Lontoon Sky Gardenissa pääsee ihastelemaan hektistä suurkaupunkia korkeuksista käsin.
Jonotimme Lontoon Sky Gardeniin ulkona aurinkoisessa, mutta jäätävän kylmässä säässä. Oli vielä talvi, ja lisäksi lontoolaiseen tapaan sangen tuulinen päivä. Sääliksi kävi sitä työntekijää, jonka tehtävänä oli ohjailla jonottajia ulkoa sisätiloihin. Onneksi pääsimme kohtuullisen odottelun jälkeen sisälle, missä edessä oli vielä turvatarkastus. Niin ärsyttävää kuin jonottaminen onkin, totesimme, että on hienoa, että turvallisuudesta huolehditaan Lontoon kaltaisissa suurkaupungeissa nykyään varsin hyvin.
Turvatarkastuksen jälkeen nousimme hissillä Sky Gardeniin, josta avautuu kaunis maisema yli Lontoon. Tätä olin odottanut! Vielä edellisellä Lontoon visiitilläni Sky Gardenia ei ollut olemassakaan, joten nyt oli ensimmäinen mahdollisuuteni päästä käymään siellä. Käymisen arvoinen Sky Garden ehdottomasti olikin, enkä voi edes sanoa, että hintansa väärti, sillä hintaa tälle vierailulle ei ole.
Muista varata paikkasi Sky Gardeniin ennakkoon
Yksi Lontoon Sky Gardenin ehdottomista valttikorteista on ilmainen sisäänpääsy. Varaus on kuitenkin tehtävä ennakkoon, mikä on kävijän kannalta järkevää – näin voi varmistua siitä, että ei tarvitse jonottaa tuntikausia, kun kävijämäärää on rajoitettu ennakkovarauksilla.
Vierailumme Sky Gardenissa sattui onneksi viikon mittaisen Lontoon-matkani ainoalle aurinkoiselle päivälle. Kuvausfiilikseni on usein nollassa pilvisenä päivänä – varsinkin kylmyyteen yhdistettynä. Nyt tästä ei tarvinnut murehtia.
Tämä päivä jäikin oikeastaan ainoaksi, jolloin otin kuvia tämän Lontoon-matkan aikana. Kameran hajoaminen taannoin Thaimaassa opetti suhtautumaan rennommin valokuvaamiseen. Aina ei tarvitse kantaa kameraa mukana, eikä aina tarvitse matkustaa matkablogi mielessä. Lontoossa keskityin enemmän ystäviin kuin nähtävyyksien kiertelyyn tai kuvaamiseen. Sky Gardenin maisemat kuitenkin olivat ehdottomasti näkemisen ja kuvaamisen arvoiset.
En voinut olla huomaamatta, että joka puolella näkyi korkeita nostureita. Lontoo on siis tällä hetkellä rakentumassa vauhdilla myös ylöspäin, vaikka siellä vasta muutama rakennus pilvenpiirtäjäksi lasketaankin. On mielenkiintoista nähdä, miltä kaupunki näyttää viiden vuoden kuluttua.
”Yksi Sky Gardenin hienouksista on se, että sisäänpääsy on ilmainen.”
Lontoolaisia ei lannisteta
Tein reissuni Lontooseen helmikuussa, oikeastaan juuri ennen kuin kevät saapui kaupunkiin. Reilu kuukausi matkani jälkeen Lontoo sai surullisen muistutuksen siitä, miksi tiukat turvajärjestelyt ovat enemmän kuin aiheellisia. Terrori-isku Lontoon keskustassa vei ihmishenkiä, ja lisäksi monet loukkaantuivat vakavasti.
Elämä Lontoossa kuitenkin jatkuu, vaikka terroristit yrittävät luoda pelon ilmapiiriä. Tämän kaupungin asukkaita ei saa helposti vapisemaan. Kaupunkikuvassa terrorismin uhka näkyy lisääntyneinä turvatoimina, ja ihmiset voivat luottaa siihen, että viranomaiset tekevät parhaansa taatakseen turvallisuuden. Mielestäni ei ole mitään syytä edelleenkään pelätä matkustamista Euroopassa – ei Lontoossa tai missään muuallakaan.
Sky Gardenissa on myös ravintoloita
Sky Gardenissa näkyi paljon pariskuntia ja on todettava, että kyllä tällainen ympäristö itsellenikin treffipaikaksi kelpaisi! Sky Gardenista löytyy myös ravintoloita, ja nettisivuilta voi seurata tapahtumia, joita siellä järjestetään.
Itselleni tapahtumaksi riittäisi aivan mainiosti auringonnousu tai -lasku. Haluaisin nähdä Sky Gardenin erilaisessa valossa. Auringonlaskun ihastelemisessa kaupungin yläpuolelta käsin on vaan sitä jotain.
Sky Gardenin kasvillisuus ihastuttaa
Maisemien lisäksi Lontoon Sky Gardenissa ihastuttaa toki myös kasvillisuus. Silloin, kun ei ole mahdollisuus lähteä tropiikkiin, tuovat kasvit pienen palan tropiikkia kylmään suurkaupunkiin. Viime aikoina olen innostunut kasvillisuudesta jopa niin paljon, että olen vuosien tauon jälkeen hankkinut kotiinkin kasveja.
En oikestaan keksi yhtään syytä, miksi Sky Garden kannattaisi jättää väliin Lontoon matkalla. Vahva suositukseni tälle näköalapaikalle!
Sky Gardenista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi nämä matkabloggaajat:
No Comments