Aamiainen Helsingissä: Hotel Haven

 

Hotel Haven Helsinki aamiainen

Hotel Havenin aamiaishuone on taatusti yksi Helsingin kauneimmista. 

Kauniina maaliskuisena aamuna pääsin mukaan Hotel Havenin ja Lokal Helsingin kattamalle aamiaiselle Havenin uuteen aamiaishuoneeseen. Minulla on Havenista kokemusta ainoastaan sen verran, että viime vuonna olin hotellihuoneessa pari tuntia lapsenvahtina. Jo silloin huomasin, että aurinkoisena päivänä näkymä hotellilta merelle on erittäin kaunis. Haven on yksi Helsingin hienoimmista hotelleista, tällä hetkellä Tripadvisorissa sijalla 4. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset tulevat tänne yöpymään. 

Hotel Haven Helsinki aamiainenKauppatori HelsinkiKauppatori Helsinki

Havenin aamiaishuone sijaitsee erillisessä tilassa, johon on sisäänkäynti hotellin puolelta, mutta sen lisäksi myös Kauppatorin laidalta. Minulla oli suunnitelma kuvailla maisemia Kauppatorilla, mutta tunnustan, että kylmän sään vuoksi ulkona kuvaaminen jäi lyhyeksi. Aiemmin tänä vuonna uhmasin kovia pakkassäitä, ja suosittelenkin vilkaisemaan kuviani tammikuisesta haloilmiöstä Kauppatorilla. En varmasti ole koskaan nähnyt paikkaa yhtä kauniina.

Hotel Haven aamiainen Hotel Haven aamiainen Hotel Haven aamiainenHotel Haven ikkuna

Näin sympaattista ja kotoisaa aamiaishuonetta tuskin monesta Helsingin hotellista löytyy. Tällä viikolla olen harmitellut sitä, että Helsingissä turhan moni ravintola on katutasossa, eli siinäkin mielessä tämä tila on virkistävä poikkeus.

Hotel Haven kukat

Välillä kaukomaista haaveilun keskellä unohtuu se, miten paljon koettavaa ja nähtävää on Helsingissä. Aion tulevan kevään ja kesän aikana kirjoitella blogiin taas enemmän lähiympäristöstä. Olkoon tämä postaus siis avaus tämän kevään kotikaupunkipostauksille.

Hotel Haven kakku Hotel Haven aamiainen

Halutessaan Havenin aamiaisen voi ostaa myös erikseen, vaikka ei yöpyisi hotellissa. Aamiaisen hinta on tuolloin 28 euroa. Tämä postaus ei ole arvio Havenin aamiaisesta, koska meille katettu aamiainen poikkesi hieman normaalista hotelliaamiaisesta. Valitettavasti nuo ihanat loviisalaisen Vaherkylän kakut eivät kuulu hotellin aamiaisvalikoimaan. Olen nykyään kriittinen kakkujen suhteen, ja nämä olivat parhaita, joita olen pitkään aikaan syönyt.

Hotel Haven kynttilä
Missä on sinun suosikkiaamiaisesi Helsingissä? Minä aion nimittäin testata lähikuukausina monta uutta. Olen maininnut tämän monesti aiemminkin, ja mainitsen taas – me saamme asua monien ihmisten unelmien matkakohteessa, otetaan siitä siis kaikki irti!

Hotel Haven Helsinki

Aamiaisen tarjosi Hotel Haven

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

48 Comments

  • Reply Stacy maanantai, maaliskuu 7, 2016 at 08:18

    Olipas hieno haloilmiö ja halokuvat! Ne poislukien minun on vaikea ymmärtää, miksi Helsinki on jonkin unelmien matkakohde. Helsinki on pikemminkin minun inhokkipaikkani. Ehkä tämä Helsingin suosio perustuu ravintoloihin (joissa en ole käynyt) tai designiin (jota en ymmärrä). Venäläiset turret vain käyvät Senaatintorilla ottamassa kuvia entisestä diktaattoristaan. Ehkä Hesa edustaa turreille helppoa pääsyä tänne härmään, Hesassa on sauna ja jopa avantouintimahdollisuus.

    • Reply Reason for a Season maanantai, maaliskuu 7, 2016 at 10:48

      Kiitos! Ajattelin Helsingin lisäksi ihan koko Suomea, kun mainitsin unelmien matkakohteesta. Tarkoitin, että jokaisen lähiympäristöstä löytyy paljon sellaista, mistä monet vain haaveilevat. Meille monet itsestäänselvyydet, kuten lumi, ovat sellaista, mistä moni toisella puolella maailmaa uneksii. Minä kyllä rakastan myös Helsinkiä. Pääkaupunki lähellä merta, paljon ravintoloita, kahviloita, kulttuuria, luontoa.. En osaisi Suomessa kuvitella asuvani missään muualla :). Onneksi meidän ei tarvikaan olla kaikkien samanlaisia. Kukin tyylillään :).

  • Reply Teija / Lähdetään taas maanantai, maaliskuu 7, 2016 at 11:07

    Enpä ole ollut Havenissa kuin kokoustamassa. En ole tullut ajatelleeksikaan, että missä heidän aamiaishuoneensa on. Mieluustihan tuolla söisi aamiaista 🙂

    Piti oikein alkaa pohtia, että missä se suosikkiaamiainen oikein on. Viime aikoina on tullut käytyä ihan luvattoman vähän aamiaisilla tai brunsseilla. Töölössä asuessani Tin Tin Tangossa tuli käytyä todella usein. Se on kyllä aina ollut ihana. Nyt viime vierailusta taitaa olla jo useampi vuosi. Täältä Lauttasaaresta kun Töölöön on niin pitkä matka 😀

    • Reply Reason for a Season maanantai, maaliskuu 7, 2016 at 12:27

      Lauttasaaressa on muuten nykyään sellainen kahvila kun Makers, jonka itse haluan testata. Minullakin on ilmeisesti Kalliosta Töölöön liikaa matkaa, koska harvoin siellä tulee liikuttua :D. Tämä Havenin aamiaishuone onkin uusi, aiemmin aamiainen tarjoiltiin eri tilassa. Oli mukava aamuhetki. Minulla on ollut viime aikoina ajatukset vaan kaukomailla, mutta nyt koitan taas skarpata ja pitää silmät auki kotikaupungissakin :).

  • Reply Sateenmuru tiistai, maaliskuu 8, 2016 at 19:49

    Hei, hieno aamiaispaikka, pistän ehdottomasti mieleen seuraavia Helsingin matkoja varten. Muutenkin tuo alue on yksi suosikeistani Helsingissä, kiva nähdä merta ja pidän aina Kauppahalleista, niissä on aina oma tunnelmansa.

    • Reply Reason for a Season keskiviikko, maaliskuu 9, 2016 at 23:41

      Kauppahallit on kyllä kivoja ja meri on parasta! Uusia aamiaspaikkoja ja rafloja on kyllä kiva bongailla. Saa nähdä, mitä kaikkea tässä vielä kevään mittaan löytyy :).

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, maaliskuu 9, 2016 at 21:37

    Sieltä se kevät tulee! 🙂 Mä olen kerran vain vähän huijannut Havenin portsaria ja tunkeutunut vappuaattona sinne pissalle, heh… Mutta haluaisin kovasti päästä testaamaan hotellia, edes aamiaisen verran! 🙂 Tuntuu että Haven on yksi niistä Helsingin hotelleista, joista ei kouhkata niin paljon, mutta jotka varmasti olisivat vierailun arvoisia.

    • Reply Reason for a Season keskiviikko, maaliskuu 9, 2016 at 23:43

      Hih, no johan on sinulla kokemus hotellista :D. Joo ei Havenista ehkä eniten pidetä ääntä, mutta kun itse olen siellä käynyt huoneen tsekkaamassa ja vähän fiilistelemässä, niin uskallan väittää, että kyllä se taatusti monille tämän kaupungin hotelleille laittaa kampoihin :)!

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, maaliskuu 10, 2016 at 15:35

    Pääkaupunkiseudulla asuvalle Helsingin hotellit jäävät kyllä niin vieraiksi – ainakin, jos eivät ole katutasossa 🙂
    Siis tällaistakin täältä löytyy 🙂

    • Reply Reason for a Season perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 16:28

      Niin jäävät. Minusta on hauska päästä välillä tutustumaan kotikaupunkiin myös matkailun näkökulmasta. 🙂

  • Reply Annika | Travelloverblogi torstai, maaliskuu 10, 2016 at 20:50

    Jäin tuijottamaan ikkunasta ulos, siis aamiaishuonene ikkunasta. Onko se Sundmansin yhteydessä tai jotenkin ihan siinä samassa kohdassa? Nimittäin kututasossa oli Sundmans Krog, jonka ikkunalaudat olivat minusta samanlaiset ja näkymä aivan sama. Meillä oli tietty pöytö varattuna kerran vuodessa, tiettynä päivänä, kunnes tänä vuonna paikkaa ei enää ollut.

    Mutta ihan asiastakin, että todella on viihtyisä! Omassa kotikaupungissa en ehkä lähtisi noin kalliille aamiaiselle, vaikka miljöineen kaikkineen voisi olla sen arvoinen.

    • Reply Reason for a Season perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 16:41

      Tämä on juurikin entisen Sundmansin yläkerrassa :). Juu ymmärrän kyllä protestin hinnasta, ätämä ei tosiaan ole halvimmasta päästä. Eipä itsekään tule sijoitettua tällaisia summia aamiaiseen Helsingissä. Mutta tämä oli kyllä symppis paikka ja ihana tunnelma aurinkoisena päivänä.

  • Reply Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com torstai, maaliskuu 10, 2016 at 23:40

    Oliko tämä nyt A la carte, vai buffa? Jälkimmäistä en ole ikinä ymmärtänyt. Helsingissä ei ole valitettavasti yhtään tasokasta hotellia, saati aamiaista. Mitä nyt omiin kokemuksiin tulee, mutta mahdollisuudet olisi vaikka mihin. Lähiruokaa, luomua ja mahtavia maisemia. Kyllä maksavat turret tulee, jos on mistä maksaa 😉

    • Reply Reason for a Season perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 17:08

      Se olikin tiedossa, että sulle ei mikään riitä :D. Itselleni Helsingissä on tarpeeksi tasokkaita hotelleita, mutta eipä niissä tule usein yövyttyä, sattuneesta syystä. Havenin aamiainen on buffa, jossa on lisänä jotain A la cartea. Pahoitteluni, että tästä postauksesta ei saa selkeää käsitystä aamiaisesta kokonaisuutena. Tämä ei ollut arvio aamiaisesta, enemmän fiilistelyä keväästä ja uudesta aamiaishuoneesta. Selkeämpiä aamiaisjuttuja tulee enemmän blogiin keväämmällä. Ja olen samaa mieltä, mahdollisuuksia olisi kehitykseen. Luomua ja lähiruokaa saisi olla ravintolan jos toisenkin valikoimissa. Turistien lisäksi itsenin mielelläni maksan sellaisesta. Ja maisemista.

  • Reply Jenna / With huge passion for life perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 13:06

    Aamiaishuone näyttää viihtyisältä ja onpa ikkunasta mainiot maisemat! Ehkä tuohon hintaan en söisi aamiaista, mutta voisin kyllä joskus yöpyä Havenissa. Helsinki on upea <3

    • Reply Reason for a Season perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 16:36

      Joo tässä oli mukava tunnelma :). Ja Haven on varmasti varsin hyvä vaihtoehto, jos Helsingistä miettii hotellia.

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 14:56

    En tiedä mikä tässä nyt jätti kylmäksi, mutta aika mitäänsanomattoman oloinen aamiainen huoneineen. Ehkä ei vain ollut minun makuuni, etenkään tuohon hintaan ja jos kakutkaan eivät diiliin kuulu. 🙂 Helsinki on ihan kiva kaupunki käydä piipahtamassa, mutta saan siitä ähkyn jo parissa päivässä, enkä haluaisi siellä asua. Kauppatori ja jotkut muut alueet vanhoine taloineen ovat tosin aika nättejä, ja olen ihan samaa mieltä tuosta että Suomessa on paljon sellaista jota ei pitäisi pitää itsestäänselvyytenä!

    • Reply Reason for a Season perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 16:33

      Pahoitteluni jos postaukseni jätti kylmäksi, se on täysin minun syyni, ei aamiaisen. Tässähän ei ole todellakaan kuvattuna koko aamiainen! Tämä oli muutenkin ihan erillinen tilaisuus eikä normaali hotelliaamiainen. Mutta ymmärrän kyllä, että tuollaisia hintoja ei aamiaisesta huvita joka päivä maksaa. Tämän postauksen tarkoitus oli kuitenkin enemmän rohkaista tutustumaan kotikaupunkiinsa. Sitä aion jatkaa tänä keväänä :).

  • Reply Mira / Exploras perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 21:06

    Kiva Helsinki-maisema ikkunasta! Kannattaisi ehkä tarjoilla tuollaisia kakkuaamiaisia usemminkin 😉

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 17:39

      Samaa mieltä, kannattaisi :P!!

  • Reply laura / to travel is to live perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 21:15

    Ihanan näköisiä kakkuja ja viihtyisän näköinen tila 🙂 Ihan totta, että pitäisi muistaa myös lähellä olevan kohteet ja antaa niillekin välillä mahdollisuus yllättää ja viihdyttää. Mullakin olisi Helsingissä vielä paljon tutkittavaa. Huomenna suuntaan sinne pienelle päiväretkelle viettämään laatuaikaa siskon kanssa, mukava päästä hetkeksi Helsinkiin 🙂

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 17:41

      Joo lähimatkailu voi olla ihan supervirkistävää. Itse odotan, että tulee vielä enemmän kevät, niin heti on enemmän fiilistä tutkia lähiympäristöä. Tai olenhan minä nytkin reissaamassa Suomessa -mutta vanhempien luona, niin en osaa laskea tätä :D.

  • Reply Virpi/ Täynnä tie on tarinoita perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 21:21

    Hei, mä oon niin sun kanssa samoilla linjoilla tuossa että meidän kaunis kotimaamme on maa, jonne monet haluaisivat matkustaa ulkomailta kokemaan talven ihmemaan, lumen ja yöttömät kesäyöt jne. Kyllä Suomesta kirjoitettavaa riittää.
    Mutta tuohon aamiaiseen, olin sanomassa etten missään aamupalalla ole nähnyt noin valtavan ihanan näköisiä täytekakkuja, mutta ne eivät siis kuulu normi aamupalaan. Minä en yleensä piittaa hotelliaamupalojen makeasta osuudesta, leivoksista ym. ollenkaan, mutta noita kakkuja en olisi voinut vastustaa. 🙂

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 17:45

      Joo en itsekään yleensä syö makeaa aamulla, mutta nämä olivat aivan sairaan hyviä! Täytyy pitää nämä mielessä, jos liikkuu Loviisassa, siellä nimittäin on tuo Vaherkylän konditoria, joka nuo kakut toimitti. Suomi on kyllä kaunis, odotan itse jo yöttömiä öitä <3.

  • Reply laurasitinerary perjantai, maaliskuu 11, 2016 at 22:51

    Havenissa en ole yöpynyt, mutta alakerran baarissa on melko kattava shamppanjalista, suosittelen! Torstaisin siellä ainakin aiemmin avattiin jokin vintage pullo. Kiva olisi yöpyäkin. Ja minkä näköisiä kakkuja!!

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 15:52

      Tuo baari onkin ihan kokonaan testaamatta. Täytyy ehdottomasti sekin kokeilla :). Pitää alkaa ottamaan taas Helsinkiä paremmin haltuun, kun kesäkin lähestyy.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 12:39

    Oi miten tunnelmallinen aamiainen! Toivottavasti olet tsekannut myös hotellin lounge barin? Ehdottomasti koko kaupungin tyylikkäin cocktail-mesta <3

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 17:42

      En ole, kiitos hyvätä vinkistä! 🙂

  • Reply Arna / Cocoa etsimässä lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 12:46

    Mä en ole erityisen suuri buffetaamiaisten fani, koska en jaksa/halua syödä aamulla paljon. Kaipaisin enemmän laadukkaita a la carte -aamiaisia, tiedätkö onko Havenissa sellaista tarjolla? Joskus olisi kyllä kiva aloittaa viikonloppuaamu, tai miksei arkiaamukin hyvällä aamiaisella, mutta en raaski maksaa perusbuffeteista. Brunssilla tykkään käydä silloin tällöin ja Helsingin tarjonnasta mun lemppari on Deli Cafe Maya Punavuoressa.

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 15:50

      Itsekään en normaalisti syö aamuisin paljon, joten ymmärrän kyllä, että olisi mukava löytää toisenlaisia vaihtoehtoja. Kyllä jotain sai A la cartena tuolta Havenista, mutta en ole varma, onko mahdollista mennä syömään pelkästään niitä. Olen menossa sinne tässä kevään aikana normiaamiaiselle, niin voin tarkemmin selvittää. Olen katsellut ihmisten aamiaiskuvia The Cockista, siellä näyttää kivalta noi aamiaiset. Ja monissa kahviloissa Helsigissä varmaan saa hyviä aamiaisia vähän pienempään nälkään. Meillä onkin tässä Veeran kanssa projekti niitä kevään aikana metsästää, joten blogiin ilmestynee myöhemmin varteenotettavia aamiaisvaihtoehtoja :).

  • Reply Sandra lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 15:22

    En ollut ennen kuullutkaan kyseisestä hotellista (!). Aamiaispaikka näytti todella tunnelmalliselta ja nuo kakut suussasulavilta. Ajattelinkin, että onpa poikkeuksellisen kotoinen ja kiva aamiainen, mutta tuo valikoima ei sitten taidakaan kuulua normaaliin kattaukseen.

    • Reply Reason for a Season lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 15:42

      Joo kakut eivät kuulu, mutta kyllä siellä muutenkin hyvää ruokaa aamiaisella saa :). Itse luulen myös, että Haven ei ole Kämp Groupin hotelleista se tunnetuin, mutta hieno hotelli hyvällä sijainnilla (:.

  • Reply Heidi / Maailman äärellä lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 20:12

    Aamiaiskakkuja, voi miten syntisen ihanaa. Hotellille pitäisi ehdottaa, että nämä kakut kuuluisivat esim. sunnuntaiaamiaiselle. Voisin jopa valita näiden kakkujen takia tämän hotellin. Ja tietysti pitäisi olla kuohuviiniä myös <3. (En suinkaan ole vaativa asiakas…)

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:58

      Laitan viestin eteenpäin ;). Vois olla oikeesti aika ihana lisä! Kakut ja kuohari olis tosi jees :). Näillä tosiaan voisi erottua hotellien edukseen, jos kakut oikeasti olisivat laadukkaita, kuten nyt olivat.

  • Reply Meidän matkassa / Monna lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 20:29

    Mulle Helsinkin on oikeasti melko vieras paikka ja olenkin pyrkinyt tutustumaan siihen paremmin viime vuosien aikana. Täytyypi vielä myöntää etten ole muistaakseni edes yöpynyt Helsingissä, jos lentokentän lähellä olevia hotelleja ei lasketa 😀 Ja siis asun niinkin kaukana kuin tunnin päässä Hämeenlinnassa. Hups hups, mutta hei itsekin olen huomannut että liian usein oma lähiympäristö jää turhaan huomiotta ja aiommekin panostaa myös tähän osioon tänä vuonna, joten Hämeenlinna postauksia tiedossa ainakin kesällä kun luonto on kauneimmillaan!

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:55

      Hämeenlinna on ehdottomasti tosi kaunis! Joskus käytiin siellä jollain blogiretkellä ja se on jäänyt positiivisesti mieleen. Yläasteaikoinakin siellä pyörin, mutta silloin katselin enemmän poikia kuin maisemia :D. Joten Hämeenlinna-aiheisia postauksia kehiin vaan.Enpä minäkään ole juuri Helsingin hotelleissa yöpynyt :).

  • Reply salaine lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 21:12

    Hyvän näköisiä kakkuja! Itsekin olen tainnut olla vain viettämässä koulutuspäivää kyseisessä paikassa. Yläkerrasta hienot näkymät. Kyseisen päivän jälkeen kävelin juna-asemalle ja päätin, että Helsinkiin on tultava leikkimään turistia joskus.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:53

      Kannattaa! Tervetuloa vain. Turistia on kiva leikkiä ihan omassa kotikaupungissakin välillä, ja sitä suuremmalla syyllä muissa kaupungeissa :).

  • Reply Sari Saviranta / Inspired by the sun lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 21:15

    No Nimenomaan symppis! 🙂 Mulla ei oo ollu oikeen mitään kuvaa Havenista, joten tätä oli mukava lukea. Ja tajusin, etten oo syöny yhtään aamiaista Helsingissä (vaikka asun täällä!!) muuta kuin omassa kotonani, joten vastaaminen sun kysymykseen ei oikeen onnistu. Voi nolous.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:52

      Haha, no ei se ole noloa. Mutta nyt voit ottaa vaikka kesän tavoitteeksi käydä jossain aamiaisella. Eihän sitä niin helposti tuollaista omassa kotikaupungissa tule tehtyä, ellei sitten ole tosi aamuvirkku ja aina jossain liikenteessä aikaisin. Itse en ole :P.

  • Reply Tiia/ReiseReise lauantai, maaliskuu 12, 2016 at 22:10

    Mä en ole syönyt aamiaista muuta kuin kotona Helsingissä. Itse asiassa en ole tainnut koskaan yöpyä yhdessäkään hotellissa. Olisi kyllä kiva mennä joskus ihan vaan aamiaiselle jonnekin tai ehkä brunssille enemmänkin. Nuo kakut näyttävät niin herkullisilta, harmi, etteivät kuulu aamiaiseen.
    Ps. Ihan kaikki kuvat eivät kai latautuneet..pitää yrittää myöhemmin uudestaan.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:51

      Harmillista tuo kuvahomma, en tiedä, onko Rantapallossa ollut jotain ongelmia, koska pari ihmistä peräkkäin sanoi samasta. Ainakin tällä hetkellä kuvat latautuvat normaalisti eri selaimilla. Pahoittelut, että on tökkinyt :/.

  • Reply Mr. Mondo sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 10:13

    Sun kuvat ei lataudu, joten vaikea sanoa miltä tuolla näytti… Ts. hotelli on tuttu, mutta jos siellä nyt jotain uutta oli, niin sitä ei nyt näkynyt.

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:47

      Pitänee selvittää Rantapallon kautta, jos tämä ongelma jatkuu. En osaa sanoa, mistä on kysymys, koska itselläni kuvat näkyvät.

  • Reply Sanna I Siveltimellä sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:07

    Mä rakastan Hotel Havenia! Olin siellä kerran yötä ja synttäreitäni juhlimassa ja aamupala noilla näkymillä on jäänyt mieleeni oikein positiivisena asiana 🙂 Tahtoo uudestaan…

    • Reply Reason for a Season sunnuntai, maaliskuu 13, 2016 at 11:45

      Oi ihana tapa viettää synttäreitä <3!! Ehkä paras, jos ei ole reissussa ;).

  • Reply Liza in London maanantai, maaliskuu 14, 2016 at 12:30

    Aaaah miten ihanalta toi valkoinen kakku näytti! Harmi, ettei se kuulu aamiaisen normaalin valikoimaan, tai ehkä ihan hyvä mun kannalta, etten ole seuraavalla Helsingin-reissullani joka aamu tuolla 28 euron aamiaisella, haha 🙂 Paikka näytti muutenkin tosi söpöltä, munkin pitäisi ottaa asiakseni bongailla Stadista uusia kivoja paikkoja!

    • Reply Reason for a Season maanantai, maaliskuu 14, 2016 at 14:05

      Haha joo ei ehkä ihan joka-aamuinen valinta kyllä hinnan puolesta :D. Joo tässä kovasti yritän bongailla kotikulmilta uutta tänä kevänä -toivottavasti löydän uusia suosikkeja :).

    Leave a Reply