi viime aikoina alkanut enenevissä määrin näkymään.

Olen kokeillut tämän syksyn aikana myös muutamaa mineraalimeikkituotetta Everyday Mineralsilta. Luulen, että siirryn meikeissäkin luonnollisempana suuntaan jatkossa. Olen kovasti tykästynyt mineraalituotteisiin, mutta kirjoitan niistä enemmän vasta sitten, kun minulla on enemmän käyttökokemusta.

Atopik kauraöljyAtopik luonnonkosmetiikkaHelsinki TöölönlahtiHelsinki Töölönlahti ruska Atopik silmänympärysvoideTöölönlahti Helsinki

Arvonta: Apteekkikosmetiikkasarja Atopik

Atopik on kotimainen apteekeissa myytävä kosmetiikkasarja, joka on suunniteltu erityisesti herkälle iholle. Tuotteet sisältävät luomukauraa ja metsämustikkaa. Atopikilla on suomalainen Fi-Natura -sertifikaatti, joka kertoo siitä, että sarjan tuotteet ovat puhdasta luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet valmistetaan Helsingissä ja ne ovat täysin vegaanisia ja gluteenittomia.

Itse saan aika ajoin sähköpostiini tiedotteita erilaisista luonnonkosmetiikkasarjoista. Kun luin Atopikista, se kiinnitti huomioni erityisellä tavalla, ja halusin päästä testaamaan tuotteita. Sarja vaikutti helposti lähestyttävältä ja itselleni sopivalta, koska oma ihoni on erityisen herkkä. Olen nyt jonkin aikaa käyttänyt Atopikin tuotteita ja tykästynyt niihin. Ehdoton suosikkini on rauhoittava kauraöljy. Ilokseni voin mahdollistaa nyt myös sen, että myös kaksi lukijaani pääsee testaamaan Atopikin tuotteita.

Sain Sugarilta arvottavaksi kaksi Atopikin starttipakkausta. Pakkauksen arvo on 58 e ja se sisältää seuraavat tuotteet:
Puhdistusemulsio (50ml)
Kasvovesi (50ml)
Seerumi (15ml)
Kauravoide (15ml)
Kauraöljy (10ml)

Arvontaan voit osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, miksi itse käytät luonnonkosmetiikkaa tai jos et vielä ole käyttänyt, niin miksi haluaisit tutustua siihen. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 18.11.2018 kello 19. Otan yhteyttä voittajiiin sähköpostitse, joten muistathan jättää mailiosoitteesi kommenttiin. En käytä osoitteita muihin tarkoituksiin. Julkaisen arvonnan voittajat myös täällä blogissa sekä IG stoorissani – @mirkahannele

EDIT: Arvonta päättynyt. Arvonnassa voittivat Emily ja Paula.

Töölönlahti HelsinkiHelsinki ruskaRuska Töölönlahti

Olen pääsemässä vasta vauhtiin luonnokosmetiikan kanssa, joten luvassa on varmasti lisää postauksia tulevaisuudessa. Tämä on vasta alkua.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

45 Comments

  • Reply Minna lauantai, marraskuu 10, 2018 at 22:25

    En ole vielä juurikaan käyttänyt luonnonkosmetiikkaa, mutta haluaisin sitä enenevissä määrin käyttää ekologisista ja terveydellisistä syistä. Tämmönen alotuspaketti olisi mahtava! ?

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:20

      Onnea arvontaan – ja vähitellen, tuote kerrallaan vaan testaamaan luonnonkosmetiikkaa :).

  • Reply oljytbyjuulia sunnuntai, marraskuu 11, 2018 at 09:30

    Haluan vain parasta, puhtaita ja laadukkaita tuotteita iholleni, jotta voin hyvin sillä se vaikuttaa muutoinkin kuin ulkoisesti!

  • Reply Meealiina sunnuntai, marraskuu 11, 2018 at 09:55

    Kivan kattava postaus! Käytän sekä ns.tavallista että luonnonkosmetiikkaa – kotimaisuus on plussaa molemmissa, sekä soveltuvuus herkälle iholle. Atopikia en ole (vielä) kokeillut. Koen että luonnonkosmetiikassa hajusteet eivät ärsytä minua samalla tavalla kuin synteettiset tuoksut. Hyvää sekä itselle että luonnolle.?

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:19

      Kiitos <3. Just näin, samoja kokemuksia minullakin. Atopik on tosi kiva tuttavuus, suositukset sille :)!

  • Reply Sinimeri sunnuntai, marraskuu 11, 2018 at 20:40

    Voi olipas ihanan tyhjentävä katsaus luonnonkosmetiinkan maailmaan…tai näin aloittelijalle tässä oli paljon infoa. Kiitos ?
    Haluaisin siirtyä luonnon kosmetiikkaan vähän samoista syistä kyin sinäkin; ihon hyvinvoinnin vuoksi. Joten tällainen starttipaketti tulisi tarpeeseen.

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:18

      Kiitos Sini <3. Samalla matkalla siis ollaan, kiva tehdä sitä yhdessä :).

  • Reply Helmi sunnuntai, marraskuu 11, 2018 at 22:33

    Alunperin kiinnostuin luonnonkosmetiikasta eettisistä syistä. Nyt tultuani äidiksi olen alkanut kiinnittämään entistä enemmän huomiota ruuan, vaatteiden ja kosmetiikan laatuun ihan terveydellisistä syistä. Kaikki elimistön kemikaalikuormitusta vähentävät asiat on plussaa.

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:18

      Voin vain kuvitella, että äidiksi tulo tuo asioihin aivan uudenlaista perspektiiviä. Itsekään en tahtoisi siirtää valtavaa kemikaalikuormaa lapselle, jos minulla lapsi olisi. Terveys on todellakin itsessään jo riittävä syy kemikaalien vähentämiselle. Sitä tässä koitan itsekin ahkerasti tehdä ja tyhjentää kämppää kaikesta ylimääräisestä. Hyvinvointi on nyt aika korkealla prioriteettilistalla <3.

  • Reply Stiina sunnuntai, marraskuu 11, 2018 at 23:18

    Ah ihana kirjoitus ja ihania tuotteita, olen itsekin päässyt testaamaan noita Evolven tuotteita ja lähmin naamiota äitin, isin sisarusten ja siskojen miesten naamoihin syntymäpäivänäni. Kukaan ei valittanut!

    Itsekin semi tuoksuherkkänä atoopikkona en toisaalta pysty käyttämään voimakkaan tuoksuisia tai linaloolia/limonenea sisältäviä tuotteita… varmaan vaan kokeilemalla selviää, mikä tuote toimii ja mikä ei, luonnollisuus vs allergiat jne 🙂

    Jee arvonta!

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:15

      Evolve <3. Äsken taas laitoin naamion reissun päätteeksi kasvoille ja nyt on ihanan pehmeä iho 8). Onnea arvontaan ja paljon sydämiä muutenkin <3!

  • Reply Eve- maanantai, marraskuu 12, 2018 at 11:29

    En ole siirtynyt vielä täysin luonnonkosmetiikan pariin, mutta tarkoitus olisi. Erityisesti tuotteiden puhtaus, laatu ja ekologinen puoli ovat tärkeitä itselleni.

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:13

      Samoja ajatuksia täällä :). Vähitellen onkin hyvä siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Turha heittää pois tuotteita, jotka on käytetty vasta puoliksi. Sitten vaan vaihtamaan luonnonkosmetiikkaan, tuote kerrallaan.

  • Reply Mymmeli maanantai, marraskuu 12, 2018 at 13:02

    Luonnonkosmetiikan ystävä on sanottava että puhtaus sekä laadukkuus tuotteissa on a & o ! Atopikin tuotteita onkin tullut vilkuiltua ja hypisteltyä

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:11

      Näinhän se on :)! Atopikille vahva suosistus <3.

  • Reply anna s. tiistai, marraskuu 13, 2018 at 19:45

    Käytän luonnonkosmetiikkaa satunnaisesti. Atopikin tuotteet onkin tuttuja ja ovat olleet käytössä, hyviä tuotteita! 🙂

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:10

      Kiva kuulla muiltakin kokemuksia Atopikista! En ole vielä kuullut keneltäkään muulta näistä tuotteista, mutta itse olen kyllä tykännyt. Tämä sarja jää pysyvästi käyttöön 🙂

  • Reply Laura tiistai, marraskuu 13, 2018 at 20:33

    Hei, kiitos huippu postauksesta! Paljon uutta infoa ja hyviä vinkkejä. Itseä luonnonkosmetiikka kiinnostaa mm. perheessä olevien allergioiden ja yliherkkyysien vuoksi ja toki myös ekologisempien ja kestävämpien valintojen kannattamisen vuoksi. Paketti mulle ?!

    • Reply Reason for Season perjantai, marraskuu 16, 2018 at 21:09

      Kiitos Laura kaunista sanoista <3. Toivotan onnea arvontaan :)!

  • Reply Josefii lauantai, marraskuu 17, 2018 at 11:59

    Hey, pitää jutella sun kans enemmänkin näistä luonnonkosmetiikoista, joita käytät!! Kiinnostais kyllä kokeilla moniakin tuotteita, mutta onko vaan ollut omaa laiskuutta, ostaa ne tutut ja turvalliset normi-tuotteet kaupan hyllystä..?! MUKANA siis ehdottomasti!! ❤️

  • Reply Tiina / Ihana Ahvenanmaani lauantai, marraskuu 17, 2018 at 12:53

    Onko vesi luonnonkosmetiikkaa?! ?
    Jos on, niin kyllä. Sillä mä pesen kasvot iltaisin. Mutta ehkä olis aika jo kokeilla muutakin näin 34-vuotiaana.. Eli tää olis varmaan huippu paketti alkuun! ?

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 16:32

      Haha ihana sä <3. Vesi on parasta ! Sä oot niin fressi 34v, että selkeesti on toiminut hyvin :P.

  • Reply Maiju lauantai, marraskuu 17, 2018 at 15:26

    Erilaisten allergioiden johdosta olen jumiutunut muutamaan kalliiseen brändiin. Haluaisin paneutua luonnonkosmetiikkaan nimenomaan allergiaoireiden, mutta vahvasti myös ekologisten syiden takia. Kiitos kattavasta postauksesta!

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 16:34

      <3 suosittelen! Nykyään on kyllä niin paljon erilaisia allergoita. Toki luonnollisemmatkin tuotteet niitä voivat aiheuttaa, mutta monia ne ovat myös auttaneet. Kannattaa ehdottomasti testailla, mikä sopisi itselle :).

  • Reply Paula lauantai, marraskuu 17, 2018 at 15:57

    Luonnonkosmetiikasta on tullut minulle sydämenasia, koska haluan panostaa kehoni hyvinvointiin ja samalla tehdä fiksuja ja ympäristöystävällisiä valintoja. Tähän mennessä olen käyttänyt ainoastaan korealaista luonnonkosmetiikkaa, mutta jatkossa haluaisin kokeilla myös mm. kotimaisia merkkejä.

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 16:35

      Kuulostaa hyvältä! Enpä ole tullut koskaan testanneeksi korealaista luonnonkosmetiikkaa, kuulostaa mielenkiintoiselta. Suomessa on ehdottomasti nykyään monia mielenkiintoisia brändejä, kannattaa tutustua <3.

  • Reply Helena lauantai, marraskuu 17, 2018 at 16:32

    Käytän luonnonkosmetiikkaa, koska haluan tietää mitä iholleni laitan. Turhien kemikaalien välttäminen kiinnostaa kokoajan enemmän ja enemmän.

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 16:38

      Sounds good! Itsekin olen viime aikoina pohtinut sitä, että on kyllä tullut laitettua elämän varrella iholleen paljon sellaisia tuotteita, joiden ainesosista ei ole itsellä mitään aavistusta.

  • Reply Pauliina lauantai, marraskuu 17, 2018 at 16:52

    Tosi tärkeitä pointteja ja hyvää pohdintaa! Ja kauniit kuvat! 🙂 Itse olen joitain tuotteita kokeillut luonnonkosmetiikasta, mutta ois mahtavaa päästä kokeilemaan lisää! 😉

  • Reply Emily lauantai, marraskuu 17, 2018 at 19:27

    Tähän saakka mun luonnonkosmetiikkani on tullut pääsääntöisesti kuiva-ainekaapista. 😀 itsetehdyt kuorintavoiteet ja naamiot (esim. kahvinporot, öljy + hunaja tai kaurapuuro+hunaja) ovat olleet käytössä, samoin kuin kookos-, oliivi- ja macadamiaöljy. Muutoin olen kyllä ihan markettikosmetiikan käyttä, sitä osittain sanelee rahapussi.

    Nyt uusimpana tuttavuutena raaskin ostaa omaan budjettiini kalliin kasvoseerumin Whamisalta, joka vaikuttaa tasapainottavan rasvaista ihoani.

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 16:41

      Tuollaiset kotitekoiset kuorinnat ovat oikeasti aika hyviä. Itsekin tulee tehtyä, tyyliin kookosöljy-hunaja-sokeri tms.. Tällaisistakin voisi jossain vaiheessa kirjoitella enemmän :). Tämä Whamisa onkin mulle ihan uusi tuttavuus.

  • Reply Kirsi lauantai, marraskuu 17, 2018 at 20:09

    Olen vasta tutustumassa luonnonkosmetiikkaan ja tuotekokeilut ovat käynnissä! Hetki sitten testasin Whamisan geelimäisen kasvonaamion joka olikin aika mielenkiintoinen asetella kasvoille 🙂 Lopputulos on joka tapauksessa hyvä!

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 17:17

      Täytyykin ihan perehtyä siihen, että mikä tämä Whamisa on, kun näköjään useammat ovat testanneet juuri tätä brändiä :)!

  • Reply Johanna Silanen sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 06:26

    Ah olispa kiva oikeesti vaihtaa pikkuhiljaa luonnonkosmetiikkaan kaikki tuotteet; en ole vielä tutustunut mihinkään sarjaan kunnolla ja tässä olis oiva tilaisuus kokeilla yhtä varmasti hyvää ☺️ Luonto rules!

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 17:19

      Luonto <3. Todellakin, suosittelen vaihtamaan tuotteita vähitellen luonnollisempiin. Itse en varmasti enää osaisi vaihtaa luonnonkosmetiikasta pois.

  • Reply Booa sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 07:00

    En ole koittanut vielä luonnonkosmetiikkaa mutta haluaisin koittaa.

  • Reply Mikaela sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 08:29

    Mulla on säännöllisessä käytössä monia Madaran ihonhoitoon liittyviä tuotteita, siltä osin oon siis vaihtanut tuotteet luonnonkosmetiikkaan. Mutta meikit, ne on vielä peruskosmetiikkaa, kun en ole löytänyt tilalle yhtä hyviä vaihtoehtoja luonnonkosmetiikasta.

    • Reply Reason for Season sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 17:22

      Itselläkin on meikkien puolella vielä paljon opeteltavaa, mitä luonnonkosmetiikkaan tulee. Ne meikit, joita olen testannut, ovat kyllä kaikki toimineet tosi hyvin – en tosin ole mikään meikkien suurkuluttaja, käytän esim. luomiväriä harvoin ja rajauksia en koskaan.

  • Reply hilkka sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 13:41

    Olen vaihtelevasti käyttänyt luonnonkosmetiikkaa, mutta usein olen tyytynyt perusvoiteisiin 🙂 Olisi kiva kokeilla jotain uutta 🙂

  • Reply Sofia sunnuntai, marraskuu 18, 2018 at 18:10

    Todella mukavan kattava postaus tämä! Olen itsekin vielä keskellä prosessia luonnonkosmetiikan suhteen; minulla on luottotuotteita, joita olen käyttänyt jo vuosia ja joillekin tuotteille etsin vielä korvaavia pareja luonnonkosmetiikasta. Syitä on varmasti monia, mutta päälimmäisenä herkälle iholle löytyvät ylivoimaiset vaihtoehdot, ekologisuus ja tarkemmin myös esimerkiksi turhan muovin ym. välttäminen.

  • Leave a Reply