10 syytä matkustaa Algarveen

Toukokuinen Algarve yllätti minut positiivisesti. En olisi koskaan uskonut, miten monipuolinen ja kaunis Portugalin etelärannikko on.

1. Algarven ruoka

Koimme Algarvessa makuelämyksiä parhaimmillaan. Ruoka oli tuoretta, terveellistä ja äärettömän herkullista. Olin jo unohtanut, miten hyvältä jopa yksinkertainen salaattiannos saattaa maistua, kun se on tuoretta ja tehty laadukkaista raaka-aineista.

Algarve Casa Modesta aamupala Akgarve Casa ModestaAlgarve Sagres salaatti

2. Casa Modesta

Idyllinen majapaikkamme Olhãon lähistöllä vei sydämeni. Moninkertaisesti palkittu, yhdeksän huoneen kodikas ja ylellinen Casa Modesta keskellä kaunista Ria Formosan luonnonpuistoa on täydellinen paikka rentoutumiselle. Tämä on esimerkiksi häämatkalaisen unelmakohde.

En ole syönyt yhtä hyvää aamiaista missään maailmalla. Aamiainen oli valmistettu rakkaudella – suureksi osaksi oman puutarhan antimista. Lisää tästä upeasta Casa Modestasta voit lukea tästä postauksesta.

Algarve Casa Modesta Algarve Casa ModestaAlgarve Casa Modesta aamupala

3. Surffaus

Algarve on surffaajan unelmakohde.

Itse en harrasta lajia, mutta sen sijaan voisin katsella valtameren aaltoja sekä surffaajia loputtomiin. Minulla on haave opetella kuvaamaan surffausta paremmin ja olen kiitollinen jokaisesta mahdollisuudesta päästä kamerani kanssa valtameren rannalle. Ehkä jonain päivänä uskaltaudun itsekin aaltojen armoille.

Algarve Sagres Surf Algarve Sagres Surf Algarve Sagres Surf

4. Martinhal Sagres Beach Family Resort

En osannut etukäteen kuvitella, miten hyvin viihtyisin lapsiperheille suunnatussa resortissa. Martinhal teki vaikutuksen monella tapaa. Resortissa on huomioitu sekä lapset että aikuiset, jotta kenenkään ei tarvitse tinkiä lomafiiliksestään. Viisi uima-allasta, aktiviteettien ja palveluiden runsaus sekä kauniit puitteet varmistavat, että jokainen viihtyy.

Resortin lisäksi ihastuin Sagresiin muutenkin. Tällä alueella viettäisin mielelläni enemmänkin aikaa.

Martinhal Sagres Beach Family Resort Hotel Martinhal Sagres Family Beach Resort Hotel Martinhal Sagres Family Beach Resort Hotel

5. Praia Martinhal

Martinhal Resortin vierestä löytyy uskomattoman kaunis ranta, joka oli koko visiittimme ajan lähes tyhjillään. Portugalin kaikki rannat ovat julkisia, joten tämäkin upea ranta on vapaasti kaikkien käytössä. Oli mahtavaa löytää turkoosi hienohiekkainen ranta, joka ei ollut tupaten täynnä ihmisiä. Osuimme paikalle juuri parhaaseen mahdolliseen aikaan, kun säät olivat täydelliset, eikä kesälomakausi ollut vielä alkanut.

Sagres Praia Martinhal Sagres Praia MartinhalSagres Praia Martinhal

6. Algarven maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit

Matkustimme Algarven päästä päähän, Espanjan rajalta aina maailman laidalle saakka. Maisemat vaihtelivat matkan varrella, mutta olivat mielettömän upeita kaikkialla. En arvannut etukäteen, miten kauniita paikkoja tulisin reissun aikana näkemään. En malta odottaa, että pääsen takaisin näihin maisemiin.

Algarve palmutAlgarve Lagos Praia Do CamilloAlgarve Casela Velha

7. Algarven luonto ja eläimet

Miten paljon elämää Algarven luonnon keskeltä löytyykään! Olimme haltioituneita erityisesti kauniista flamingoista. Delfiinejäkin olisi ollut mahdollisuus nähdä, mutta niiden bongaaminen jäi aikataulusyistä seuraavaan kertaan. Sympaattisia lentokaloja sentään näimme meressä hyppimässä. En muista, että olisin nähnyt (Keniaa lukuunottamatta) yhtä paljon elämää luonnossa yhdelläkään reissullani.

Algarve Ria Formosa flamingotAlgarve Culatra kameleonttiAlgarve Culatra meritähti

8. Algarven sää on täydellinen

Sää oli meille enemmän kuin suosiollinen. Emme nähneet sadetta kertaakaan, eikä sade kovin tavanomaista Algarvessa olekaan. Sadepäiviä ei vuoden aikana kovin montaa ole, joten täytyy olla huono tuuri, jotta sade onnistuisi pilaamaan reissun. Talvella lämpötilat ovat Euroopan lämpimimpiä ja kesällä lämpötilat nousevat jo trooppisiin lukemiin.

Algarve Faro lentokenttäAlgarve Alvor rantaAlgarve kukkanen

9. Ria Formosa

Usean kaupungin alueelle levittyvä Ria Formosan luonnonpuisto ihastuttaa turkooseilla laguuneillaan, kauniilla saarillaan ja valkoisella rantahietikoillaan. Teimme pyöräretken luonnonpuiston alueella, Casa Modestan ympäristössä ja voinkin suositella aluetta juuri pyöräilyyn. Kävimme myös kauniilla Culatran saarella sekä Casela Velhan upealla rannalla. Ria Formosan alueella riittäisi nähtävää useammallekin reissulle.

Algarve Ria FormosaAlgarve Ria Formosa Algarve Ria Formosa

10. Algarven arkkitehtuuri

Rakastan värejä! Oli ihanaa nähdä paljon värikkäitä asuintaloja. Olen monesti harmitellut, ettei kotiseudullani juuri näy värikästä arkkitehtuuria. Algarven rakennukset innostivat pohtimaan, millaisen kodin itselleni haluaisin tulevaisuudessa. Ajatuskin pastellin värisestä talosta saa hymyn huulille.

Algarve Culatra arkkitehtuuriAlgarve Culatra arkkitehtuuriAlgarve Culatra arkkitehtuuri

Matka toteutettiin yhdessä Algarve Tourism Boardin kanssa. Lennot sponsoroi Tap Portugal.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 21:16

    Suostun lähtemään Algarveen oitis heti nyt. Mainoksen uhri. 😀

    • Reply Reason for a Season tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 21:19

      Haha taidan olla itsekin oman mainokseni uhri, koska haluan lähteä heti takaisin :D. Mieluummin pidemmäksi aikaa :P.

  • Reply Veera Bianca tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 21:19

    FLAMINGOOOOOOT <3 KAMELEONTTIIII <3 

    • Reply Reason for a Season tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 21:20

      <3<3<3

  • Reply Elina C torstai, kesäkuu 9, 2016 at 10:29

    Tein muutama vuosi sitten surffireissun Algarveen ja erityisesti Sagresin rannat jäivät kauneudessaan mieleen. Sain surffata kauniissa luonnonpyhätössä auringonlaskuun saakka.

    • Reply Reason for a Season torstai, kesäkuu 16, 2016 at 11:24

      Millon lähdetään taas :P?! Olen valmis samantien. Jäi vähän kaivelemaan, kun en ehtinyt kuvaamaan surffia auringonlaskuun saakka.

    Leave a Reply