Suhteeton bloggaaja

Puoli elämää taaksepäin ajattelin meneväni naimisiin 19–20-vuotiaana.

Nuoruudessani elämäni tärkeimmältä tavoitteelta tuntui löytää ihminen, jonka kanssa voisin jakaa loppuelämäni. Halusin sitoutua ihan tosissani ja mahdollisimman nuorena. Parisuhdehan sinänsä ei ole mitenkään epätavallinen haave, enkä väitä, etteivätkö teini-ikäisenä solmitut suhteet voisi kestää – jopa loppuelämän. Olen kuitenkin kiitollinen, että minä en vielä nuoruusvuosien aikana löytänyt elämänkumppania. Mikäli olisin mennyt naimisiin, olisi todennäköisesti käynyt niin, että aikuiseksi kasvaminen ja siihen liittyvät kivut olisivat repineet suhteen rikki. Oli niin paljon sellaista, mitä minun piti kohdata ja käydä läpi yksin. Rehellisesti sanoen minulla ei ollut aavistustakaan, millaisen ihmisen kanssa minun olisi hyvä jakaa elämäni. Luulin toisinaan löytäneeni ”sen oikean”, mutta onneksi en koskaan päätynyt naimisiin. Yksin eläminen, joka aikanaan tuntui lähinnä kiroukselta, on muuttunut vuosien kuluessa ajatuksissani mitä suurimmaksi siunaukseksi. Näin sen pitikin mennä.

Jossain vaiheessa 20 ja 30 ikävuoden välillä luovutin pakonomaisesta ajatuksestani löytää elämäni rakkaus. Hyvää suhdetta ei vaan voi pakottaa syntymään, vielä vähemmän silloin, kun ei ole vielä oppinut kunnolla elämään edes itsensä kanssa. Vähitellen siirsin katseeni oman elämäni ihmissuhdekiemuroista loputtoman kauniiseen maailmaan. Kun aikanaan aloitin matkustamisen, olin epävarma ja ujo reissaaja, enkä edes uskaltanut puhua englantia, kun ajattelin olevani liian huono siinä. Kesti muutamia vuosia, ennen kuin lähdin yksin ensimmäisen kerran matkalle. Sen jälkeen olen matkustanut yksin, kaksin ja porukalla, ja nykyään olen aivan korviani myöten rakastunut – nimittäin maailmaan. Tämä on sen verran vakavaa, että paluuta ei enää ole.

Olen nähnyt vain pienen murto-osan tästä planeetasta ja tiedän, että haluan nähdä paljon enemmän. Haluan elää arkea muuallakin kuin nykyisessä kotikaupungissani. Tahdon oppia lisää erilaisista ihmisistä ja kulttuureista. En voisi jakaa elämääni sellaisen ihmisen kanssa, joka ei jaa loppumatonta uteliaisuuttani, innostustani ja intohimoani matkustamista ja maailmaa kohtaan. Luultavasti tuntisin jatkuvasti tukehtuvani ja jotain sisälläni kuolisi, jos yrittäisin pakottaa itseni perinteiseen perheidylliin, jossa käydään vakitöissä ja matkustetaan kerran vuodessa palkallisen loman aikaan. Se ei yksinkertaisesti tuntuisi yhtään omalta elämältä. Tätä oivallusta minulla ei ollut parikymppisenä, jolloin en vielä tiennyt, miten ison roolin matkustaminen elämässäni vielä saisi. Muun muassa tästä syystä olen äärimmäisen kiitollinen, että en sitoutunut liian nuorena. Jollekin nuorena solmittu suhde ihan varmasti toimii, itselleni se olisi ollut katastrofi. Jokainen suhde on ehdottomasti kompromissien tekemistä molempiin suuntiin, mutta suosittelen silti miettimään (mieluiten etukäteen), mitkä ovat ne asiat, jotka ovat itselle luovuttamattomia. Muuten saattaa käydä niin, että vähintään suhteen toisesta osapuolesta tulee hyvin katkera.

Minulle on yritetty useamman kerran vihjailla, että minulle sopisi mies, joka tekee vakituista ja käytännönläheistä työtä. Ulkopuolisten silmin kaipaan tasapainottajaa epäsäännölliseen ja usein epävarmaankin elämääni. En kuitenkaan koe kaipaavani tasapainoa siinä mielessä, että haluaisin jämähtää paikalleni. Minulla on ihan liian paljon unelmia. Haluan kirjoittaa artikkeleita, biisejä ja kirjoja. Haluan kohdata uusia ihmisiä ja nähdä paikkoja, jotka inspiroivat minua. Haluan oppia jatkuvasti uutta ja ymmärtää yhä paremmin muita ihmisiä. Haluan tulla myötätuntoisemmaksi ja viisaammaksi sekä säilyttää uteliaisuuteni. Harva mies pysyisi perässäni, saati sitten tahtoisi kulkea rinnalla. En kuitenkaan ole menettänyt toivoani, ja uskon, että jonain päivänä voin löytää rinnalleni toisen seikkailijan nauttimaan valtamerten aalloista ja auringonlaskuista.

Olen tottunut elämään yksin. Nykyisessä asunnossani olen asunut yli 11 vuotta, ihan vain itsekseni. Enää en määrittele omaa elämääni parisuhdestatuksen kautta. Muuten elämä saattaisi muuttua passiiviseksi odotteluksi, pahimmillaan jopa erittäin katkeraksi. Haluan elämän olevan kaikkea muuta. Voin kuvitella, että vielä joskus ihastun, ehkä rakastunkin. Tällä hetkeltä ajatus tuntuu kuitenkin etäiseltä. Kaikkeen tottuu, myös sinkkuuteen, enkä koe, että elämäni olisi yhtään vähemmän merkityksellistä näin. Välillä koen olevani yksinäinen, mutta minulla on ympärilläni ystäviä, joiden kanssa saan viettää aikaa ja jakaa elämäni tärkeimpiä asioita, niin hyvässä kuin pahassakin. Tärkeintä on se, että elämässäni on läheisiä ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.

En ole koskaan ajatellut olevani erityisen romanttinen ihminen. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt itseni lukemasta esimerkiksi How He asked –sivuston kosintajuttuja. Tarinat rakkaudesta kiehtovat minua. Rakkauden alkuhuumaa enemmän tosin kiinnostaa se, miten ihmiset pysyvät yhdessä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Jos ruudun takana on bloggaajia, joka ovat parisuhteessa, kuulisin mielelläni teidän stoorinne. Haastan siis kaikki suhteelliset (miksei samalla suhteettomatkin) bloggaajat jakamaan tarinanne.

Kevätterveisin suhteeton (mutta onnellinen) bloggaaja

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply Palmuaseman Sanna maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 18:08

    Kappas, puit ajatukseni sanoiksi! Ja vielä erinomaisesti! 🙂

    • Reply Reason for Season maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 20:03

      Oi kiitos <3! Hauska kuulla, että en ole yksin mietteideni kanssa.

  • Reply Jerry / Pako Arjesta maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 18:19

    Hyvin kirjoitettu postaus, joka on täynnä erinomaisia ajatuksia ja pointteja :).

    Tiedät tietysti, että oma parisuhteeni alkoi jo hyvin nuorena, mikä tarkoitti valtavia ala- ja ylämäkiä. En suosittelisi kenellekään vakavaan parisuhteeseen ryhtymistä tyyliin alle 18-vuotiaana (tai 13-vuotiaana, kuten minä), koska se on aikamoista riskipeliä. Onneksi meidän tapauksessa riski kannatti, koska jouduimme kokemaan ne kaikkein pahimmat kriisit nuorina ja ”tyhminä”. Nykyään meidän riidat ja erimielisyydet on todella mitättömiä verrattuna menneisyyteen :). Tästä syystä meidän suhde on tietyllä tavalla todella helppo siltä kannalta, että sydänsurut ovat aika harvinaisia. Kuitenkin kompromisseja täytyy tehdä vaikka kuinka, mutta ainakin meidän tapauksessa ollaan varmasti tietyllä tavalla kasvettu hyvin samanlaisiksi ihmisiksi ainakin perusarvoilta ja sellaisilta, joten niitä kompromissejakaan ei tule enää niin paljon vastaan. Onneksi molemmilla on silti tilaa olla oma itsensä kaikilla elämän osa-alueilla (introvertti vs. ekstrovertti, bilehile vs. kotona viihtyjä, asiakaspalvelutyössä käyvä ja yksin kotona puurtaja yms.)

    Uskon, että parisuhde ja sinkkuna oleminen ovat aivan yhtä hyviä ratkaisuja, kun ”suhdestatuksensa” päättää oikeista syistä ja oikealla asenteella. Eli parisuhteessa tai sinkkuna pitää haluta olla eikä joutua olemaan :).

    • Reply Reason for Season maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 20:02

      Kiitos :)! Teillä on kyllä niin hurja stoori ja ihan sairaan mielenkiintoinen. Nostan hattua, että olette pystyneet selättämään pahimmat kriisinne nuoruusvuosina ja ns. kasvaneet yhteen. Moni ei siihen pysty, usein käy aivan päinvastoin. Kun katsoo nykypäivän 13-vuotiaita, niin olisi jotenkin hurja ajatus, että joku alkaisi tapailemaan tulevaa aviopuolisotaan sen ikäisenä :D. Mutta kyllä omassa tuttavapiirissänikin on useampia, jotka näin ovat aikanaan tehneet. Tuollaiset tarinat ovat mielestäni ihan sairaan kiehtovia! Ihmiset eroavat niin helposti nykyään, että on todella upeata kuulla, miten jotkut ovat olleet valmiita oikeasti näkemään vaivaa suhteensa eteen ja pysyvät yhdessä ne myötä- ja vastamäet.

      • Reply Jerry / Pako Arjesta tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 14:10

        Enpä oo ennen kuullut, että joku kuvailee meidän suhdetta mielenkiintoiseksi, mutta toisaalta kuten sanoit, monet eroavat nykyään helpostikin, joten sen takia ymmärrän, että tällaisessa on jotain erityisen spesiaalia :). Vaikka itse olenkin tällaisessa suhteessa, niin onhan se silti todella utopistista ajatella, että nykyajan 13-vuotias tapaisikin puolisonsa jo siinä iässä :P. 13-vuotiashan on pieni lapsi vielä xD.

  • Reply Tiia(ntai) maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 19:23

    Jee! Kiitos tästä. En nyt tiedä, mitä tähän sanoisi, kun sanoit jo niin hyvin. 🙂

  • Reply Viherjuuria maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 21:41

    Kiitos tästä tekstistä! On ihan hullua, että elämme vuotta 2017 ja silti monet ihmiset määrittävät itsensä ja ympäröivät ihmiset edelleen parisuhteen kautta! Minä olin pitkään sitä mieltä, että minun pitää ensin löytää itseni ja oma tapani elää, ja vasta sen jälkeen tiedän, kenen kanssa haluan tuon elämän jakaa. Tapasin aviomieheni tilanteessa, jossa olin erittäin tyytyväinen sinkku – vietin elämää, joka teki minut onnelliseksi ja olin jo ajatellut, että näinkin on hyvä, vaikka sopivaa miestä ei vastaan tulisikaan. Mutta siihen pisteeseen pääsemiseen meni kauan: nuorena ajattelin, että kunnon elämä alkaa sitten, kun minä olen naimisissa. Jossain vaiheessa tajusin alkaa purkaa näitä minuun istutettujan ajatusrakenteita. On ihanaa, että tapasin mieheni, mutta uskon, että elämäni olisi ihan hyvää ja antoisaa, vaikka olisinkin jatkanut sitä yksin 🙂

    • Reply Reason for Season maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 22:26

      Kiitos kommentistasi! Jep, ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun ajattelee, millaisia ajatuksia sitä itsellä onkin nuorena ollut :P. Kuulostaa aivan ihanalta tuo sinun nykyinen tilanteesi. Uskon, että tuo on paras mahdollinen lähtökohta suhteelle. Kun on onnellinen ja keskittyy siihen kaikkeen, mikä itselle on merkityksellistä, niin on edellytykset tavata ihminen, jonka kanssa voi sitten jakaa sen kaiken :)!

  • Reply Laura . Urbaani viidakkoseikkailijatar maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 21:54

    Tuttuja ajatuksia. Nautin olostani soolona, mutta matkan varrella seikkailuita jakamaan on tarttunut toinen samankaltainen seikkailija. Hän tuli elämääni hetkellä, jolloin olin siihen valmis. Yksin ollessa oppii tuntemaan itseään, mutta toinen on kuin peili omista heikkouksista ja luonteenpiirteistä. Toinen vierellä voi oppia itsestäänkin paljon enemmän. Elämässä voi myös olla monenlaista rakkautta, ehkä se elokuvien romanttinen rakkaus, joka kestää elämän loppuun asti on monen kohdalla hieman satua. Elämässä voi olla monta oikeaa, ajoitus ja tahtotila taitavat määrittää suhteen onnistumisen aika pitkälle. Tiedät kyllä, että soisin sinun rinnallesi jonkun kivan ja ei-tylsän tyypin. Sellaisen, joka muuttaisi kanssasi hetkeksi vaikka Australiaan tai ainakin jakaisin kanssasi uteliaan kaipuun maailmaa kohtaan. Ei meitä uteliaita sieluja saa eikä voi vangita! Älä anna sen tapahtua :). Pssst! Millonkas muutat Australiaan, ehkä siellä sun oman unelmasi luona odottaa se niin sanottu oikea? 😉

    • Reply Reason for Season maanantai, huhtikuu 17, 2017 at 22:31

      Hihi ihana Laura <3. Olet kyllä löytänyt ihana seikkailijan. Ja ehdottomasti suhteessa ihminen kasvaa eniten ja hyvä niin. Monet asiathan eivät tule koskaan "ongelmaksi" ennen kuin pitää sovittaa elämänsä yhteen toisen kanssa. Mutta minulla oli nuorena ihan itseni kanssa niin paljon sotkuja, että olisi ollut aivan too much sitoutua niihin aikoihin. Elokuvarakkauteen en usko ollenkaan enkä itse asiassa edes "Se oikea" -teoriaankaan. Maailmassa on varmasti montakin ihmistä, jonka kanssa elämä sopisi hyvin yhteen. Mutta avioliitto on minulle pyhä, ei siksi, että että uskoisin tähtipölyn ja rakastumisvaiheen kestävän, vaan ajattelen rakkauden olevan tahtomista. Jooooo lupaan, että en missään tapauksessa kyllä mene yhteen sellaisen miehen kanssa, joka ei ole yhtä paljon seikkailija kuin minä. Jos saan rahat kasaan, niin lähden lokakuussa Australiaan. Ehkä minun mieheni siellä odottaa ;)!

  • Reply Travelloverin Annika tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 06:37

    Tällaisena vakitöissä käyvänä naituna naisena jotenkin särähtää korvaan, että vain epätyypillissä työsuhteissa voisi matkustaa ja kokea maailmaa, että vakiduuni tarkoittaisi yhtä matkaa vuodessa ja sulkisi pois mahdollisuuden seikkailla. Minulle nimenomaan työ mahdollistaa matkustamisen, koska se on aika kallis harrastus kuitenkin. Siinä mielessä olen ilmeisen onnekas, että vaikka en pariutuessani kolmekymppisenä vielä tiennyt, kuinka paljon maailma minua alkaa kiehtoa, kohdalle osui tyyppi, jonka kanssa aloimme matkustaa yhdessä. Siitä se maankiertäminen sitten lähti. Onnekas kai olen siinäkin, että reissukaveri ymmärtää nykyisen tarpeeni olla myös maailmalla yksin – ja minä hänen tarpeensa lähteä sukeltamaan. Tasapaino itsensä kanssa lienee tärkein, yksin, yhdessä, vakituisissa tai pätkäduuneissa, itse itsensä elättäjän tai toisen palveluksessa tai vaikka siivellä, jos sikseen tulee. 🙂

    • Reply Reason for Season tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 23:51

      Ei tässä ollut ollenkaan tarkoitus sanoa, etteikö vakiduunissa oleva voisi matkustaa paljon :). Tämä ei ole mikään yrittäjyys vs palkkatyö -postaus. Mainitsin, että en itse halua sellaista perheidylliä, jossa käydään vakiduunissa ja matkustetaan kerran vuodessa. En tarkoittanut, ettei vakityöläisillä olisi muunlaisia vaihtoehtoja tai elämäntyylejä. Tuo oli vain oma kärjistetty kauhuskenaarioni. En tietenkään tarkoittanut, etteikö vakityössä oleva voisi reissailla – toki voi, paljonkin, jos duuni on joustavaa. Kyllähän matkabloggaajien joukossa on ties kuinka monta työsuhteessa olevaa ja jatkuvasti matkustavaa. Sehän on loistavaa, jos oman työnsä pystyy järkkäämään niin, että se mahdollistaa reissaamisen. Onneksi olen tähän saakka itsekin pystynyt niin tekemään.

  • Reply Sara|Sara's Fab Life tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 06:48

    Itse olen nyt elämäni ekassa suhteessa nyt vuoden alusta lähtien. Mulle iski suhdekaipuu 3 vuotta sitten kun ihastuin pahasti tyyppiin mistä ei tullut mitään. Mä tiesin aika aikasi n:19w, millaiseen elämän haluan. Suhde ilman lapsia ja paljon matkailua. Tähänkin oli ihan käytännön syykin, koska en voi saada lapsia, joten piti miettii asiat uuteen järjestykseen ja pari vuotta tuota miettien totesinkin sitten itselleni että en ole ikinä edes haaveillut äidiksi tulemista, se vaan on ollut päässäni yhteiskunnan normi. Niin ”kuuluu” tehdä. Nykyinen kumppani ei ole juurikaan matkustellut eikä meistä kumpikaan ole hyvä enkussa, joten mies on jotain muuta kun olin toivonut, mutta on suostunut/hyväksynyt sen että reissaillaan. Yritetään myös yhdessä opiskella enkkuakin. Oon kyllä aina viihtyny yksin, joten siltä kannalta minulle ei oo väliä oonko suhteessa vai en.

    • Reply Reason for Season tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 23:56

      Toivottavasti mies nyt tykästyy reissaamiseen, kun pääsee matkustelemaan sinun kanssasi :). Ihana kuulla, että olet sinut sen kanssa, että et voi saada lapsia. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys. On tosiaan tärkeä miettiä, että haluaako jotain vain siksi, että yhteiskunnan normit painostavat siihen suuntaan. Hienoa, että olet pystynyt nuo jutut prosessoimaan jo niin nuorena. Kuulostaa aika kivalta, että opiskelette yhdessä kieltä. Ties minne kaikkialle elämä teidät vielä viekään <3.

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 09:21

    Mulle kävi vähän päinvastoin kuin sulle: kuvittelin aina, että seikkailen yksin hyvin pitkään, mutta päädyinkin parisuhteeseen vähän päälle parikymppisenä. Nyt kun mittarissa on yli 15 vuotta ja kolme lasta, niin voitte arvata, kuinka paljon kompromisseja tehdään koko ajan. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

    Ainoa, mikä kaduttaa, on se, ettei me koskaan lapsettomana pariskuntana matkustettu enemmän. Me tehtiin aina tosi paljon töitä, koska tykättiin töistämme, mutta aika vähän niistä on enää näyttöä jäljellä. Sen sijaan kaikki matkat, joita on sen jälkeen tehty, on hyvin muistissa ja muistoissa. Ollaankin jouduttu opettelemaan seikkaileminen lasten kanssa, koska ei niistäkään haaveista voinut luopua. Meillä minä olen selkeästi eniten lähtöhaluinen, mutta tähän asti perhe on kyllä lähtenyt aina mukaan, kun olen pyytänyt. Ehkä me vielä tulevaisuudessa päästään miehen kanssa kahdestaankin seikkailemaan. Pakko myöntää, että ilman perhettä lähteminen olisi aina helpompaa, mutta toisaalta heidän kanssaan lähteminen tuo oman mausteensa asiaan.

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 00:02

      Joo no eipä siinä voi mitään siinä vaiheessa, kun sopiva ihminen osuu kohdalle :D. Harvapa sitä pystyy oikeasti ennakoimaan, että milloin tapaa sen ihmisen, joka ihan kunnolla kolahtaa. Kuulostaa siltä, että olette hankkineet lapset sen verran nuorena, että ehditte kyllä vielä hyvinkin kaksistaan reissailemaan elämän aikana :). Ehdottomasti jokainen suhde on kompromissien tekoa, lasten kanssa vielä enemmän. Onneksi matkustamista ei tosiaan tarvi kokonaan sentään lopettaa lasten vuoksi, vaikka reissut vähän eri tavalla vaativatkin suunnitellua ja kärsivällisyyttä :).

  • Reply Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 09:25

    Se tulee jos on tullakseen, sanovat, ja niinhän se onkin. Ei se aina kyllä se maailman lohdullisin tokaisu ole.

    Parisuhteet on siitä eriskummallinen asia, että toisin kuin työmaailmassa, niissä koettuun menestykseen ei voi oikein vaikuttaa – niin paljon on vain kyse tuurista. Uran suhteen voi kouluttautua, verkostoitua, kurssittautua ja hankkia relevanttia kokemusta joiden kaikkien ansiosta pääsee kenties eteenpäin. Parisuhteen kohdalla voi vain olla ja odottaa (ja ehkä turhautua Tinderiin).

    Ei sen pitäisikään antaa ketään määritellä onko suhteessa vai ei – omat viritelmäni ovat olleet toinen toistaan epäonnistuneempia ja mieluummin on yksin kuin jonkun kanssa vain jonkun kanssa olemisen vuoksi. Se, miten olen asian ajatellut onkin niin, että ei sitä vastuuta omasta onnesta voi toisen ihmisen olemassaoloon ripustaakaan. Olen siis koittanut tehdä omasta elämästäni juuri itselleni sopivaa ja täyttää sitä resurssieni mukaan asioilla, jotka tekevät minusta onnellisen ja ajatella, että sitten jos siihen palapeliin joku sopiva ihminen löytyy, on se vain bonusta. Muutenhan sitä saattaisi odotella vaikka koko elämänsä turhaan hetkeä, jolloin voi itselleen antaa mahdollisuuden kokea olevansa kokonainen ja onnellinen.

    Parisuhteet myös vaativat paljon, ja jokaisen eron ja nöyryytyksen myötä se kynnys antaa itsestaan niin paljon ja panostaa siihen kaikella mitä itsellä on, nousee korkeammaksi. Samaan aikaan on myönnettävä, että kyllä se onnistunut parisuhde antaakin -ehkä enemmän kuin mikään muu.

    Nyt olen rakastunut ja hämillänikin tämänhetkisestä tilanteesta, jossa toinen ihminen tuntuu niin oikealta ja vaivattomalta (vaikka tosiasiassa tässäon paljonkin logistisia ongelmia – ei ihan pienimpänä se,että hän asuu toisessa maassa).

    Rakasta siis huoletta itseäsi ja keskity tekemään itsesi onnelliseksi. Kaikki muu seuraa ajallaan <3

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 00:09

      Ihana kuulla, että olet rakastunut! Et siis näköjään ole ihan kyynistynyt huonojenkaan kokemusten jälkeen. Uskon kyllä todellakin siihen, että kaikki tapahtuu ajallaan. Parasta mitä voi tehdä, on ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan – sitä kun ei voi ripustaa toisen varaan, kuten sanoitkin. Toivottavasti sinulle käy hyvin tämän toisessa maassa asuvan kanssa <3.

  • Reply Veera Bianca tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 09:40

    Hieno kirjoitus ja kiva lukea kaikkien kommentteja omista kokemuksista ja ajatuksista. Itse en ole ikinä elämässäni oikeastaan tavoitellut avioliittoa tai parisuhdetta, pariin lyhyeen suhteeseen olen eksynyt, mutta enimmäkseen olen kuulunut samaan kategoriaan ’suhteeton bloggaaja’. Koen, että viime vuodet ovat omallakin kohdalla vaatineet yksinoloa enemmän kuin parisuhdetta. En koe vieläkään olevani valmis suhteeseen, mutta uskon että sitä ei koskaan tiedä kuka kävelee elämään ja voiko se olla ’se oikea’.

    Ehkä pitää itsekin yrittää kirjoittaa aiheesta jotakin blogiin, ehkä – jos osaan pukea ajatuksiani sanoiksi! 🙂

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 00:12

      Jihuu jee joo kirjoita, kun saat ajatuksia kasailtua <3. Ollaan tällasia semisuhteettomia bloggaajia :D. Mullakin oli nuorempana kaikkia yritelmiä, mutta viime aikoina tosiaan on myös tuntunut siltä, että se yksin eläminen on ollut hyväkin asia. Mutta never know, eipä sitä tosiaan voi ennustaa, milloin joku kävelee elämään. One day. Maybe.

  • Reply Nomadi tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 10:36

    Kiva keskustelunaloitus!
    Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kohtasin elämäni naisen ollessani vielä suht nuori ja kehityskelpoinen eli 22v. Siitä on nyt 14 vuotta ja ollaan nykyään hyvin onnellisesti naimisissa. Meillä on molemmilla levottomat jalat ja halutaan samanlaista elämää – muutetaan aina silloin tällöin uuteen maahan, josta aloitetaan ihan tyhjästä. Kun se alkaa kyllästyttää, lähdetään reissaamaan muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen aloitetaan taas alusta.
    En voisi itsekään kuvitella itselleni kuvaamaasi rutiinia, jossa vakityöstä pääsee kerran vuodessa lomalle ja lopun aikaa maksetaan asuntolainaa jne. En tosin varmaan olisi ihan omin päin uskaltanut lähteä maailmalle ja vaimo on aina kannustanut lähtemään. Koen hyvän parisuhteen todella isoksi voimavaraksi, etenkin kun painelee maailmalla ilman sitä turvaverkkoa, jonka sukulaiset ja pitkäaikaiset ystävät voisivat kotimaassa tarjota.

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 12:48

      Huippua 8)!! Niin mahtavaa, että olette löytäneet tuollaisen elämäntyylin, josta molemmat olette innoissanne. On varmasti ihan totta, että jos asuu jatkuvasti eri paikoissa, niin on tosi iso voimavara, että voi jakaa tuon kaiken rakkaan ihmisen kanssa. Lämmittipä mieltä kuulla teidän stoori. Toivon teille jatkossakin mitä parhaimpia yhteisiä seikkailuja!

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 12:13

    Kiva kirjoitus! 🙂 Itse kuulun niihin, jotka ovat olleet suhteessa nuoresta lähtien, se ei toki ollut mitään, mitä olisi suunnitellut, niin vain kävi. 🙂 Eikä mies ole aina ollenkaan ollut edes kiinnostunut matkustamisesta, mutta se ei ole ollut ongelma, koska sitten olen vain lähtenyt yksin. Oon aivan samaa mieltä siitä, että suhde ei saa rajoittaa unelmia, esim. matkustamista, mutta tosiaan saman verran kiinnostunut matkustamisesta ei välttämättä tarvitse olla. Pääasia on, että suhteessa on vapaus toteuttaa itseään, itse lähdin vaihtoon ja Ausseihin reissaamaan, viime vuonna muutin eri paikkakunnalle opiskelemaan.

    Nykyään muuten tuntuu, että mies on paljon enemmän unelmoimassa ulkomaille muuttamisesta, kun itse mietin kauhean järkevästi, että lapset olisi helppo kasvattaa Suomessa. Niin ne roolitkin voi muuttua! 😀

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 12:58

      Kiitos :)! Jep, ei parisuhde toki estä yksin matkustamista. Minunkin lähipiirissäni parisuhteessa olevat ovat välillä pitkiäkin aikoja eri maissa. Itsellenikin olisi hyvinkin ok, että parisuhteessa molemmilla olisi omia reissuja. Silti toivon kovasti, että jos vielä päädyn parisuhteesen, niin mies haluaa paljon matkustaa myös minun kanssani. Ja kuten sanoitkin, ihmiset myös muuttuvat elämän aikana eikä kaiken aikaa varmasti ole yhtä iso reissukuume. Olen kanssasi samaa mieltä, että Suomi on huippu paikka lapsille kasvaa, toivottavasti löydätte siihen molempia miellyttävän ratkaisun (: .

  • Reply Kea | Deep Red Blues tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 20:10

    Ihanaa että sä kirjoitat tästä aiheesta….! t. toinen suhteeton tyyppi

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 12:59

      Hihi, mitäs me suhteettomat :D. Välillä on hauskaa kirjoitella vähän erilaisista aiheista :).

  • Reply Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia tiistai, huhtikuu 18, 2017 at 20:33

    Mielenkiintoinen kirjoitus.

    Itselläni on ollut aivan päinvastainen näkemys elämän kulusta, parikymppisenä olin nimittäin täysin varma etten koskaan mene naimisiin. Kävin töissä ja opiskelin iltakoulussa että sain päivätöistä rahaa matkusteluun. Lähdin yksin reissuun Maltalle, pakettimatkalle tosin, 21-vuotiaana kun sain ensimmäisistä palkoistani säästettyä tarpeeksi rahaa.

    Se mies jolta otin rinkulan nimettömään on pakostakin samanhenkinen kuin minä. Ensimmäinen yhteinen lomamatka Kreikkaan tehtiin kun oltiin seurusteltu 5 kuukautta ja toinen puoli vuotta sen jälkeen.

    Silloin kun olin sinkku tai poikaystävän kanssa käytiin max risteilyillä, olin ihan yhtä tyytyväinen elämääni, pääasia että sain matkustaa. Välillä kavereiden kanssa, enimmäkseen ihan omin päin. Nykyään olen niin hitsautunut tuohon mieheen, etten osaa kuvitella että lähtisin yksin maailmalle, koska muistot reissuista on niin tärkeää jakaa hänen kanssaan. Se olikin mielestäni huonoin puoli yksin matkustelussa, kun kukaan ei jakanut samoja muistoja.

    • Reply Reason for Season keskiviikko, huhtikuu 19, 2017 at 13:04

      Kiitos :). Totta, yksin matkustamisessa tylsintä on se, että kukaan ei jaa niitä muistoja. Reissuja on niin kiva fiilistellä myös jälkikäteen. Hienoa, että olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa olet saanut hitsautua yhteen. Kuulostaa tosi upealta! Niin se taitaa näissä parisuhdeasioissa mennä, ettei monestikaan se oma nuoruuden visio toteudu. Ei sitä voi ikinä tietää, milloin tapaa sen ihmisen, jonka kanssa kolahtaa. Itselläkin tosiaan meni ihan täydellisen eri tavalla, mitä silloin kuvittelin, mutta sehän vain tekee elämästä mielenkiintoista :).

  • Reply Maarit Johanna torstai, huhtikuu 20, 2017 at 21:27

    Olipa ajatuksia herättävä juttu! Ja ihanan vastakohtainen omaan tilanteeseeni. Varsinkin tässä tilanteessa kun välilehdellä on auki Etuoven kautta kaikki mahdolliset varteenotettavat omakotitalot Rovaniemen alueelta. Me halutaan ostaa talo. Velkavankeus siihen viiden vuoden parisuhteen jatkoksi vielä kaikenlisäksi voisi kuulostaa ihan kamalalta. Meille se kuitenkin merkitsee omanlaista riippumattomuutta, joka jatkossa mahdollistaa paljon. Markku ei ollut paljoa matkustellut ennen kuin eksyttiin samaan työpaikkaan ja lyöttäydyttiin pian yksiin. Ei se ollut käynyt hotelleissa tai ravintoloissa. Kun tyyppi vaikutti toimivalta yksilöltä, (heh :D), mie otin sen 2kk seurustelun jälkeen ekalle reissulle. Sille tielle jäätiin. Matkassa on pysynyt. Välillä mie oon matkustanut siivellä työmatkalle, välillä Markku minun voittomatkalle. Onneksi molemmat nautitaan reissaamisesta ihan täysillä! Meillä on molemmilla vakityöt, pian ehkä se omistuskämppäkin, mutta samalla niiin paljon reissumahdollisuuksia <3 Toki uudessa työssä aloittaneena ei ekana vuonna mahdollisuudet lähteä ole huipussaan, mutta onneksi työnantajakin joustaa 🙂 Itestä tuntuu, että elää onnellisinta aikaa. Mahtavaa että siekin! Vaikka ollaan tilanteissa ääripäissä, mutta silti tyytyväisiä ^^

    • Reply Reason for Season torstai, huhtikuu 20, 2017 at 22:08

      Hihi sinä senkin voittomatkanainen :D!! Ei se oma talo Rovaniemeltä nyt ihan kamalalta oikeestaan kuulosta. Ymmärrän kyllä, jos jengi viihtyy siellä, minäkin tykkään Rovaniemestä kovasti. Ja tuun taas pian, jee! Hyvin oot kouluttanut miehen reissukaveriksi :P. Hullun hyvä, jos on sellanen vakiduuni, että silti pystyy reissaamaan 8). Se on kyllä parasta, että työelämä on nykyään joustavampaa, niin ei tarvi olla niin joko/tai elämäntyylin kanssa :). Toivottavasti löydätte ihanan kodin <3.

      • Reply Maarit Johanna sunnuntai, huhtikuu 23, 2017 at 11:33

        Onhan tässä moni juttu loksahtanu kohilleen 🙂 Tervetuloa taas Rolloon! ^^

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA perjantai, huhtikuu 21, 2017 at 10:09

    Olipas kivasti ajatuksia herättävä postaus ainakin itsessä! Jotenkin tykkäsin hulluna tosta lauseesta, missä kerroit olevasi korviasi myöten rakastunut – maailmaan.

    Mun mielestä kaikkien ei tarvitse eikä pidäkään sopeutua siihen muottiin, että kaikilla pitäisi olla se puoliso tai vastaava, joka määrittäisi sun elämän onnellisuuden. Muistan joskus vuosia sitten, kun yksi tuttavani hehkutti uuden rakkauden löydettyään että vihdoinkin hän on kokonainen eikä puolikas ihminen. Siinä sinkkuna ollessa pohdin moneen otteeseen, että millä perusteella mä olen sitten puolikas vaikka ”yksin” olenkin – eikö mullakin ole oikeus olla kokonainen? On todellakin. Noh, nytten ollaan sitten hänenkin mittapuulla kokonaisia ja olenkin löytänyt loistavan kumppanin ja parhaan matkaseuran, joka haluaa yhtä paljon nähdä maailmaa kuin minä. Oon sitä mieltä, että molemmissa on puolensa. Tykkäsin paljon olla suhteeton, mutta ei tää suhteellinenkaan yhtään sen hullumpaa ole. 🙂

    • Reply Reason for Season lauantai, huhtikuu 22, 2017 at 11:43

      Kiitos :)! Mielestäni melko julma ajatus, että ihminen olisi puolikas ilman parisuhdetta – että sinkku olisi jotenkin vajaa ja toisen ihmisen kautta hänestä tulisi jotain enemmän. Toki jokainen saa hehkuttaa omaa onneaan ja parisuhdettaan, mutta en ymmärrä sitä ylemmyydentunnetta tai jatkuvaa sääliä, joka joillain suhteessa olevilla on sinkkuja kohtaan. Ihanaa, että sinä olet löytänyt matkaseuralaisen <3. Ihania seikkailuja teille! =)

    Leave a Reply