Bloggaaminen – intoa vai inhoa?

Tuijotan ulos junan ikkunasta. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun taas seuraavassa hetkessä vettä sataa vaakasuoraan. On meneillään perinteinen Suomen keskikesä, jolloin lähes kaikki vuodenajat voi kokea yhden vuorokauden aikana. Lähdin Rovaniemelle ihailemaan keskiyön aurinkoa, mutta pilviset yöt odottivat minua. Haaveeni öisen auringonpaisteen kuvaamisesta siirtyi samalla seuraavaan vuoteen. Lunta ei sentään satanut, joten asiat voisivat olla huonomminkin. On myös sanottava, että rakastan tätä vuodenaikaa joka tapauksessa, sillä eihän Suomen valoisia iltoja voita mikään.

Tämän vuoden ensimmäinen puolikas oli minulle lähimatkailun aikaa. Kävin kahdesti Tallinnassa sekä Tukholmassa, kerran Lontoossa ja kerran Turkin Afyonissa. Sen lisäksi reissasin kotimaassa, niin kuin Suomen juhlavuoteen sopiikin. Blogi on reissuista huolimatta päivittynyt sangen rauhalliseen tahtiin. Olen tehnyt monia matkoja, joista en ole kirjoittanut mitään. Se on toki sinänsä aivan ok, eihän minun tarvitse kaikkia elämäni käänteitä raportoida.

Kyse on kuitenkin jostain muustakin. Tuntuu, että fokus on hieman kadoksissa bloggaamiseni kanssa. Alkuvuodesta olin masentunut ja se vaikutti elämään isommassakin mittakaavassa. Jaksoin kyllä hoitaa pakolliset työt kunnialla, mutta en juurikaan ylimääräistä. Muutamista matkoista ja erityisesti ystävien tapaamisesta sain vähitellen uutta iloa ja inspiraatiota elämään. Onneksi tällä hetkellä mieli on kirkkaampi ja tuntuu, että olen vähitellen matkalla parempia aikoja kohti.

mustavalko sydän

Rakkauteni maailmaa tai matkustamista kohtaan ei ole missään vaiheessa hiipunut, päinvastoin. Tällä hetkellä on pohdinnan alla, minkälaisia blogijuttuja tahdon jatkossa ensisijaisesti kirjoittaa. Alkuvuotta värittivät (tai ehkä sittenkin tekivät harmaammaksi) monet viestit kuolemasta, sairauksista ja tietenkin maailmanlaajuisesti katsottuna terrorismista ja muista katastrofeista. Yhtäkkiä ei tuntunutkaan tärkeältä jakaa blogissa vinkkejä inspiroivista matkakohteista, vaikka normaalisti olen varsin innostunut sekä lukemaan että kirjoittamaan matkavinkkejä.

Olenkin kirjoittanut tavallisten matkajuttujen rinnalla alkuvuoden aikana muun muassa somevihasta, yksinäisyydestä, ystävyydestä sekä viimeisimpänä ahdistavasta pressimatkakokemuksesta. Kommentointi viimeisimmässä postauksessani oli sangen värikästä, ja erityisesti yksi kommentti sai minut mietteliääksi. Se kuului näin: ”Henkilökohtaiset ajatukset ja tuntemukset eivät sovi varsinkaan Rantapallon blogeihin.” En tiedä, pitäisikö tällaisen palautteen jälkeen itkeä vai nauraa, mutta kokeilin varmuuden vuoksi vähän molempia. Tiedän, että ihmiset kommentoivat blogeissa kaikenlaista, eikä näitä kannata jäädä sen kummemmin päässään pyörittelemään, mutta olen siitä huolimatta hieman hämmentynyt. Entä jos tämä kommentti ei olekaan tahallinen provosointi vaan rehellinen mielipide?

Onko tultu näin kauas bloggaamisen juurilta, että jotkut blogien lukijatkin olettavat blogien olevan nykyään vain informaation välittämisen tai sponsoroidun (monesti kritiikittömän) hehkuttamisen kanavia? Jos näin on, niin olen surullinen. Jos blogi ei ole paikka, jossa voi esittää omia ajatuksiaan rehellisesti, niin en tiedä, mikä on. Itse aion siis ehdottomasti jatkossakin kirjoittaa niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, vaikka jonkun muun mielestä ne eivät blogiini sopisikaan. Tulen jatkossakin ilmaisemaan ajatuksiani ja mielipiteitäni, ja olen äärettömän kiitollinen, että Suomessa minulla on oikeus tehdä niin.

mustavalko lentokone

Bloggaaminen, sen etiikka ja kaupalliset yhteistyöt ovat puhututtaneet tänä keväänä monia bloggaajia. Huomasin, että erityisesti huhtikuussa järjestetyn Ping Helsingin jälkimainingeissa monet tuskailivat jonkinlaisen blogikriisin kourissa, mikä ei tietenkään ole pelkästään on huono asia, sillä usein kriisit vievät elämää ja omaa tekemistä eteenpäin. Mieleen jäi erityisesti Tämän Kylän homopojan Vähän surkeana ihanassa Ping Helsingissä -postaus sekä Rimman ja Lauran Ping Helsinki 2017 sai aikaan blogi-identiteettikriisin. Myös Emmi Nuorgam on kirjoittanut monia mielenkiintoisia bloggaamiseen liittyviä tekstejä viime aikoina. Ehkä uskallan tässä vaiheessa sanoa, että omasta mielestäni tämän vuoden Pingin sisällöllinen anti jäi viime vuotta heikommaksi (rima oli kyllä kieltämättä kohtuuttoman korkealla viime vuoden jälkeen). Se ei silti tarkoita, ettenkö arvostaisi tapahtumaa ja sitä järjetöntä työmäärää, joka valmisteluihin vuosi toisensa jälkeen käytetään. Ping Helsinki tekee erittäin arvostettavaa pioneerityötä Suomessa ja on tehnyt suuren palveluksen sekä sisällöntuottajille että yrityksille.

On heti perään tunnustettava, että olen seurannut bloggaamiseen liittyvää keskustelua myös siksi, että kuulun siihen joukkoon, joka hengästyy blogien kaupallisuuden ja somemaailmaan liittyvän itsensä brändäämisen keskellä. Se ei tarkoita sitä, ettenkö tahtoisi tehdä yhteistyötä mielenkiintoisten yritysten kanssa tai etten voisi tehdä töitä kaupallisen alan tai markkinoinnin parissa. En kuitenkaan jaksa pääasiallisesti keskittää energiaani siihen, että yrittäisin rakentaa itsestäni mahdollisimman kiinnostavan, kauniin ja kiiltokuvamaisen. Vielä vähemmän kiinnostaa laskeskella jatkuvasti tykkäyksiä somessa tai sivulatauksia blogissa. Siinä hommassa käy helposti niin, että mikään ei riitä, ja jatkuvasti tuntuu, että pettää joko omat tai muiden odotukset. Olen kokenut kokonaisvaltaista riittämättömyyden tunnetta ihan liian pitkään elämässäni. Vieroksun sitä puolta blogimaailmassa, joka saa tuntemaan, ettei ole koskaan tarpeeksi.

Sen sijaan yhdenkin ihmisen rehellinen palaute siitä, että tekstini on ollut hänen elämässään merkityksellinen, lämmittää sydäntäni valtavasti. Sitä minä kai pohjimmiltani haluan tehdä – koskettaa ihmisiä, ehkä jopa (niin kornilta kuin se ehkä kuulostaakin) muuttaa maailmaa hieman paremmaksi omalta osaltani. Tekstin merkityksellisyydestä tai vaikuttavuudesta eivät klikkausmäärät kerro välttämättä yhtään mitään. Pahimmillaan meininki menee siihen, että tykkäyksiä ja klikkauksia ostetaan ja lopulta kukaan ei enää tiedä, mikä on totta ja kehen voi oikeasti luottaa. Haluan keskittyä laadukkaaseen sisältöön enemmän kuin siihen, miten saisin oman tekemisen näyttämään pinnallisesti katsottuna mahdollisimman hyvältä. Alla olevassa kuvassa näkyvällä kattoterassilla istuskellessamme rakas ja viisas ystäväni Anniina totesi jotain siihen suuntaan, että hän ei tahdo edes oppia sellaisia algoritmeja, jotka perustuvat mihinkään muuhun kuin hyvyyteen ja rehellisyyteen. En voisi olla enempää samaa mieltä. Aitous, rehellisyys, ystävällisyys, hyvyys, uteliaisuus, vastuullisuus – ainakin näistä elementeistä haluan jatkossa rakentaa blogiani ja elämääni.

mustavalko tukholma

Perustin aikanaan blogin (ensimmäinen blogini oli lifestyle-henkinen) reilut kahdeksan vuotta sitten, jotta minulla olisi kanava, jossa voisin jakaa vapaasti ajatuksiani. Silloin en osannut aavistaakaan, että muutama vuosi myöhemmin olisin tempautunut mukaan matkablogien kaupallistumisen pyörteisiin – ja että oma pääni menisi samassa rytäkässä aivan pyörälle. Tässä sitä kuitenkin ollaan, ihmettelemässä, mitä elämässäni ja ympärilläni tapahtuu. Viime vuosien aikana mukaan on tullut blogien lisäksi monta muuta kanavaa, jotka ovat tuoneet tähän kuvioon vielä lisäsäpinää ja haastetta.

Vaikka tällä hetkellä tunnen hienoista myötähäpeää lukiessani omia vanhoja tekstejäni, niin toisaalta löydän sieltä myös jotain kaunista ja aitoa. Siellä on tekstejä, joita kirjoittaessa en ole miettinyt hakukoneoptimointia, raflaavia otsikoita tai suuren yleisön miellyttämistä. Tuon tunnelman haluaisin edelleen tavoittaa. Vaikka tällainen turhautuminen ja jonkinlainen välitila bloggaamisessa tuntuu ärsyttävältä, niin näen tässä mahdollisuuden. Nyt on aika pysähtyä ja sen jälkeen mennä oikeasti eteenpäin, mitä se kohdallani tarkoittaakaan.

En siis tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivottavasti ainakin paljon seikkailuita, auringonlaskuja ja mieleenpainuvia kohtaamisia ihmisten kanssa. Toivon, että parhaat vuodet bloggaamisen(kin) suhteen ovat vasta edessä. Tämän postauksen kuvat on otettu kesäkuun puolivälin tienoilla Tukholman reissullamme, ja lähiaikoina blogissa onkin tiedossa juttua ainakin ihanasta ja inspiroivasta naapuristamme.

Herättääkö bloggaaminen minussa siis tällä hetkellä enemmän intoa vai inhoa? Sanoisin, että kaikesta huolimatta voiton puolella ollaan ja päivä päivältä olen enemmän innoissani. Valoa kohti.

mustavalkokuva

P.S. Seikkailujani voi seurata myös somessa: Instagram Twitter Facebook

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Tatjaana torstai, kesäkuu 29, 2017 at 15:36

    Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi!
    Aitous ja rehellisyys ovat mielestäni tärkeintä artikkeleissa yleensä, mutta koska Rantapallo on matkafoorumi, niin juttujen pitänee sivuta matkustelua.
    Siksipä minä koen usein, että en oikeastaan voi laatia tänne tekstejä ollenkaan, koska matkustelen niin vähän.
    Rantapallo valikoitui kirjoitusalustakseni, kun tein matkan Amerikkaan syksyllä 2012.
    Tykkään ilmaista itseäni kirjoittamalla.

    Aitouden ja rehellisyyden lisäksi joudun miettimään mitä lapseni sanoisivat jutuistani.

    Naputtelen ja julkaisen jotain kerran viikossa tahtia, vaikka usein koenkin jonkinasteista morkkista heti, kun uusi postaus tulee näkyviin.

    Heinäkuussa menen Oulujärven risteilylle Kajaanissa ja elokuussa matkustan Pariisiin. Niistä ainakin kirjoitan. Mukavaa kesää Sinulle!

    • Reply Reason for Season perjantai, kesäkuu 30, 2017 at 23:54

      Moikka Tatjaana! Kiitos kommentistasi :).Toki täällä matkailusivustolla blogien on hyvä olla pääasiassa matkailuteemaisia, mutta tuskinpa tuo ketään haittaa, jos jokainen juttu ei kerro matkailusta. En siitä itse ainakaan jaksa stressiä ottaa. Ja voihan sitä kirjoitella vanhoistakin reissuista, jos ei jatkuvasti tule matkustettua. Se on kyllä hyvä pointti, että kannattaa miettiä tarkemmin, mitä kirjoittaa, jos jutut vaikuttavat läheisten elämään. Mukavaa kesää sinulle myös!

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa torstai, kesäkuu 29, 2017 at 21:05

    Hyvää pohdintaa! Mielestäni blogin kuuluu olla kirjoittajansa ääni, ja siinä mielipiteet saavat ja niiden pitääkin näkyä ja kuulua. Miten me muuten erotuttaisiin muista matkailumedioista jos ei sillä että tekstin taustalta paistaa henkilökohtaisuus? Vaikka blogataankin Rantapallon alla, ei se mielestäni muuta asiaa tippaakaan. Eiköhän Rantsu olisi asettanut meille bloggaajille rajat, jos täällä saisi olla vain tietynlaisia postauksia.

    Olen myös samaa mieltä tuosta blogien kaupallistumisesta, tehokkuudesta ja muusta. Itsekin tunsin jossain vaiheessa vähän paineita siitä, että pitäisi olla enemmän, parempi ja koko ajan tehokkaampi. Kunnes tajusin, että ainakin niin kauan kun tämä tuottaa mulle ainoastaan satunnaisia sivutuloja, niin blogini saa olla juuri sellainen kuin itse haluan. Jokainen matkablogikin on erilainen, enkä mielestäni voi ”kilpailla” kuin itseäni vastaan. Eikä tämä oikeasti edes ole kilpailu. Toki haluan toisinaan myös mahdollisuuden hyödyntää sitä, mitä blogimaailmalla on tarjota, mutta tärkeintä mulle on silti pitää mielessä aito into, mielekkyys ja omat mielipiteeni blogini takana. Ja olla juuri niin tehokas tai laiska bloggaaja kuin sillä hetkellä tuntuu.

    En muuten tainnut tajuta esittäytyä sulle siellä Rantapallon Vastuullinen matkailu -illassa. Mutta istuttiin vierekkäin siellä ruokapöydässä. Oli kiva tavata 🙂

    • Reply Reason for Season perjantai, kesäkuu 30, 2017 at 23:56

      Kiitos :)! Allekirjoitan kaiken, eli hyviä ajatuksia sulla. Hei oli kiva tavata siellä, taisin olla vähän kipeä enkä siksi kovin sosiaalinen, mutta ensi kerralla sitten paremmalla menestyksellä (=.

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA perjantai, kesäkuu 30, 2017 at 20:50

    Paljon hyviä ajatuksia ja voin noista allekirjoittaa montakin kohtaa! Hyvin samanlaisista elementeistä haluan itsekin rakentaa omaa blogiani ja totta kai omaa elämääkin yleisestikin. Jokainen blogi saa olla juuri kirjoittajansa näköinen ja kuuloinen – siksi itsekin aloitin bloggaamisen, koska halusin paikan ilmaista itseäni, juuri niinkuin haluan. Aluksia seurailin paljon kaiken maailman lukuja (okei, käyn kyllä välillä silti tarkastelemassa niitä), mutta oon pikkuhiljaa huomannut etten jaksa stressata itseäni asialla ja haluan tehdä tätä siksi, koska se on mielekestä – ei pakkopullaa.

    Yhdyn kyllä tohon Nooran lauseeseen yläpuolella ”Ja olla juuri niin tehokas tai laiska bloggaaja kuin sillä hetkellä tuntuu.” – aina ei vain jaksa ja välillä jaksaa senkin edestä. Eikä siitä tarvitse tuntea inhoa.

    • Reply Reason for Season perjantai, kesäkuu 30, 2017 at 23:58

      Kiitos :). Samoilla linjoilla ollaan. Ja todellakin, täytyy koittaa pitää into(himo) edelleen omassa tekemisessä mukana ja unohtaa ne suorituspaineet, joka lopulta ovat kuitenkin enimmäkseen vaan oman pään sisällä.

    Leave a Reply