Walk for Freedom – ihmiskauppaa vastaan

”Injustice anywhere is a threat to justice everywhere.”

Martin Luther King, Jr

Walk for Freedom Helsinki

Lauantaina 15.10. Helsingin keskustassa nähtiin hiljaisisia mielenosoittajia. Mustiin pukeutuneiden ihmisten joukko kulki suut teipattuina keskustan läpi, Kansalaistorilta Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin Senaatintorille. Erilaisia mielenosoituksia on Helsingissä nähty viime vuosina paljon, mutta tällä kertaa erikoista oli se, että iskulauseita ei huudettu eikä musiikkia soitettu. Hiljaisuus puhui lujempaa. Sanattomuus sai monet ihmiset pysähtymään, ihmettelemään, ottamaan kuvia ja kyselemään. Harvoin olen nähnyt ihmisten vastaanottavan ja lukevan flaijereita yhtä kiinnostuneina.

Kyseessä oli vuosittainen ihmiskaupan vastainen tapahtuma, Walk for Freedom, jonka takana on maailmanlaajuisesti toimiva, A21 -järjestö. Tänä vuonna Walk for Freedom järjestettiin 40:ssä maassa ja yli 300:ssa kaupungissa. Suomessa tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, aamupäivällä Turussa ja iltapäivällä Helsingissä. Mainittakoon, että erityisen ylpeä olen läntisestä naapuristamme Tukholmasta, jossa mustiin pukeutuneiden jono tuntui jatkuvan loputtomasti.

walk for Freedom Helsinki

Muutos alkaa tiedostamisesta

”Jos ihmiskaupassa on jotain ongelmaa, pitäisköhän se kieltää?”

”Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että missä tätä ihmiskauppaa tapahtuu, kuinka moni osallistujista on nähnyt sitä tapahtuvan ja mitä osallistujat kuvittelevat marssin auttavan?”

”Kai viesti meni perille sinne,missä ihmiskauppaa on. Kyllä nyt loppuu.”

”Mahtaako Suomesta näitä ihmiskauppiaita löytyä… sen sijaan sama marssiva porukka todennäköisesti piristää ihmiskauppiaiden bisnestä haikailemalla Suomeen lisää ”turvapaikanhakijoita”.”

”Niin turhanpäiväistä touhua, että!

”On vaan niin kiva päästä joukkoon, yhteisöön ei tarvi olla yksin kun marssii ties minkä asian puolesta.”

”Ihmiskauppiaita naurattaa moinen pelleily!

”Jos ja kun ihmiskauppaa ruvetaan hillitsemään, niin
silloin täytyy ottaa sellaiset keinot käyttöön, jotta se
tuntuu… (vankilaolot mallia Venäjä).
Mutta mutta, eihän rikollisia saa lyödä ja kurmoottaa,
koska silloin Amnesty rientää puolustamaan rikollisia!”

”No kai sitä saa lauantaipäivänsä kuluttaa marssimalla naama teipattuna, jos siltä tuntuu. Mitään vaikutusta mihinkään tällä tietysti ei ole.”

”Ihan kuin näkyvyys, esille tuominen tai julkisuus ei olisi muka koskaan vaikuttanut mihinkään?”

”Jo on taas naurettavaa toimintaa? Ei auta todelliseen ongelmaan millään tavalla, pelkkää huuhaata koko touhu, no päästiimpä lehteen ja näytille taitaa olla ainoo syy tähän touhuun.”

”Miksi ette marssi ala-arvoisen vanhustyön merkeissä. Ai niin, se ei ole mediaseksikästä.

Vanhukset, jotka ovat taanneet teille vapaan maan osoittaa mieltä milloin minkäkin asian puolesta.
Hävetkää!”

Yllä olevat kommentit on poimittu Turun Sanomien kommenttiosiosta, Walk for Freedomista kertovan jutun yhteydestä. En yleensä ole jakanut tällaisia kommentteja blogissani, mutta tällä kertaa päätin tehdä poikkeuksen. Vaikka suomalaisten kyynisten asenteen ei pitäisi tulla yllätyksenä, niin myönnän, että olen hieman hämmentynyt joka kerta, kun luen tällaisia kommentteja. Ne kertovat ennen kaikkea siitä, että Walk for Freedomin kaltaisia tempauksia todella tarvitaan. Tarkoituksena on levittää tietoisuutta ihmiskaupasta ja esimerkiksi jokainen artikkeli mediassa on siinä askel eteenpäin. Uskon, että monet ovat jääneet lauantain jälkeen pohtimaan, mistä ihmiskaupassa on kyse. Asiat eivät voi muuttua, elleivät ihmiset ensin tule tietoiseksi niistä, ja työtä on vielä paljon. Katsoin Periscope-lähetystä Los Angelesin Walk of Famella järjestetystä Walk for Freedomista ja kuulin jonkun huutavan videolla: ”What is human trafficking?”. Tuo kysymys pysäytti minut. Jos ei edes Yhdysvaltojen länsirannikolla, missä ihmiskauppa rehottaa, tiedetä mistä on kyse, on aika viedä viestiä eteenpäin. Miten ihmiset voisivat puuttua sellaiseen, minkä olemassaolosta he eivät tiedä?

Walk for Freedom Helsinki

Ihmiskauppa rikoslaissa

Suomessa ihmiskauppa on ollut rikosnimikkeenä vasta vuodesta 2004 alkaen. Suomen lainsäädännön mukaan ihmiskauppaa on toisen henkilön paritusrikoksen kaltainen seksuaalinen hyväksikäyttö, pakkotyö tai muunlainen ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattaminen sekä elinkauppa. Olennaista ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttymiselle on, että uhri on erehdytetty tai hänen riippuvaista asemaa tai turvattomuutta on käytetty hyväksi, kun hänet on alistettu toimimaan esimerkiksi prostituoituna. Monesti uhri onkin riippuvuussuhteessa rikoksen tekijään. Tuomioita Suomessa on annettu niin työperäisestä kuin seksiperäisestäkin ihmiskaupasta. Rikosten tekijät ovat olleet sekä ulkomaalaisia että suomalaisia, samoin uhrit. Yksi huomionarvoinen seikka on se, että kaikkia ihmiskaupan uhreja ei ole sidottu kahleilla pimeään kellariin, vaan osa heistä elää elämää, joka näyttää ulospäin suhteellisen normaalilta. Tuolloin uhria hallitaan psykologisin keinoin. Niinpä ihmiskaupan uhri saattaa työskennellä vaikka meidän lähipizzeriassamme.

Joku ehkä muistaa parin vuoden takaa sydäntä särkevän tapauksen Helsingistä. 16-vuotias tyttö pakotettiin prostituoiduksi ja hän joutui vastaanottamaan satoja asiakkaita lyhyen ajan sisällä. Tällaiset julkisuuteen tulleet rikokset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Ihmiskauppa on piilorikollisuutta, jonka tekijät ovat usein ammattilaisia ja hävittävät jälkensä taitavasti. Ihmiskaupan uhreja on maailmalla kymmeniä miljoonia ja kyseessä on nopeimmin kasvava järjestäytyneen rikollisuuden muoto. Yksi selitys ihmiskaupan kasvuun löytyy taloudellisista hyödyistä – saman ihmisen voi myydä moneen kertaan. Suomessa ihmiskauppaongelma on pienempi kuin monessa muussa maassa, mutta se ei tarkoita, että voisimme sulkea silmämme siltä tai että ongelmaa ei olisi.

Mitä siis hyödyttää, että yritämme levittää tietoisuutta ihmiskaupasta?  Näistä rikoksista ehkä yksi prosentti saadaan selvitettyä. Kuten kommentit lehtien palstoilla osoittavat, on helppoa kyynistyä ja ajatella, että kukaan ei voi tehdä näin massiiviselle ongelmalle mitään. Entä jos kuitenkin ottaisi asiaan aivan erilaisen perspektiivin? Entä jos uskoisi, että on toivoa, vaikka ratkaisuita ei vielä ole näköpiirissä? Entä jos ajattelisi, että Walk for Freedomin kaltaiset tempaukset voivat saada ihmiset oikeasti pysähtymään ja perehtymään siihen, mitä on ihmiskauppa? Entä jos joku päättää toimia asiasta kuultuaan? Entä jos näitä ihmisiä löytyy lisää ja maailma oikeasti muuttuu, askel kerrallaan?

On helppo sanoa, että ei kannata yrittää, koska sillä ei ole lopulta mitään merkitystä. Minä sain kuulla noin kolme vuotta sitten eräässä työhaastattelussa, että minun maailmanparannusintoni laantuu, kun huomaan, että en voi pelastaa koko maailmaa. Laantumista ei ole näköpiirissä, sillä jos voin vaikuttaa yhdenkin ihmisen elämään, sillä on valtavan suuri merkitys. Koko maailman pelastamista ei minun harteilleni onneksi ole laitettukaan.

Walk For Freedom Helsinki

Äänenä heille, joilla ei ole ääntä

Haluan vielä lopuksi kertoa naisesta, joka on sankarini. Hän seisoi vuonna 2007 lentokentällä Kreikassa ja katseli käsintehtyjä ilmoituksia kadonneista tyttölapsista. Hän pysähtyi miettimään, mistä ihmeestä on kyse. Hän otti asioista selvää ja sai kuulla, että kadonneet tytöt ovat todennäköisesti joutuneet ihmiskaupan uhriksi. Christine Caine, Australiassa asuva kahden pienen lapsen äiti, päätti selvittää, mitä valtavalle ihmiskauppaongelmalle Kreikan alueella voisi tehdä. Hän palkkasi ammattilaisia selvittämään tilannetta Kreikassa, ja raporttien tulos oli yksiselitteinen: Tällä alueella ei kannata aloittaa minkäänlaista työtä ihmiskauppaa vastaan, koska siitä ei tule olemaan mitään hyötyä. Ongelma on liian suuri.

Tästä huolimatta Christine ja Nick Caine perustivat vuonna 2008 A21-järjestön, joka toimi aluksi Kreikassa ja myöhemmin useassa eri maassa ympäri maailman. A21 on perustanut turvakoteja, saattanut lukuisia ihmiskauppiaita tuomiolle ja tehnyt paljon korvaamatonta työtä, joka on muuttanut lukemattomien ihmisten elämän. Entä jos Christine olisi vain kävellyt kuvien ohi ja ajatellut, että tämä ei ole hänen asiansa? Entä jos hän olisi luovuttanut, koska ammattilaiset sanoivat, että ei kannata? Olen äärettömän kiitollinen, että hänellä oli tarpeeksi uskoa, toivoa ja rakkautta.

Olen ylpeä jokaisesta, joka osallistuu Walk for Freedomin kaltaisiin tempauksiin, jakaa tietoa ihmiskaupasta somessa tai puhuu siitä ystäville, haastaa omia kulutustottumuksiaan, lahjoittaa rahaa järjestöille, tarkkailee ympäristöään ja lähialueen yrityksiä, lähtee vapaaehtoiseksi jonkun järjestön kautta.. Vaikuttamisen tapoja on monia ja pienelläkin teolla on merkitystä. Pieniä alkuja ei pidä koskaan väheksyä, sillä kun tarpeeksi moni lähtee liikkeelle, pienistä teoista kasvaa jotain valtavaa. Älkää siis luovuttako, kun teille tullaan kertomaan, että ei kannata tehdä mitään. Te olette ainoa ääni heille, joiden ääni on vaiennettu.

Ensi vuonna Walk for Freedom järjestetään 14.10 ympäri maailman sadoissa kaupungeissa. Sinäkin olet tervetullut mukaan.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply