Suosikkimatkojani eivät ole ne, jotka näyttävät kauneimmalta Instagramissa tai herättävät kateutta muissa ihmisissä. Parhaita reissuhetkiä ovat ne sellaiset, jolloin on niin kiire olla läsnä ystävien kanssa, että koko sosiaalinen media unohtuu ja kamerakin jää enimmäkseen laukkuun. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että arjesta olisi hyvä tehdä sellainen, ettei viikonloppuja tarvitse odottaa, niin viime viikoloppua olin odottanut kauan. Viimeiset viikot laskin päiviä, sillä minulla oli ikävä Tukholmaa ja aivan erityisen ikävä viettää aikaa ystävieni kanssa.
En laittaisi ollenkaan pahakseni asumista Tukhomassa. Tällä hetkellä ajatus tuntuu kuitenkin kaukaiselta, sillä minulla on hädin tuskin varaa asua Helsingissäkään. Kuten moni tietää, Tukholmasta ei noin vain vuokrata asuntoa – ei varsinkaan keskustan alueelta, sillä asuntopula on järjetön. Ystäväni kuitenkin sai Södermalmilla sijaitsevan kaksionsa päivässä. Hänen asuntonsa kattoterassilla seistessämme mietin, miten ihmeellistä elämä toisinaan on. Pelkästään tämä maisema olisi saanut hymyn huulilleni pitkäksi aikaa, mutta sen lisäksi sain jakaa nämä päivät Tukholmassa yhteensä viiden rakkaan ystävän kanssa. Viikonlopun agendasta johtuen minulla ei siis tällä kertaa ole tarjota huikeita matkavinkkejä Tukholmaan. Voin kuitenkin sydämestäni suositella tätä kaupunkia, joka on täynnä kaunista arkkitehtuuria, tyylikkäitä ihmisiä ja trendikkäitä ravintoloita. On jo ikävä takaisin.
Haluaisin matkavinkkien sijaan muistuttaa tekstilläni siitä, miten merkityksellistä on välittää heistä, joiden kanssa jakaa matkansa – myös itsestään. Toivon, että kukaan ei kadottaisi itseään ja unelmiaan kiireen ja suorittamisen keskelle. Toisinaan elämä uhkaa jäädä sen jalkoihin, miltä elämä yritetään saada ulkopuolisten silmissä näyttämään. Minulla on etuoikeus elää sellaisten ystävien ympäröimänä, joiden seurassa ei tarvi esittää, jotka eivät hätkähdä, kun kyyneleet tulevat silmiini keskellä kaupunkia, jotka uskovat minun unelmiini silloinkin, kun oma visioni tuntuu olevan täysin kadoksissa. Sanotaan, että ihminen on keskiverto niistä viidestä ihmisestä, jonka kanssa viettää eniten aikaansa. Tämän viikonlopun perusteella minulla ei ainakaan ole mitään hätää. Sain viettää nämä päivät sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat rohkeita, inspiroivia, myötätuntoisia, uteliaita, innostuneita, luovia, viisaita ja täynnä elämää. Sellainen toivoisin itsekin olevani.
Vaikka en uudenvuoden lupauksia tehnytkään (olisin rikkonut ne viimeistään tähän päivään mennessä) niin tänä vuonna aion panostaa ihmissuhteisiini erityisellä tavalla. Myös tulevilla reissuillani aion keskittyä laatuaikaan läheisten kanssa. Seuraavaksi olen lähdössä parhaan ystäväni kanssa Tallinnaan ja sen jälkeen toisen upean ystävän luo Lontooseen. Muutaman synkän viikon jälkeen elämä alkaa vähitellen saamaan kirkkaampia sävyjä, eikä se johdu pelkästään tästä sinisestä taivaasta Södermalmin kattojen yllä. Ystävät saavat minut uskomaan siihen, että elämä voittaa. Tänä vuonna tulen myös tässä blogissa kirjoittamaan enemmän ihmisistä ja enemmän niistä asioista, joilla on minulle kaikista eniten merkitystä. Olkoon vuosi 2017 täynnä ystävyyttä ja unelmia.
No Comments